IRC-Galleria

Mun jalkoihin sattuu. :( Eka duunipäivä kentällä itte hommissa ohi. Auts. Aika tappotahti. :(

Mut kyl mä luulen, et musta tulee aika hyvä viel. Toivotaan parasta, pelätään pahinta ja odotellaan potkuja. :D

Ainiin, mun lupaus käyttää sukkahousuja ja tanttautua. Hmm.. Ehkä myöhemmin? Pinkkipää purkansyöjä ihQdaa heitukka on hauskempi rooli.

Jännittää. Jännittää, jännittää, jännittää.
Kohta pitää mennä jo nukkumaan, että pystyy huomenna herätä kolmelta. Kymmentä vaille neljä tullaan hakemaan mua kotiovelta ja kuskataan duuniin. APUVA!

IIK JÄIKS APUVA APUVA AA-PU-VVA!

Lisäks mul on maailman rumin ja huonoiten istuvin työasu. :/ Huh huh..

PS. pääsin mun naistenpäivän tavotteeseeni hyvin. :) Jesh!

Naistenpäivän kunniaks mä odotan, että mulle tarjotaan ainaki kahet kahvit tänää. Jos pääsen tavotteeseen, ni lupaan.. Alan käyttää sukkahousuja ja tanttaudun.

Huomenna eka duunipäivä kentällä! Jäiks!

Elikkäs nyt on mun turvatarkastaja koulutuksen teoria puoli tehty. Ens viikolla alotan duunit kentällä. Jäiks! Koko viikko opeteltu kaikkea räjähdysaineista, sytkäreihin, linkkareihin, heittotähtiin etc. Mä olen pitäny viimesen viikon aikana uskomattomia asioita kädessä. Ainakin jotain kaheksaa erilaista pommia tai räjähdettä. :D Tunnen oloni jotensakkiin.. Nojaa.. Se on jännittävää. Nyt vaan toivotaan, ettei tuu kentällä vastaan lisää sitä sarjaa. Muutenkin jännittää. Toivottavasti mä tuun pärjäämään. Pelottaa, etten osaa olla tarpeeks tiukka. En vaan voi sille mitään, että mulle on paljon helpompi ottaa joku lapsi syliin ja saada se lopettamaan itkunsa ku käskyttää mua tuplasti isompaa ja vanhempaa miestä avaamaan matkalaukkunsa. Huoh.

Poikia taas.. On tapaus. Viime perjantailta. Tai siis viikko sit. Mä luulen, että pidän siitä.
Mut en tiiä.. En jaksa olla yksin, alan olla nii helvetin väsyny selviimään kaikesta aina omin päin. Mut ongelmana on, ettei tää jätkä oo nähny mun hyviä puolia. Viimeks ku näin sitä, ni mulla oli alkava migreeni, otin lääkettä, mut se teki musta ihan hyperin. Ei kovin edustavaa. Sitä ennen krapula ja morkkis. Auts. Toivottavasti se jaksaa uskoa, että mä osaan olla normaalikin.

Nou tekstaria. Tai siis. SITÄ tekstaria.

Ärsyttää ehkä n. 50%, jumankauta, ei sillä, että mä sitä oisin erityisemmin halunnu, mut se ei sitä tienny.
Ja sit toisaalta se oli n. 50% helpotus. Koska tosiaan, en olis liiemmin välittäny siitä kuitenkaan ja mun elämään ei nyt justiinsa kamalasti mahtuiskaan miestä. Ja alotan ens viikolla Securitaksella duunit. Ja kaikkihan tietää, mitä se meinaa? Söpöjä poikia...

Jee, Suomi voitti! JEEJEEJEE! Sekä curling että lätkä, jesh! Kyllä Suomipojjaat osaa asiansa.
Kaiken kaikkiaan hyvä päivä puuttuvasta tekstarista huolimatta. Tai sen ansiosta. Ei enää tarvii pohtii asiaa. Viime yö menikin sitte sitä ajatellessa.

Mun rytmit on iha sekasin. Heräilen joskus iltapäivällä jne. Pitäis koittaa ryhdistäytyä.

Olin pelaamas bilistä ja hitusen ottamassa kavereiden kanssa äskön. Jotenkin ne alko puhumaan siitä, miten olen täysi aasi flirtin kanssa. En osaa, en uskalla ja suuri osa musta ei edes halua. Mutta mä olen, kuten rakkaat lukijani aikaisemmista teksteistäni ovat voineet välkysti päätellä, todella miehenkipeä. Jotenka lähetin tekstiviestin jätkälle, joka yritti kaikkensa tossa parisen viikkoa sitten. Toivotaan, ettei se oo ehtiny tavata jotain toista. Toivotaan, että se vastaa aamulla. Sillä on kuulemma jotkut yleisurheilukisat tai leirit nyt hiihtolomalla, et se on jo nukkumas. Joko näin, tai sitten se vaan mua ärsyttääkseen ei oo vastannu tuntiin.

Oon vaan kerran aikasemmin lähettäny jätkälle tekstiviestin. Se ei vastannu. Okei, mul kesti se 1kk kunnes olin totaalisen kännissä ja aattelin, et se oli suht koht kiltti ja eikai kukaan huomisesta muutenkaan jaksa välittää. Mut silti... Ehkä mä vaan vaadin jätkiltä ihan liikaa, ennenko uskallan riskeerata mitään itestäni.

Mut jos tämä jätkä ei vastaa, ni en enää lähettele jätkille viestejä ikinä. Samaa virhettä ei toisteta. Kolmatta kertaa. Sitten opettelen tosissani flirttailemaan... Juma. Jos tietäis edes, mistä alkais. Silmien räpsyttelystä vai sanallisesta härskistä vitsistä?
Hyi... En ois uskonu, että alennun tähän. Yksin vai aidan alitse suhteeseen?

Mua on alkanu pelottaa ihan ihme asiat viime aikoina. Pelkään pimeetä, ääniä rappukäytävässä, vaikka tiiän oven olevan kiinni, pelkään olla yksin, pelkään jopa X-filesejä. Välillä pelkään nukahtaakin. Kuuntelen musiikkia, etten kuulis hajanaisia kerrostalon ääniä tai hiljaisuutta.

Mä olen muuttunu. Se tuntuu erikoiselta, kun huomaa muuttuneensa. Ihan ku joku ois justiinsa niksauttanu selän tai jotain. Tiiät, et kyl kaikki on ihan ok, mut silti voit viel kuulla sen naksahduksen, ku joku vaihto paikkaa. Katon maailmaa eritavalla nykyään. Katon itteäni ihan uudella tavalla. Mut on tärkeetä muistaa, miks oli ennen semmoin ku oli. En haluis ikinä unohtaa sitä, kuka olin ennen.
Vaikka kai niin tulee kuitenkin tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin.

PS: Jopas mun kaverit on alkanu valittaa kuvien vähyydestä. Saatan koittaa poseerata useammin tai sit pistän joitain randomei kuvii tänne ihan muuten vaan. Huomenna vaikka, jos jaksan. Mutta nyt nukkumaan. Öitä.

Kaverilla iltaa istumassa. Kaikki muut on keittiössä ja mä istun yksin olohuoneessa, sombailen koneella ja kuuntelen omaa musaa kuulokkeilla. Jesh.

Siskon mies totes äskön tuosta mun kuvasta, että se on kovan näkönen. Kaipa se on vähäsen. Mut en itte tykkää omista kuvistani, joissa koitan hymyillä kauniisti. Toi on enemmän asennekuva. Uu mama...

Huomenna punkkuiltaa kaverilla. Taino, mä varustaudun valkkarilla. Kiinnostava ilta tulossa. Luulen. Älkää huoliko, tuhannet lukijani. Tiedän, että te pidätätte hengitystä kuullaksenne lisää mun miesseikkailuista etc. Saatte varmasti oman osanne sunnuntaina. Paljastin yhelle kaverille tästä profiilista. Nyt vähän jänskittää, että se lukee todella henk. koht. juttui täältä. Nojaa.. Itepähän olen omista jutuistani tänne vuodattanu. Olikohan se kauheen fiksua?

Kävin entisessä koulussa kattomassa wanhojen tansseja tänään. Hitto, että se oli sulosta. Okei, kauniiks sitä ei voi sanoa, ne vaan törmäili ja hikoili ja mokaili siel, mut se oli niin sulosta. Tytöt oli laittanu ittensä kauniiks, osa oli jopa onnistunukin tässä tehtävässä ja pojilla oli puvut päällä. Pääsin minäkin muuten tanssimaan pukumiesten kanssa hetkisen. Kiitokset, Olli ja Matias. Olitte komeita. Oikeesti.

Ja sit tosiaan saman koulun penkkariporukan kanssa vietin iltaa. Eka Maskotissa ja myöhemmin Harry'silla. Oli ihan normi ilta oikeestaan. Ei mielettömästi innostanu niitten jutut jostain syystä, mut koska ne ois innostanukaan. Harrysissä sitten eräs Ilmari alko jutteleen. Sano, että näytin niin kyrsiintyneeltä seuraani, että mun ilme huus: "tulkaa joku ny hitos pelastamaan mut!" Kai se sit päätti uhrautua. Se oli todella kiva jätkä, oisin voinu ihan enemmänkin tutustua, mut se ei kysyny mun numeroa! Tiiän, tiiän. Helvetin kliseistä, mut... En sano ny varmaks, mut jos se ois kauniisti pyytäny, oisin mä kenties ehkä jopa saattanu hetken mielijohteesta lähtä sen kämpillekin. Tosin kiltissä mielessä. Oon päättäny, etten enää harrasta yhenyönjuttuja. Niissä vaan repii itteänsä hajalle.

Oisko mun pitäny tarjota sille numeroani? Tiiän, et se ois sen ottanu, se koko aika vähäsen niinku nojaili siihen suuntaan, mut ei sit kuitenkaan ite kysyny. Se vaan sotii vähän mun omia periaatteita vastaan. Se ei vaan voi olla naisen hommaa kysyy numeroa. Mä ainakin haluan miehen, joka uskaltaa pistää ittensä sen verta alttiiks, että kysyy numeroa.

Vai olikohan vika sittenkin mussa? Ego alkaa täs pikkuhiljaa rapistua tätä miettiessä... Jos mä en ollukaan "tarpeeks" sille. Tarpeeks kaunis, tarpeeks fiksu tai tarpeeks hauska...
No, jos näin oli asian laita, ni sitten parempi, etten tutustu siihen enempää. En haluu ihastua, jos toinen vaan huolii mut, mut ei tosissaan halua. Siinä polttaa näppinsä liian äkkiä.
Kaipa mä jollekin olen tarpeeks näin. Kyllä tuolla jonku täytyy olla, joka haluaa mut.

Noh, ystävänpäivä tuli ja meni. Tän kauempana seuraavasta ei vois olla. Tuntuu taas paremmalta. Ei harmita niin paljon sekään, että on yksin. Alkaa taas mun tuittupäisyys ja arvaamattomuus nostaa päätään... On hyvä olla yksin, niin voi koska tahansa ottaa ja lähtä minne tahansa.

Eilen oltiin Kalliossa pelaamas bilistä... Noh, ollaan nyt rehellisiä ja paljastetaan, että olen täysin saamaton biljardinpelaaja. Mutta hauskaa se oli silti. :) Sai hetkeks ajatukset pois kaikesta muusta. Tänää, oijoi, oli nannaa, kattelin olympialaisia koko päivän! Ja illaks menin Jykän luo, kateltiin leffaa ja sit Dr. Philissä (ei, en katso sitä. Oikeesti!) oli semmoin vinkki, et pakastais viinirypäleitä, ni me päätettiin kokeilla sitä. Oli hyvää.

Talviloma lähestyy. Tällä hetkellä mulla ois Tuupovaaraan kutsu n. 10 hlön porukalla, punkkuiltaa ja muuta kivaa Hesassa ja sit voisin lähtä myös faijan kanssa Oulun viereen. Mun mummin perinnönjakoon. Se ois kivaa. Näkis taas sukulaisia. Ja pääsis käymään mummin haudalla. Se kuoli, ku olin Espanjassa. Iski aika hiton kovaa. Ainoo isovanhempi, ketä oon tuntenu. En päässy ees lähtemään hautajaisiin. Ja nytte ku tulin takasi Suomeen, ni oon vähän välttelly sinne menemistä. Vähän epätodellinen fiilis. Tyhmää, mut jotenkin se on helpompi pitää elävänä mielessä, kun ei oo nähny hautaa tai mitään. Vaikka kaikki sukulaiset on toistensa kurkussa tappelemassa perinnöstä, joka ei kuitenkaan loppujen lopuks ole suuri. Onhan sitä sentään 10 sisarusta jakamassa. Ja tonttikin sun muut on pistetty jo aikasemmin osakkeiks. Mut jaksavat viel riidellä. Hävettää ihan niiden puolesta. Miltähän mummistakin tuntuis, jos se näkis lapsensa nyt...

Huomenna penkkarit. Täytyy mennä hurraamaan kavereiden rekoille. Ja ois kyllä jo korkee aika vetää pahat perskännit.