IRC-Galleria

Olipas taas pitkä päivä tänään, pitkästä aikaa. En jaksanut enää demoja ja aamulla unohtunut asia painoi mieltä. Huomenna sitten paremmalla jaksalluksella. Ehdinpä hetken levätä ennen liikunnalle menoa. Jos vaikka vilkaisisin muutamia biokemian laskuja. Kunhan löydän keskittymiskykyä, mitä epäilen. Tai no, keittihän Kukka mulle kahvia, ehkä se auttaa.
Läppiksen hiiri on rasittava. Klikkailee itsekseen kaikkia ja siirtää kirjotuskursorin keskelle lausetta. Ei mitään tolkkua.
Sain eilen kuulla että olin puhunut kameralle jotain Nobelin palkinnosta. En muista ollenkaan. Pelottavaa. Pakko alkaa ottaa itseään niskasta kiinni. Ties mitä olen hölmöillyt. Siis tavallista enemmän. Kamalaa.
Kävin korjaamassa Kukan konetta. Olen nero! No, okei. Laitoin sen palomuurin niin että se pääsee meseilemään. Se on vähän parka koneensa kanssa. Niin olen kyllä minäkin. Mutta onneksi mulla on Joku joka auttaa.
Ikkunassani on kiljoona sormenjälkeä ja valkkaria. Ja on muuten kevääseen asti. Sen muistan kun sitä valkkaria siihen läikkyi. Ystävä tönäsi vahingossa kun tiirailtiin sisälle ja selitin ketä kaikki olivat.
Tein eilen isänpäiväkortin. Tuntui vähän kummalliselta piirtää nasua jolla oli sydän kädessä. Isä loukkaantuisi jos en muistaisi isänpäivää. Mutta jotenkin mulla ei ollut sellaista tunnetta kun haluaisin olevan korttia tehdessä. Mutta johan sitä on vuosia teeskennelty. Se on nykyään niin paljon helpompaa kun ei asu enää samassa kodissa. Loittoneminen tuntuu pahalta. Mutten voi tehdä mitään. Olen yrittänyt. Monesti. But just can´t do nothing. And it makes me feel bad.