IRC-Galleria

Heitä löytyy Suomesta vuosittain reilu 14 000. Keitä he ovat ja mistä sen tunnistaa, naamastako? Ei, ei se näy naamasta, eikä välttämättä mistään muustakaan. Kyse on klamydia- ja tippuritartunnoista. Nämä ovat onneksi parannettavissa lääkkeillä. Lisäksi joukossamme vaeltaa noin 3000 ihmistä, jotka kantavat hiv-virusta. Kuten aikaisemmin todettiin, monet taudit ovat parannettavissa, herpes ja hiv eivät kuitenkaan kuulu tähän joukkoon. Usein kuulee puhuttavan, että hiv-positiivisuus samoin kun genitaaliherpes ovat stigma tai häpeä. Hiviä on perinteisesti pidetty homojen ja narkomaanien sairautena, kuitenkin tilastojen mukaan Suomessa heterotartunnat ovat lähes yhtä yleisiä kuin homoseksissä saadut tartunnat. Heterotartuntoihin vaikuttaa seksiturismi. Miehet tuovat viruksen tuliaisina Kaukoidästä ja naiset taas etelän lomakohteista. Se hämmentää kovin, että seksiä ilman kondomia lomamatkoillaan harrastaneet eivät juuri hakeudu testeihin.

Tietoa siis tarvitaan, ainakin ehkäisystä, tartuntatavoista sekä testauksen tärkeydestä. Entä asenteet sairastunutta kohtaan? Ehkä ajat ja asenteet ovat pikku hiljaa muuttumassa? Ennen hiv nähtiin kuolemantuomiona ja vähintäänkin sosiaalisen elämän loppumisena. Virus kuitenkin herättää vielä niin paljon pelkoa ja hämmennystä, että tartunnasta kertominen voi olla vaikea paikka. Onko itselläsi elämässä sellaisia ihmisiä joille uskaltaisit asiasta kertoa? Hiv:n kanssa voi oppia elämään ja elää pitkän ja hyvän elämän. Länsimaissa on harvinaista, että sairaus etenee aids-vaiheeseen. Siihen on olemassa hyvät lääkkeet ja mitä aikaisemmin diagnoosi tehdään, sitä paremmat hoitomahdollisuudet ovat. Eteneminen voidaan pysäyttää.

Kaikki seksitaudit ovat helposti ehkäistävissä. Kondomin käyttö kannattaa aina. Käyttäkää sitä uusissa ja satunnaisissa suhteissa ja ennen siirtymistä muuhun ehkäisyyn, käykää yhdessä testeissä, sillä monet seksitaudit, hiv mukaan lukien voivat olla täysin oireettomia.

Hauskaa ja turvallista (seksi)elämää kaikille!

ps) Muistakaa, hiv ei tartu suutelusta, kättelystä, kosketuksesta, wc pöntöstä, saunasta, yhteisistä astioista, ruoasta tai hyttysistä.

http://justwearit.fi/

http://www.hivtukikeskus.fi/

http://www.thl.fi/ttr/gen/rpt/hivsuo.pdf


Mitä jos kumppanillasi on seksitauti?Perjantai 21.02.2014 10:30, 328 vastaajaa

Leimaako seksitauti ihmisen? Kenellä on vastuu suojautumisesta? Pitääkö uudelle kumppanille kertoa tartunnasta? Chatti teemasta tiistaina 25.2. klo 18:00. Mukana keskustelussa vieras Hiv-tukikeskuksesta.
Uskaltaisitko aloittaa suhteen henkilön kanssa, jolla on sellainen seksitauti, jota ei voi parantaa?
Miten hiv voi tarttua? ps) katso oikeat vastaukset täältä http://www.hivtukikeskus.fi/hiv-ja-aids/miten-hiv-voi-tarttua/
  • Voit valita 6 vastausta.
Milloin kannattaa mennä seksitautitesteihin?
  • Voit valita 5 vastausta.
Kenellä on vastuu ehkäisystä?
Onko helppoa ehdottaa kondomin käyttöä?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Joka kuukausi on mahdollisuus epäonnistua

Lihaton lokakuu, viiksellinen marraskuu, tipaton tammikuu, munaton maaliskuu, herkuton huhtikuu. Älä osta mitään, pukeudu pinkkiin, älä laihduta, älä ajele kainalokarvoja ja muita kieltäytymisen tai käskemisen päiviä riittää.

Näkyvyyttä saavat teemakuukaudet keräävät osallistujia, ainakin alkukuussa. Vaikka ajankohta olisi inspiroiva ja ympäristö muutokselle suotuisa, ei välttämättä itse motivoidu asiasta riittävästi. Harmittaa, kun ei jaksa tai pysty sitoutumaan lupauksiin ympäristöstä saadun inspiraationkaan avulla. Kun tavaratalojen käytävillä kysellään”Missä sä käyt jumpalla?” tekee mieli vastata passiivisaggressiivisena ”Näyttääkö siltä, että käyn missään!”.

Onko näistä lyhyemmistä teemakokeiluista sitten mitään hyötyä? Joka vuosi löytyy joku, joka löytää uuden suunnan elämälleen. Pysyvän muutoksen aikaansaaminen on pitkä prosessi, joka usein sisältää suunnittelua ja epäonnistumista ennen kuin onnistuu haluamallaan tavalla. Miten pitkäkestoiseksi nämä lakot jäävät, riippuu kuitenkin sisäisen motivaation määrästä. Ihminen ei välttämättä tee päätöksiä sen mukaan, miten järkevä jokin asia on, vaan miten nopeasti se palkitsee.

Kaikilla näillä teemakuukausilla on tietysti positiivinen tavoite. Huolimatta siitä, onnistuuko välttämään jotakin tai sitoutumaan johonkin kuukaudeksi tai loppuelämäksi, on välillä hyvä tarkastella omia tapojaan. Kun lakkaa stressaamasta kuukauden kestävää tehosuorittamista, on helpompi miettiä valintojensa pidempikestoisia seurauksia.

Kirjoittanut Minna,
joka on nisäkäs, vaikka toisinaan tuntuu ettei häneltä löydy selkärankaa.

Tipaton tammikuu?Maanantai 13.01.2014 16:09, 544 vastaajaa

Tipaton, hipaton, iloton tammikuu? Lihaton lokakuu, autoton päivä? Mistä näitä kampanjoita oikein tulee? Tule keskustelemaan aiheesta tiistaina 14.1. klo 18.00-19.30 Elämä On Parasta Huumetta (Minä ja muut) -yhteisöön!
Vietätkö tipatonta tammikuuta?
Onko tipattoman tammikuun kaltaisista tempauksista mielestäsi hyötyä?
Lihaton lokakuu, autoton päivä, tipaton tammikuu… Onko erilaisia kampanjoita mielestäsi jo liikaa?
Mikä erilaisten kampanjoiden pointti mielestäsi on?
  • Voit valita 6 vastausta.
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Perinteinen tervehdys ”Rauhallista joulua ja railakasta uutta vuotta” tuntuu olevan aivan totta myös juomistottumuksissa. Joulun aika on pyhitetty rauhoittumiselle ja hiljentymiselle ja useimmiten mielipide on, että joulun aikaan ei kuulu alkoholi, paitsi kohtuudella nautittuna. Sen sijaan pikkujouluihin ja uuden vuoden juhlintaan liitetään railakas juhliminen. Aiheesta pidettiin chat 17.12. Osallistujat olivat samoilla linjoilla:

”Kyllähä meillä pennusta lähtie porukat ovat juoneet alkoholia mut kohtuullisesti. ei me sitä olla pidetty pahana yhtää”

”ei täälläkää oo ollu kännijouluja :) eikä tuu olemaankaa”

”noh, jos on joulun yksin tai kavereiden kaa, nii siinähän tinttaa, mut ei kailapsiperhees pitäs...enintää terveydeks joku snapsi porukal”

”uutena vuotena kunnon perseet”

Pikkujouluissa tai uutena vuotena rakettien parissa ördääminen tuntuu olevan ihan odotettua ja perinteisiin kuuluvaa toimintaa, juomattomuutta pidetään kummallisena. Olisi mukava nähdä juhlimiskulttuurissa tapahtuvan sellainen muutos, ettei kännääminen ole ainoa tapa juhlia, vaan niillä muilla perinteillä kuten yhdessäololla, hyvällä ruoalla ja saunomisella olisi suurempi merkitys.

Jos sanoo ääneen, että alkoholin ei tarvitse kuulua pikkujouluihin tai uuteen vuoteen, saa useimmiten vastauksissa vähättelevää suhtautumista: ”Mitä sä nyt oikeen selität” ”ääääh, totta kai pitää krebaa”. Se on harmi.

Siispä hauskaa joulua ja rauhallista uutta vuotta kaikille!

Alkoholia joulupöytään?Torstai 12.12.2013 10:01, 544 vastaajaa

Aiheena Juolu ja alkoholi. Chat aiheesta on tiistaina 17.12. klo 18:00-19:30 Elämä On Parasta Huumetta (Minä ja muut) -yhteisössä. Elämä On Parasta Huumetta (Minä ja muut)
Onko ok juoda alkoholia jouluna, jos paikalla on lapsia?
Onko alkoholilla liian suuri asema suomalaisissa juhlissa?
Tehdäänkö Suomessa alkoholin käytöstä liian suuri ongelma?
Harmittaako alkoholiton joulu?
Parasta joulussa onÂ…
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Marraskuun teema: TupakkaMaanantai 25.11.2013 12:00



Minä en polta, koska…

Tupakka tappaa. Vanha juttu vai mitä? Jos kelaa muutaman vuosikymmenen taaksepäin, tupakan tappava vaikutus oli vielä kyseenalainen. ”Sitä ei ole tutkittu riittävästi”. No nyt on, ja tupakka kiistatta on sen verran myrkyllinen aine, että sitä ei kannata käyttää. Tuo onkin muuten kokonaan oma aiheensa, milloin jotakin ON tutkittu riittävästi. Aina löytyy tieteenharjoittajia (ja tupakkayhtiöitä) jotka haluavat kyseenalaistaa vallitsevat tutkimustulokset.

Tästä varmasta tiedosta huolimatta, osa edelleen ottaa sen riskin ja kokeilee mistä tupakassa oikein on kyse. ”No, ei yhdestä kerrasta koukkuun jää”, ei ehkä, mutta kuinka monella se jää yhteen kertaan? Entä kun huomaa, että siitä ei tosiaan jäänyt koukkuun, kokeilenpa toisen, kolmannen, neljännen… ja kuinka ollakaan, olen koukussa! Suurin osa polttajista haluaisi lopettaa, mutta ei pysty. Miksi kokeilisit jotain sellaista mistä suurin osa haluaa eroon?

Ne hyvät vaikutukset… Ah. Eihän kukaan polttaisi jos ei tupakalla olisi myös niitä. Monet tupakoitsijat sanovat, että jää paitsi hyvistä jutuista jos ei mene tupakkapaikalle. Tai jopa niin, että sitten ei tutustu muihin. Mutta kyllähän ei –tupakoivatkin kavereita saavat? Toki on työpaikkoja, joissa tupakoivia on enemmän kuin ei-tupakoivia. Suunta on silti muuttumassa, nuorista enää vajaa 1/5 tupakoi. Pian jäät jutuista paitsi, jos et lopeta polttamista. Parhaat jutut kerrotaan sisällä, ei ulkona!

Paljon helpompaa on luetella tupakoinnin huonoja puolia. Perusteita sille miksi ei polta. Niitä voi olla hyvä listata itselleen jo ennen sitä ensimmäistä kokeilua. Voi vaikka sitten jättää sen ekankin kerran väliin. Minä en polta, koska rööki haisee pahalle. Myös vaatteissa ja hiuksissa, saati hengityksessä. Minä en polta, koska siihen menee rahaa, käytän sen mielummin johonkin ihan muuhun kuin savuna ilmaan. Minä en polta, koska se ei ole coolia. Minä en polta, koska haluan elää vanhemmaksi ja terveellisemmin. Minä en polta, koska en halua tukea tupakkayhtiöitä, saastuttaa luontoa enkä viedä elantoa kehitysmaista. Minä en polta, koska en halua olla riippuvainen. Keksitkö itse lisää?

Aiheesta chattailtiin Elämä On Parasta Huumetta -yhteisössä 19.11.2013. Chatissa oli kivasti porukkaa ja juttu lensi :)

TupakkaPerjantai 15.11.2013 14:42, 709 vastaajaa

EOPH:n Suurta Tupakka-iltaa vietetään tiistaina 19.11. klo 18.00-19.30. Tule mukaan chattailemaan! Siis tänne: Elämä On Parasta Huumetta (Minä ja muut)
Tupakoitko?
Häiritseekö, jos kaverisi tupakoi?
Seurustelisitko tupakoitsijan kanssa?
Onko oikein vaatia seurustelukumppania lopettamaan tupakointi?
Tulisiko tupakointia rajoittaa nykyistä enemmän?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Lokakuun teema: Ihan homona!Torstai 17.10.2013 18:29

Yhteenveto teemaviikosta

Koska maailma on epäreilu.

Taas se BB-Niko on telkkarissa, ja Salkkareissa se homojakso. Miks tästä puhutaan koko ajan, homot on ihan liikaa esillä! Missä heteroiden oikeudet! Niin kauan kuin tällaisia keskusteluja järjestetään, ollaan epätasa-arvon tiellä!

Kävimme tällä viikolla keskustelua ”Ihan homona”. Keskustelua syntyikin nimensä mukaisesti sekä paljon, että asiasta. Päällimmäisenä koko viikosta jäi mieleeni, miksi toisten oikeuksien polkeminen on joillekin niin tärkeää?

Enni tykkää Jussista. Jussi tykkää Ennistä. He menevät naimisiin. Eero tykkää Hannusta. Hannu tykkää Eerosta. He eivät voi mennä naimisiin. MIKSI IHMEESSÄ? Yksikään tähän mennessä kuulemani perustelu ei ole ollut tarpeeksi pätevä, että ymmärtäisin tämän mielestäni varsin yksinkertaisen asian. Avioliitto on luotu miestä ja naista varten? Niin missä, kuka? Ihmiset? Ihmiset voivat muuttaa mieltään. Niin on tehtykin muutaman kertaa tässä aikojen saatossa. Vai onko siellä vielä joku, joka omistaa orjia? Ennenhän se oli ihan tavallista. Avioliitossa on tarkoitus lisääntyä. Jaahas. Eli jos Enni ja Jussi eivät voi saada lapsia tai eivät niitä halua, heidän avioliittonsa mitätöidään epäonnistuneena? Homoliitot on uhka perinteiselle avioliitolle? Eh, siis miten? Avioliitossa on lähtökohtaisesti ongelma, jos se ei kestä sitä, että joku toinenkin saattaa joskus mennä naimisiin. Kuten sanoin, ei yhtäkään pätevää syytä. Ainoa oikea syy on se, että maailma nyt vaan on epäreilu. Onneksi siihenkin voidaan vaikuttaa!

Asenteet muuttuvat hitaasti. 10 vuotta sitten ei telkkarissa näkynyt muita kuin perinteisiä mies-nainen –suhteita. Nykyisin homous ja homot on esillä, vaikkakin vielä usein stereotyyppisinä hahmoina. Mitä enemmän totumme näkemään erilaisia seksuaalisia suuntautumisia ja kuulemaan moninaisuudesta, sitä tavallisempi koko asiasta tulee. Vielä näitä keskusteluja pitää kuitenkin erikseen järjestää.

Ollaan reiluja, jooko?

Tietopaketti:

Ihan homona!

Tervetuloa mukaan meidän omaan homo-iltaamme tiistaina 8.10 klo 18.00 - 19.30!

Sateenkaarevassa* illassa luvassa keskustelua siitä miksi ”homotellaan”, onko omalla tai toisen seksuaalisen suuntautumisen identiteetillä väliä, ja jos on niin miksi. Kuinka huomioida ihmisten moninaisuus ja arvostaa erilaisuutta niin itsessä kuin muissa ihmisissä? Keskustelemalla muiden kanssa voit saada uusia näkökulmia ja neuvoja asioihin jotka koskevat sinua, läheisiäsi tai ystäviäsi.

*Sateenkaarevalla viitataan usein seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin koko moninaisuudessaan. Sateenkaari on keskeinen symboli myös koko lhbtiq-kokonaisuutta kuvaavassa kuvakielessä. Lhbtiq-kirjanyhdistelmällä viitataan seksuaali- että sukupuolivähemmistöihin: lesbot, homot, biseksuaalit/bi-ihmiset, transihmiset, intersukupuoliset ja queerit.

Mukana keskustelussa HeSetan sosiaalityöntekijä Aaro ja Setan nuorisotyönkoordinaattori Anders.

Seta on vuonna 1974 perustettu ihmisoikeus- ja sosiaalialan järjestö. Seta toimii 21 jäsenjärjestön kattojärjestönä. HeSeta on Setan suurin jäsenjärjestö. 1990 perustetun HeSetan kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena on Uusimaa. Setan ja HeSetan työn tavoitteena on, että ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus ja hyvinvointi toteutuvat ihmisten arjessa riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä tai sukupuolen ilmaisusta. Seta korostaa jokaisen oikeutta määritellä itse itsensä, perheensä ja ihmissuhteensa. Setan yhteydessä toimii Transtukipiste, joka tarjoaa ja kehittää psykososiaalisia tukipalveluja transihmisille, sukupuoliristiriitaa tai sukupuolen monimuotoisuutta kokeville ja heidän perheenjäsenilleen. HeSeta kokoaa ja jakaa tietoa seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun moninaisuudesta, sekä auttaa ja tukee sateenkaarevia ihmisiä ja heidän läheisiään sosiaalitoiminnallaan.

Moninaisuus on meissä - seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus nuorten elämässä on Setan tuottama video kahdeksasta sateenkaarevasta nuoresta. Videon voit katsoa Youtubessa.

Video kertoo omaa elämäänsä pohtivista nuorista maailmassa, jonka sukupuolittuneisiin muotteihin ja rooleihin kaikki eivät mahdu. Millainen on cheerleader-tyttö, joka on homo? Entä transgenderiksi itsensä määrittelevä Reiska? Entä Darja, joka ei halua määritellä itseään eikä muita? Eri puolilla Suomea kasvaneiden nuorten tarinoissa kuulemme identiteettipohdiskelujen lisäksi ajatuksia ystävyydestä, perheestä ja lähisuhteista, työstä, koulusta, kiusaamisesta ja tuen saamisesta sekä normeista ja niiden rikkomisesta. Sateenkaarevat identiteetit näyttäytyvät nuorten maailmassa moninaisina ja tavallisina.


Lisää infoa:
http://www.heseta.fi/
http://www.heseta.fi/nuoret/
www.seta.fi
www.normit.fi
www.transtukipiste.fi

Ihan homona!Maanantai 07.10.2013 15:37, 531 vastaajaa

EOPH:n suurta HOMOILTAA vietetään tiistaina 8.10. Aiheesta chatti klo 18.00 - 19.30. Chatissa mukana Seta ja HeSeta! Tuu säkin! Tsekkaa video ja muuta aiheeseen liittyvää: Elämä On Parasta Huumetta (Minä ja muut)
Onko koulussasi keskusteltu sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta?
Tiedätkö mitä lyhenne HLBTIQ tarkoittaa?
Onko normit ja normatiivisuus sinulle tuttuja käsitteitä?
Homona on hyvä olla?
Onko sinun lähiympäristössäsi tilaa moninaisuudelle?
Aiotko osallistua tai osallistuitko EOPH:n Suureen Homo-iltaan ja chattiin tiistaina 8.10. klo 18.00-19.30?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Syyskuun teema: Jeppe juo -kuka puuttuu?Maanantai 07.10.2013 18:16

Yhteenveto teemasta Jeppe juo –kuka puuttuu?

Syyskuun teemana oli alkoholi ja muuntohuumeet. Aihetta pohdittiin chatissa fiktiivisen kaverin, Jepen, kautta. Oli mukavaa, miten keskustelijat pääsivät sisälle Jepen sielunmaisemaan, ja hänen tilannettaan pohdittiin aidosti. Ei ole helppoa, jos ongelmat alkavat kasaantumaan. Kavereita tarvitaan, vaikka niiden roolina olisikin saada kuraa niskaan –joskus myöhemmin Jeppe saattaa muistaa hyvät neuvot.

Kyselyyn vastasi 758 henkilöä. Heistä 87 % oli sitä mieltä, että on läheisten ja omaisten tehtävä puuttua nuoren päihteiden käyttöön. Monia vastaajia huolestutti kaverin päihteiden käyttö. Yli kolmasosa vastaajista oli huolissaan joko yhdestä tai useammasta kaveristaan. 11 % vastaajista oletti, että kaverit saattavat olla enemmän huolissaan hänestä. Yllättävän usealle vastaajalle muuntohuumeet eivät ole tuttu käsite. 65 % vastaajista ei ole kuullutkaan niistä. Osalle muuntohuumeet ovat tuttuja oman kokemuksen kautta. 9 % vastaajista kertoo kokeilleensa niitä.

Jepen tarina

Jeppe on ihan tavallinen nuori mies. Tykkää pelata pleikkaa, syödä pizzaa ja välillä nollata. Eli vetää perseet. Se on Jepen mielestä ihan ok, jos silloin tällöin juo, kaikkihan niin tekee. Sitä paitsi Jepellä on rankka duuni, se on raksamies. Tai no eihän se nyt ole varsinaisesti töissä ollut pariin kuukauteen, kun firmaan tuli ne yt:t. Mutta kuitenkin. Jeppe käy työkkärissä heti vaan kun ehtii, nyt tässä on ollut vähän kaikenlaista kiirusta. Onhan Jeppe sitä viinan juomista miettinyt, että meneekö joskus vähän liikaa. Kännissä Jepestä tulee puhelias, oikeestaan aika hauskakin kaveri. Joskus lipsahtaa vähän liian puolelle, ja Jeppeä alkaa ärsyttää kaikki. Niin kuin exä. Joka kerta se alkoi nalkuttaa jostain ihan turhasta, välillä Jeppeä ketutti niin paljon että haukkui sen mimmin kunnolla. Mikä se on puuttumaan Jepen juomiseen, dokaahan se itekin! Jepen paras kamu Rami antoi kerran Jepen testailla Daisya. Se ei oo sen mimmi, häh mitä te oikeen luulitte! Se on jotain mömmöä, mitä voi tilata netistä. Ei siis kovin vaarallista, mutta huh että pöhisi! Jeppe miettii pitäiskö enemmän noita mömmöjä kokeilla, kun niistä ei tuu darraakaan samalla tavalla kuin viinasta.

Päihteidenkäyttö, oma asia?Maanantai 23.09.2013 11:49, 878 vastaajaa

Jeppe juo liikaa, mutta mitä sitten? Lue Jepen koko tarina Elämä On Parasta Huumetta (Minä ja muut) -yhteisössä ja tule chattiin tiistaina 24.9. klo 18.00-19.30!
Kenen asia on puuttua nuoren päihteiden käyttöön?
  • Voit valita 5 vastausta.
Huolestuttaako sinua jonkun kaverisi päihteidenkäyttö?
Onko muuntohuumeet sinulle tuttu käsite?
Mihin käsityksesi muuntohuumeista perustuu?
Oletko kokeillut muuntohuumeita?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Elokuun teema: Oppia ikä kaikki?Perjantai 23.08.2013 17:35

Oppia ikä kaikki

Syksy on jo oven takana ja sen myötä monilla myös koulu ja opiskelut. Kesätöiden jälkeen voi tuntua ikävältä palata koulun penkille, ja ne syksyä varten säästöön tarkoitetut tienestitkin ovat saattaneet jo huveta. Lisäksi kutkuttaa ajatus töiden jatkamisesta, työnantajakin jo lupaili jatkoa jos ei opiskelut sittenkään natsaa… Enemmänhän sitä oppii töitä tekemällä!

Vai haitko sittenkin opiskelemaan, mutta et päässyt? Paikka jäi muutamasta pisteestä kiinni, tai sitten alunperin haitkin ihan vaan läpällä koska et oikeastaan tiedä mitä haluaisit opiskella! Valinnan vaikeus!

Tai ehkä sittenkin pääsit opiskelemaan. Lääkäriksi, ihan juuri niin kuin äitisi toivoikin! Mutta hetkinen, eihän se sinun haaveesi ollutkaan!

Mikä merkitys opiskelulla sinun mielestäsi on? Tule juttelemaan urahaaveistasi, kysymään opiskeluista tai pohtimaan koulutusvalintoja! Chatti tiistaina 20.8. klo 18.00-19.30.

Teemaviikon yhteenveto

Työ tekijäänsä kiittää?

Ihmisen arvo ja arvostus on perinteisesti ollut lähes yhtä kuin kyseisen henkilön ammatti tai asema. Naiset ovat kautta aikain langenneet palomiehiin, poliiseihin tai muihin virkapukuihin. Kyseessä on muutakin kuin ulkonäkö, univormuiset ovat pelastajia, suojelijoita. Mikä niin sanotuissa naisten ammateissa vetoaa miehiin? Sairaanhoitaja? Lentoemäntä? Onko siinä kyse taidoista vai jostain ihan muusta?

Suomalaiset sananlaskut ovat täynnä viittauksia työelämään. ”Työn ilo, paras ilo”, ”Ain laulain työtäs tee”, ” Ken ei työtä tee, hän ei leipää syököön”. Niiden merkitys on ollut muinoin ehkä se, että vaikka aina ei huvita tai hotsita, työtä on tehtävä että saadaan ruokaa pöytään. Että parempi vaan nauttia siitä, muuta vaihtoehtoa ei ole.

Tänä päivänä jokainen voi valita ammattinsa melko vapaasti. Opiskelu on ilmaista ja sitä tuetaan valtion puolesta. Työnteko ei välttämättä ole elämän edellytys, muutenkin voi pärjätä. Yhteiskunta auttaa siinäkin. Toisille työ itsessään on silti tärkeää. On kutsumus, jota kohti lähdetään. Jostakin sisältää nousee palo ja halu auttaa, tehdä, toteuttaa. Ja toiset vaan nauttii siitä huomiosta mitä virkapuku herättää.

Ihmisen arvo ei enää ole niin työsidonnainen. Ammattiakin tärkeämpänä pidetään sitä, että on oma itsensä. Toteuttaa itseään. Downshiftaa. Kierrättää ja nauttii hetkestä. Siihenkin on oma sananlaskunsa: Työ ei tekemällä lopu.

Yhteisössä pidettiin teemaviikko otsikolla Oppia ikä kaikki? Chatissa oli mukavasti porukkaa ja tuttuun tapaan aiheessa ei juurikaan pysytty. Yhtä mieltä oltiin kuitenkin siitä, että töissä joutuu viettämään sen verran paljon aikaa, joten sen on parempi olla edes jollakin tasolla mielekästä. Kumppanin valinnassa ammatilla oli enemmän merkitystä. Arvomaailma voi vaikuttaa ammattiinkin, tai ainakin niihin mitä ammatteja ei ”hyväksy”. Kyselyyn vastasi tällä kertaa 151 henkilöä. Kyselyn tulokset näet alla. Mukavaa syksyn alkua kaikille!

Oppia ikä kaikki?Keskiviikko 14.08.2013 12:54, 295 vastaajaa

Syksy tulee, ja opiskelut alkaa. Vai jatkuuko kesäduuni? Tule chattaamaan syksyn suunnitelmista, urahaaveista tai opiskeluista tiistaina 20.8. klo 18.00-19.30 Elämä On Parasta Huumetta (Minä ja muut) -yhteisöön!
Haitko syksyksi opiskelemaan?
Opiskeletko haluamaasi alaa?
Onko sinulla urasuunnitelma?
Onko koulutuksella mielestäsi merkitystä?
Mikä on mielestäsi tärkeintä kouluttautumisessa?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Vihapuhe ja nettikiusaaminen

”Puhe on aina teko, puhe ei ole vain puhetta”, sanoi presidenttiehdokas Pekka Haavisto vihapuhetta käsittelevässä ohjelmassa. Vihapuhetta on yritetty määrittää, mutta se on hankalaa. Kaikki vihaiset nettikirjoittelut, kommentit ja mielipiteet eivät ole vihapuhetta. Vihapuhetta on sellainen, missä jotakin ihmisryhmää, yksilöä tai yhteisöä arvostellaan ennakkoluuloisesti, tosiasioita vääristellen ja itsensä ylentäen. Ihmisarvo kuuluu vain kirjoittajalle, ei sen kohteelle. Kirjoituksen kohde ei ole oikeutettu edes elämään, vaan tulisi eliminoida. Mistä vihapuhe kumpuaa? Usein pelosta, toisinaan tietämättömyydestä, osittain kirjoittajan omasta kypsymättömyydestä. Onko puhe aina teko? Onko (netti)kirjoittelulla oikeasti väliä? Pitääkö vihapuheeseen puuttua?

Nettikiusaaminen ei varsinaisesti liity vihapuheeseen, mutta on oma ikävä ilmiönsä verkossa. Nettikiusaaja on usein joku tuttu. Kiusaaminen voi olla kuvien levittelyä, väärän tiedon levittämistä, identiteetin kaappamista, kiusatun kuvien, kirjoitusten tai tekemisten kommentointia tai ryhmästä pois jättämistä. Verkossa tapahtuvalle kiusaamiselle on usein laaja yleisö, mikä tekee asiasta irl-kiusaamista ikävämmän.

Teemaviikon yhteenveto

Yhteisössä pidettiin teemaviikko aiheesta vihapuhe ja nettikiusaaminen. Teemaviikon aihe osoittautui melko haastavaksi. Terminä vihapuhe on tuore, eikä sen merkitys ole täysin selvää. Vihapuheen käsitettä ei ole virallisesti määritelty. Kyselyyn tuli 253 vastausta, ja moni oli avautunut termin merkityksestä sen kommenttikenttään. Jonkin verran kiisteltiin, onko ilmiö todellinen vai ei. Myös sananvapaus puhututti.

Teemasta järjestettyyn chattiin oli vähän tulijoita. Ehkä aiheesta keskustelu on hankalaa, mistä puhutaan kun puhutaan vihapuheesta? Ehkä aihetta on käsitelty mediassa jo liiaksikin, eikä uutta keskusteltavaa ole. Tai ehkä aurinkoinen ulkoilma houkutti chattia enemmän :) Alla lainauksia teemaviikon kommenteista:

miks muitten mielipide pitää ottaa itteensä, tervettä itseluottamusta täällä kaivataan ei mitään muuta. kaikilla on eri mielipiteet , kukaan ei ikinä tuu mielyttään kaikkia eikä tarvikkaan. mua saa haukkua, ei haittaa tykkään silti itestäni :)

"vihapuhe"... vihervasemmiston fasistien keksimiä termejä taas. huoh. alottakaa aivopesu jo nuorena. tämmönen ihku moraalinen ylemmyys vailla todellisuuspohjaa menee täydestä parikymppisiin skideihin

Söpöjä pieniä kiukkupusseja, ulisemassa sananvapaudesta. Kuinkakohan moni teistä on perehtynyt siihen? Se ei periaatteena ole absoluuttinen – esimerkiksi panettelusta voi joutua oikeudessa maksamaan. Puhe ei ole koskaan ollut niin vapaata, etteikö siitä olisi seurauksia, eikä se koskaan tule niin olemaankaan. Kaikki puhe vaikuttaa johonkin.

Vihapuhe ja nettikiusaaminenMaanantai 06.05.2013 19:33, 416 vastaajaa

Puhe on aina teko, vai onko? Vihapuheesta ja nettikiusaamisesta chatti tiistaina 7.5. klo 18.00-19.30 Elämä On Parasta Huumetta (Minä ja muut) -yhteisössä. Tervetuloa mukaan!
Onko sinua joskus kiusattu verkossa?
Miten sinua on kiusattu verkossa?
  • Voit valita 7 vastausta.
Oletko törmännyt verkossa vihapuheeseen?
Tulisiko anonyymi kommentointi verkossa pyrkiä kieltämään?
Tulisiko kaiken kommentoinnin verkossa olla moderoitua?
Kenen rooli on mielestäsi puuttua netissä tapahtuvaan vihakirjoitteluun?
  • Voit valita 4 vastausta.
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Tietopaketti

Viime vuosina päihdehoidossa on painotettu korvaushoitoa, jolla tähdätään joko henkilön kuntoutumiseen tai haittojen vähentämiseen. Haittojen vähentämisellä tarkoitetaan korvaushoidossa olevien henkilöiden elämänlaadun paranemista ja muun hoidon mahdollistumista, kun päihteen hankkimiseen ei tarvitse enää käyttää aikaa ja vieroitusoireet eivät häiritse keskittymistä.

Tupakasta eroon pyrkiville on myös tarjolla erilaisia nikotiinikorvaustuotteita joiden luvataan helpottavan vieroitusoireita. Uusimpana tulokkaana näillä markkinoilla on sähkötupakka, jota on toistaiseksi tutkittu valitettavan vähän. Tuotteen käyttäjät ovat vakuuttuneita sen tehosta, mutta sähkötupakassakin on huonot puolensa. Osa tupakasta eroon pyrkivistä saattaa alkaakin polttaa enemmän, koska sähkötupakan kanssa ei tarvitse marssia ulos kuten useimmin tupakan kanssa.

Alkoholin vieroituksessa korvaushoitoa ei käytetä. Voisiko ajatella, että pahasti syrjäytyneet alkoholistit saisivat ”päiväannoksen” puhdasta alkoholia valvotuissa olosuhteissa säilyttääkseen toimintakykynsä? Onko alkoholismin ainoa hoito yhä edelleen täysraittius?

Tervetuloa keskustelemaan korvaushoitojen tarpeellisuudesta ja eettisistä ulottuvuuksista yhteisöön tiistaina 16.4. klo 18.00-19-30


Yhteenveto

Yhteisössä pidettiin teemaviikko sähkötupakasta ja muista korvikeaineista, ovatko ne tarpeellisia vai ei.

Teemaan liittyvään kyselyyn vastattiin 834 kertaa. Vastanneista tasan puolet oli yrittänyt joskus lopettaa tupakoinnin, ja 24 % vastanneista oli siinä onnistunutkin. 17 % vastaajista piti nikotiinikorvaustuotteita tarpeellisina tuotteina, 14 % taas ei. Markkinoille saapunutta sähkötupakkaa, jota mainostetaan tehokkaana tapana lopettaa tupakointi, ei ehkä mielletä samalla tavalla nikotiinikorvaustuotteeksi kuin perinteisiä purkkaa tai laastaria. Suurin osa vastaajista, 56 %, oli itse kokeillut sähkötupakkaa.

Keskustelussa sähkötupakkaa kehuttiin kovasti, ja moni kertoi omakohtaisia kokemuksiaan sen eduista. Huonoja kokemuksiakin oli silti joukossa. Sähkötupakasta tiedetään vielä niin vähän, että sen edut tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ovat mysteerejä. Tietoa sähkötupakasta löytyy lähinnä sitä myyvien yritysten sivuilta, joiden tarkoituksena on myydä tuotetta, ei tuottaa terveyttä.

Lainauksia keskustelusta:

Korvausaineet on hyvää bisnestä. Riippuvuudesta irti ruokkimalla riippuvuutta.

eräs mikä voi edesauttaa nuorten päihteiden käyttöä on se että nää wannaB suomiräpättäjät laulaa viinasta ja tupakista ja **orista minkä kerkee.

on tullu vuosien mittaa huomattua että mitä paremmin tiedostaa riskit jotka vaikuttaa niin tavallaan helpompi pysyä irti

Joskus kokeilin sähkötupakkaa mutta ei se tuntunut yhtään siltä mitä mainokset kertoo

polttaminen on pelkkä pinttymä elämässä!

about 15v röökiä, ja nyt about 1v 3kk höyryn voimalla ja takasin ei ole menemistä

Tämä kysely on osa EOPH:n teemaviikkoa. Tervetuloa chattailemaan aiheesta tiistaina 16.4. klo 18.00-19.30 Elämä On Parasta Huumetta (Minä ja muut) -yhteisöön.
Oletko yrittänyt lopettaa tupakointia?
Oletko onnistunut tupakoinnin lopettamisessa?
Käytitkö tupakoinnin lopettamisen apuna nikotiinikorvaustuotteita?
Ovatko nikotiinikorvaustuotteet mielestäsi tarpeellisia tupakoinnin lopettamisessa?
Oletko kokeillut sähkötupakkaa?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Maaliskuun teema: Päihteet ja liikennePerjantai 15.03.2013 13:03

Haittaako jos ottaa ja ajaa, jos ottaa ihan vaan vähän?

Päihteet ja liikenne ovat vaarallinen yhdistelmä. Jo pienikin veren alkoholipitoisuus huonontaa ajokykyä ja moninkertaistaa riskiä joutua onnettomuuteen. Alkoholi imeytyy elimistöön nopeasti, mutta palaa tasaisen hitaasti. Päihtynyt ei itse tunnista käytöksensä muutoksia ja niiden vaikutuksia ajokykyyn. Erityisesti nuoret ja kokemattomat kuljettajat ovat vaaravyöhykkeessä.

Huumaus- ja lääkeaineiden nauttiminen heikentää kuljettajan huomio- ja toimintakykyä. Kuljettaja voi syyllistyä rattijuopumukseen tai törkeään rattijuopumukseen myös ollessaan huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena.

Kannabis tekee tokkuraiseksi ja heikentää kykyä arvioida etäisyyksiä ja nopeutta.

Amfetamiini lisää riskinottoa, aiheuttaa vihamielistä käyttäytymistä ja mielenterveyden järkkymiseen liittyviä reaktioita. Hallusinogeeniset aineet puolestaan aiheuttavat vääriä aistimuksia ja paniikkireaktioita.

Punaisella varoituskolmiolla merkityt lääkeaineet voivat puolestaan heikentää kuljettajan havainto- ja koordinaatiokykyä, reaktionopeutta ja tasapainoa. Yleisimmin Suomessa käytetään väärin rauhoittavia lääkkeitä ja unilääkkeitä. Suomalainen päihteiden käyttäjä on yleensä sekakäyttäjä. Useamman huumeen samanaikainen käyttö on yleistä. Usein huumeiden käyttöön liittyy lisäksi rauhoittavien lääkeaineiden ja alkoholin käyttö.

Monien mielestä yhden tai kahden oluen nauttiminen ei estä moottoriajoneuvolla ajamista. Mutta tietääkö moni, että pienikin alkoholimäärä kasvattaa onnettomuusriskiä? Suomen lainsäädännössä promilleraja on 0,5 – onko se sinun mielestäsi ok raja? Entä mitä olet mieltä muista päihteistä liikenteessä – esimerkiksi kannabis tai muut lääkeaineet?

Alkoholin palamisaikalaskuri löytyy mm. täältä. Mieti kuitenkin ensin, miksi tarvitset laskuria!

Yhteenveto keskustelusta

Yhteisön keskustelun aiheena oli Liikenne ja päihteet. Keskustelu käytiin tiistaina 12.3.2013. Paikalla oli Liikenneturvan asiantuntija virittämässä keskustelua teemasta. Ajamalla kulkuneuvoa päihtyneenä, ja jäämällä siitä kiinni poliisille, on helppo päästä julkiseen häpeäpaaluun. Teko tuomitaan jyrkästi yleisessä keskustelussa, mutta se on silti valitettavan yleistä.

Kyselyyn otti osaa 91 henkilöä, joista 2 % vastasi ajavansa usein päihtyneenä moottoriajoneuvoa, 17 % oli ajanut muutamia kertoja, 8 % oli tehnyt niin kerran. 4 % ei ollut varma, oliko enää päihteiden vaikutuksen alaisena. 60 % ei ollut koskaan kuljettanut moottoriajoneuvoa päihtyneenä.

Päihtyneenä ajaminen on hyvin eettinen kysymys sekä omalla kohdalla että kaverin. Jos näkisi kaverin lähtevän ajamaan humalassa, poliisille soittavien määrä oli 8 % vastaajista. 29 % oli sitä mieltä, että soittaisi todennäköisesti poliisille. Poliisin haaviin tarttuu vuosittain noin 22 000 rattijuoppoa. Keskustelussa yritettiin keksiä syitä, tai oikeutuksia päihtyneenä autoilulle. Semmoisena pidettiin hätätilanteita, esimerkiksi sairaskohtaukset, jos kännykän avulla ei saada kutsuttua apua paikalle. Tällöinkin on hyvä miettiä millaisen riskin sitä mahdollisesti voi aiheuttaa ulkopuolisille lähtemällä kuljettamaan toveriaan sairaanhoidon pariin. Olisiko mökkinaapurilla toimivaa puhelinta? Entä voisiko mökille tämmöisten tilanteiden varalle hankkia joku muu yhteydenpitoväline? Arvelen, etteivät nuo reilut 20 000 ratista käryävää ole kuljettamassa kavereitaan sairaalaan. Mistä tässä on oikein kyse?

Sillä, että yhdistää pienenkin määrän alkoholia ja liikenteen, saattaa olla vakavat seuraukset. Alkoholin nauttiminen huonontaa ajokykyä ja moninkertaistaa riskiä joutua onnettomuuteen. Alkoholin lisäksi liikenteessä tavataan huumaus- ja lääkeaineiden vaikutuksen alaisena olevia kuljettajia.

EHYT ry on tuottanut OttoMitta-nimisen sovelluksen Android- ja iOS-puhelimiin, jonka avulla voi saada suuntaa antavaa tietoa siitä, paljonko alkoholia henkilöllä on mahdollisesti veressä. Yksin sovelluksen antamaan tietoon ajokyvystä ei voi luottaa.

Lainauksia keskustelusta:

”ite oon HYVIN usein luottokuskina, ja KOSKAAN en ole gännisä ajanut :)”
”mutta siis peltipoliisikyltitkinhän on nimenomaan sitä valistusta jo sinällään, että ihmiset alentais ajonopeuksia”

Päihteet ja liikenneTiistai 05.03.2013 17:08, 294 vastaajaa

Aiheesta chattaillaan Elämä On Parasta Huumetta (Minä ja muut) -yhteisössä tiistaina 12.3. klo 18.00-19.30!
Onko humalassa tai päihteiden vaikutuksen alaisena ajaminen yleistä tuntemiesi nuorten keskuudessa?
Oletko itse ajanut moottoriajoneuvoa (auto, mopo, mönkijä, mopoauto, moottorikelkka…) päihtyneenä?
Oletko ollut humalaisen tai muiden päihteiden vaikutuksen alaisena olleen autokuskin kyydissä?
Otatko suurempia riskejä, mikäli sinulla on kavereita kyydissä?
Jos läheisesi tai hyvä tuttavasi lähtisi ajamaan autoa juopuneena, ilmoittaisitko asiasta poliisille?
Jos sinulle tuntematon henkilö lähtisi ajamaan autoa juopuneena, ilmoittaisitko asiasta poliisille?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.