IRC-Galleria

Päihteet ja mielenterveys

Tuikku murheeseen ja pilveä ketutukseen! Päihteillä voi yrittää helpottaa monenlaisia olotiloja. Alkoholilla lievitetään jännitystä ja pelkotiloja, sen avulla uskaltaa tehdä asioita joita ei selvänä kehtaa. Kannabis jeesailee myös, rauhoittaa ja tulee hyvä fiilis. Joten eiköhän mennä kaikki paukuille?

Harmi vain, että asioilla on usein toinenkin puoli. Liikaa käytettynä alkoholin pelkotiloja säätelevä vaikutus muuttuu, lievityksen sijaan se vain aiheuttaa niitä. Liikaa pilveä bongissa ja ahdistus ei poistu vaan päinvastoin lisääntyy. Mitä tehdä? Mikä yhteys päihteillä ja mielenterveydellä on? Aiheesta chattaillaan tiistaina 15.11.2011 klo 18.00 – 19.30. Kaikkien keskustelijoiden kesken arvotaan leffalippuja. Tervetuloa mukaan!

Teemaviikon yhteenveto

Yhteisössä oli teemaviikko aiheella päihteet ja mielenterveys. Aiheesta chattailtiin tiistaina 15.11. ja chatissa oli mukavasti porukkaa. Aiheesta ja aiheen vierestä syntyi monenlaista pohdintaa. Monilla oli kokemuksia alkoholin aiheuttamasta alakulosta ja masennuksesta juomisen loputtua. Välttämällä humalajuomista välttää myös pahimmat seuraavan päivän morkkikset. Jonkin verran juteltiin myös siitä, mitä tehdä jos näkee, että kaverilla menee liian lujaa. Juo joka viikonloppu, on aina koomat ja koulu tai työ kärsii. Suurin osa keskustelijoista oli suoraan kaverille puhumisen kannalla, toiset ottaisivat yhteyttä kaverin vanhempiin tai kouluterkkariin, jos on alaikäisestä kyse. A-klinikkasäätiön Päihdelinkissä (http://www.paihdelinkki.fi/testit) voi testata erilaisia riskejä ja riippuvuuksia. Joskus ”ulkopuolelta” tuleva vastaus voi tehota paremmin kuin kaverin puhe. Chatista lainauksia alempana.

kävin vastaan kyselyyn ~ ja pakko sanoa aina on tullut masennuksen tunnetta / morkkiksen tyylistä ryyppäämisen jälkeen :l

se on darra mikä tekee olon masentuneeks ryyppäämise jälkee. tai siis ei itellä ainakaa oo tuntunu muutaku morkkista ja darraa

Kyl mulla yleensä tulee sellanen post-depressio ihan vaan sen sosiaalisen jutun takii

enimmäkseen mua vaan harmittaa se kun en uskalla nyt poltella, kun en haluais että laukeis uus tommonen paniikkikohtaushomma

viina aiheuttaa enemmän tuhoa kuin pieni pajauttelu...mielestäni suomessa vois ees kokeilla sen laillistamista, tietty pienissä määrin.

Vähentäis varmasti rikoksia yms. kun se ois laillista.. Siihen pitäis vaan saada jotenki säädeltyä että se pysyis huvi käyttönä ja pienissä määrissä.

Taitaa olla aika marginaalitapauksia jotka on oikeesti RATKAISSEET onglemansa päihteillä eivätkä vaan siirtäneet tai unohtaneet niitä

useimmat vetää päihteitä unohtaakseen ongelmansa..ei itellä ainakaan tullu aikoinaan koskaan ees mieleen että ratkaisempa muutaman epäkohdan mun elämästä näillä päihteillä.

ja yhteiskunta useimmiten haluaa kääntää selkänsä päihteiden väärinkäyttäjille..apua saa jonojen jälkeen silloin, kun kaikki on jo mennyt liian pitkälle, jos ei sentään tilanne ole jo mahdotonta korjata.

Jos vetää kännit joka vkl, molempina päivinä, koko viikon kohokohta on päästä vetämää kännit ni siinä kohtaa se ei ole enää lapasessa

Kyselyn tulokset

Oletko kokenut alkoholin aiheuttamia psyykkisiä haittoja?
Kyllä (95)
En (157)
En tiedä (41)

Oletko kokenut alkoholin käytön aikana tai jälkeen…
Unettomuutta tai univaikeuksia (74)
Levottomuutta/ahdistusta (94)
Näkö- tai kuuloharhoja (53)
Masentuneisuutta (95)
Muita psyykkisiä oireita (40)
En mitään edellä mainituista (104)
En ole käyttänyt alkoholia (51)

Oletko kokenut kannabiksen aiheuttamia psyykkisiä haittoja?
Kyllä (27)
En (245)
En tiedä (17)

Oletko kokenut kannabiksen käytön aikana tai jälkeen…
ahdistusta (24)
paniikkikohtauksia (18)
harhaisuutta (28)
masentuneisuutta (17)
muita psyykkisiä oireita (19)
en ole käyttänyt kannabista (219)


Oletko saanut päihteistä apua psyykkisiin ongelmiin?
Kyllä, alkoholista (77)
Kyllä, tupakasta (83) K
yllä, kannabiksesta (31)
Kyllä, jostain muusta päihteestä (30)
En ole saanut (151)
En osaa sanoa (49)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.