IRC-Galleria

...kuinkas muutenkaan.

Kamera on kaynyt linnoissa, siltojen alla, kauppahallissa, ostoskeskuksissa ja rakennustyomaaroskiksissa. Tunti pentuineen tulee kulumaan kuvien parissa, kunhan paasen oman koneeni aarelle.

Loma on ollut tahan mennessa antoisa, joskin ailahteleva.

Kylla mukavat ihmiset on sitten ihania. Eilen kun olimme keskustassa pohtimassa hedelmien ostoa, tuli vanhahko iloinen herrasmiekkonen meille juttelemaan, etta "ei kannata tasta ostaa, tuossa ihan kulman takana on kauppahalli, josta saa puolet halvemmalla". Sitten herra jutteli meille ja johdatti halpojen hedelmien luo. Hedelmamestassa ostettiin viela mansikkapaketti puoliksi, koska se olisi ollut kuulemma liian iso yhdelle englantilaismiehelle syotavaksi. Ihmiset tulee taalla paljon herkemmin juttelemaan ja olemaan ystavallisia. Apua ei tarvitse aina edes pyytaa, riittaa kunhan nayttaa avuttomalta - heti on joku auttamassa. Jeah.

Viela kaksi paivaa Brittilaa, ja sitten ollaankin taas Suomessa. Kamera laulakoon myos tanaan.

Ou jees, ja sitten levyostoksia
- (Princen merkillinen merkki) - Emancipation - 1.97 puntaa
- R.E.M. - Around the sun - 2.97 puntaa
- Placebo - Once more with feeling - 3.97 puntaa
- Air - Moon Safari - 3.97 puntaa
- Radiohead - OK Computer - 6.97 puntaa

Punta on siis n. 1.4 euroa, eli 28 euroa yhteensa kaikki nama. Sinne jai viela monta levya, jotka olisi voinut ostaa, ja jotka tulee ehka viela ostettua.

Kotimaan kamara on varmaankin kylma ja katala?

Postaanpa taman tannekin, koska en jaksa kirjoittaa uudelleen jo DA-journaliini kirjoittamaa viestia, ja umlautit on bannissa brittinappiksissa:

I'm spending my 22nd birthday in Newcastle upon Tyne, United Kingdom. Yesterday I saw Pet Shop Boys live for the first time, and it was fabulous. Not a normal show, since the band was not really the point, but the mute film they made the soundtrack for; Battleship Potemkin. The music sure was alot more dramatic with the film than without it. It was cold as hell, and we (me and my girlfriend) were quite underprepared...anyway it was a wonderful show and worth all the zillions of pounds spent to get here.

We had to sleep at the airport and the bus that was supposed to take us from the airport the Victoria station. Due to some misunderstandings, we never caught the bus from Victoria to Newcastle, so we had to take the train (there were various other things complicating this, but I won't go into details). In the train we had no seats, so we sat on the floor for the whole trip (3 hours), also slept there. Sleeping on different floors, in a cafe, a train...

Also, getting the tickets to the actual event would have been impossible without the help of our kind host, Kathryn. She was waiting for us at the railway station and took us first to the supposed ticket-picking-up-point, the tourist information centre. Of course there were two tourist infos and we went first to the wrong one. When we finally got to the actual picking-up-point, the tourist office was closed. So...we had to head for the event area. This would have also been very much complicated without Kathryn (and her car). She drove us there and the staff told us to go from one place to another, finding another person, since they couldn't help. Well, after some four groups of staff we found a person that was able to help us. Kathryn wasn't willing to give up, and neither was I...I didn't come all the way just to be turned down. So, with some stubbornness, patience, and proof (e-mails) we were able to get our tickets. What a relief.

As we had our tickets, we had time to get to Kathryn's place, settle in, make some food, chat and relax... With a few ours of relaxation we were good to go, underclothed, but ready. Metro took us very close to the event and we had some more food (hadn't really had time to eat properly for a few days, and even though we just ate before getting to the place, we were still hungry). Baked potatoes with cheese and beans - mmm. We stood there for one and a half hour and then the show began. The audio system was brilliant, not too loud but loud enough to feel like a concert. The film was very dramatic and I think the soundtrack was quite appropriate for it. In the music, you could really hear the respect for the events taking place in the film. The whole shipyard (the event area) was covered with gorgeous coloured lighting...the cranes around looked really mysterious. This was a perfect place to hold such an event. I was a bit afraid of rain, since it rained in London when we got there, but luckily we we spared from that.

And today...started slow and will be a slow. We've earned some rest. But who knows what kind of adventures lie beyond...at least some photographs will be taken.

Have a good life, people.

Tänään alkaa ansaittu palkintomatka Newcastleen. Pet Shop Boys konsertoi Newcastlen satamateollisuusalueella Battleship Potemkin -mykkäfilmille tehdyn soundtrackin merkeissä. Spektaakkeli tulee varmaan olemaan aika upea, kun sinfoniaorkesteri tykittää PSB:n elektrobiittien tahtiin. 14000 ihmistä on todistamassa tapahtumaa. Aikamoista. Tapahtuman jälkeen majoitumme paikallisen pariskunnan luona muutaman päivän ajan. Kaikki ovet ovatkin avoinna, eikä konsertin lisäksi ole muita suunnitelmia. Jos satut pyörimään Newcastlessa tuolloin (1.5. - 4.5.), tule morjeztamaan!

Wish me "lycka till".

...joten älä mua enää kirveelläsi sohi.

Ja niin koitti se päivä, kun siviilipalvelus päättyi.

Edessä rankkaakin antoisampi loma. Sen jälkeen ahkeruutta pursuava työjatkumo oman yritykseni parissa. Töitä on paljon, mutta silti vähän jänskättää, että saako niistä korvauksen ajoissa. Kyllä saa. Kaikki onnistuu.

Ja sitten säätämään matkan parissa->

On taas se aika elämästä, kun Netura pystyttää toimiston. Tervetuloa vierailemaan luonamme Tiimiakatemian yrityshautomossa, Jyväskylän Ammattikorkeakoulun Turbiinitalon toisessa kerroksessa, osoitteessa Piippukatu 3. Lutakon alueella siis se hervottoman korkea piippu (johdattelee huononäköisimmätkin oikeaan paikkaan).

Nyt puuttuu enää työkone, näyttökin on jo melkein ostettu. Meille saa lahjoittaa tulostimen ja kannettavan, sekä ohjelmia (toinen Adobe Creative Suite CS2, kiitos).

Kyl tää täst', vaikka asioita on hoidettavana joka suuntaan.

Niin se vaan on, että enää kahdeksan työpäivää siviilipalvelusta jäljellä. Ajallisesti tämä venyy kahden viikon jaksolle. Sitten onkin kaikenlaisia muutoksia edessä:

- Muutto Heidin kanssa yhteiseen asuntoon
- Muutto päivätyöstä yrittäjyyteen
- Muutto sivariudesta opiskelijuuteen

Kaikista näistä muutoksista tulee ylimääräistä tekemistä, joka tulee hoitaa hyvin lyhyen ajanjakson sisällä. Noh, onhan näistä jutuista ennenkin selvitty.

On se vaan jännä juttu, että kun uskoo tulevaisuuteensa, se alkaa vaan rakentumaan ihan itsestään. Tänä keväänä en tiennyt riittääkö minulle tarpeeksi töitä. Nyt näyttää siltä, että töitä alkaa olla liikaakin. Vahvalla uskolla tuntuu pääsevän pitkälle. Epäilin kyllä ajoittain onnistumista, halusin turvautua opintotukeen, mutta nyt en ole enää niin varma haluanko opintojen rasitetta tämän kaiken lisäksi. Toisaalta Tiimiakatemialla opiskelu on kaikkea muuta kuin rasitetta yritystoiminnalle, se tuo pikemminkin liikkuvuutta, heijastuspintaa, tuoreita ideoita ja verkoston sisällä kiipeilyä. Kaiken tämän kiireen ja rasituksen keskellä tuntuu vakaalta ja edistykselliseltä.

Voihan voi. Mitenköhän tässä vielä käy. Duunitarjouksia pukkaa monelta suunnalta, ja energiaa olis viimein myös esseiden kirjoittamiseen ja opiskeluun. Fiilikset on ristiriitaiset, kuten tämän asian suhteen aiemminkin - raha puhuu isoin sanoin, että nyt tarttis tehdä töitä. Töiden tekeminen taas vie opiskelusta kauemmas. Toisaalta ei olisi varaa kieltäytyä yhdestäkään työtarjouksesta, koska rahatilanne tulee olemaan kesällä tiukka, ellei nyt tee jotain asian eteen. Siviilipalveluskin pitäisi jossain välissä tehdä loppuun. No, onneksi on enää 29 päivää jäljellä ja siitäkin varsinaisia työpäiviä vain 20. Pitäisi alkaa jo siirtyä elämään kaupungintalon ulkopuolella.

On siis luvassa opiskelujen suunnittelua, omien töiden tekemistä (ah, että kuulostaa hyvältä) sekä lukemista ja kirjoittamista. Jossain välissä myös vapaa-aikaa ja matkustelua. Kaikki tämä vaikuttaa melko kivalta, vaikka onkin helvetillisen haastavaa. Uskon, että kaikille oikeasti tärkeille asioille löytyy aika ja paikka. Esimerkiksi parisuhde on sellainen asia, että se osaa vaatia aikansa. Oikeastaan kaikkien tehtävien asioiden pitäisi olla tämän kaltaisia...että mitään ei olisi epäluontevaa tehdä, tai että se tuntuisi pakolta.

Olisko kellään ideoita missä olis hyviä tippukiviluolia? Kokemuksia komeista luolista ylipäänsä?

Tässä hetkessä ilahduttaa ainaisen matkailunhalun kerrostuminen konkreettiseksi teoksi: lähdemme Heediotin kanssa 29.4. Newcastleen katsomaan Pet Shop Boysin ilmaiskonserttia (1.5.). Pakko mennä. Majoitusvinkit ovat tervetulleita.

TJ43.

Olen nähnyt paljon hienoja työyhteisöjä. Olen nähnyt, kuinka asiat toimivat omalla painollaan - ilman työtuntien seurantaa tai esimiestason painostusta. Painostus luo ainoastaan kapinaa ja sydämettömiä tuloksia. Seurannan, rutiinien ja kaavojen alla työntekijöistä tulee tehtaan koneita, jotka menevät lopulta epäkuntoon samanlaisena toistuvan liikkeen ansiosta. Yksilöistä tulee elämän suorittajia, annettujen tehtävien tappajia. Viikon päätteeksi konetta täytyy huoltaa upottamalla se huumausaineeseen, jotta se kestäisi taas seuraavan viikon turruttavuuden.

Tätä vastaan taistelen kaikin voimin. Ehkä typerästikin kapinoiden, turhankin itsekkäästi toimien. Toisaalta ihmisellä on vain itsensä - elämää ei voi elää kenellekään muulle kuin itselleen. Voisin syyttää järjestelmää tai tuntea huonoa omatuntoa töiden laiminlyönnistä, mutta mieluummin otan kaiken irti tästä hetkestä ja nautiskelen.

Ei kenenkään tarvitsisi joutua asentamaan silmiä takaraivoon vain voidakseen helpommin toteuttaa luontaista itseään.