IRC-Galleria

Taas muistan, kuinka vihaan niitä päivä, jolloin toivoin olevani kone. Jonkin lainen robotti, täysrationalinen laite, joka on ohjelmoitu tekemään asiat tehokkaasti. Koskaan mistään masentumatta. Ei koskaan lamaannu, ei lannistu. Epäonnistumisista huolimatta. Sellainen minä joskus halusin olla. Ja nyt muistan, kuinka vihaankaan niitä päiviä.

En tahdo elää vailla tunteita, vaikka useimmiten ne eivät ole niitä kaikkein mieluisimpia- ehkä en edes ole selvillä niistä. Silti en tahdo elää ilman niitä. Ne on osa inhimillisyyttä, ja tahto unohtaa ne on polku mielisairauden partaalle. Kokeilin sitä polkua jo pari askelta, mutta astuin takaisin.

Parasta elämässä on se kun jokin saa aikaan aidon hyvän olon tunteen. Se ei tule vahingonilosta. Ei siitä kun voittaa lotossa tai kun kuulee hyvän vitsin. Se tulee siitä kun saavuttaa jotakin, mihin on tyytyväinen. Toiset tyytyvät enempään - toiset vähempään. Eri verran eri asioissa. Perfektionistin on välillä vaikeaa olla tyytyväinen omiin tekoihinsa, mutta realistisella ajattelulla kyllä ymmärtää osan tasonsa ja kykenee toisinaan suhteuttamaan oman suorituksensa siihen.

Vaikken varsinainen ryhmätyöskentelijä olekaan niin joukkuepelit - jalkapallo, sähly, lentopallo jne. - ovat olleet minulle mieluisia. Oman joukkueen tappio ei ole minua koskaan sapettanut. Minä nautin voittamisesta. En joukkueen voittamisesta, vaan omista pienistä tilanteiden voitoista. Pienet tilanteiden tappiot voi puolestaan kuitata sillä, etten ollut oikeastaan osallisenakaan tilanteessa. Tai että vastassa oli minua ainakin kaksin kerroin parempi pelaaja, ja ettei minulla oikeasti ollut mitään teoreettisia mahdollisuuksiakaan.

Tyytyväisyyden hetket eivät toki rajoitu joukkue peleihin. Yksilölajitkin ovat mukavia. Usein harmitti, kun koulun hiihtokilpailut loppuivat , eikä meillä ollut mitään mahdollisuutta kilpailla keskenään. Muistan kun jotkut vihasivat kilpailemista - ja häviämistä. Asenne vammasanon minä. Ja se asennevamma on kilpailun järjestäjällä. Pääasianhan tulee olla se, että kaikilla on hauskaa ja sivutuotteena se, että saa jonkinlaista palautetta omista kyvyistä ja tasosta. Lasta ei saisi koskaan laittaa kilpailemaan vakavasti aikuisen lailla. Lapsen pitää kyllä saada elää lapsuuttaan.

...Ja jutun punainen lanka oli...? Öhöm!

Minulle on tärkeää saada olla se mitä olen. En tahdo esittää mitään rooleja. Vaikka se joka tunteensa näyttää, näyttäisi olevan heikoilla, on usein hän se kaikkein vahvin. Olen vahva. Olen heikko. Olen iloinen. Surullinen. Olen kaikkea mitä on keksitty olevan. Tasapainottelen kaiken sen välillä ja valaistumisen hetkellä olen löytänyt harmonian sen kaiken välillä.