IRC-Galleria

Minä näin, näin kuin näinkin - ikkunassa baarin, paikan jonka muistan,
muistan vaikka se oli unta. Paikka on totta, tai tämä on unta, tai paikka
ja uni on totta.

Olin humalassa ehkä, ehkä siksi muisto on usvainen, unen omainen.
180.
Satakahdeksankymmentä päivää ja yötä. En muista tarkkaan missä olin.
Muistan mitä tein tänään, muistan hyvin. Satakahdeksankymmentä sitä edellistä?
Entä 108? Tai 365, herättääkö kelloja? Muistatko?

Mitään kuole, en minä ole kuollut. Minä olen ollut toisaalla, toisaalla
päässäni. Vastakkaisella seinustalla, istuskelin ja katselin peilipalloa.
Mutta nyt olen täälä, ja tämä on minussa.

Olen ollut jonkinaikaa jonkinlaisessa tyhjäkäyntitilassa, jolle ominaista
on kyvyttömyys aloittellisuuteen, ja ajatusten vähäisyys.

Se ei tarkoita että asiat mitkä odottavat olisivat minulla vastenmielisiä,
tai vaikeita, päinvastoin.

Nyt olen espoossa katsomassa isosiskon lapsia. Yllätin itseni huutamalla
'nyt naama kiinni, kun iskä katsoo uutisia' - Maria repesi ja syystäkin.

Varasin lennot italiaan kevääksi. Helsingistä Roomaan ja Bolognasta Helsinkiin.
Roomasta on Bolognaan reipas 3 tunnin junamatka.

Olen hymyilevä keltainen pallo.

Minuuteni on yhä matkassa. Sain kortin jossa ei ollut osoitetta eikä
postileimaa. Se tuli luukusta ennen aamu kolmea. Damaskos sanoi
että löi ääretön yli barin, ja että ei pelaisi enää Wolandin kanssa
niinkauan kuin hän käpelöisi ajan ja paikan määreitä omaksi edukseen.
Kortin etupuolella oli kuva 1920-luvun autosta.

Jään odottelemaan...

Sieluni, Damaskos, Minä ja Saatana ovat liidelleet karkuun,
minne lie menivät viettämään syksyä. Luulen että kyseessä
on suuret tanssijaiset tai ehkä maailmainvälinen golf-turnaus
jossa pääpaino on 20-luvun pukeutumisessa. Luonnollisesti
ensimmäistä persoonaani ei kutsuta. Se kun on kaiken sääntöjen
mukaan vielä lukittuna tässä tuhkasta rakennetussa sovittimessa.

Jään odottamaan. Heillä on vielä paljon tarinoita kertomatta, jotka
minä nöyrästi kirjaan.

Hahaa. Olen ollut poissa. Kuleksimassa. Matkaani liittyy junia, vaihtoja, olutta,
vieraita ihmisiä ja jotain vielä, mitä on pysty ihan tarkalleen kuvailemaan,
henkeä ehkä? Makuupussini, jota en matkalla käyttänyt on edelleen pakattuna.

Olin kirjastossa äsken. Lainasin Charles Bukowskin päiväkirjan. Samasta
hyllystä sattui käteen vielä vanhempi Bulgakovin kirja. Syystä että
ensinmainittu oli niin ohut, reipas 100 sivua. Tein näin koska joku sanoi
että minun pitäisi, ja jos niin sanotaan niin vaikea olla toista mieltäkään ilman
syytä.

Tervehdys. Päivän teksti karkasi käsistä ja siitä muodostui
tälläinen fiktiivinen novelli.

Olkaa hyvät, te jotka osaatte lukea. Ja jos pidit, kerro toki minullekkin.

http://aukea.net/mp/db/Teos/yksi/?K=2549437&NRO=1&AINOA=1

Suihkusta tulleen, lämpöä hohkaten haukotuttaa. Istuskelu suihkukopin
lattialla saa mielen ainakin välillisesti kulkemaan vaikka se on ollut
koko päivän melkoisen hiljainen. Kopin lattiaan on tullut halkeama,
josta vesi pääsee niinkutsutusti harakoille. Tai en tiedä, en ole ollut
suihkukopin lattian alla. Ja harakat? Vaikea niellä tuollaista tällä ikää.
Minne se ikinä meneekin niin en usko että harakoilla on asian kanssa
mitään tekemistä. Kuka idiootti ne edes otti tähän tarinaan?

Outoja sanontoja. Asiat menevät harakoille. Vähän kuin se että pitää
syödä lautanen tyhjäksi, koska jossain nähdään nälkää. Se jos mikä on
itsekästä. Parempi klise oksalla, kuin - tai vitustako minä tiedän.

Ostin tänään uudet housut, kaksi purkkia maitoa ja kahvia. Iltapäivälehtien
pääuutisaihe oli naapurin verotiedot.. Tämä päivä elää ikuisesti

Tämä päivä oli hyvä päivä. Olen hymyillyt paljon ja avannut mummoille
automaattiovia, antanut paikkani jonossa ja hymyillyt kostoksi ihmisille.
Yöllä näin paskaa unta. Olen hyvä siinä, näkemään unia jossa mikään
ei mene niinkuin pitäisi. Jos en nyt ihan juutu riitelemään jalkojeni kanssa
kävelemisestä niin vähintään unelmieni naisessa on vetoketju ja juuri
ennen suudelmaa päättää muuttua esineeksi. Erittäin sopimatonta, varsinkin
ensi tapaamisella.

Olihan tarpeeton päivä. Jonkinlainen painauma. Musta jälki
muuten hyvässä vaateparressa.

Eräs pitkäaikaistyötön sarjakuvakissa vihasi tätä päivää. Vihasi
siitä huolimatta että oli toimeton. Ja aivan totta! Vaikka elämäsi
olisi muuten kuin eräs syksyinen maanantai, niin siitä huolimatta
syksyinen maanantai on jotain käsinkosketeltavan käsittämätöntä.

Voi vittu että nyppii vapaan maan vapaata kansalaista. Näennäisen
rajattomat mahdollisuuteni ovat, ainakin hetkellisesti, rajaantuneet
jonkinlaiseksi kiertäväksi kivipaperisakset leikiksi jossa tietokone voittaa
jääkaapin, jääkaappi voittaa television ja television paiskaan saatana
ikkunasta pihalle jos ei kohta tapahdu jotain!!

Kauppaan! Jotain ruokaa eikö? Mutta ei minulla ole nälkä. Eikö? Ethän
ole syönyt koko päivänä mitään. Enkö? Join kahvia. Niinkö? Vai oliko
se eilen. En muista. Muistathan, sekoilet vain viihteeksesi. Jäin kiinni,
mutta se ruoka - olet oikeassa, ei kahvi ole ruokaa. Mutta mitä sitten
söisit? Mistä minä tiedän, itse olet menossa. Minä jään kuuntelemaan
musiikkia ja minä menen kauppaan. Paitsi jos alakerrassa olisi kauppa
eikä korttelin päässä niinkuin nyt. Alakerrassa on autokoulu, muistathan.
Autokouluissa on kahvia ja keksiä, haluaisitko? ...Mene nyt vain...