IRC-Galleria

Ihana aamu!!Perjantai 31.10.2008 09:47

Aluks säikähdin, että miten käy viikonlopun juhlien, ku kurkku oli hieman kipee. Mut junas saan levätä. Odotan NIIN PALJON Annin kans juhlimista. Kuten Marjo sano, tää tuulettuminen tulee niin tarpeeseen. Pitää kyl järjestää näitä säännöllisesti vaikka kahden kuukauden välein.

Niin, siis! Nyt on tila hämärä, koristeita Halloween-juhlia varten laittelen ja tulee lunta! Hienoa hienoa!! Pihan autot on jo ihan valkoset ja miten kaunista muutenkin! Mä oon varmaan aika onnellinen, ku ilostun niin helposti pienistä asioista. Esim. tästä sateesta. Ja ai niin, lapset sano keskiviikkona, ku lähdin töistä, että en saa mennä. Ja, että oon kivoin. Ja että ne haluaa lähtee mun mukaan. Ja taas jaksan yrittää niiden takia enemmän:)

Maaseutu rauhoittaa.Maanantai 27.10.2008 22:00

Liiaksikin! En päässy lauantaina lenkille. Lihakset meinaa harrata luuhun kiinni, tai jotain.. X) Eilen ja tänään kävin hieman juoksentelemassa, ihan vain mielenterveyden säilyttämiseksi. Jari-Matti sai nukkua rauhas ja musta tuntu reippaalta koko päivän, ja tänään taas sain vetää hyvällä omalla tunnolla ohraleipää 140grammaa:D Nam.
Nii, nyt reilun viiden kuukauden (jeeeeee) harjoittelun tuloksena menee erittäin hyvin. Ollaan opittu olemaan vähemmän niin ku ollaan totuttu aikasemmin olemaan. Ollaan opittu uusia kivoja tapoja joilla sopu säilyy ja lovee riittää. Meistä on tullu hyvä pari:) Toki välillä menee hermot... Kuten eilen, ku ei se toinen osannu laittaa lakanaa suoraan. Hirveetä. Jaana kuvas tilannetta mahtavasti: saitte tekin äksöniä makuuhuoneeseen! Niille tulee uus iso sänky. Me ollaan niin ihastuneita viel, että mahdutaan kyl kapeammallekin, ha.
Jaana ja Peter ruokkikin meidät eilen, vähän oli ihanaa! Oli just sellanen päivä, että tarvi ruuan hyvässä seurassa. Ja ku se ruokakin oli viel hyvää! Seuraavaks meillä, mitähän keksis... Ai niin, schnucky tilas lohta. Sitä sitten, ihan mitä se vaan haluu;)

Ihanaa, viikonloppu!!Perjantai 24.10.2008 19:23

Olipa taas perjantai... Töis oli niin tuskaa, lapset lapset. Ei paljon kovempaa meteliä nekään voisi pitää. Sit menin yksin kolmen kans laittaa ja syömään välipalaa, A P U A . Enää ku ei edes sanominen auttanu vaan niitä piti laittaa eri pöytiin syömään ja ottaa keittiöön tiskin ajaks ja ja. Inhottavaa perjantaina olla hirvee natsi, ku perjantai on kuitenki ittelläki hieman jo viikonloppua, että ei jaksa niin täysillä olla. Mut selvittiin, ja kait ne taas maanataina paikalle ilmestyy:)
Ku olin muksuista päässy ja loput hommat hoitanu, että pääsin ihan ajois lähteen tuli ongelmia. Koko ajan mjoku asia unohtu, ja löytyki tekemättömiä hommia. Sitten ku oon paianamas oven kiinni muistin, että roskis jäi tyhjentämättä. Siin tyytyväisenä hymäilen, että onneks en ehtiny laittaa ovee kiinni, ku ei oo avaintam ukana. Hain roskiksen, tarkistin, että kamat on mukana ja laitoin oven kiinni ja toivotin hyvät viikonloput koko huoneelle. No, ku oon pukemas ulkovaatteita päälle, huomaan, että kappas! takki, pipo ja hanskat jäi kuivauskaappiin. Riemua ja hurraa-huutoja. Onneks oli toi ulkoilutakki ees, ni en jäätyny kotimatkalla. Siellä ne sit odottaa mua viikonlopun yli. Onpahan tääl vähemmän pukeutumisongelmia, ku valikoima on suppeampi(:
Matkaan päästyäni meinasin heittää pyörällä nurin.

Kivaa viikonloppua kaikille! Mä meen Untsilaan nauttimaan maaseudun rauhasta, ihanaa. Äiti saa mua hoivata ja passata huomiseen asti, jee. Juoksen loppumatkan, ni äiti ja Jari-Matti saa laittaa mulle illalisen valmiiksi. He hee. Sit vaan löhöämistä leffaa tuijottaen ja ehkä vähän poppiksia nautiskellen.

Satumainen viikonloppu:)Sunnuntai 19.10.2008 21:39

Kaikki meni loistavasti! Okei, ei ihan niin ku suunnittelin.

Torstaina prinssini saapui. Vähän piti osoittaa myöhäisestä ajankohdasta mieltä, mut tulipahan siivottua;) Torstai-ilta meni löhötes ja sipseistä haaveilles. Päätin, että lauantai on kunnon herkkupäivä, eli tosrtaina pysyin kovana herkuttelun suhteen.
Perjantaina nousin ihanaan vapaapäivääni pirteänä. Miten kiva fiilis olikin, vapaapäivä viikolla! Se oli mun koko syysloma, mutta ihana lomapäivä. Jätin Jari-Matin pitämään punkan läpimänä ja kävin juoksemas. Sykkeet nousi aamutuimaan helposti, joten oli aika lönköttelyä. Silti niin ihana, ku sai heti aamulla hoitaa lenkin pois, rauhas kiireettömänä. Kämpille päästyäni käperryin vielä hetkeksi peiton alle ennen ku menin aloittamaan päivän suihkulla ja pitkällä aamiaisella. Sovin JiiäMmän kans, että koska on vaapaa-aamu syödään aamiaista kolme tuntia! No, ittehän en niin kauaa jaksanu, mut rauhas kuitenki lueskellen. Sit vaan rauhas tehtiin lähtöä kaupungille kauppaan ostaan ruokatarpeita ja vuokraamaan leffoja. Käytiin vähän kääntymäs vaatekaupois ja varaamas mulle ja Marjolle spinninki lauantaiaamuksi. Sovittiin, että perjantai on kunnon ei tehdä mitään-päivä ja se olikin! Hieno päivä. Molempien valittemat leffat oli ihan ok, ei enempää.. Tehtiin tortilloja ja juotiin punkkua ja väsähdettiin niin, että ei päästy lähteen kaupungille illalla.
Pe-la yön nukuin huonosti nähden ahdistavia unia. Olin aamulla ihan hermona siitä, että en jaksa spinnuun, joten Marjo lähti yksin ja mä kävin reippaalla kävelylenkillä. Se suututti mua kovasti, ku en päässy meneen:( Mut ei siitä mitään olisi tullu, ku olin niin poikki yön takia. Sit lähdettiin Jartsan kans ostaan vihdoin ja viimein käytävän ja keittiön lamput. Hienot löyty! Ostettiin myös kevytpeite, se makso 5e, joka vieläkin hämmentää mua... Varmaan raakaaineiden tuottajat ja peiton tekijät saa siitä hyvät rahat... No, kuitenkin. Sit ostin paaaaaljon herkkuja! Meinasin kaupas seota, ku en mielestäni keksiny tarpeeksi herkkuja, joita ostaa:) Kyllähän sieltä sit sipsejä ja keksejä ym. mukaan lähti. Kunnon herkkupäivään kuuluu myös joku rasvasuola-yhdistelmä lounas. Eli mentiin Rollsiin. Molemmat jäi hieman nälkäiseksi siitä, mut onneks kämpillä sit sai jatkaa ahtamista. Haettiin taas kaks leffaa, ja nyt molemmat onnistu valinnoissaan paremmin. Taitava mieheni laittoi lamput kattoon, mitä mun nyt piti hieman neuvoo ja tunkea sormiani sekaan;) Mä sain vihdoin ja viimein pestyä kylppärin!! Oltiin ahkeria, hyvä me! Sitten laitettiin Risto Räppääjä pyörimään Brossin ja pikkuveikan kans. Illalla katottiin toinen leffa ja mässyteltiin. Punkku juotiin samalla, ku laittauduttiin karaokebaaris käväsyä varten. Oli kyllä kiva ilta! Pari siel piti kiskasta alas, mut lähdettiin jo puol kahden mais kämpille toista leffaa kattomaan. Täyty matkalta ottaa pienet ranskikset mukaan, nam nam. Tääl sit tehtiin viel poppareita ja mäki jaksoin olla hereillä niin kauan, ku meni ranskalaisten ja poppejen tuhoamiseen. Sit ehkä pimeä huone ja mukava löhöolo Jari-Matin vieres sai mut nukahtamaan, ja leffan loppu jäi näkemäät. Hyvä ilta silti:) Viiden mais me ollaan nukahdettu ja tänään herättiinkin vasta yhdeltä! Koskahan oon viimeks niin kauan suostunu nukkumaan.
Tänään käytiin Piikis, ja mä otin vaan salaatin. Kyllä silläkin ähkyn sai päälle. Nyt oon yksin kämpillä ja kovasti suunnittelen lenkille lähtöä. Toi kylmä ja sateinen ilma ei houkuta yhtään. Mut no, nyt vaan reippaasti pikku juoksut. Sit ehditään viel J&P:n työ kattoon Idolsia, jos oltain ahkeria. Kuitenki nukkumaankin pitää mennä, ku huomen jatkuu työt. Eka kerta, ku tuntuu rasittavalta alottaa uus viikko. Ehkä se johtuu siitä, ku oli toi "lomaviikko", ja oltiin Kultavuores. Ihanaa kuitenki nähdä omat muksut ja tehä niiden kans niitä omia hommia.

Eli taas elämä on hyvä. Kait se johtuu niin paljon siitä, miten sen itte näkee. Ja kokee ja tekee. Tai ainaki ittestäni tiedän sen, että en voisi näin hyvin ilman lenkkejäni. Täytyy pitää kiinni niistä ittelle tärkeistä asioista, ja vaalia niitä. Pärjää paremmin ittensä kanssa, samoin toisten. Jos on omaan elämäänsä ja olotilaansa tyytyväinen, jaksaa paremmin olla iloinen muista ja panostaa ihmissuhteisiinkin. Jee, ollaan onnellisia ja silleen.

Ehkä muutun.Maanantai 13.10.2008 21:32

Olipa onnistuneet bileet! Kihlapari oli upea ja tanttu kaunis alkuillan;) Eilinen olikin sitten pelkkää löhöilyä. Päästiinkin takas Härmään vasta aamulla, ku jäätiin Kantriin yöksi. Pojat toimi hienoina kokkeina ja teki meille ranskikset ni päästiin erittäin täysillä mahoilla nukkumaan. Oli siel muutenki kivaa, eikä vaan hyvien ruokien takia.
Tääl on kylmä ja pitäis tarjeta lenkille. No siin hommas onneks tulee kuuma ja hiki. Nyt kyl on vaihteeksi niin vetämätön olo, että tarvinkin kunnon tappolenkin! Sit taas treeni helpottuu viikonlopuks, jos keksitään jotain menoa. Tuskin (ei, en ole pessimistinen vaan realistinen). Serkku muuttaa ihan lähelle, ja aletaan sen kans juokseen yhessillon tällön. Se on jo juossu ekan maratonissa, mut treenaan puoliskaa alle kahen tunnin kans. Kait meille tulee nyt kisa, et kumpi saa sen eka siihen;)

Tästä tuli hyvä päivä.Perjantai 10.10.2008 02:55

Kiitos Bros, oli ihana aamu<3 Sen voimin jaksoin paremmin päivän!
Ja lapset, ne on uskomattomia!! Ku pääsin ovesta sisään, ne alko heti laulaa. Ja ryntäs halaamaan!! KAIKKI. Niitä oli yhtäkkiä muka niin paljon, ku ne ryntäs jalkoihin<3 Voih, ne saa mut tuntemaan onnea ja iloa. Ne saa mut rakastamaan tota työtä niin paljon... Niiden takia mua ei aamulla ärsytä herätä ja lähteä töihin, niiden takia mä tykkään tehdä sitä työtä ja haluan olla joka päivä niille parempi ope ja aikuinen.
Ja Vartis synttärisiideri paremmassa seurassa! Ja iltapala kotona leffaa tuijotellen, tää päivä meni loistavasti! Salilta tulles oli olo, että synttärit kestää aina ihan liian hetken, mut eihän tätä onnea tarvikaan kauemman olla:) Huomen tulee vielä porukat käymään, ja la kihlajaiset. J&P kyl varastaa niin show mun synttäreiltä. Ehkä alan riehuun siel;) No niin, mäki haluan vaan juhlia siel niiden ihanaa päivää. On se aikamoinen lupaus... Uskaltaakaan itte sitä tehä koskaan. Kait siinä täytyy hieman huijata ja ottaa vaan riski;)

Täs elokuvas toi nainen vaan koko ajan meinaa mennä väärien tyyppien kaa naimisiin. Ei kannata. Jos menee naimisiin, kannattaa valita se oikee tyyppi. Kait niitä jostain saa tilata.
Salilla kävin vain sen takia, että sain peruttua tän päivän ajan:D Otin kyl uuden torstaille, heti tuli pieni omantunnon kolkutus.. Mut se on mun synttäripäivä, ja vähän kyl sillon nautin täysin kaikesta omasta ajasta ja touhusta! Harmi, ku on iltavuoro ni ei ehi niin paljon kaikkee, mut..
On ollu liian paljon hommaa ja menoa, joten sit lähti väsy käsistä. Kaikki kaatu, mut vähän ilma puhdistu, oma mieli myös! Kannattaa kyl hajota aina välillä. Nyt vaan pitäis pian mennä tonne kylmään tuuleen lenkille, että saa mielentyhjennyksen kunnolla suoritettua. Oon kyl niin innoissani vielki juoksutietokoneestani, että sen kans lenkit menee siivillä!

Ikävä maailmaan, ku katoin reissukuvia. Huoh, nyt vaan pitäis laittaa asiat äkkiä tärkeysjärjestykseen ja tilata lennot. Eipä sit tarvisi enää miettiä, sais vaan lähtee ja mennä.. Ja tulla. Tänne on kuitenki hyvä tulla takas, ku on asiat hyvin nyt.

Kiire kiire.Maanantai 06.10.2008 22:56

Äkkiä kuvasensuuri. Ikääntymispäivän lähestyessä tuli sellanen fiilis, että joko olis aika päästä eroon galleriasta. Lävistyksetki jo lähteny;) Käytiinkin sit aiheeseen liittyvä dialogi ku astuttiin laivasta Turkuun.
E: Mun mielestä viimestään ku täyttää 25 pitää lähtee galleriasta.
J: Joo, tai oikeestaan ei enää tän ikäsenäkään tarvisi siel kuvia olla.
E: Niin.. no... nii..
J: He hee, tai siis mäki oon varmaan pian siel taas takas:D
E: Joo, sit ikäkriisi siel! Hommataan vipit, esille kuvia mis nuollaan muijia, tissitoppeja ja Ei kiinnosta mitä muut musta ajattelee-yhteisöjä unohtamatta!:D:D
J: JEAH!!:D:D
Sitten hajosin ihan täysiä Janen seuraavaan kommenttiin, voi rakas ku oot paras(:
Rankkaa olla aikuinen - ja opettaja.
Toivottavasti saan hoidettua mun ikäkriisit ja nuorekkuuden tavoittelun light siidereillä, ryppy- ja selluliittivoiteilla ja SunGymin kuukausikorteilla. Se jää nähtäväksi koska oon tarpeeks vanha tänne. Ehkä sitten ku joku muksujen vanhemmista kertoo, että niiden mukulat löysi open kuvat netistä:D Pitää olla tarkkana, nää nykyajan kersat osaa käyttää nettiä liian hyvin.

Aika menee taas täysiä... Ens viikolla on jo syysloma. Tai mullahan ei tietty mitää lomaa oo, mut... Vaihtelu virkistää, kiva mennä välillä kattoon miten muualla hommat hoidetaan. Ja jos sitä pääsis johki reissuun, ku perjantain otin vapaaksi. Kutsukaa mut käymään, tai tuun kutsumatta.
Oon nyt taas niin koukus treeneihin, ihan liekeis sykealueista:D Nousee vaan niin herkästi, et pitää hissutella välillä liikaa. Ja sit kuitenki leposyke on matala, oon hämilläni. Mut onneks se laskee yhtä nopeesti ku nousee. Selviän siis.

Huomen tulee KELTO seuraan ryhmää, vähän jännittää:) Iik, eihän se mua seuraa, mut... Jos ne lapset on välillä sekopäitä sen takia, ku annan huonosti ohjeet tms. No, ihme! Joku teini opena, jolla on kuvia gallerias;)

Kivaa viikkoa teille, en sit juossu puolikasta alle kahteen tuntiin alle kakskolmosena. HÖH. Mut onneks oon saavuttanu niiiiiiin paljon muuta;) :)

Jee, sain ekan lahjan<3Torstai 02.10.2008 22:20

Sykemittari!! Oon niin kauan haaveillu kunnon mittarista!! Nyt juoksen täysiä joka paikkaan, ku mulla on tää! Meinas kyl vähän karata käsistä taas homma ku valittin, mut sain järjen kiinni ja tungettua takas aivojen lähettyville. Ja hienoa huomata, että leposyke näin treenin jälkeenkin on kuudeskymmenes. Kunnossa ollaan:)
Tai siis... Olin elämäni ekalla bodystep tunnilla. Hyi yäk. Hyvä, etten alkanu siellä rääkyä. Ärsytti niiiin kovasti, ku en tajunnu niitä askelsarjoja! Mut toskin auttais, jos olis vaikka käyny ees aerobicis. Mulle ku ei oikein istu noi tollaset hommat.. Pitää vaan harjotella:) Tosin tos oli mun mielestä vähän liikaa lihaskuntoa, enemmän olisin halunnu vaanaerobista treeniä (sen tiistaisen bodypumpin jälkeen paikat hieman hellänä:D). Mut joo, nyt oon jääny vähän jo koukkuun ohjattuihin tunteihin. Mä, joka rakastan omas rauhas juoksemista, uimista, saleilua.. Mut toi on kivaa ja vaihtelua, kait siihenki ehdin tylsistyy. Ja sit ku tuol salilla voi taas kuluttaa tunteja, ku sinne menee. Varsinki näin aamuvuoros tulee illat liian pitkiksikämpillä. Mulla on ongelma (Brossin ja Jartsan mielestäX)): en oikein jaksa kattoo leffoja. Joko alan siivoamaan, lukemaan tms. tai nukahdan. En oo saanu katottua niiden näyttämistä tuhansista leffoista kolmeen viikkoon ku vissiin yhen alusta loppuun. Joo, olis ihan kiva toisaalta. Mut on niin paljon muutakin tekemistä! Haluaisin lukea enemmän. Ja urheilu vie aikaa, ja sen jälkeen on niin levoton olo, että ei jaksa istua paikallaan. Tai sit täytyy jo mennä nukkumaan tai tai. Nyt ei vaan tv:n edes istuminen sovi. Nii nii, tiedän kyllä, se aika varmasti tulee talven mukana, ku ei muuta tehäkään. Alotetaan Frendit alusta vaikka, kuhan vaan saa maata viltin alla kyntilöiden palaessa, ah uh oih.
Huomenna laivalla, odotan odotan odotan innolla!! Siitä tulee hyvä reissu<3 Paree ois ku pilaan treenit ja maksan ja rikkauden sen takia!!!;)

[Ei aihetta]Maanantai 29.09.2008 21:58

Pää ja niska tukos ja oksettaa ja väsyttää ja pitää nyt vaan taas päästä liikkeelle. Pitää varmaan tehä illalla joku elämä-suunnitelma, ettei taas ehdi iloisuus ja viehättävyys haihtua. Auta mua. Pah, pärjään kyllä ittekki.