IRC-Galleria

Joulukuun teema: Joulu ilman alkoholia??Maanantai 19.12.2011 12:16

Joulu. Tuo vuosittain vietettävä, kristinuskoon liittyvä juhla. Jouluun kuuluvat mm. koristeet, kortit, sauna, askartelu, tontut, pukki, pipari, glögi, joulumusiikki ja lahjat, mutta kuinka merkittävästi jouluun kuuluu joulupullo?

Joulukuu ja erityisesti jouluviikko on Alkon myynnille vilkkainta aikaa, on osoitteena sitten oma pöytä tai pukinkontti. Tapoja viettää joulua on erilaisia; nollatoleranssi, pari lasillista tai päät täyteen. Joulua edeltävään aikaan kuuluu olennaisena osana myös pikkujoulut, johon usein yhdistetään runsas alkoholinkäyttö. Miksi? Saavutetaanko joulurauha juomalla viinaa vai hä? Joulu mielletään perhe- ja lastenjuhlaksi, toisaalta jouluna voi korostua yksinäisyys, jolloin otetaan tuikku murheeseen. Joulun alkoholikeskustelu kertoo suomalaisesta mielen maisemasta, joulua pidetään juhlista pyhimpänä. Keskustelun kiivaus kertoo puolestaan sen, että alkoholi on monelle vielä tabu, johon on vaikea suhtautua neutraalisti.

Yhteenveto teemaviikosta


Tiistaina 13.päivä keskustelimme aiheesta joulu ja alkoholi. Keskustelu eteni vilkkaana koko chatin ajan. Enemmistön mielipide kallistui siihen, etteivät joulu ja alkoholi ole paras yhdistelmä, ainakaan suurissa määrin otettuna. Ruoan kanssa nautittu viini ja saunaolut saivat hyväksyntää. Keskustelussa joulu miellettiin yhdessäolon, lasten ja perheen juhlaksi, pohdintaa herätti ihmisten yksinäisyys joulupyhien aikaan. Onko kaikilla jouluna paikkaa mihin mennä?

Leikkimielisen kyselyn mukaan parasta joulussa on pipari ja yli puolet vastanneista uskoo joulupukkiin. Kysely löytyy kokonaisuudessaan alhaalta.

Otteita keskustelusta:

”meillä on aina ollu niin et joulu on se juhla mikä vietetään ilman alkoholia :)) tosin, tiijän et iskä on aikoinaan vietäny joulua myös viinan kanssa, mut ei onneks kertaakaan mun aikana :)”

”Mä oon 17 ja meijän perheessä on tapana ainaki että ruoan kanssa juodaan lasillinen tai pari,viiniä mutta ei mitään kännejä kukaan vedä :)”

”jos joulua on viettämässä kersoja niin sitten pitää alkoholin käyttöä rajoittaa ja kännit ei kuulu siihen. jos on pelkästää aikuisia joulua viettämässä sillon vedetään tunteella alkoholia”

”Nykyään vaan haluaa viettää joulut jonkun ihanan ihmisen vieressä ja pitää toisiaan lämpimänä”

”kyl kai kaikilla nyt jotain ihmisiä on joiden kanssa viettää se”

”netti on varmaan aika monelle hyvä paikka viettää aikaa jos on yksin, joulunakin. Mites sellaset jotka ei osaa, vaikka vanhukset..?”

”ehkäpä silloin tulis lähdettyä jonnekkin missä olis niitä ihmisiä. ite varmaan vetäisin pään täyteen. o.O”

”ja mun mielestä baarit saa olla auki jouluna... Oikeesti täälläkin missä mä asun on niin monta yksinäistä ihmistä ja kokoontuvat tuonne lähikapakkaan, itse vietän joulun perheen kesken mutta entäs ne joilla ei ketään... Tuolla on muutakin kuin viinaa, esim. seuraa ja karaokee! :)”

Kyselyn tulokset.

Parasta joulussa on…

Pipari (434)
Pukki (191)
Joulumuori (16)
Porot (83)
Torttu (206)

Oletko ollut tänä vuonna...

Tuhma (247)
Kiltti (214)
Siltä väliltä (477)

Uskotko Joulupukkiin?
Khyll! (495)
En tod. (444)

Mikä näistä on paras joululaulu?

EOPH jouluaamuna (115)
Jo joutui EOPH (55)
No onkos tullut EOPH (74)
Sydämeeni EOPH:n teet (377)
EOPH jo matkaan käy (232)
Päihteet ja mielenterveys

Tuikku murheeseen ja pilveä ketutukseen! Päihteillä voi yrittää helpottaa monenlaisia olotiloja. Alkoholilla lievitetään jännitystä ja pelkotiloja, sen avulla uskaltaa tehdä asioita joita ei selvänä kehtaa. Kannabis jeesailee myös, rauhoittaa ja tulee hyvä fiilis. Joten eiköhän mennä kaikki paukuille?

Harmi vain, että asioilla on usein toinenkin puoli. Liikaa käytettynä alkoholin pelkotiloja säätelevä vaikutus muuttuu, lievityksen sijaan se vain aiheuttaa niitä. Liikaa pilveä bongissa ja ahdistus ei poistu vaan päinvastoin lisääntyy. Mitä tehdä? Mikä yhteys päihteillä ja mielenterveydellä on? Aiheesta chattaillaan tiistaina 15.11.2011 klo 18.00 – 19.30. Kaikkien keskustelijoiden kesken arvotaan leffalippuja. Tervetuloa mukaan!

Teemaviikon yhteenveto

Yhteisössä oli teemaviikko aiheella päihteet ja mielenterveys. Aiheesta chattailtiin tiistaina 15.11. ja chatissa oli mukavasti porukkaa. Aiheesta ja aiheen vierestä syntyi monenlaista pohdintaa. Monilla oli kokemuksia alkoholin aiheuttamasta alakulosta ja masennuksesta juomisen loputtua. Välttämällä humalajuomista välttää myös pahimmat seuraavan päivän morkkikset. Jonkin verran juteltiin myös siitä, mitä tehdä jos näkee, että kaverilla menee liian lujaa. Juo joka viikonloppu, on aina koomat ja koulu tai työ kärsii. Suurin osa keskustelijoista oli suoraan kaverille puhumisen kannalla, toiset ottaisivat yhteyttä kaverin vanhempiin tai kouluterkkariin, jos on alaikäisestä kyse. A-klinikkasäätiön Päihdelinkissä (http://www.paihdelinkki.fi/testit) voi testata erilaisia riskejä ja riippuvuuksia. Joskus ”ulkopuolelta” tuleva vastaus voi tehota paremmin kuin kaverin puhe. Chatista lainauksia alempana.

kävin vastaan kyselyyn ~ ja pakko sanoa aina on tullut masennuksen tunnetta / morkkiksen tyylistä ryyppäämisen jälkeen :l

se on darra mikä tekee olon masentuneeks ryyppäämise jälkee. tai siis ei itellä ainakaa oo tuntunu muutaku morkkista ja darraa

Kyl mulla yleensä tulee sellanen post-depressio ihan vaan sen sosiaalisen jutun takii

enimmäkseen mua vaan harmittaa se kun en uskalla nyt poltella, kun en haluais että laukeis uus tommonen paniikkikohtaushomma

viina aiheuttaa enemmän tuhoa kuin pieni pajauttelu...mielestäni suomessa vois ees kokeilla sen laillistamista, tietty pienissä määrin.

Vähentäis varmasti rikoksia yms. kun se ois laillista.. Siihen pitäis vaan saada jotenki säädeltyä että se pysyis huvi käyttönä ja pienissä määrissä.

Taitaa olla aika marginaalitapauksia jotka on oikeesti RATKAISSEET onglemansa päihteillä eivätkä vaan siirtäneet tai unohtaneet niitä

useimmat vetää päihteitä unohtaakseen ongelmansa..ei itellä ainakaan tullu aikoinaan koskaan ees mieleen että ratkaisempa muutaman epäkohdan mun elämästä näillä päihteillä.

ja yhteiskunta useimmiten haluaa kääntää selkänsä päihteiden väärinkäyttäjille..apua saa jonojen jälkeen silloin, kun kaikki on jo mennyt liian pitkälle, jos ei sentään tilanne ole jo mahdotonta korjata.

Jos vetää kännit joka vkl, molempina päivinä, koko viikon kohokohta on päästä vetämää kännit ni siinä kohtaa se ei ole enää lapasessa

Kyselyn tulokset

Oletko kokenut alkoholin aiheuttamia psyykkisiä haittoja?
Kyllä (95)
En (157)
En tiedä (41)

Oletko kokenut alkoholin käytön aikana tai jälkeen…
Unettomuutta tai univaikeuksia (74)
Levottomuutta/ahdistusta (94)
Näkö- tai kuuloharhoja (53)
Masentuneisuutta (95)
Muita psyykkisiä oireita (40)
En mitään edellä mainituista (104)
En ole käyttänyt alkoholia (51)

Oletko kokenut kannabiksen aiheuttamia psyykkisiä haittoja?
Kyllä (27)
En (245)
En tiedä (17)

Oletko kokenut kannabiksen käytön aikana tai jälkeen…
ahdistusta (24)
paniikkikohtauksia (18)
harhaisuutta (28)
masentuneisuutta (17)
muita psyykkisiä oireita (19)
en ole käyttänyt kannabista (219)


Oletko saanut päihteistä apua psyykkisiin ongelmiin?
Kyllä, alkoholista (77)
Kyllä, tupakasta (83) K
yllä, kannabiksesta (31)
Kyllä, jostain muusta päihteestä (30)
En ole saanut (151)
En osaa sanoa (49)

Lokakuun teema: Ihana tupakka!Maanantai 31.10.2011 17:19

Ihana tupakka

Mmmm, ihana tupakka! Miksi niin moni polttaisi, jos se ei olisi ihanaa? Tupakka tuo hyvän olon tunnetta, mutta ikävä kyllä ihan riskitöntä se ei ole. Nikotiini on kooltaan sellainen pikkuruinen molekyyli, ettei immuunijärjestelmä huomaa sitä päästäen sen verenkierron kautta aivoihin. Nikotiinin matka filtterin imaisusta aivoihin kestää seitsemän sekuntia. Jokainen henkonen aiheuttaa oman farmakologisen vaikutuksensa aivojen "palkkiosysteemiin" tuottaen näin sen ihanan hyvän olon tunteen. Tämän takia osa tupakoijista saattaa palkita itseään henkosilla ”nyt olen kyllä ansainnut tupakan”. Tupakka on myös ystävä, joka kulkee rinnalla elämän tyrskyissä. Tupakan voi polttaa iloon, suruun, suuttumukseen… Osa tupakoijista ei ajattele mistä on oikeasti kyse: polttamaan tottuneella seuraa nikotiinipitoisuuden vähentyessä epämiellyttävä olo, josta seuraa negatiivinen vahvistuminen, halu välttää vieroitusoireita, joskaan se ei kaikilla mene ihan näin. Riippuvuutta voi olla erilaista.

Mutta miksi sitten niin moni haluaa lopettaa, jos polttaminen tuottaa niin ihanan olon? Riippuvuuden takia? Eikö häiritse, että jollain asialla voi olla niin iso vaikutus elämään? Tupakka rytmittää ja määrittää osalla tupakoijista päivän kulun omasta tahdosta riippumatta.

Yhteenveto teemaviikosta

Tiistaina 18.10. pidettiin chat aiheesta Ihana tupakka. Keskustelu oli vilkasta ja aiheeseen liittyvään kyselyyn tuli 565 vastausta. Kysely löytyy alapuolelta, katso miten kysymyksiin vastattiin! Teeman tarkoituksena oli pohtia tupakoinnin eri puolia: onko tupakoinnissa mitään hyvää vai joutaisiko moinen tuote täysin pannaan. Keskustelu toikin erilaisia näkökulmia aiheeseen. Linjoilla oli tupakointia vahvasti puolustavia, jotka kokivat täysikiellon vain yllyttävän polttamaan. Osa keskustelijoista näki tupakan täysin turhana tuotteena, jossa ei ole mitään hyviä puolia. Lisäksi pohdintaa herätti se, voidaanko tupakkalakia ylipäätään valvoa. Keskusteluun osallistuneiden kesken arvottiin leffalippuja, onnea voittajille!

Ohessa otteita keskustelusta:

”Joskus poltin, en enää.. Tupakka haisee pahalle ja on muutenkin kovin tyhmä tapa. Siitä ei ole mitään hyötyä, ainoastaan haittaa. Tupakoivat ihmiset eivät ole erityisen viehättäviä..”
”mun mielestä tupakkalakien kiristäminen ei auttanu asiaa paljo yhtää, nuoret polttaa vielä enemmän koska lakien kiristäminen vaa lisäs jännitystä asiaan :D”
”koulun alueella tupakoinnin kielto on vitsi! kukaan ei sano sanaakaan vaikka monta kymmentä nuorta istuu katoksessa tupakka suussa”
”joo, ainakin periaatteessa teki oppilaitoksista savuttomia, mutta käytännössä laki ei ole ainakaan omassa oppilaitoksessa muuttanut käytäntöjä mitenkään, lukuunottamatta tietysti niitä "oppilaitoksemme on savuton"-kylttejä....”
”kyseessä on turhake joka ei tuota mitään iloa käyttäjälleen! Saatu ilo tai tyydyke on seuraus tyhmyydestä ja riippuvaisuudesta ja kaikki muu pelkkää kuvitelmaa..”
”itse en tupakoi mutta en voi käsittää tätä tupakoitsijoita kohtaan käytävää sotaa. mikä järki siinä on varsinkin aikuisia ihmisiä vainota? miksi tuota tupakointia pitäisi vähentää? omaan nilkkaanhan valtio siinä puree kun tupakasta saa kuitenkin ihan kivat verotulot. keskittyisivät sen alkoholinkäytön vähentämiseen, sehän suurempia ongelmia aiheuttaa.”
”Rauhottaa, toimii lievästi kivun lievitykseen, yms yms. Helpompi päästä muista addiktioista yli kun korvaa ne tupakoinnilla.”
”luulen et ihmiset ei ota niit haittoi tosissaa ku ne vaa ajattelee et ei ne siihe kuole ku ei oo kuollu vielä tähänkään mennessä.”
”no yks hyvä puoli tupakassa on se että esim duunipaikalla jos menee röökitauolle ni ihmiset ymmärtää et se menee röökille mut jos menee tauolle vaa huilaa ja istuu ni kaikki ajattelee et se on laiska”
”siis tupakkahan antaa mielihyvää monella tasolla ja se on yksi tällainen hyvä puoli. Lisäksi noita eri aivojen reseptoreita aktivoivat vaikutukset tehostavat mm. kognitiivisia toimintoja sekä oppimista. Sosiaalisuuden kannalta myös tupakointi on sellainen tapa jonka avulla voi luoda yhteyttä toiseen ihmiseen paljon helpommin”
”miinukset: oksettaa, haittaa liikuntasuoritusta, vanhentaa ihoa ja huonontaa suuhygieniaa ja maksaa hemmetisti.”

Kyselyn tulokset (645 vastausta):



1. Onko mielestäsi tupakoinnilla hyviä puolia?
a) On, paljonkin (46)
b) Vähän (143)
c) Joo, mutta haitat kumoavat hyödyt (212)
d) Täysin turha tuote (243)



2. Miksi itse poltat?
a) En tupakoi (315)
b) Olen koukussa nikotiiniin (115)
c) Tavan ja sosiaalisten syiden vuoksi (211)



3. Uskotko, että on mahdollista tupakoida satunnaisesti ilman riippuvuutta?
a) Jep (366)
b) Jotkut voivat polttaa vähemmän, mutta eiköhän taustalla usein ole riippuvuus (220)
c) En usko (57)



4. Puututaanko tupakointiin mielestäsi nykyään...
a) Liikaa, se on jokaisen yksityisasia (260)
b) Sopivasti, on hyvä että myös tupakoimattomien oikeuksista huolehditaan (230)
c) Liian vähän, täysin turha ja vaarallinen aine (153)



5. Uskotko tupakoinnin vähentyneen kieltojen ja rajoitusten seurauksena?
a) Kyllä (82)
b) En (426)
c) En tiedä (135)



6. Luuletko että tupakointi muuttuu kokonaan laittomaksi tällä vuosisadalla?
a) Kyllä (62)
b) Ei (339)
c) Ehkä (170)
d) En tiedä (73)
Kouluterveyskyselyn mukaan ammattiin opiskelevat tupakoivat enemmän ja juovat humalahakuisemmin kuin lukiolaiset. Valmistumisen jälkeen tilannetta tarkasteltaessa korkeakoulutetut voivat paremmin ja elävät pidempään kuin työntekijäammateissa olevat. Eroja selittää osaksi, että duunareiden työ on fyysisesti rankempaa, eikä työnkuva ole usein niin monipuolinen.

Miksi parempi palkka tarkoittaa, että ylipäätään voi paremmin, on hoikempi, terveempi ja kauniimpi? Vai onko se niin? Miksi amikset vaan voi huonommin?

Tule keskustelemaan aiheesta yhteisöön tiistaina 20.9. klo 18–19.30. Kaikkien keskusteluun osallistuneiden kesken arvotaan leffalippuja! Keskustelussa mukana Elämä On Parasta Huumetta ry:n, Elämäntapaliiton ja Terveys ry:n yhteisen hankkeen työntekijöitä. Hanke tähtää ammattiin opiskelevien terveyserojen kaventamiseen.

Elämäntapaliiton Terve Amis! selvitys

Yhteenveto teemaviikosta

Yhteisössä pidettiin teemaviikko aiheella ”Amikset ne vaan voi huonommin… Mistä terveyserot johtuvat?”. Teemaviikkoon sisältyi kysely, johon tuli 317 vastausta. Kyselyssä kartoitettiin muun muassa mielipiteitä siitä, mistä terveyserot johtuvat ja kuka niistä on vastuussa. Vastaajista 62 % on sitä mieltä, että terveyseroista on vastuussa opiskelijat itse. Myös terveyserojen kaventamisen vastuu on opiskelijoilla itsellään, ainakin tätä mieltä on 63 % vastaajista. Kyselyssä kysyttiin myös mielipiteitä siitä, mistä alkoholin kokonaiskulutuksen kasvu johtuu. Vastauksissa korostuivat alkoholin mielikuvamainonta ja helppo saatavuus. Vastausvaihtoehto ”Muu syy” sai myös paljon kannatusta. Tiistaina 20.9. pidetyssä chatissa koetettiin avata tätä seikkaa tarkemmin. Chatissa puhuttiin yksinäisyydestä ja alkoholin juomisen sosiaalisesta merkityksestä paljon. Amiksissa on eroja, toisissa viihtyvyyteen ja ryhmäyttämiseen käytetään aikaa, toisissa ei. Jos tupakkatauot ovat ainoa mahdollisuus tutustua uusiin kavereihin, kuinka moni haluaa jättää tämän mahdollisuuden käyttämättä? Chatissa oli vieraita EOPH:n, Elämäntapaliiton ja Terveys ry:n yhteisestä Amis-hankkeesta. Hanke toimii ammattiin opiskelevien terveyden edistämiseksi.

Kaikkien chatissa olleiden kesken arvottiin leffalippu ja EOPH-tuotteita. Arvonnan voittaja löytyi tällä kertaa Hyvinkäältä. EOPH onnittelee :)

Lainauksia chatista:

niitä joita yleisesti on kiinnostanu vähemmän peruskoulu ja on keskittyny enemmän siihen pelleilyyn niin kai siellä sit vaikka mitä tapoja on kertyny kasaan

voisi kuvitella että lukiolaiset pänttää, niin niiden ainakin pitäisi tehdä

ehkä ne amikset hakee sitten jotain siitä viinasta

ja jos on hakeutunut amiksessa alalle joka ei todellisuudessa voisi vähempää kiinnostaa, niin sillon se heijastuu aikuiselämään ja se on semmosta paskaa oravanpyörää jolloin odotetaan niitä viikonloppuja ja rillutteluja

sit kans niitä jotka huvikseen lähtee juomaan ja saa koulukavereita mukaan. Samantapanen meininki tupakoinnissa.. Se on sosiaalinen tapa

tupakkapaikalla tuntuu tutustuvan hyvin ihmisiin

tai amiksessa joillekkin aloille tavallaan kuuluu se tupakan poltto... esim autoala tai raksa

Mikä tuossa amishommassa ensimmäisenä tulee mieleen on ehkä se, että aika monestikin ammattikouluun (etenkin pieniltä kyliltä) lähdetään ryhmäpaineen ajamana, ja kavereitten mukana, mikä jo itsessään kertoo siitä, että näille nuorille sosiaalinen hyväksyntä on tärkeää. Alkoholin käyttö taas on aika helppo ja nopea tapa saada ikäistensä hyväksyntä, koska kaikki tahtovat kuulua johonkin porukkaan.

jos ei oo mikään maailman vahvin persoona niin aika helpolla sitä sitten tekee jotain semmosia juttuja, mitä muutkin

Kysely

Mistä terveyserot ammattiin opiskelevien ja lukiolaisten välillä mielestäsi ensi sijassa johtuvat?
Yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta (37)
Opiskelijoista itsestään (194)
Politiikasta (3)
Kasvatuksesta ja kotioloista (49)
Jostain muusta/ En osaa sanoa (32)

Kenen vastuulla terveyserojen kaventaminen ensi sijassa on?
Oppilaitoksilla (45)
Kodeilla (54)
Opiskelijoilla itsellään (197)
Julkishallinnolla (14)
Järjestöillä (4)

Miksi alkoholin kokonaiskulutus on jatkuvasti noussut ehkäisevästä päihdetyöstä huolimatta?
Kansalaisten tulotaso on noussut ja kulutus suuntautuu alkoholiin (50)
Alkoholin mielikuvamainonnasta (126)
Keskiolut on liian vahvaa (18)
Ehkäisevässä päihdetyössä on ollut väärät painotukset (88)
Alkoholin helposta saatavuudesta (187)
Jostain muusta syystä (147)

Minkälainen ehkäisevän päihdetyön kampanja olisi mielestäsi hyvä?
Sisältää paljon tietoa (95)
Antaa varoittavia esimerkkejä (170)
On hauska (115)
Hyvä tai huono, pääasia että jää mieleen (146)
Sellainen, että saa itse jotenkin osallistua (106)
Sellainen, missä joku julkisuuden henkilö esiintyy (86)

Missä tai millä parhaat ehkäisevän päihdetyön kampanjat voidaan mielestäsi tehdä?
TV:ssä (210)
Lehdissä (114)
Internetissä (222)
Koulussa (197)
Julisteissa (esim. ulkomainonta) (146)
Matkapuhelimella (esim. sovellukset, pelit) (70)
Synkissä, joskus jopa itsetuhoisissa ajatuksissa on yleensä kyse siitä, että joku tunnetila koetaan sietämättömäksi. Esimerkiksi häpeä tuntuu niin isolta, ettei millään tahdo jaksaa. Myös pettymys tai suru on tavallinen itsetuhoisten ajatusten aiheuttaja. Itsetuhoisissa ajatuksissa on usein kyse halusta päästä eroon sietämättömästä olotilasta eikä niinkään halusta kuolla. Toisinaan pahaa oloa puretaan itseään vahingoittamalla, esimerkiksi viiltelemällä. Jos sinä tai ystäväsi viiltelee itseään, ei avun hakemista kannata viivytellä.

Vaikka ensiksi tuntuisi siltä, että tilanne on niin hirveä, ettei siitä millään voi ulkopuolisille puhua, puhuminen kuitenkin yleensä kannattaa. Kun tilanteestaan kertoo toiselle ihmiselle, esimerkiksi kriisityöntekijälle, ei ole enää niin yksin ja pystyy ehkä huomaamaan, miten synkistä ajatuksista voisi päästä eroon. Kun tilanteestaan ja tunteistaan puhuu jonkun kanssa, niitä voi ymmärtää paremmin myös itse.

Jos itsetuhoiset ajatukset johtuvat vaikeasta elämäntilanteesta, on tärkeää, että olosuhteisiin yritetään vaikuttaa. Kenelläkään ei saa olla viikosta toiseen kurjaa. Jos itsetuhoisten ajatusten taustalla on esimerkiksi koulukiusaamista, kiusaamiseen on kyettävä puuttumaan. Kannattaa aina muistaa, että mikään elämäntilanne ei ole niin hirveä, etteikö parempia aikoja voisi olla jo pian tulossa.

Joskus itsetuhoiset ajatukset liittyvät johonkin sairauteen, esimerkiksi masennukseen tai syömishäiriöön, silloin myös näihin asioihin on etsittävä apua esimerkiksi nuorisopsykiatrian poliklinikalta tai kouluterveydenhuollosta.

Yhteisössä keskustellaan aiheesta 16.8. klo 18.00-19.30. Vieraana asiantuntijoita Mielenterveysseurasta. Kaikkien keskustelijoiden kesken arvotaan leffalippuja, tervetuloa mukaan!


Linkkejä:

Valtakunnallinen kriisipuhelin

Mielenterveysseuran nuorten sivut

Mistä apua?


Teemaviikon yhteenveto


Yhteisössä pidettiin teemaviikko itsetuhoisista ajatuksista. Aiheesta pidettiin chat-keskustelu tiistaina 16.8., jossa oli vieraana Suomen Mielenterveysseuran kriisityöntekijöitä. Kaikkien chattiin osallistuneiden kesken arvottiin leffalippuja, voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Teemaviikkoon liittyvään kyselyyn tuli 1 200 vastausta. Kyselyn mukaan 74 % vastaajista on kokenut itsetuhoisia ajatuksia. Eniten itsetuhoisia ajatuksia vastaajien mielestä aiheuttavat yksinäisyys, tunne että ei ole ketään kenelle puhua, vaikeat elämänkokemukset ja koulukiusaaminen/syrjintä. Avun saamisen ja hakemisen vaikeuksista on puhuttu mediassa runsaasti, mutta kyselyssä nämä seikat nousivat vasta kolmannelle sijalle kysyttäessä miten selvitä itsetuhoisista ajatuksista. Vaikeimmaksi koettiin se, että muut eivät ota ajatuksia tosissaan ja toiseksi vaikeimmaksi ajatus siitä, että olisi selvittävä yksin. Vastaajien mielestä itsetuhoisia ajatuksia ehkäisee parhaiten ystävien seura ja mielekäs tekeminen, kuten harrastukset.

Chatissa puhuttiin paljon siitä, mikä on itsetuhoista käytöstä ja miten sen voi tunnistaa. Monilla oli myös kokemusta itsetuhoisesta käyttäytymisestä esimerkiksi kaverien kautta. Monet jakoivat kokemuksiaan ja neuvoja, miten itsetuhoisista ajatuksista voi päästä eroon. Tilannetta helpottaviksi keinoiksi mainittiin musiikki, ystävät, liikunta ja ammattiapu.



Lainauksia keskustelusta:

aihehan on itsessään monelle varmasti vaikea, kuten myös minulle. Harvemmin sitä kehtaa lähteä ongelmistaan puhumaan, vaikka tietäisikin sen tekevän hyvää.

mutta mikä tarkalleen lasketaan itsetuhoisiksi ajatuksiksi? onko itsemurhan ajattelu jo pelkästään semmonen, vaikka ei olisi mitään aikeita suoriutua siitä

läheisistä ei ole onneksi tarvinnut olla huolissaan. töissä ja kaupungilla, kun näkee kuinka nuoret käyttävät päihteitä niin alkaa huolestuttamaan maailmanmeno

Siis onhan liikunnalla itsensä rääkkäys aika pitkälti verrattavissa viiltelyyn?

Mulla on tapana aina piirtää ku on paha olla ja musta se on toiminut :)

eniten siinä koko prosessissa minun käsityksen mukaan on kyse siitä että oppii tuntemaan ja hyväksymään itsensä.


Kysely

1199 vastausta

Onko sinulla ollut itsetuhoisia ajatuksia?


Kyllä (887)

Ei (300)



Mikä voi mielestäsi aiheuttaa eniten itsetuhoisia ajatuksia?

Koulukiusaaminen tai muu syrjintä (228)

Köyhyys (17)

Opiskeluun tai työhön liittyvät asiat (esim. suorituspaineet, menestymisen pakko, halu olla suosittu) (52)

Opiskelupaikan puuttuminen/työttömyys (8)

Päihteiden käyttö (17)

Seurustelusuhteen katkeaminen (100)

Tunne, ettei ole ketään kenelle puhua/yksinäisyys (352)

Vaikeat elämänkokemukset (306)

Vaikeudet kotona tai perheessä (113)



Mikä itsetuhoisista ajatuksista selviytymisessä tai niiden voittamisessa on vaikeinta?

Ajatus siitä, että on selvittävä yksin (232)

Avun hakeminen/avun saaminen (186)

Huolen aiheuttaminen läheisille (163)

Pelko (157)

Puhuminen itsetuhoisuudesta (131)

Se, jos muut ihmiset eivät ota ajatuksia tosissaan (304)



Mikä mielestäsi ehkäisee parhaiten itsetuhoisia ajatuksia?

Ajatusten ja kokemusten käsitteleminen internetissä (23)

Ammattiapu (123)

Harrastukset/mielekäs tekeminen/lemmikkieläin (226)

Keskusteleminen saman kokeneiden/vertaisten kanssa (119)

Maailmankatsomus/oma uskonto (15)

Muiden ihmisten seuraan hakeutuminen (78)

Perhe (46)

Ystävien seura (541)



Mistä viimeksi sait hyvää oloa?


Harrastuksista (58)

Kavereista (400)

Uskonnosta/Elämänkatsomuksesta (9)

Lemmikkieläimistä (58)

Liikunnasta (30)

Lukemisesta tai kirjoittamisesta (25)

Luonnosta (9)

Matkustelusta (3)

Musiikista (227)

Opiskelusta (9)

Pelaamisesta (26)

Perheestä (24)

Piirtämisestä tai maalaamisesta (20)

Ruuasta (26)

Seksistä (82)

Seurustelusta (137)

Shoppailusta (18)

Suvusta (2)

Teatterista, elokuvista tai TV:n katselusta (12)

Työstä (8)
Tietopaketti:

Onko päihteidenkäyttö yksityisasia?
Milloin voi todeta päihteidenkäytön kuuluvan vain ja ainoastaan itselleen? Silloinko kun homma on hanskassa? Mistä sen tietää, että päihteidenkäyttö on hallinnassa? Entä mitä haittaa siitä nyt voisi olla muille?

Missä kohtaa raja ylittyy, eikä se enää olekaan oma asia ja saako siihen puuttua? Päihteidenkäyttö nakertaa ensisijaisesti omaa terveyttä jos pohtii asiaa yksinkertaistetusti. Voiko yksilö kuitenkaan olla täysin irrallinen osa yhteiskuntaa? Millä tavalla päihteidenkäyttö voi vaikuttaa välillisesti läheisiin ja yhteiskuntaan?
Näkökulmia päihteidenkäytön vaikutuksista muihin on lukuisia. Onko moottoriajoneuvon päihtyneenä ajaminen oma asia? Entä voiko omalla esimerkillä olla vaikutusta muihin? Onko julkisuuden henkilöillä erilainen vastuu esimerkkikäyttäytymisen suhteen kuin rivikansalaisella?

Milloin on jokaisen oma asia päättää juomisestaan? Nuorena aloitettu päihteidenkäyttö kasvattaa suurkuluttamisen riskiä aikuisiällä samalla kun siitä aiheutuneet kustannukset maksaa usein yhteiskunta.

Oletko koskaan miettinyt että voisitko mahdollisesti sinä olla kannustavana esimerkkinä jonkun toisen päihteidenkäytölle tai -käyttämättömyydelle?

Tule keskustelemaan aiheesta tähän yhteisöön tiistaina 14.6.2011 kello 18–19.30.

Yhteenveto

Tiistai-iltana 13.6. pidettiin chat aiheesta Onko päihteidenkäyttö yksityisasia? Aiheesta käytiin keskustelua pienen aktiivisen joukon kanssa. Keskustelua käytiin itsemääräämisoikeudesta – puolesta ja vastaan. Aihe ei ollut yksiselitteinen ja asioita tarkasteltiin monesta eri näkökulmasta.

Keskusteluissa pohdittiin sitä, kuinka muiden puuttumista omiin asioihin ei arvostettu. Oli myös vaikea määritellä ongelmakäyttö. Jos omasta mielestä ei ole ongelmakäyttäjä, kun taas muiden mielestä kyllä – onko se silloin ongelma? Puhuttiin myös siitä, miten kavereiden päihteidenkäyttöön voi puuttua ja olla tukena. Osallistujilta tulikin hyviä vinkkejä siihen miten keskustelua voisi avata kaverin kanssa. Päädyttiin myös pohtimaan ajoneuvojen ajamista päihtyneenä. Keskustelua herätti se, että voiko sitä juoda vähän ennen ajamista, vai pitäisikö pystyä olemaan silloin kokonaan ilman.

Onko päihteidenkäyttö yksityisasia, jos hoitokulut ym. maksaa valtio tai kunnat? Naapureiden tupakointi ei tuntunut häiritsevän. Usein asiat joita on saanut tai joutunut kokemaan omakohtaisesti on ne, joista ärsyynnytään. Naapureiden möliseminen ei kiinnosta periaatteellisella tasolla, kunnes huomaat heidän muuttaneen asuntosi yläpuolelle.

Aiheeseen liittyvään kyselyyn vastasi 981 henkilöä. Kyselyn tulosten perusteella suuren osan mielestä (64 %) läheiset ja sukulaiset ovat niitä, joiden tulisi ensisijaisesti puuttua nuorten päihteidenkäyttöön. 53 % mielestä kaikkien alle 18-vuotiaiden juomiseen tulisi puuttua tiukasti. Huonoin tapa puuttua kaverin päihteidenkäyttöön on kiellot ja rangaistukset, sitä mieltä oli jopa 60 % vastaajista. 59 % oli sitä mieltä, että päihteidenkäyttöön puututtaessa tulee ensisijaisesti vaikuttaa käytön syihin, myös käytön vähentäminen tai lopettaminen koettiin yhtenä keinona. 47 % vastaajista kertoivat etteivät olleet huolissaan kavereiden päihteidenkäytöstä mikä tarkoittaa, että tavalla tai toisella 53 % vastaajista on ollut yhden, useamman tai itsensä päihteidenkäytöstä huolissaan.

Otteita keskustelusta:

”Eikä kuulu kellekään eikä kenenkään tarvii puuttua.”

”Ei kai käsissä pysyvä päihteidenkäyttö aiheutakaan huolia muissa.”

”ainakin ton yhden kaverin kohdalla ruvettiin huolestuu vähän liian myöhään”

”omaa kokemusta asiasta on, mutta ei me kavereiden kesken mitenkää voitu auttaa, sen piti vaan ite tajuta että nyt menee viinan kanssa överiksi :L”

”no ite vaa muistutan kamuja että juokaa vettäki välillä ja pakotan niitä juomaa vettä mun kaa jos niillä alkaa liikaa ottamaaan”

”Ku pystyy vilpittömästi sanoo et hei, oon huolissani, tykkään sust liikaa kattoakseni sun kärsimystä.”

”saapaha tytöiltä hymyjä ja sitte mukavaa palautetta kyytiläisiltä ku pysy selvin päin”

”jos esimerkiksi käy ulkona syömässä, niin kyllähän johonkin kunnon pihviannokseen punaviini kuuluu ihan oleellisena osana, eikä sitä oikein voi korvata millään muulla juomalla”

”jos on nii kermaperse ettei viinin siasta voi vettä juoda ni pakkohoitoo siinä tarvitaa :D”

”jos tupakoi ja pummaa elämänsä ja hoitaa keuhkonsa yhteiskunnan rahoilla niin hv”

Kenen asia on puuttua nuoren liialliseen päihteidenkäyttöön?
Läheisten ja sukulaisten (627)
Kavereiden (112)
Viranomaisten ja koulun (72)
Ei kenenkään, se on oma asia (164)

Onko olemassa ikärajaa siihen, milloin nuoren päihteidenkäyttöön pitää puuttua tiukasti?
12 vuotta (189)
14 vuotta (128)
16 vuotta (62)
Kaikki alle 18 vuotiaat (521)
Ei tarvitse puuttua (79)

Mikä on mielestäsi kaikista huonoin tapa puuttua kaverin päihteidenkäyttöön?
Kiellot ja rangaistukset (kuten kaveripiiristä erottaminen) (584)
Palkitseminen päihteettömyydestä (kuten palkinnon lupaaminen, jos on käyttämättä päihteitä tietyn ajan) (106)
Järjen puhuminen (vetoaminen terveys- ja ihmissuhdeongelmiin) (56)
Ammattilaisille kertominen (esim. koulukuraattorille) (61)
Vanhemmille kertominen (66)
Kaikki tavat ovat vääriä, ei ole kaverin asia (99)

Mihin nuorten päihteidenkäyttöön puututtaessa tulee kiinnittää ensisijaisesti huomiota?
Käytön vähentämiseen tai lopettamiseen (263)
Käytön syihin (578)
Läheisten tukemiseen (53)
Ei pidä puuttua ollenkaan (79)

Huolestuttaako sinua jonkun kaverisi päihteidenkäyttö?
Kyllä, useammankin kaverin (125)
Kyllä, yhden (73)
Kyllä, toisinaan (233)
Ei huolestuta (460)
Luulen, että kaverit ovat enemmän huolissaan minusta (82)
Rahapelit K18 – mitä mieltä?

Alle 18-vuotiaat eivät saa enää pelata rahapelejä, sillä rahapelaamisen ikäraja nousi Suomessa uuden arpajaislain myötä 18 vuoteen. Heinäkuuhun mennessä myös kaikki rahapeliautomaatit ovat kiellettyjä alaikäisiltä – myös samaan perheeseen kuuluvien täysi-ikäisten seurassa ja luvalla.

Ikärajat on asetettu, jotta lapsia ja nuoria voitaisiin suojella peleistä mahdollisesti aiheutuvilta haitoilta. Useat nuoret kuitenkin kokevat, että ikärajat ovat liioittelua ja niiden varjolla vain kielletään kaikki kiva alaikäisiltä. Mitä mieltä sinä olet? Ovatko sinusta ikärajat tarpeen ja ovatko ne oikein asetettu?

Tule keskustelemaan yhteisöömme rahapelaamisen ikärajoista ti 17.5 klo 18–19.30. Nyt sinulla on tilaisuus saada vastauksia suoraan rahapeliyhtiöiden edustajilta. Veikkauksen ja Raha-automaattiyhdistyksen ihmisille on mahdollisuus esittää kiperiäkin kysymyksiä ikärajoista, tule siis mukaan keskustelemaan!


Linkkejä:

Pelitaidon nettisivut http://pelitaito.fi/

Veikkauksen ikärajasivut https://www.veikkaus.fi/fi/yritysVastuu/sosiaalinen?item=ikaraja

Raha-automaattiyhdistyksen nuorten sivut http://www.ikarajamuuttuu.fi/

Rahapelit K18 – mitä mieltä?
Yhteenveto

Pidimme chatin rahapelien ikärajoista 17.5. Chatissa oli mukana asiantuntijavieraat Veikkaukselta ja Raha-automaattiyhdistyksestä.

Keskustelu oli rauhallista ja osallistujien joukko oli pieni, mutta melko aktiivinen. Chattiin osallistuneiden mielestä uusi 18 vuoden ikäraja on pääosin ok ja joidenkin mielestä se voisi olla jopa korkeampi. Keskustelijat pohtivat myös ikärajavalvonnan haasteellisuutta esim. kaupoissa.

Ikärajoista keskustelu siirtyi rahapeleihin yleensä. Osa piti rahapelejä turhana, osa kertoi itsekin pelaavansa, mutta kohtuudella. Urheiluvedonlyönti nousi mukaan keskusteluun Suomen MM-jääkiekkokullan innostamana. Joukossa oli myös alaikäisiä rahapelien pelaajia, joista joku kertoi pelaavansa yhdessä vanhempien kanssa. Keskustelussa sivuttiin myös peliongelmia ja rahapelaamiseen liittyviä uskomuksia ja vääriä käsityksiä. Chatin perusteella nuoret olivat hyvin perillä uusista ikärajoista ja rahapeleistä yleensäkin.

Aiheeseen liittyvään kyselyyn tuli yli 700 vastausta. Kyselyn tulosten perusteella kaikki eivät hyväksy rahapelaamisen 18 vuoden ikärajaa, vaan yli puolet vastanneista pitää sitä liian korkeana. Jopa 76 % vastanneista oli pelannut alaikäisenä rahapelejä ja 40 % vastaajista piti alaikäisenä pelaamaan pääsemistä ”helppona kuin heinän teko”. Lähes puolet vastanneista piti rahapelaamisen ikärajan noston tärkeimpänä perusteluna sitä, että nuorena aloitettu pelaaminen lisää riskiä myöhempään ongelmapelaamiseen. Sen sijaan rahapelikulutuksen määrä ei ole kyselyn mukaan kovinkaan hyvin tiedossa. Suomalaiset häviävät rahapeleihin päivittäin jopa 3,8 miljoona euroa (v. 2009). Tämä tieto yllättää varmasti monet, sillä kyselyyn vastanneista 87 % veikkasi summaa pienemmäksi.

Otteita keskustelusta:

K- 18 on loistava. Ja on ollu ilo huomata, että valvonta sen toteutumisessa on parantunu huomattavasti.

Kaikki menee mult justiin ohi ennen ku täytän 15

Â…mun yks kaks kolme kamuu pelaa mut en mie ainakaan tuhlaa rahaa sellaseen turhuuksiin

Mutta musta ne rahat menee hyvään tarkotukseen ku eiks niillä just nuoria kannusteta esim liikkumaan sun muuta

Pajatsoon olin itte koukus ku olin jtn 5 varmaa

Mun yks tuttu kanssa pelaa netissä pokeria ja aina tuskailee ku häviää :D







RAHAPELIT-KYSELY




734 vastausta
Mitä mieltä olet rahapelaamisen 18v. ikärajasta?
Se on liian korkea (52 %)
Se on liian matala (2 %)
Se on sopiva (23 %)
Minulle on aivan sama (23 %)

732 vastausta
Oletko pelannut rahapelejä alaikäisenä?
Kyllä, useasti (37 %)
Kyllä, muutaman kerran (39 %)
Kyllä, kerran (5 %)
En (19 %)

730 vastausta
Onko rahapelaaminen alaikäisenä helppoa?
Helppoa kuin heinän teko (40 %)
Kyllä, jos näkee vähän vaivaa (24 %)
Eipä ole, valvonta on tehokasta (9 %)
En osaa sanoa (27 %)

716 vastausta
Mikä on mielestäsi tärkein perustelu rahapelaamisen ikärajan nostamiseen?
Rahapelien ikärajan pitää olla yhdenmukainen alkoholin ja tupakan ikärajan kanssa (4 %)
Nuorena aloitettu pelaaminen lisää riskiä myöhempään ongelmapelaamiseen (44 %)
Suomessa on aikaisemmin ollut muuta Eurooppaa alhaisemmat ikärajat (1 %)
Nuoret ovat erityisen alttiita rahapelihaitoille (15 %)
Nuoria halutaan kontrolloida ja rajoittaa (11 %)
En usko, että sille on kovin hyviä perusteluja (25 %)

712 vastausta
Kuinka paljon suomalaiset häviävät kotimaisiin rahapeleihin päivässä?
n. 250 000 euroa (41 %)
n. 1 200 000 euroa (46 %)
n. 3,8 miljoonaa euroa (13 %)

728 vastausta
Osallistuitko jo leffalippujen arvontaan Elämä On Parasta Huumetta ry:n yhteisössä?
Kyllä (4 %)
En (69 %)
EVVK (27 %)

Huhtikuun teema SEKSITAUDITMaanantai 02.05.2011 13:29

SEKSITAUDIT

Seksi tuntuu paremmalta ilman kondomia. Tämä on vanha väittämä, joka perustuu ihan vain laiskuuteen. Käyttäähän nykyään kaikki turvavyötäkin, vaikka aluksi siihen totuttautuminen oli hankalaa. Kyse on turvallisuudesta.

Monet seksitaudit voivat olla oireettomia, jostain syystä hoitoon ei osata mennä ja silloin taudit pääsevät leviämään. Pelottavaa on se, että klamydia on erittäin yleinen nuorten keskuudessa. Se kertoo siitä, että nuoret eivät käytä kondomia.

Lisääntyneen matkailun johdosta rupeavat muutkin seksitaudit, kuin klamydia, leviämään nuorten keskuudessa. Hiv:ä on nuorten keskuudessa vielä vähän, mutta nyt jo uusia tartuntoja on todettu. Ei tarvita kuin yksi tartunnan saanut, joka ei tiedä tartunnastaan ja virus pääsee leviämään. Mahdollisuus saada tartunta on aina 0- 100 %. Jokainen suojaamaton seksitilanne on riskitilanne.

Miksi kondomin käyttäminen on niin hankalaa? Miksi kondomin puheeksi ottaminen on noloa? Sehän vain kertoo siitä, että välittää itsestään ja kumppanista. Mitä pitäisi tehdä, jotta kondomia käytettäisiin aina, ja vältyttäisiin turhilta riskeiltä ja morkkiksilta? Tule keskustelemaan aiheesta torstaina 28.4. klo 18-19.30! Vieraana HIV-tukikeskus. Lisää oikeaa tietoa seksitaudeista voi käydä katsomassa osoitteessa www.justwearit.fi


SEKSITAUDIT TEEMAVIIKON YHTEENVETO

Yhteisössä pidettiin teemaviikko Seksitaudit, ja mukana oli asiantuntijavieras HIV-tukikeskuksesta.

Teemaviikkoon liittyvään kyselyyn vastasi 742 henkilöä, ja vastausten perusteella Suomen nuorisolla on seksitauteihin liittyvä tieto hyvin hallussa. Chatti pidettiin torstaina 28.4. ja siihen osallistui hyvin porukkaa. Chatissa keskusteltiin suojaamattoman seksin haitoista, HIV:n leviämisestä ja tarttumisesta sekä koulun seksivalistuksesta. Vaikka HIV ei suudeltaessa tartukaan, chattaajat eivät olleet valmiita hiv-positiivista henkilöä suutelemaan. Muistutuksena kuitenkin, että taudit eivät näy päällepäin, joten turvaseksi on ainut tapa välttyä taudeilta. Myös suuseksissä! Arvoimme teemaviikon aikana leffalippuja ja kondomipaketteja, onnettaren suosikit löytyivät tällä kertaa Oulusta, Voikkaalta, Kortelasta, Kangasalalta ja Tampereelta! ONNITTELUT!

Turvallista vappua kaikille!

Lainauksia chatista:

No siis terveystiedontunnilla meillä on tosi jees opettaja, joka on just selittänyt hyvin kaikkia asioita suojauksesta ja sukupuolitaudeista... Pojat vaan nakkelee toisia paperipalloilla ja mietin, että kyllä sitten tulee paniikki, kun tyttö on paksuna tai tauti tai jotain.

Mulle vanhemmat opetti että ei saa suostua mihinkään jos painostetaan. että sitten vasta kun on itse valmis ja tietää asioista


Jos se tuntuu yksilöstä paremmalta ilman kumia niin se tuntuu


Kondomin käyttäminen on hankalaa, jos sitä ei ole koskaan käyttänyt


SEKSITAUDIT KYSELY

Seksitaudit tarttuvatÂ…
a) Sperman välityksellä (31)
b) Emätineritteen välityksellä (9)
c) Touhutippojen välityksellä (9)
d) Veren välityksellä (28)
e) Voivat tarttua kaikkien edellä mainittujen välityksellä (656)

Klamydia aiheuttaaÂ…
a) Lapsettomuutta (676)
b) Hiusten kasvua (8)
c) Hauskoja tilanteita (31)
d) Ruusun tuoksua (11)

Vain YKSI on oikein: HIV voi tarttuaÂ…
a) Saunan lauteilta (9)
b) Ruoan/juoman välityksellä (3)
c) Suojaamatonta seksiä harrastamalla (704)
d) Suutelemalla (4)
e) Kättelemällä (13)

Vain YKSI on oikein: Mikä ehkäisykeino suojaa seksitaudeilta?
a) E-pillerit (16)
b) Minipillerit (7)
c) Kierukka (14)
d) Kortsu eli kondomi eli kortonki eli spärrä eli spärdäri eli sadeviitta eli kumipuku (695)

Tiedätkö tarpeeksi seksitaudeista?
a) Luulisin näin (466)
b) Todellakin! (127)
c) En varmasti (83)
d) Ei kiinnosta (57)

Maaliskuun teema: Alkoholi ja masennusTiistai 29.03.2011 13:47

Alkoholi ja masennus

Tuikku murheeseen! Suomalaisessa kulttuurissa on totuttu helpottamaan tunteita alkoholilla. Mutta mikä yhteys alkoholilla ja masennuksella on? Onko toinen syy ja toinen seuraus? Kumpi on kumpi?

Useimmiten naisilla masennusoireilu alkaa ensin, ja sitä helpotetaan alkoholilla. Miehillä tie kulkee useimmin toiseen suuntaan, runsaasta alkoholinkäytöstä seuraa masennusta. Alkoholitutkimussäätiön tekemän tutkimuksen mukaan erityisesti humalahakuinen juominen lisää masennusta. Syy on ilmeisesti krapulassa, silloin aivojen mielihyvää tuottavan hormonin, serotoniinin, määrä laskee. Masennuksessa serotoniinitaso on aivoissa alhainen. Krapulasta johtuva masennus usein helpottaa viimeistään 4 viikon kuluttua, kun alkoholinkäyttö on lopetettu. Sinä aikana serotoniinitaso ehtii palautua. Kuitenkin, jos juominen jatkuu myös masennusoireilu jatkuu.

Alkoholi aiheuttaa nousuhumalassa keinotekoisen mielialan kohoamisen. Masennusta potevilla se on pikainen apu, mutta vain hetkeksi. Alkoholi on huono itsehoitolääke masennukseen. Se voi myös haitata mahdollisten mielialalääkkeiden vaikutuksia. Millä muilla keinoin voisi saavuttaa mielihyvää? Tule keskustelemaan aiheesta yhteisöömme tiistaina 22.3 klo 18.-19.30!


Teemaviikon yhteenveto


Yhteisössämme pidettiin teemaviikko aiheesta alkoholi ja masennus. Teemaviikkoon sisältyy aina aiheeseen liittyvä kysely. Saimme kyselyymme upeat 593 vastausta, kyselyä oli myös kommentoitu 26 kertaa ja annettu 8 sydäntä. Kiitos niistä!

357 vastaajan mielestä alkoholi voi joskus helpottaa pahaa oloa, mutta vain hetkellisesti. Silti yli 200 vastaajaa ei ole ikinä helpottanut pahaa oloaan juomalla. Suurimalla osalla kyselyyn vastaajista tuntuu asiat olevan tällä hetkellä hyvin (289 vastausta) ja paras helpotus pahaa oloon tulee sosiaalisista suhteista, kavereilta tai seurustelukumppaneilta.

Aiheesta pidettiin chatti tiistaina 22.3. Melko hiljaisessa chatissa keskusteltiin alkoholista ja masennuksesta yleisesti, miten alkoholi vaikuttaa ja miksi se helpottaa hetkellisesti pahaa oloa. Myös muista pahaa oloa helpottavista tekijöistä keskusteltiin, kuten liikunnasta ja sosiaalisista suhteista. Osalla chattailijöistä oli myös omakohtaisia kokemuksia aiheesta.


Lainauksia chatista:


koska mies ei osaa purkaa tunteitaan ni se juo

en ite ainakaan päissään saa kunnolla nukuttua

Mun mielestä alkoholi ja masennus ovat kummatkin seurauksia jostain.

kaverien poika-tai tyttöystävän tai jonku itelle tärkeen henkilön lähellä olo silloin ku on vaikeeta oikeesti helpottaa että se jaksaa pitää susta huolta


Teemaviikon kysely


Auttaako alkoholi masennukseen tai pahaan mieleen?
Toki 66
No ei 149
Ehkä hetkellisesti 357

Onko alkoholi hyvä unilääke?
Kyllä 93
Ei 315
Joskus 163

Oletko koskaan helpottanut pahaa oloa juomalla?
Usein 103
Joskus 226
En ikinä 242

Onko sinulla mielestäsi asiat tällä hetkellä hyvin?
Kyllä 289
Ei 147
En osaa sanoa 133

Mikä on paras päihteetön helpotus pahaan oloon?
Hyvät ystävät 253
Tyttö- tai poikakaveri 170
Yksinolo 38
Liikunta 56
Ruoka 30
Joku muu, mikä? 24

Helmikuun teema: kotiväkivaltaPerjantai 25.02.2011 14:07

KOTIVÄKIVALTA – TEEMAVIIKON YHTEENVETO

Yhteisössä pidettiin teemaviikko aiheesta kotiväkivalta. Teemaviikkoon sisältyi kysely, johon saimme 465 vastausta. Kyselyyn vastanneista 251 henkilöä oli sitä mieltä, että kotiväkivallasta ei puhuta riittävästi. Väkivallan eri muodot, fyysinen-, henkinen-, taloudellinen- ja seksuaalinen väkivalta ja kaikkien näiden uhka, tunnistettiin melko hyvin. Kotiväkivallan ehkäisystä kysyttäessä vastaajien mielipide jakautui eri vaihtoehtojen välillä. Yksittäisistä keinoista eniten vastattiin, että ihmisten (kuten naapurien) tulisi puuttua herkemmin epäiltäessä kotiväkivaltaa. Vain 34 vastaajaa oli sitä mieltä, että kotiväkivaltaan ei tulisi puuttua lainkaan.

Chatti pidettiin yhteisössä 22.2. Asiantuntijavieraita oli Ensi- ja turvakotien liitosta. Melko hiljaisessa chatissa keskusteltiin seurusteluväkivallasta ja pohdittiin väkivallan eri ilmenemismuotoja.

Lainauksia keskustelusta:

olihan semmonen joku tapaus briteissäkin missä joku nainen fyysisesti pahoinpiteli miestään jatkuvasti ja lopulta puukotti sitä niin ei se mies ikinä kehdannu sanoa siitä mitään

televisiossa ja radiossa voisi olla vaikka mainos jossa varoitetaan kotiväkivallasta : )

Aika vaikee lopettaa sellanen suhde jossa kokee olevansa alakynnessä. Parempi olla vaan hiljaa ja toivoa ettei se nyt kilahda taas jostai

lasketaanko se henkiseksi väkivallaksi parisuhteessa jos vaaditaan hirveästi kaikkea mihin ei kykene suoriutumaan

Jäkättäminen ei oikeuta käyttämään väkivaltaa




Kotiväkivalta tietopaketti


Mistä puhumme, kun puhumme kotiväkivallasta? Kotiväkivaltaa tai lähisuhdeväkivaltaa voi esiintyä perheissä erilaisissa muodoissa. Kotiväkivaltaan kuuluu avo- tai aviopuolisoiden keskinäinen väkivalta, vanhempien lapsiinsa kohdistama väkivalta ja lasten vanhempiinsa ja toisiinsa kohdistama väkivalta. Sitä voi esiintyä eri muodoissa, fyysisenä väkivaltana (potkiminen, lyöminen, töniminen jne.), henkisenä väkivaltana (haukkuminen, mitätöiminen jne.), seksuaalisena tai taloudellisena väkivaltana. Kotiväkivaltaa voi esiintyä vain jossain tietyssä muodossa, mutta useimmiten sitä esiintyy eri muodoissa koko ajan kiihtyen.

Kuka on uhri kotiväkivallassa? Tietenkin itse teon kokija, mutta myös tekijä on uhri. Molempia voidaan auttaa ja apua löytyy useista paikoista. Tärkeintä on tunnistaa teko ja myöntää sen olemassaolo. Apua ja lisää tietoa löydät NETTITURVAKODISTA.

Tule keskustelemaan tästä vaikeasta aiheesta tiistaina 22.2. klo 18-19.30 Vieraana asiantuntija Ensi- ja turvakotien liitosta! Muista vastata myös kyselyyn, voit voittaa leffaliput!


KOTIVÄKIVALTA KYSELY JA TULOKSET

Mikä seuraavista on kotiväkivaltaa?
a) Fyysinen väkivalta (lyöminen, potkiminen, töniminen ym.) (75)
b) Fyysisen väkivallan uhka (5)
c) Henkinen väkivalta tai sen uhka (5)
d) Seksuaalinen väkivalta tai sen uhka (5)
e) Taloudellinen väkivalta (4)
f) Kaikki edellä mainitut (324)

Mikä seuraavista voi auttaa kotiväkivallan uhreja?
a) Poliisi (23)
b) Ensi- ja turvakodit (5)
c) Lastensuojelu / sosiaalityöntekijät (60)
d) Kuraattori tai muu kouluhenkilökunta (5)
e) Kaverit, läheiset, tuttavat (21)
f) Kaikki edellä mainitut voivat auttaa (294)
g) Joku muu taho (7)

Mikä seuraavista voi auttaa kotiväkivallan tekijää?
a) Poliisi (91)
b) Ensi- ja turvakodit (10)
c) Lastensuojelu / sosiaalityöntekijät (41)
d) Kuraattori tai muu kouluhenkilökunta (13)
e) Kaverit, läheiset, tuttavat (18)
f) Kaikki edellä mainitut voivat auttaa (198)
g) Joku muu taho (45)

Miten kotiväkivaltaa tulisi mielestäsi ehkäistä?
a) Kouluttamalla viranomaisia (11)
b) Tiukentamalla lakeja (30)
c) Ihmisten (esim. naapurien) tulisi uskaltaa puuttua herkemmin (80)
d) Tiedottamalla aiheesta enemmän (61)
e) Kaikilla edellä mainituilla keinoilla (180)
f) Ei millään, mikä tapahtuu kotona on jokaisen oma asia (34)

Puhutaanko kotiväkivallasta mielestäsi riittävästi?
Kyllä (32)
Ei (251)
En osaa sanoa (114)