IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Mainoksia ja mainoksia...Lauantai 25.08.2007 12:51

Coca Cola sitten päätti käyttää samaa mainoslaulua kuin Koff käytti jo pari vuotta sitten. Se 'My Sharona'. Tämä todistaa jo entisestään amerikkalaista jälkeenjääneisyyttä. Se että musiikki kappale on vanha ja jo käytetty, kun tehdäänhän maailmassa uutta musiikkia jatkuvasti ja varmasti jokin niistä sopisi mainiosti myös Coca Colan mainokseen.

Toisekseen, eivätpä ole tainneet Coca Colan työntekijät ja mainosvastaavat ajatella, että suomalainen kyllä muistaa ja yhdistää tuon mainoksen hyvin selvästi Koffin olueen. Eli aina kun amerikkalaisyhtiö mainostaa televisiossa myrkyllistä light kokistaan, päätyy suomalainen kauppaan ostamaan raikasta olutjuomaa, jossa niitä kaloreita riittää varmasti enemmän kuin light kokiksessa. Mutta kuka on lopunperin vastuussa, kun lapsetkin jo alkavat kiljua kurkku kuivana lisää kaljaa.

EU:n sedätkin ovat tehneet taas melkoisen myönnytyksen amerikkailaiselle yhdistykselle jo muutoinkin. Asia koskee nimenoomaisesti Coca Colan tuotemerkkiä. Kun eipä nykyisessä Coca Colassa taida olla juurikaan kokaiiniä tai koka pensaan osia - ei ainakaan siinä määrin että tuote EU-direktiivien mukaan voitaisiin nimetä sen mukaan. Esimerkki: joutuihan Valiokin muuttamaan Voimariinin nimeä, vaikka se sisälsikin noin puolet voita ja puolet margariiniä, mutta nimessä ei saanut esittää tuotetta nimellä 'voi'. Siksi se onkin nykyään Oivariini. Tahtoisin vain nähdä sen päivän kun Coca Colaa ei saa myydä Euroopan markkinoilla nykyisellä nimellään. Ja mikähän sen tuotteen nimikän silloin olisi?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.