IRC-Galleria

Ja silti, ei ole varjoa ilman valoa, eihän? :)

Kuuletko ääniä? Tai ääntä?
-Millaista kysyt. - Ei vaan katselin sinua siinä yksin kävelemässä,
mietin vain että kuuletko mitään? -En mitään, en askeltakaan
-Niin juuri. Eikö se ole sinusta koskaan outoa,
että olet yksin.
-Ei se minusta ole outoa, ihminen on yksin kun ei ole seurassa..
-Sinähän olet seurassa. Katso nyt! Tuossa ja tuossa.. tuokin tuossa,
sekin on ihminen, tai eläin tai miten vain haluat asian nähdä. Ja katso,
hän availee suutaan ja puhuu, etkö vieläkään kuule mitään?
-Tietenkin nyt, kun sanoit ja käskit keskittyä niin kuulen. -Niin mutta ymmärrätkö?
En, en ole koskaan ymmärtänyt tuota kieltä mitä he puhuvat. Tai ehkä,
mutta en löydä liittymäkohtia elämääni. Me puhumme omaa
kieltämme. Minä kuuntelen enkä ymmärrä lausettakaan, olen vain ja
nyökkäilen. Ja kun minä puhun, he nyökkäilevät eivätkä
ymmärrä sanaakaan. Siksi olen yksin - niinkuin tänäänkin.

Tälläistä meteliä kestäisi kukaan,
ei kukaan huusin ja olin osa melua.
plää-plää 'olette tekemässä puusta
muovia' - kuiskasin vain mitä minulle
kuiskattiin. Ei tule onnistumaan ei.

Menin piiloon väkijoukkoon, ja
se on minun suojani ja piiloni.

Ja väkijoukko oli hiljaa meluten.

Jos nyt puhuisin teille, niinkuin ajattelin. Kerronpa, jos jaksatte odottaa, katsos
asia oli näin että vaikka varsin selvästi tein selväksi sen mitä tässä olin sanomassa oli
sanomiseni tulkittu sanattomaksi viestiksi siitä, että minä, tai henkilö jonka kanssa
olin tässä, vaikka yksin epäilemättä epäilykseni esitin, olisi tarkoittanut sanoillaan tai
tekstillään jotain sellaista josta jonkun tai minun tai kolmannen olisi syytä yrittää tulkita
jotenkin vastoin mitä itseasiassa kirjoitin ja olettaa että eräät sanat jotka sanottu on
tai kirjattu niiden toimesta jotka haluavat kertoa enemmän kuin ovat itseasiassa kuullet,
josta haluan tässä sanoutua irti ja pitäytyä täydelliseti alkuperäisessä kannassani.

Minä näin, näin kuin näinkin - ikkunassa baarin, paikan jonka muistan,
muistan vaikka se oli unta. Paikka on totta, tai tämä on unta, tai paikka
ja uni on totta.

Olin humalassa ehkä, ehkä siksi muisto on usvainen, unen omainen.
180.
Satakahdeksankymmentä päivää ja yötä. En muista tarkkaan missä olin.
Muistan mitä tein tänään, muistan hyvin. Satakahdeksankymmentä sitä edellistä?
Entä 108? Tai 365, herättääkö kelloja? Muistatko?

Mitään kuole, en minä ole kuollut. Minä olen ollut toisaalla, toisaalla
päässäni. Vastakkaisella seinustalla, istuskelin ja katselin peilipalloa.
Mutta nyt olen täälä, ja tämä on minussa.

Olen ollut jonkinaikaa jonkinlaisessa tyhjäkäyntitilassa, jolle ominaista
on kyvyttömyys aloittellisuuteen, ja ajatusten vähäisyys.

Se ei tarkoita että asiat mitkä odottavat olisivat minulla vastenmielisiä,
tai vaikeita, päinvastoin.

Nyt olen espoossa katsomassa isosiskon lapsia. Yllätin itseni huutamalla
'nyt naama kiinni, kun iskä katsoo uutisia' - Maria repesi ja syystäkin.

Varasin lennot italiaan kevääksi. Helsingistä Roomaan ja Bolognasta Helsinkiin.
Roomasta on Bolognaan reipas 3 tunnin junamatka.

Olen hymyilevä keltainen pallo.

Minuuteni on yhä matkassa. Sain kortin jossa ei ollut osoitetta eikä
postileimaa. Se tuli luukusta ennen aamu kolmea. Damaskos sanoi
että löi ääretön yli barin, ja että ei pelaisi enää Wolandin kanssa
niinkauan kuin hän käpelöisi ajan ja paikan määreitä omaksi edukseen.
Kortin etupuolella oli kuva 1920-luvun autosta.

Jään odottelemaan...

Sieluni, Damaskos, Minä ja Saatana ovat liidelleet karkuun,
minne lie menivät viettämään syksyä. Luulen että kyseessä
on suuret tanssijaiset tai ehkä maailmainvälinen golf-turnaus
jossa pääpaino on 20-luvun pukeutumisessa. Luonnollisesti
ensimmäistä persoonaani ei kutsuta. Se kun on kaiken sääntöjen
mukaan vielä lukittuna tässä tuhkasta rakennetussa sovittimessa.

Jään odottamaan. Heillä on vielä paljon tarinoita kertomatta, jotka
minä nöyrästi kirjaan.

Hahaa. Olen ollut poissa. Kuleksimassa. Matkaani liittyy junia, vaihtoja, olutta,
vieraita ihmisiä ja jotain vielä, mitä on pysty ihan tarkalleen kuvailemaan,
henkeä ehkä? Makuupussini, jota en matkalla käyttänyt on edelleen pakattuna.

Olin kirjastossa äsken. Lainasin Charles Bukowskin päiväkirjan. Samasta
hyllystä sattui käteen vielä vanhempi Bulgakovin kirja. Syystä että
ensinmainittu oli niin ohut, reipas 100 sivua. Tein näin koska joku sanoi
että minun pitäisi, ja jos niin sanotaan niin vaikea olla toista mieltäkään ilman
syytä.