IRC-Galleria

Jerrynova

Jerrynova

Because love rules, baby

Onneksi minä olen niin ihanaTiistai 28.02.2006 22:53

Ihanaa lomailla maailman parhaassa seurassa - itsensä kanssa.
Tänään olenkin ottanut kaiken ilon irti itseni kanssa lomailusta, siitä huolimatta,
että kävin Laitilassa. Kävin isäpappaa moikkaamassa siellä.
Isukin kanssa katsottiin sitten Stanley Kubrickin Hohto ja käytiin syömässä Laitilan hienoimmassa ravintolassa. (Laitilassa käyneet ymmärtävät tekstissä ilmenevän sarkasmin)

Olisin lähtenyt Laitilasta karkuun jo nopeammin, mutta seistessäni Laitilan linja-autoasemalla, huomasin, että Raumalle ajava bussi ei vaivautunutkaan pysähtymään kohdallani,
vaan porhalsi vain röyhkeästi suoraan ohitseni.

Onneksi pääsin Suomen Mielenterveysseuran Aluetoimistolle lämmittelemään seuraavaa vuoroa odotellessani, muuten olisin ollut täysin sininen. Kamala keli ulkona.

Nyt olenkin sitten taas iki-ihanalla Raumalla, valmiina viettämään rauhallista koti-iltaa pakatessani tavaroita huomenna alkavaa Helsingin reissuani varten.
Jotenkin tekisi mieli laajentaa Suomen kiertuetta vielä muihinkin kaupunkeihin, mutta muualta on ollut niin vähän kysyntää, että saatan joutua tyytymään vain Helsingin ja Rauman väliin.

Vain hullu ihminen mainitsisi rakkauden ja hevoset samassa lauseessa.

Short People Are CuteMaanantai 27.02.2006 23:38


Kyllä maanantai-päivät ovat sitten ihania päiviä - ainakin silloin kun saa hyvällä omallatunnolla nukkua kolmeen saakka iltapäivällä. Olisin nukkunut varmaan pitempäänkin, jos en olisi saanut herätyssoittoa. Sitten olikin pakko lähteä Tuulian kanssa lounaalle.
Tuulia pakotti minut perheravintola McDonaldsiin.
Onneksi siellä ei ollut lapsia. Pelkään lapsia.

Kokkasin kyllä äsken oikein maittavaa tomaatti-pesto-keittoa.
Pakko myöntää taas kerran, että minusta tulee joskus vielä todella hyvä kotirouva.
Kunhan mun ei tarvitse koskea lapsiin. Pelkään lapsia.

Ai niin. Pakko kai mun on tällaiseen haasteeseen vastata kun kaksi ihmistä minut siihen kokivat aiheelliseksi haastaa:

"Kerron mitkä viisi tavaraa (ei asiat, eikä ihmiset) minulle on tärkeimpiä kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Ilmoitan ne viisi henkilöä haasteen lopuksi ja käyn ilmoittamassa haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa."

1. Valokuvat. - Tajusin oikeasti tänään kun järjestelin vanhoja valokuviani kansioihin, että ne ovat todella tärkeitä minulle. Huonomuistisena ihmisenä mun on pakko turvautua kaikenlaisiin apukeinoihin muistaakseni menneitä tapahtumia.
2. Pekka-Antero, kultainen torsoni. - Olen aina haaveillut ikiomasta mallinukesta, ja viime vuonna eräs hullu mies lahjoitti minulle sellaisen. Pekka-Antero on minulle rakas.
3. Jääkaappini. - Mintunvihreä sisältä, oikein ihana. Suutun, jos joku muu laittaa sinne jotain, koska kaikilla tavaroilla on omat paikkansa siellä.
4. Fedorani. - Hatun hankkimisen takana on ihana tarina viime kesältä, ja hattu päässä on tapahtunut niin paljon, etten ikinä voisi luopua siitä. Jostain syystä ihmiset tarjoavat minulle ekstaasia AINA kun käytän sitä hattua. Ihanaa.
5. Lentolippu Lontooseen. - Olen jo toinen jalka koneessa.

No niin. Toivottavasti tämä nyt tyydyttää tätä kaivanneiden tarpeet.
En silti haasta ketään, koska ei mulla ole niin montaa ystävää.
Jos joku haluaa tämän tehdä niin siitä vaan.

Selvillä Vesillä volume 1 & volume 2Sunnuntai 26.02.2006 22:48

Oli kyllä todella hyvä idea aloittaa tämä hiihtoloma risteilemällä Ellun kanssa.
Tiesin, että matkasta tulee todella hyvä, kun rakas äitini kertoi minulle ja Ellulle siitä, kuinka hän on pukenut minua tytöksi silloin kun olin lapsi.
Eikä siinä vielä kaikki - hän mainitsi myös itävaltalaiset alppi-miehen lederhosenit. Ihanaa.


Perjantai: Rilluttelua ja hömpsyjä

Vaikka ajomatka Turun satamaan olikin jo lupaava, kunnolla rilluttelu-risteily pääsi vauhtiin vasta kun pääsimme astumaan laivaan.
Suuntasimme heti ensimmäiseksi laivan seisovaan pöytään (vaikka sellaisia paikkoja vastustankin) juomaan laivan tyhjäksi viinivarastoistaan.

Sen jälkeen eksyimme hetkeksi (tai tuntikausiksi) autokannen alapuolelle kummallisiin hyttipippaloihin, ensin rymättyläläisten ja sitten salolaisten miesten kanssa.
Onneksi siellä oli ainakin paljon ilmaista viinaa.
Laivan karskeimmat miehet olivat yllättävän innokkaita jakamaan viinaksiaan suomenruotsalaisille Patrickille ja Astridille. (Meidän alter egoillemme)

Heti kun miesten viinavarastot alkoivat tyrehtyä, suuntasimme karaoke-baarin kautta
Uniklubin keikalle. Pakko myöntää, että vaikken suuri Uniklubin fani olekaan, niin pojat
vetivät kyllä todella hyvän keikan. Oli oikein kivaa.

Hikisen keikan jälkeen olikin sitten aika suunnata laivan minimalisoituun yöklubiin, jossa pettymykseksemme huomasimme, että baarimikko ei osannut tehdä mojitoja,
eikä myöskään antanut martini-laseja martineja tilattuamme. Todella halpaa.
Mutta kyllähän me silti tanssahdeltiin aamuun asti.

Illan loppuhetkillä uskomattoman kaunis nainen tarjosi minulle seksiä, mutta olosuhteiden pakosta jouduin kieltäytymään. Tämä tulee kyllä harmittamaan ikuisesti.
En voi syyttää ketään muuta kuin itseäni jos saan kirouksen enkä koskaan enää saa seksiä.
Sitten mun täytyy vain hankkia 14 kissaa ja antaa niille kaikille nimeksi Keijo.

Päädyimme molemmat siis lopulta omaan hyttiimme nukkumaan.
Seuraavana aamuna olikin hytti täynnä hiljaista porukkaa.
Koko seuraava päivä oli itse asiassa aika rauhallinen ja väsynyt.
Aina siihen saakka, kunnes päätimme lähteä uudelle risteilylle heti perään.

Lauantai: Pompösa Drömmer

Kävimme siis vain kääntymässä Siljan terminaalissa, hakemassa uudet maihinnousukortit.
Laivaan päästyämme päätimme (Ellu päätti) että tästä risteilystä tulee tuhma risteily, ja täällä puhutaan tuhmia juttuja. Ja kyllähän me tuhmia puhuttiin.

'Loman aloittava laivaristeily: The Sequel' alkoikin sitten yhtä mukavasti kuin ensimmäinenkin risteily, tällä kertaa säestettynä Tyrkish Pepper -hömpsyillä, kamalan pahalla passion-hedelmä-liköörillä, ja autokannen alapuolella asuvien miesten viinoilla, tietenkin.
Tällä kertaa löysimme 30-vuotiaan 3 lapsen isän ja erittäin vauhdikkaan Timmyn.
Ja aina välillä sain ihania kännipuheluita ihanalta känniseltä ihmiseltä.
Ja olinhan mä aika kiltisti. Ihan oikeastikin.

Sen jälkeen kun Timmyn ja "isukin" alkoholit loppuivat, olikin sitten pakko suunnata
tähtiartisti Antti Raiskin keikalle, jossa huomasimme, että "Antti Raiski on porno!"
No pakko myöntää, että onhan se aika kuumaa kamaa.
Petyimme hieman kun Antti Raiski lopetti seksikkään keikkansa,
mutta innostuimme taas kun Uniklubi aloitti lauantai-illan keikkansa.
Ja tällä kerralla osasimme laulaa mukanakin.
Vaikka 'Uniklubin keikka: The Sequel' menikin osittain hieman ohi,
varmaankin liiallisista Tyrkish Pepper -hömpsyistä johtuen, oli kyllä mahtava keikka. Taas.

Lauantai-ilta jatkui taas yöhön asti villillä juhlinnalla, vaikka pidimmekin välillä time out -hetkiä.
Juhlintamme jatkuu muuten vieläkin.
Sunnuntai-päivällä heräsimme siihen kun rasittavat kakarat juoksentelivat porvari-hyttimme ulkopuolella ja pitivät kummallista meteliä.
Oli siis pakko mennä seksikkään Antti Raiskin säestämiin päivätansseihin juomaan yhdet
"gay-kokikset". Sama baarimikko, joka ei osannut tehdä mojitoa, antoi meille myös gay-pörriäiset, Keijon ja Kaarlen.
Molemmilla gay-pörriäisillä on todella isot pistimet.

Nyt onkin vuorossa illallinen Ellun kanssa.
Party On Babe

The Love Boat: The New WavePerjantai 24.02.2006 16:08

Arvostettu englannin opettajani varoitti minua tänään, että elokuvaa kuvattaessa kannattaa vaatia rakastelukohtauksiin stunttinäyttelijä, koska mahdollisten sukupuolitautien takia tilanne hänestä lasketaan vaaralliseksi tilanteeksi työpaikalla.
You can never be too safe.

Minulle tehtiin ihmisyyttäni tutkiva psykologinen testi tänään.
Vastasin suurimpaan osaan kysymyksistä oikein.

Tänään Ellun kanssa laivalle.
Viimeinkin.
Aion rillutella niin paljon, että siitä puhutaan historiankirjoissa sadan vuoden päästä.
Jos jollain ihmisellä on jotain tätä vastaan, vastalauseet voi osoittaa matkapuhelimeeni klo 18 asti.
Sen jälkeen on jo liian myöhäistä.
Kaikki mielipiteet ja ehdotukset kuunnellaan, prosessoidaan, ja unohdetaan nopeasti.

Tack och hejdå.

Two Drink MinimumTorstai 23.02.2006 18:10

Isn't life great?
I was reading 'The Da Vinci Code' by Dan Brown (the original version, in english)
while on a break in my prestigious school today, and someone came up to me and asked:
(as if I were crazy for reading a book) "Why are you reading that in ENGLISH?"

This prompted me to write something in my lovely "diary" completely in english,
if not for any other purpose, than at least to prove that, contrary to common belief,
my IQ actually is higher than the amount of my chromosomes.
I do understand that some people may consider this as an egomaniacal attempt to prove my adequacy, and I am trying hard not to seem like an arrogant, conceited hippocrate, but to be honest -
I really couldn't care less what other people think of me.

I had a fun day today, though. At least so far.
While pretending to actually learn something in school,
and in between wondering why the hindu god called Shiva has several different fallic symbols,
I planned my boat trip with Ellu, and my cultural awakening -trip to Helsinki
with Taija and Tuulia. We're gonna have so much fun. Hopefully.

I also began to understand the importance of a certain room today, and the capability
of that single room to bring a certain group of people together.
And I'm almost certain that no one else has the slightest clue about what the hell I'm talking about.
Well, you people are just gonna have to start accommodating to the situation at hand.
I talk a lot, and none of it ever makes any sense.

I think I might sort of like someone.
Maybe I'm just too doped up on amphetamines.
Isn't life great?
Mä olin vastuuton nuori tänään ja nukuin pitkään, unohtaen kaikki velvollisuuteni.
Oli oikein mukavaa.

Äsken liityinkin sitten epätoivoisten kotirouvien joukkoihin ja kävin ruokaostoksilla saksalaisen kauppaketjun liikkeessä, jossa haisi jotenkin omituiselle.
Olisin saattanut pyörtyä sen hajun takia, mutta onneksi Tuulia soitti minulle ja harhautti minua kertomalla minulle uudesta päätöksestään: me perustamme puolueen ja menemme Eduskuntaan.
Kyllä meidän on jo aikakin aloittaa poliittiset uramme.
Tulemme tekemään maailmasta paremman paikan.

Näiden suurten - mutta ei ollenkaan suuruudenhullujen - suunnitelmien jälkeen jatkoin
'epätoivoinen kotirouva' -imitaatiotani ja tein oikein maittavaa päivällistä.
Joku ihana (tai todella rikas) ihminen saa minusta vielä hyvän kotirouvan.

The day I was supposed to go to LondonTiistai 21.02.2006 20:45

Niin. Jos lyhytkasvuisella ystävälläni ei olisi mielenterveydellisiä ongelmia,
olisin tällä hetkellä jo Lontoossa nauttimassa elämän hienoimmista antimista.
Sen sijaan olen Raumalla ja katson tosi-tv:tä. Kiva.
En ole silti yhtään katkera, en.

Mulla on ollut viimeisen parin päivän aikana oikein erityisen pirteä fiilis.
En kylläkään tiedä miksi.
Ehkä mä olen vain innostunut joistain ihmisistä ja auringon paisteesta ja veden kimalluksesta.
Ehkä.
Onhan se elämä välillä ihan kivaakin.
Ehkä.
Huh. Kävelin äsken tunnin Jennun luota kotiin. Huh.
Mutta oli kyllä hauskaa puuhailla kummallisia asioita pitkästä aikaa Jennun kanssa.
Tällä kertaa ohjelmassa oli Desperate Housewivesin erikoisjakso, halvan mieskalenterin tutkailu, vihreä halinalle, irstaat keskustelut ja "The Original Donkey Kong Soundtrack".
Ei, en valehtele.
Jennu omistaa sellaisen cd:n, ja hän jopa pakotti minut kuuntelemaan sitä. Kamalaa.
Ja aivan kuin tämä ei olisi ollut riittävän traumaattista, Jennu näytti minulle kuvia viime kesältä, joissa näytin kauniisti sanottuna epäilyttävältä.
Elämä on välillä rankkaa.
Onneksi kohta on kesä.

Nyt on sunnuntai.
Mitäs muutakaan tässä voisi tehdä kuin vastailla taas tällaisiin mielenkiintoisiin kysymyksiin.
Pyytäisin silti, että rumat ihmiset eivät lukisi tätä.
Tiedätte kyllä, keitä te olette. Sulkekaa tietokone, laittakaa pussi päähänne ja muuttakaa kellariin asumaan. Ei kukaan teitä halua nähdä.


Olen

[x] Stripannut. - Yleisön pyynnöstä.
[x] Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä. - Onnistunutkin.
[x] Käyttänyt mikroshortseja. - Kyllä. Mutta ei siitä sitten sen enempää.
[x] Ollut moottoripyörän kyydissä. - Kerran tai kaksi. Ei se nyt niin hienoa ollut.
[x] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. - Iik.
[x] Soittanut seksilinjalle. - Tuulian kanssa viime kesänä. "Tuhti emäntä odottaa seminologia nelinkontin..." Kiihkeetä menoa.
[x] Vilautellut julkisilla paikoilla. - Joutunut siitä ongelmiinkin.
[x] Ollut alaikäisenä baarissa. - Ehkä joskus kerran.
[x]Tehnyt heräteostosta. - Abtronic Pro. Ostos-TV:stä. Keskellä yötä. Juovuksissa.
[ ] käynyt Lontoossa - Ensimmäinen virallinen vierailuni Londoniin ottaa paikkansa
toukokuun 2. päivä. Jee.
[x] mennyt vahingossa väärään junaan - Saksassa. Ja minut heitettiin ulos junasta
keskellä Saksan maaseutua. Ja keskellä yötä.
[x] katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin - Thirteen tuli katsottua ensin kunnolla, sitten näyttelijöiden kommenttiraidan kera. Olsenin kaksosten New York Minute tuli katsottua ensin normaalina versiona ja sitten saksaksi dubattuna.
"Nehmen den stock aus dem hintern!"
[x] nukkunut veneessä. - Välillä se on ollut ihan aikomuksenakin, välillä on myös ollut yllätys herätä veneestä. Viimeisein tällainen kerta oli viime juhannuksena.
[x] ollut lempiartistisi keikalla. - Kyllä.
[x] sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi. - Kyllä joskus kolmannella luokalla lipsahti ja koko luokka nauroi voi vitsi ku oli noloa ihqudaa.
[x] matkustanut pummilla. - Enkä edes oo jäänyt kiinni.
[x] lukenut Raamattua. - Kyllä. Ei oo mun juttu.
[x] tuhlannut yli 200 euroa kerralla. - Helsinki Vantaan lentokentällä tuhlasin 1000€ tunnissa.
[ ] ollut yksin leffassa. - En ikinä pystyisi.
[x] voittanut arvonnassa. - Puhallettavan uimalelun.
[x] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi. - Joku hullu sinisessä tuulipuvussa.
[x] menettänyt läheisen ihmisen. - Niin.
[ ] käyttänyt minihametta. - En varmaankaan ikinä. En ainakaan muista. (tai myönnä)
[x] katsonut Stand by me-leffaa. - En kyllä itkenyt.
[x] eksynyt. - Ainoa paikka, missä en eksy, on New York City.
[x] keksinyt aprillipäivänä pilaa, jonka joku uskoi. - Väitin, että osaan lukea.
[x] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin - Julian födelsedagenit vuosi sitten. Joo.
[x] syönyt pizzaa aamupalaksi - Viimeksi eilen. Joku hullu sanoi minulle perjantai-yöllä,
että näin kannattaa tehdä.
[x] ollut poliisiautossa - Kolme kertaa. Mutta enpä kerro miksi.
[x] saanut aivotärähdystä - Kaksi lievää.
[x] lukenut salaa toisen päiväkirjaa - Kerroin kyllä heti, että tein niin. Ja pyysin anteeksi.
[ ] ollut yli kuukautta pois kotoa - Home is where the heart is.
[x] maistanut mustekalaa - Eiköhän jokainen ole?
[x] ollut festareilla. - Onneks kohta on kesä.
[x] antanut rahaa katusoittajalle - Annan aina kaikille.
[x] käynyt Sveitsissä - Yksi hienoimmista paikoista ikinä. Varsinkin Luganossa on uskomattoman kaunista, kesäisin.
[x] esiintynyt oikeassa teatterissa. - Olin loistava.
[x] lukenut kirjan ruotsiksi. - Det var inte så spännande.
[x] käynyt ulkomailla elokuvissa. - En kyllä muista mitä elokuvia siellä on tullut katsottua.
[x] syönyt viimeisen tunnin sisällä. - Söin juuri äsken pesto-toastin.
[x] ollut onkimassa. - Kerran kun pakotettiin. Elämäni kamalin kokemus. Kalat on pelottavia.
[ ] kuvitellut olevani kala. - No en todellakaan.
[x] tippunut puusta viimeisen vuoden aikana. - Kuulemma viime Vappuna.
Itse en muista olleeni edes paikalla silloin.
[x] Tiedän ainakin yhden kaimani. - Ei se oo läheskään yhtä söpö kuin minä.
[ ] Inhoan pinaattikeittoa. - En. Se on hyvää.
[ ] Seuraan Kauniita ja Rohkeita. - No en mä sitä ainakaan myöntäisi.
[x] Olen mielestäsi kaunis. - Kyllä mä oikeesti olen.
[ ] Pidän lapsista. - Pelkään lapsia. Ne on melkein niin kuin ihmisiä, mutta pienempiä.
Ja niiden vaatteet ovat vaatteiden pienoismalleja. Hui.
[ ] Olin viime kesänä kesätöissä. - Tein kyllä töitä, mutta se oli säännöllinen työpaikka.
[x] Olen käynyt Hartwall-areenalla. - En silti missään urheilutapahtumassa.
[ ] Pidän saunomisesta. - Välillä on ihanaa rentoutua saunassa yksin. En silti hirveän usein käy.
[x] Olen tyytyväinen nimeeni. - Täysin nappiin osunut valinta. Kiitos äiti.
Isä olisi halunnut Danielin, mutta kyllä mä olen Jerry.
[ ] Kaikki isovanhempani ovat elossa. - En ehtinyt koskaan edes tavata ketään heistä.
[x] Siellä missä asun, on ainakin yksi R-kioski. - Jopa Raumalla on niitä varmaankin kymmenen.
[x] Kaupungissani on vähintään 20 000 asukasta. - Onhan täällä 38 000. Suurin osa landepaukkuja tai eläkeläisiä. Kiva.
[x] Kuuntelen nyt musiikkia. - Kate Bushia.
[x] Tunnen ainakin yhden homon. - Iik, homopöpöjä!
[x] Olen käynyt discossa viimeisen puolen vuoden aikana. - Your disco needs you.
[x] Olen riidellyt viimeisen kuukauden aikana. - Niin fyysisesti kuin oraalisestikin.
[x] Pidän kissoista. - Kermakastikkeen kanssa.
[x] Pidän hevosista. - Pizzassa.
[ ] Pidän hamstereista. - Kerran yhden kaverin hamsteri piti lopettaa sen takia kun
heitin sen seinää päin ja sen jalat murtui. En edes tunne syyllisyyttä.
Mutta se saattoi olla marsukin. Mitä eroa niillä on?
[x] Minulla on sininen hiiri. - Ei sellaisia olekaan. Vai onko? Ehkä Albaniassa.
[x] Todistuksessa minulla oli käytös 10. - Kyllä oli! They liked me, they really liked me!
[x] Minulla oli ankara kasvatus. - Monien mielestä liiankin vapaamielinen.
Kyllä omasta mielestäni olen ihan hyvin muotoutunut.
[x] Ei ole kauniimpaa kuin myrskyn jälkeinen sää. - Ihanaa, Smak! Mulle tuli heti Jennu
ja viime kesä Turussa mieleen. Pakko laittaa Smakia soimaan.
[x] Minulla on ulkomaalaiset sukujuuret. - Irlannista, USA:sta, ranskasta ja ruotsista.
[ ] Taulut ovat rumia. - Olisi aika suurehko yleistys vastata tähän myöntävästi.
Ja useimmiten jos taulu on ruma, se on sellainen tarkoituksella, ja tämä tekee siitä taas hienon. Ei taide voi olla rumaa. Se on vain taidetta.
[x] Olen kiva. - Need I say anything?
[x] Olen varmasti. - HÃ¥?
[x] Äläkä väitä vastaan. - Nih.

Kirjoita kommentti

dagen efterLauantai 18.02.2006 16:54

Tulipas taas juhlittua.
Mutta oli se sen arvoistakin.
Päivän ohjelman loputtua käytin hyväkseni Tuijan vieraanvaraisuutta, minkä jälkeen suuntasimme Ellun kanssa kännisillä ihmisillä täytettyyn bussiin ja köröttelimme metsän keskellä piilossa olevaan pippalomestaan. Ja eilen näin viimeinkin sellaisen ilmiön, jota olen tähän saakka pitänyt vain
urbaanina legendana: kännisen Millan. Ihanaa.

Opin myös, että "mitä kovemmalla mussiikki sitä isommat tissit".
Mailin kanssa totesimme, että tottahan se on.
Soitimme myös ihmiselle, joka opetti meille tämän tärkeän elämänohjeen, mutta seuraukset olivat huonot: minut värvättiin siivoamaan kyseisen gurun kämppä. Inhottavaa.

Huomasin myös, että lähtiessään juhlimaan ei kannata ottaa digikameraa mukaan.
Kamerassani on toista sataa kuvaa eiliseltä, eikä yhdestäkään kuvasta saa mitään selvää.
Mutta onhan valokuvaus kivaa.

Kyllä illan tähtihetki oli silti varmastikin pöydällä tanssiminen Madonnan tahtiin.
Kaikki rakastivat sensuellia esiintymistäni.
Vaikka hattuni taisikin olla suositumpi bilekansan keskuudessa.
Sen hatun kanssa minäkin kotiin suuntasin. Meillä oli ihana yö.

Tänään en sitten olekaan vielä ehtinyt tehdä muuta kuin soittaa kaikille ystävilleni,
ja kysyä jos he lähtisivät tänään kanssani laivaristeilylle Turusta.
Kukaan ei suostunut. Ilmeisesti eilinen ilta oli liian rankka.
Mutta oli kyllä kivaa. Kiitos kaikille jotka tekivät omalta osaltaan eilisestä illastani hienon.