IRC-Galleria

Aikuisena sitä harvemmin kuulee enää että on kyvytön paska.
Se on sääli, koska useimmat ovat. Sotkevat sattuman varassa ja
vain asioiden jälkeenpäin selittäminen saa kokonaisuuden näyttämään
jokseenkin eheältä.

Itse asiassa kaikki olisi paremmin jos en olisi tylsissäni sohinut minne
sattuu ja ajautunut ensin vaiston varassa ja lopulta laiskuuttani tekemään jotain.

Se on kaikki pakkoa, kotona opittua, typerä näytös. Siksi unelmien
ja todellisuuden väliin tuntuu jäävän aina väli.

Unelmia? Se oli teennäistä, sanoin niin vain koska kysyit.
'Kaksi autoa ja kaksi lasta, taivaspaikka ja matkustamista.'

Tai naista.

Osaatko rakastaa? En, mutta takertua sitäkin paremmin. En tunnista enää
eroa riippuvuuksien välillä. Laitan nyt toivoni hymyn varaan ja yritän
puhua minkä voin.. mitä tuijotat?

Olen hiljaa nyt.. eikun odota. Tarkoitukseni ei ollut, tai olihan mutta ei näin.
Laitan pääni vain tähän ja olen hetken yksin.. ymmärrätkö miltä se tuntuu?

Olen kasvanut tynnyrissä enkä välitä, kissat kuolivat kaikki ja niiden myötä minä.
Tai en tiedä synnyinkö koskaan.. ajattelin että välittäisivät

Olen tehnyt sinulle jotain. Se ei ole paljon mutta.. no siis
se ei ole todellakaan paljon.

En ole vihainen, en pettynyt tai surullinen, enkä varsinkaan koskaan iloinen.

Joskus ihan unohdan että olen aina vain sekunnin murto-osan päässä alkukodista, maan povesta. Minä tulen vielä, tulen kun joudan, tulen kun uskallan.

Yksin täpötäydessä karjavaunussa. Me jonotamme kallista kaljaa ja sitten änkeydymme toistemme iholle olemaan hiljaa. tai ei.. pälätystä.. mistäs sinä? Mistäs minä?.. Rakkaani juuttui pohjamutiin ja tyytyi siihen mitä ei muisteta.. oliko tänään vai eilen se kun? Perillä on pääte ja laajakuva.. olen siis osittain tai kokonaan satoja kilometrejä myöhemmin perusasioiden äärellä. lakuja

Pyörittyäni aikani ympyrää käänsin tiukasti oikealle ja tein lumihankeen numeron kuusi.
Hihihi.. Olin kokonaan unohtanut..

Myöhemmin katselin itseäni enemmän objektina kuin säteilynä.. Eikun aiemmin? Koska se oli
kun olin.

Menin ensin johdinautolla ja sitten dieselveturilla.. Jouduin ostamaan kaksi piippausta.. Se kuvastaa miten kusessa olen.

Parasta olisi ettemme puhuisi tästä koska voin pudota räystäältä sitä ajatellessani.. Ja ranskalainen parveke ja kannullinen kahvia. Ajattelen joskus meitä yhdessä.. joskus kun unohdan millainen paska olet.

Se lumihanki oli sulanut vedeksi ja se vesi oli valunut suurilta osin viemäriin.

En minä ole yhtään sellainen!! Sanoin ihan vaiti. En vastaa kuvaamaanne,
en ainakaan siten kuin te sen sanotte. Vaiko? Joskus aiemmin, en tiedä.
Nyt ainakaan en tunnista itseäni siitä.

Ja ajattele niitä.. Jotka ovat ja mitä he tekevät toisilleen.. Miten he saattavat
ajattelen ja silti saavat pitää.. Se kaikki on niin sairaalla tavalla suhteellista
etten pysty ajattelemaan.. en minä ole sellainen, ja silti.

Olin koskaan aloittanut, niin samoin lopetin.. Eräänä päivänä - tai sanoisinko ajanjaksona. Lakkasin ajattelemasta sitä mikä oli. En siksi että olisin keksinyt jotain tai siksi että jokin olisi lakannut fyysisessä todellisuudessa olemasta, vaan ihan vain.. outoa ja selkeää.

Luokatonta kahvia; se toinen paikka oli kiinni. Etsin itseäni profiileista, aika pientä. Tarvitsen läsnäoloa.. pyyteetöntä välitöntä läsnäoloa joka ei ala eikä lopu vaan jatkuu.

Niin niin.. mahdollisuuksia kaupungissa ja silti tässä. Niin, niin.. kasa mahdollisuuksia olla yksin seurassa.. olen puhunut tästä ennenkin.

ero..

hmm.. tarvisin kämppiksen?