IRC-Galleria

NikotiiniasetyylikoliinireseptoriPerjantai 30.12.2005 19:15

Huh huh, sainpas luettua yhden kappaleen. Luin koko päivän ahkerasti, en lusmuillut lainkaan. Tulin aamulla kotiin lukemaan, ja lopetin hetki sitten. Söin ja kävin suihkussa lukutaukojen aikana.
Nyt olen hetken kotona ja lähden takaisin Kortepohjaan. Jatkan lukemista vasta ensi viikolla taas, voisi olla koko viikonlopun rakkaan luona.
Aivoissa vilisee termejä ja rakennekuvia. Voisin nollata niitä jollain erittäin epätekemisellä.
Ai että mutta on taas ihanaa nukkua kullan vieressä. Nukun hyvin ja sikeästi. Uni on mukava juttu.

TyhjääTorstai 29.12.2005 14:28

Oli eilen pää vähän kipiä, tuli otettua vähän liian vauhdilla. Mutta oli hauskaa. Käytiin eilen selvittämässä päätä halvennusmyynneissä ja sieltä mentiin pizzalle. Nukuttiin päikkärit ja katteltiin tv:tä.
Koitin lukea, mutta ajatukset ei pysy tekstissä vaan harhailee minne sattuu. Puoleen tuntiin sain yhden sivun luettua. Totesin että tänään ei ole lukupäivä. Turha lukea muutamaa sivua kun ei saa mitään irti. Ei jää mitään muistiin. Jos viettäisi toisenkin lukuvapaapäivän, ja huomenna lukisi. Oikeesti.
Voisin mennä Kortepohjaan.
Kukka toi mukanaan moccamasterin. Loistavaa. Varsinkin kun vanha keitin hieman hajos samana päivänä kun lähdin Tampereelle. Kahva meni särki.
Tuntuu että pää olisi vähän tyhjä. En saa mitään aikaan. Jospa sotä viettäisi joululomaa.
Uusivuosikin tulossa. Hui. Pileet tiedossa. Myös sitä seuraavana viikonloppuna. Silloin pukeudutaan hienosti. Pukujuhlat.

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.12.2005 01:22

Taas kotona, ihanaa.
Humala, mikä ihana tekosyy.

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.12.2005 17:56

Mummo on sairaalassa, on vähän huonossa kunnossa. Ja eilen näin erään ihmisen joka aikoinaan teki mulle pahaa. En tuntenut juuri mitään muuta kuin inhoa. En halunnut katsoa niitä kasvoja. Mutta ei pilannut minun jouluani.
Joulu meni muutenkin hyvin. Selvä ja mukava joulu. Ja pian pääsen kotiin.
Huomenna tulee veljentyttö perheineen.
Tosin en edelleenkään saanut kuin puolet tehtyä suunnitelmistani. Näin puolet kavereista. Nukuin puolet aikomuksestani. Luin puolet biokemiasta. Luin puolet romaanista. Lepäsin alle puolet. En ulkoillut juuri lainkaan. En tuhlannut rahaa lainkaan. Mutta elämä on.
Ihan kiva viikko silti, vaikka olenkin jo valmis palaamaan kotiini.

[Ei aihetta]Lauantai 24.12.2005 12:28

Paremmalta näyttää kuin viime vuonna. Hyvä olo.

[Ei aihetta]Perjantai 23.12.2005 15:06

Tuplahuoh.

[Ei aihetta]Torstai 22.12.2005 17:25

Huoh.

Vapaa!Tiistai 20.12.2005 14:03

Nyt ne on sit ohi. Kaikki tentit tältä vuodelta.
Tilpin tentti tuntui menevän ihan hyvin, löysin tentistä jopa yhden virheellisen tehtävän. Kaikki kuulemma saavat pisteen siitä, varmistin tentaattorilta.
Äiti taitaa todella kaivata. Tulee tänään asemalle vastaan. Jopa.
Ja voitin arpakalenterista kakskymppiä! Ajattelin mennä tuhlaamaan sen kirpparille keskiviikkona. Ihanaa! Kirpparille! Viimeksi olen käynyt kesällä. Vai keväällä. En enää edes muista.
Jospa menisin pakkaamaan rinkan valmiiksi ja söisin ja tiskaisin, niin olisin vapaa keskittymään kultaani kun se tänne tenttinsä jälkeen pölähtää. Viikko toisella puolella Suomea. Tulee ikävä kyllä.
Oih Tori Amos soi ja olo on vapaa. Sain edellisestä biokemian tentistä 3, riittävän hyvä etten mene uusimaan. 2 olisi jo ottanut luonnon päälle.

Haalarit!Maanantai 19.12.2005 16:50

Tuossa ne nyt on. Ihanan vihreät ja uutukaiset. Sain haalarini tänään!
Mut ai että otti aivoon. Menin emkairin kanssa hakemaan niitä Matkakeskukselta. No siellä meille ilmotettiin et amanuenssi on hakenut ne jo! Olis meille voinut ilmottaa! Hyvä että haki, saatiin ne kätevästi suoraan yliopistolle, mutta nyt piti rampata edestakas, kun oli saatava se lasku et saan maksettua.
Mutta nyt on haalarit lipastolla ja mulla oma haalarini, täytyy kirjottaa vaan listoille taas viestiä, ja maksaa se lasku.
Taidan kohta ommella merkit siihen ja ihastella niitä.

lusmuSunnuntai 18.12.2005 18:56

Eilen oli nätti ilma, ja käytiin Hevoskuiskaajan jälkeen tunnin kävelyllä. Oli kivaa. Kuvailtiin ja höpöteltiin. Ilma oli ihana kirpakka.
Tänään olen vain lusmunnut. Ja mesonnut tekniikalle, kun se hajoaa mun käsiini. Kone valittaa että näytönohjain ei toimi. Vien huomenna liikkeeseen takaisin ja sanon korjatkaa vika! Ja puhelinkin sekoili. Oli muka päällä muttei kuitenkaan ollut, ja vaikka otin akun pois, ei tapahtunut mitään. Menin vauhkoamaan Kukalle, jonka jälkeen puhelin alkoi toimimaan.
Veljentyttö tulee joulupyhinä käymään Tampereella. Ihanaa nähdä sitäkin pitkästä aikaa. Ajattelin antaa sille joululahjaksi kannettavan cd-soittimeni. Kun en käytä sitä enää, mutta se on hyvä ja toimiva. On silläkin kerrankin jotain hienoa tekniikkaa ennen siskoaan. Ei pahalla, mutta Laura saa aina kaiken ja Miralle jää vaan tähteet. On Laurakin tietysti aivan ihana muksu, mutta mulattina olo ei ole tietenkään helppoa. Mutta ei Mirallakaan ole helppoa, jää aina Lauran varjoon. Lauran on paljon helpompi saada huomiota.
Mutta jospa jatkaisin lusmuamista.