IRC-Galleria

Jerrynova

Jerrynova

Because love rules, baby

Nothing's Scarier Than a ClownKeskiviikko 28.12.2005 18:07

Sain viime yönä ihanan epä-joululahjan ihanalta Jennulta: DreamCream-body toppingia. Mun "salaisen laatikkoni" tavaramäärä kasvoi taas. Kiitos.
Jooh.
Valvoin sitten kunnialla taas koko yön - katsoin Sex And The Cityn 6. tuotantokautta ja kuuntelin The Crashin Selected Songs -levyn neljä kertaa läpi.
Ymmärsin yhtäkkiä siinä yön pikkutunteina että Best Of The Best -laulu kertoo kahdesta pikkurikollis-oravasta, jotka salakuljettavat huumeita Mexicosta.
Surullinen tarina.

Aloin lopulta nukkua siinä kahdeksan aikoihin aamulla, kun kaikki tavikset rapasivat ikkunoitaan ja lähtivät tekemään mitä ikinä he sitten tekevätkin.
Mua ei kiinnosta - mä nukuin.

Pääsinkin sitten ylös nyt, juuri sopivasti niin että ehdin käydä suihkussa ennen kuin lähden Terhille "viininmaistajaisiin"...

Ja muuten, pieni pyyntö teille, jotka pidätte itseänne ystävänäni - ÄLKÄÄ soittako minulle aamukymmeneltä.
En ole siihen aikaan hereillä.
Ikinä.
Maailmasta tulee silloin paljon parempi paikka.

Kiersin alennusmyyntejä tänään etsien jotain kivaa: löytyi.
Ostin The Crashin Selected Songs -levyn. Täydellinen.

Äsken käytiin Juuson ja Iidan kanssa illallisella Mr. Jonesissa.
Oli hauskaa.
Ja eihän sille mitään voi jos joku syö viattomasti mustikoita ja muuttuu samalla itsekin siniseksi. Se on täysin normaalia.

Pystyykö joku muuten kertomaan minulle, mikä on normaalin ja tavallisen ihmisen ero?
Elämässä oikeasti pääsee helpolla pitkälle, jos vain osaa pyytää anteeksi tarkoittamatta sitä.
Sen takia mä haluaisinkin nyt virallisesti pyytää anteeksi kaikilta, joita olen joskus kohdellut kaltoin.
Anteeksi.

Kävin sitten katsomassa Tuulian kanssa King Kongin tänään.
Oli siinä leffassa ainakin pituutta.
Enkä tarkoita sitä mitenkään irstaassa mielessä.

Sen 190 minuutin aikana ehti paljonkin mietiskellä asioita.
Mä tulin siinä noin puolessavälissä liikkuvaa kuvaa sellaiseen lopputulokseen, että mä olen todella vaikea ihminen.
Ei kannata sekaantua minuun.

Ja juteltiin Tuulian kanssa muuten tänään hedelmöityshoitojen antamisesta homo- ja lesbopareille. Tämä oli jo kolmas kerta kun keskustelin tästä samasta asiasta jonkun kanssa. Tuulia perusteli mielipiteensä asiasta lahjakkaimmin.

Jos te muut, joiden kanssa olen asiasta joskus keskustellut, loukkaannuitte nyt syvästi - anteeksi.
Hymiö.

Kossua glögillä terästettynäSunnuntai 25.12.2005 17:11

Humph, nukahdin eilen jo ennen kymmentä ja heräsin sitten jo ennen seitsemää.
Onneks sain sen jälkeen vielä torkahdettua hetkeksi, yhteen saakka...
Olin ollut yöllä oikein suosittu, sain laumoittain kummallisia viestejä, ja yhden kummallisen puhelunkin. Kiitos näistä.
Ja juuri kun näin erittäin mielenkiintoista unta siitä, miten varastan ananaksen makuista donitsia laivan kahvilasta, Tuulia soitti herätyssoiton.
En ikinä anna tätä anteeksi.

Nyt lähdenkin sitten Tuuliaa moikkaamaan.
Mä lähden nyt joulun pyhien kunniaksi liikenteeseen Lenita Airiston näköisenä, en jaksa mitenkään laittautua vielä...
Ehkä sitten illalla kun suuntaan Iidalle juomaan Kossua glögillä terästettynä.
Mutta en lupaa mitään.
En pidä joulun pyhistä muuten, mutta yksi hyvä juttu näissä päivissä tosiaan on:
vähän lahjattomampikin pääsee pukille.

Kävin äsken oikein Turussakin asti jakamassa "joulun ilosanomaa".
Näytin ihan poliitikon vaimolta pooloneuleessani.
Se siitä sitten.

Nyt taidan mennä takaisin pukin syliin istumaan, siellä pukin kasseissa taitaa vieläkin olla jotain... Pukki ei kyllä tällä kertaa ole toimittanut yhtään pehmeää pakettia.
Se on sitten joulu tulossa.
Kaikki muut ovat jo virittyneet joulutunnelmaan, minä en.
Vaikka odotan kylläkin jo innolla että pääsen pukin syliin istumaan, ja saan tyhjentää pukin kasseja oikein antaumuksella...

Ja olenhan minäkin jotain joulun hengen mukaista tehnyt tänään: kävin viemässä hullu-tädilleni lahjan. Sen saman liköörikonvehtirasian, jonka hän antoi minulle.

Hah

Ah, olin niin väärässä eilen kun kehuskelin kymmenen tunnin yöunia.
Viime yönä nukuin kuninkaiden yön: 14 tuntia
Ihanaa.

Se hullumpi tätini, joka syytti mua murhayrityksestä 4-vuotiaana, ja uskoi vakavissaan että olen "Saatanan sikiö", ilmestyi oven taa tänään joululahjojensa kanssa.
Ilmoitin etten vietä joulua, mutta ne lahjat voi silti jättää siihen oven taa, jos vaikka naapurille kelpaisi liköörikonvehdit ja keraamiset enkelihahmot.
Tai Antti Tuiskun joululevy.

Kuuntelen muuten parhaillaan Lindsay Lohanin levyä.
Tämä on kyllä ehdottomasti paras cd, minkä olen koskaan omistanut, eikä tämä edes ole mun...

Sano muuten vaan heti kun haluat kaikki kamasi takaisin.
Täällä ne odottavat nätissä pinossa...

(ja kiitos tuosta ihanasta siteerauksesta, joka pääsi otsikoksi.)

Do you Play The Didgeridoo?Keskiviikko 21.12.2005 21:49

Mä sain tänään kokea millaista työttömän arki on kun kymmenen tunnin yöunien jälkeen sain ihan rauhassa heräillä ja puuhailla kaikkea omituista yksikseni oman kodin suojissa. Oli kivaa.
Kuuntelin tänään oikein antaumuksella musiikkikokoelmiani läpi.
Sain kuunneltua mm. koko Maija Vilkkumaan tuotannon alusta loppuun, ja pari kertaa Kate Bushin Aerial-levyn, jonka ostin eilen.

Olisin tähän kohtaan kirjoittanut yhden erittäin hyvän laulun lyriikat, mutta viisas ystäväni Tuulia kielsi. En siis voi tehdä sitä. Hymiö.

Jooh.
Tänään on sitten kunnianarvoisen opinahjoni vuotuinen joulujuhla.
En menisi sinne muuten, mutta kun vahingossa lupauduin juontamaan kyseisen tapahtuman Tuulian kanssa.
Sinänsä hieman korni ajatus, että kaksi kirkkoon kuulumatonta, vannoutunutta joulun vihaajaa juontavat kristillistä jouluperinnettä pursuavan tapahtuman.
Mutta sellaista se elämä on.
Pohjimmiltaan vain sarja pettymyksiä ja omituisia hajuja.

Piip.
Mä en ole tällä hetkellä nyt täysin varma mihin suuntaan haluaisin lähteä, mutta tiedän, että haluaisin sinne heti.
Tänään on ollut taas yksi niitä päiviä.
Heräsin aamulla kuuden jälkeen kun kiltit roskakuskisedät tulivat ikkunani alle kolistelemaan roskalaatikoita ja puhumaan ronskeja juttuja naisseikkailuistaan, tai oikeastaan niiden puutteesta.
Nukahdin koululle päästyäni oikein autuaasti kesken Minna Luoma-Ahon erittäin mielenkiintoisten mielipiteiden kerrontaa, ja mieleni virkistyi vasta kun Taija antoi mulle piristäviä "eteerisiä öljyjä" nuuskittavaksi.
Kiitos.
Sen jälkeen jaksoinkin sitten oikein virkeänä väitellä homojen ja lesbojen adoptio- ja hedelmöityshoito-oikeuksien puolesta.
Ja Matti Vanhasen hiuksia vastaan.

Katsottiin Paper Moon -leffa tänään.
Tatum O'Neal on ollut suloinen kakara.
Apua, ei kai muhunkin ole tarttunut se kaikkien huulilla oleva 'joulun henki'?!
Ensin mä pidän yhtä kakaraa suloisena, seuraavaa mukavana, sen jälkeen alankin jo ripustaa oveeni jättimäisiä joulukransseja kultaisine kelloineen, ja pistän kinkun uuniin.
Tästä on tultava loppu.
Vaikka onhan joulu siitä kivaa aikaa, että tosiaan - silloin lahjatonkin pääsee pukille.
Mietinpähän tässä vain, että jos joulun viettäminen ei enää kuulu uskonnolliseen kantaani, pääsenköhän silti tämän vuoden aikana vielä pukille?

Viimeisen tunnin mä olen yrittänyt nuolaista kyynärpäätäni, mutta ei se nyt vaan onnistu. Tämä on kyllä kummallinen juttu, pakko myöntää..
Mä jatkan vielä yrittämistä.
Erosin tänään kirkosta.
Tuli heti paljon vapautuneempi olo kun pääsi irti vanhentuneen, sisäsiittoisen, hullun ja ahdasmielisen kulttitoiminnan kynsistä lopullisesti pois.

Kyllä mulle silti jäi energiaa vielä muuhunkin: ostin itselleni tämän vuoden ensimmäisen "joululahjan", digikameran.
Nyt mä voin alituisesti ottaa itsestäni kuvia.
Tästä lähtien kaikki läheiseni saavat syntymäpäivä-, joulu-, nimipäivä-, tupari-, ja kaikiksi muiksikin lahjoiksi suurennettuja kuvia maailman ihanimmasta asiasta: Minusta.

Juttelin pitkästä aikaa oman äitikultani kanssa tänään - se nainen sanoi mulle maailman ihanimman asian: "Kyl sä taidat hiukan seksuaalisesti kieroutunut olla."
Hymiö.