IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

WarlordMaanantai 08.09.2008 13:24

http://www.youtube.com/watch?v=XGxBizeiL3s

Toivon että tämä video herättää ihmiset ajattelemaan niin monella tapaa kun se on tarkoitettukin. Toivon että ihmiset tajuavat kuinka paljon me olemme vieraantuneet luonnosta. Meidän elimistömme ei ole rakennettu meidän nykyiseen elämäntapaan. Joudumme lenkkeilemään ettemme rapistu, koska kehomme on luotu liikkumaan. Joudumme ottamaan vitamiineja ja hivenaineita, koska ruokamme on köyhää. Kärsimme allergioista, syövästä ym. sairauksista koska teollinen ruoka myrkyttää meidät. Kärsimme masennuksesta koska luonnon ääni on kadonnut sisältämme.

Toivon että äidit ja isät heräävät katsomaan lapsensa kasvamista ja tajuavat korjata tämän ongelman lastensa kohdalla. Toivon että ihmiset heräävät ohjaamaan sukupolvemme takaisin kohti polkua jolta eksyttiin, ja jota meidät on luotu kulkemaan. En tarkoita että pitäisi mennä takaisin kivikaudelle, mutta olisi aika lakata tappamasta itseämme myrkkyihin ja muunlaiseen kehon laiminlyöntiin. Meidän ruumiimme ei ole tehty tällaista elämää varten, eikä se kestä sitä. Meidät on tehty elämään luonnosta, ja luonnossa. Nyt olemme ajaneet itsemme betonihäkkeihin ja elämme huonommin kun tuotantoeläimet. Yhdyn siis sotaan meidän tuhon tietä vastaan. Vapauttakaamme itsemme betonihäkeistä takaisin luontoon.

Tämä pätkä on suoraan minun lapsuuden ajatusmaailmasta. Olen aivan kun tuo poika (paitsi että äitini oli kanssani samalla linjalla) Äitini kanssa kasvatettiin ruokaa maasta se mitä piha antoi periksi (kasvimaat ja marjapehkot). Päivisin oltiin saksanpaimenkoirani kanssa metsässä tarkastamassa reviiriämme, ja tutkimassa luonnon menoa. Silloin tällöin metsästettiin yhdessä koirani kanssa. Ah... ne oli aikoja ne.

R.I.P. Saksanpaimenkoirani Bella <3

P.S. Koiranruoka on oikeasti ravintorikkaampaa kun se mitä me syömme.
Ajattelin että samahan noita on listata ajan kuluksi, se mitä nyt tulee mieleen.

1. Höyhenpeite/suomut (suomut nykylinnuilla lähinnä enää jaloissa):
http://www.ekosz.republika.pl/graf/gal/kurka/kurkaz.jpg
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/e6/Microraptor_fossil1.JPG
http://www.hmnsmedia.org/files/marketing/Dinos/Sinornithosaurus-fossil.jpg
http://farm1.static.flickr.com/12/14026637_111caee77c_b.jpg

2. Luusto: ("rintalasta" ja pyrstön pituus eroina):
http://geology.cwru.edu/~huwig/catalog/slides/695.I.7.jpg

- 2.1 Pygostyli (yhteen luutuneet hännän nikamat) ja häntä:
http://paleontology.edwardtbabinski.us/feathered_dinosaur/comparative_bird_dino_bones.gif

-2.1.1 Häntä (sikiövaiheessa):
http://www.tulsaworld.com/includes/article/relatedphotos.aspx?articleID=20080216_8_D6_hScie30213

- 2.2 Hankaluu (ainoastaan linnuilla ja dinoilla):
http://en.wikipedia.org/wiki/Furcula

- 2.3 Ontot luut (ainoastaan linnuilla ja dinoilla on ontot luut):
http://www.paulnoll.com/Oregon/Birds/Avian-Skeleton.jpg
http://www.ucmp.berkeley.edu/diapsids/saurischia/theropoda.html

- 2.4 Jalat (emu, tyrannosaurus, kana):
http://farm4.static.flickr.com/3271/2669920424_8902d92166.jpg?v=0
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/4/4d/Tyrannosaurus_rex_right_hind_foot_(med).jpg/800px-Tyrannosaurus_rex_right_hind_foot_(med).jpg
http://farm3.static.flickr.com/2218/2124525386_f1d9e6985d.jpg?v=0

- 2.5 Kallo ja kallon ontelot (sama määrä onteloita, kallot saman tyyliset ja samat luurajat, ainoastaan linnuilla ja dinoilla):
http://www.valleyanatomical.com/catalog/images/Archaeopteryx%20(SH%2017).JPG
http://livescience.com/images/ig25_velociraptor_09.jpg
http://www.skullsunlimited.com/userfiles/image/category5_species_1965_large_2.jpg
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/84/DromiceiomimusSkull.JPG/800px-DromiceiomimusSkull.JPG
http://www.amnh.org/science/specials/images/head.jpg

3. Ilmapussihengitys (ainoastaan linnuilla ja dinosauruksilla):
http://www.nsf.gov/news/mmg/media/images/dino_bird_h.jpg
http://scienceblogs.com/pharyngula/2006/08/dinosaur_lungs.php
http://www.plosone.org/article/info%3Adoi%2F10.1371%2Fjournal.pone.0003303

4. Kalkkikuoriset munat (muilla munivilla nahkakuoriset):
http://english.people.com.cn/200612/01/images/xinsrc_542110330164279626381.jpg

5. Lihasmaha (sekä dinosaurukset että linnut söivät kiviä joilla hienonsivat ruokansa lihasmahassa):
Näitä kiviä on löydetty dinosaurusten vatsasta.
http://en.wikipedia.org/wiki/Gastrolith
http://en.wikipedia.org/wiki/Gizzard#Dinosaurs_with_gizzards

6. Nukkuma-asento (linnut ja dinosaurukset nukkuivat samoin. Tämä kävi ilmi kun löydettiin nukkuvan dinosauruksen fossiili): http://www.cbc.ca/health/story/2004/10/13/dino_sleep041013.html

7. Proteiinirakenne:
http://www.tieteenkuvalehti.com/polopoly.jsp?d=195&a=1219&id=1004_14
http://www.biologynews.net/archives/2007/04/12/protein_fragments_sequenced_in_68_millionyearold_tyrannosaurus_rex.html
http://www.sciencedaily.com/releases/2008/04/080424140418.htm

8. Sydän (nelikammioinen sydän joka on vaan dinosauruksilla, linnuilla ja nisäkkäillä):
http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/720871.stm
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/d8/Willoheart.jpg
http://news.bio-medicine.org/biology-news-2/Medical-imaging-shows-dinosaur-heart-more-like-birds-or-mammals-than-reptiles-11621-2/
http://www.wired.com/science/discoveries/news/2000/04/35807

9. Aineenvaihdunta (mm. sydämen rakenne ja sulat osoittaa tasalämpöisyydestä):
http://www.scienceagogo.com/news/20000321061843data_trunc_sys.shtml
http://txtwriter.com/Onscience/Articles/dinoblood.html

10. Munien hautominen:
http://www.sciencedaily.com/releases/2008/12/081218141734.htm
http://blog.everythingdinosaur.co.uk/blog/DinosaurandPrehistoricAnimalNewsStories/_archives/2008/12/19/4028519.html
http://laelaps.files.wordpress.com/2007/09/oviraptornest.JPG
http://en.wikipedia.org/wiki/Citipati#Nesting.2C_eggs.2C_and_embryos

11. Jalanjäljet (ensin dinosaurus, sitten emu):
http://www.dept.edu.waseda.ac.jp/earth/top/cover_ph/2007/footprint.jpg
http://farm2.static.flickr.com/1352/747062264_c01c7953d9_b.jpg

12. DNA:
http://www.abc.net.au/worldtoday/content/2007/s1866978.htm

Linnun siiven kiehtova maailmaMaanantai 08.09.2008 00:33

On se vaan hieno kapistus. Käsi jolla lennetään. Kyllä... käsi. Luit oikein. Harva tuntuu tietävän että linnulla on kolme sormea.

Tässä vähän anatomiaa:
http://www.ummz.lsa.umich.edu/birds/resources/anatomy/feathers/wingfeathers.jpg
http://www.twitt.org/LordsBird02.jpg
http://fc05.deviantart.net/fs25/f/2008/131/2/a/Wing_Anatomy_by_Psychopomp16.jpg

Kolme sormea joista yksi peukalo, ja samat lihakset siivessä kun meillä käsissä. Aivan samoin kun edeltäjilläänkin: http://www.discoveryplace.org/images/photo-dino_Sinornithosaurus-Fossil.jpg Ja sama lihoissa: http://farm1.static.flickr.com/12/14026637_111caee77c_b.jpg

Kolme sormea... ja kuten ensimmäisestä linkistä näkyy, niin peukalon sulatkin näkyy erikseen. Niinkun näin:
http://www.sagarmatha.com/images/merlin2.jpg
Mutta hetkinen... kolme sormea? Onko kanalla siis kolme sormea? Kyllä... tässä röntgen:
http://medicineworld.org/images/blogs/1-2008/absorption-image-of-chicken.jpg
Ja kun tuota katsoo niin näyttää niinkun peukalossa olisi kynsi... ja että se olisi ihan ihon ulkopuolella. No... niinhän se. Tuossa se pilkistää:
http://3.bp.blogspot.com/_yJ7maIK2W5U/SyV66tlh9vI/AAAAAAAAMZw/chHiMR4uMgk/s1600-h/IMG_0392.JPG (linkki ei toimi klikkaamalla -> Copy & paste).

Mikä on vielä hauskempaa, niin emulla on koko sormi ihan erillään:
http://bp1.blogger.com/_XhUTu6L4GYU/RX8-AnuW77I/AAAAAAAAABA/8pQ_CfuFVCg/s1600-h/Emu+wing+feathers.jpg
Ok... siis linnulla on sormet. Miksi ihmeessä? Nokkaahan se käyttää. Niin käyttää, nykyään.
Se siipi oli ennen käsi jossa oli kolme sormea. Ajan saatossa se muuttui vähitellen siiveksi, ja vielä nykyäänkin sormet, ja osa kynsistä on tallella. Fossiileista on saatu selville että muutos meni suunnilleen näin: http://www-tc.pbs.org/wgbh/evolution/library/03/4/images/l_034_01_l.jpg?Log=0
http://www.talkorigins.org/faqs/comdesc/images/bird_forelimbs.gif

Itselle tämä oli kiehtovaa, sillä en tiennyt että linnulla on sormet, ennenkun perehdyin lintujen evoluutioon. Linnut ovat teropodi-dinojen suoria jälkeläisiä, ja krokotiilien kanssa ehkä ainoita vielä eläviä dinosauruksia. Huhut sukupuutosta ovat siis reilusti liioiteltuja :)
Linnuilla ja teropodi-dinosauruksilla on yli sata anatomista yhtäläisyyttä joita on vaan näillä kahdella eläinryhmällä, eikä yhdelläkään muulla. Mm. Sulkapeite, ilmapusseihin perustuva hengitys, ja kalkkikuoriset munat. Niillä on lopulta ainoastaan yksi anatominen ero: teropodeilla on hampaat, linnuilla ei. Muuten ne ovat rakenteellisesti identtisiä.

Päivän kuvassa Velociraptor: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/c2/Velociraptor_BW.jpg

Ai ei se ollutkaan noita...Torstai 28.08.2008 16:37

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200808278177521_ul.shtml

Wau... 1782 joku teloitettiin noitana, ja nyt 2008 tunnustetaan että se oli moka. Vasta 2008!??!?!!
Ei helvetti tätä maailmaa. Lainaus:

"Jopa 100 000 ihmistä eri puolilla Eurooppaa tapettiin 1400-1600-luvuilla epäiltyinä noituudesta. Heistä 80 prosenttia oli naisia."

Joskus mietin että kumpi kristinuskon synneistä on suurempi, noitavainot vai ristiretki? Ottaen huomioon että 200 vuoden aikana tehtiin kaikkiaan yhdeksän ristiretkeä, niin ne ristiretket kai voittaa.
Mutta takaisin noituuteen. 100 000 ihmistä sai surmansa noituudesta. No... se oli silloin niinhän. Niinhän?
Voi kun olisikin. Vielä nykyäänkin on ihan olemassa ryhmiä jotka tuomitsevat ihmisiä noidiksi. Heitä on täälläkin galleriassa ihan kasapäin. Onneksi sivistys on riisunut heiltä lailliset oikeudet toimia. Muuten näkisimme rovioita ja hukutuksia ym. vieläkin.

Pistää väkisinkin miettimään ihmisen sivistystasoeroja. Miten jotkut ihmiset voivat vielä 2008 olla eristyksessä sivistyksessä ja elää keskiajalla. Uskotaan noitiin, demoneihin, 6000-vuotiaaseen maapalloon (tai siihen litteään), loitsuihin, magiaan, ym, ym. Yleensäkin elämä on uskomusten, eikä varman tiedon varassa. Ja vielä 2000-luvulla!! Miksi ihminen eristäytyy tahallaan tiedosta, ja haluaa elää omissa uskomuksissaan? Ei se vahinko voi olla sillä maailmassa on jo niin käsittämätön määrä tietoa. Sitä ihmetellessä... hiljentykäämme suomalaisten noitavainon uhreille. Tässä listä:

http://www.uta.fi/laitokset/historia/noitanetti/kuolemantuomiot.html

Päivän Stupid DesingKeskiviikko 27.08.2008 12:08

Monesti minulle tullaan sanomaan että Jumala suunnitteli kaiken täydelliseksi. Aha... No selittäkääpä sitten minulle pari suunnitteluvirhettä. Tämä kaikki olisi korjattavissa yhdellä pienen pienellä muutoksella meidän DNA:ssa: http://www.whilechildrenstarve.org/images/starving-child-4.jpg http://pasturescott.files.wordpress.com/2007/06/starving-child.jpg

Siihen tarvittaisi vaan yksi entsyymi. Yksi entsyymi ja koko maailman nälänhätä olisi ratkaistu. Miksi sitä ei meille annettu?

Me pystymme hajottamaan tärkkelystä sellaisella entsyymillä kun amylaasi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Amylaasi Tämän avulla me pystymme hajottamaan juuresten ja viljan tärkkelyksen glukoosiksi. Tärkkelys: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/b/b5/Amylose.png/800px-Amylose.png
Verrataanpa tuota nyt selluloosaan: http://sitecoremedia.risoe.dk/research/bioenergy/Images1/Cellulose.gif

Yksi ero: Tärkkelyksessä glukoosimolekyylit ovat kaikki samoin päin, mutta selluloosassa joka toinen on toisinpäin. Kuitenkin molemmissa sama perusmolekyyli joka on vaan ketjussa, eli glukoosi: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/e/e9/Glucose-2D-skeletal.png/200px-Glucose-2D-skeletal.png
Ei iso ero ketjun rakenteessa eihän? No... katsotaanpa mitä se tekee 3D rakenteelle. Tärkkelys: http://pslc.ws/macrog/kidsmac/images/amylose.gif
Tärkkelys kiertyy siten että entsyymi pääsee tuohon välikköön helposti katkaisemaan sidoksen. Selluloosa: http://www.brooklyn.cuny.edu/bc/ahp/LAD/C4c/graphics/fig_cellulose.gif
Suora ketju. Tästä syystä selluloosasta tulee kuituja, ja tästä syystä se on niin hyvä rakennemateriaali kasveilla. Amylaasi entsyymi ei pääse katkaisemaan sidosta mm. tästä syystä (on muitakin syitä mutta ei mennä entsyymikinetiikkaan tässä). Mitä tästä sitten seuraa?

Selluloosaa on joka paikassa. Lehdissä, puun rungossa, ruohossä, kukissa. Kaikessa vihreässä. Ihmiseltä kuitenkin puuttuu entsyymi nimeltä sellulaasi, joka tämän selluloosakuidun kykenisi pilkkomaan http://en.wikipedia.org/wiki/Cellulase
ja siksi: "Aside from ruminants, most animals (including humans) do not produce cellulase in their bodies, and are therefore unable to use most of the energy contained in plant material" Kun taas kasvinsyöjillä on vatsassa bakteereja joissa on sellulaasientsyymi. Kun jänis syö hieman pajunkuorta, ruohoa tai kukkaa, se on sille sama kun se söisi ravintorikasta karkkia. Selluloosa pilkkoutuu glukoosiksi.

Jos ihmisellä olisi sellulaasientsyymi, afrikan lasten ei tarvitsisi kun syödä kilo ruohoa tai puun runkoa päivässä, ja sillä tulisi toimeen erittäin hyvin. Mutta kun meillä ei ole sitä pilkkovaa entsyymiä DNA:ssa, niin se menee vaan suolesta läpi. Tässä on suurin syy siihen että afrikan savanneilla pienet lapset kuolee nälkään, kun vieressä isot seeprat syö ruohoa ja voi hyvin http://www.bioresurs.uu.se/myller/skog/skog_bild/sebra.jpg

Päivän "hajotkaa siihen sekasyöjät"-kuva: http://www.ngsprints.co.uk/images/M/701856.jpg

The Secret of SteelTiistai 19.08.2008 16:14

Mielenkiintoista miten pienistäkin pätkistä voi vetää filosofiaa :)
Tässä yksi pätkä: http://www.youtube.com/watch?v=_et1rgL3e5s

"... The Gods forgot the secret of steel and left it on the battlefield. We who found it, are just men. Not Gods, not giants, just men. And the secret of steel has always carried with it a mystery. You must learn it little Conan. You must learn it's discipline. For no-one... No-one in this world can you trust. Not men, not women, not beasts... This you can trust."

Niin... Katsotaanpa tätä filosofiana ja sovelletaan tieteeseen :) (yllätys yllätys... :D). Tiede tutkii luontoa. Katsoo sitä, oppii siitä, ja tekee siitä sovelluksia. Aivan kuten tässä ihminen löysi teräksen, oppi käyttämään sitä ja teki siitä miekan. Myöskin järjestys jolla tämä tapahtui, näkyy usein tieteessä.
Ensin löydetään ilmiö esim. vaikkapa esim. penisilliini. Huomattiin että on aine jolla on tietty ominaisuus. Tämä aine eristettiin, siitä tehtiin lääke, ja lääkettä käytettiin sovelluksena pitkään ennen kun opittiin yksityiskohtaisesti miten se käytännössä toimii, ja mikä tekee siitä niin tehokkaan lääkkeen. Ensin sitä käytettiin, ymmärtämättä sen käytännön yksityiskohtia, eli reseptoreita tai kemiallista mekanismia sen takana ja penisilliinin kemiallista rakennetta. Nämä tuli vasta myöhemmin.

Aivan samoin tässä videopätkässä. Ihminen löysi teräksen. Metalliseoksen jota ihminen oppi manipuoloimaan ja siitä tehtiin miekkoja. Vasta paljon myöhemmin ihminen oppi käytännössä mitä se metalli on, ja mitkä kemialliset voimat antavat sille ne ominaisuudet, jotka tekevät siitä juuri hyvän siihen sovellutukseen mihin ihminen sen valjasti. The secret of steel revealed ;)

Toinen asia mikä tuli mieleen tuon lainauksen loppupäästä liittyen osittain samaan, osittain eri aiheeseen. Tässä tuli mieleen se iänikuinen evoluutioteoria mistä olen ihmisten kanssa viime aikoina keskustellut. Miksi se liittyy osittain edelliseen johtuu siitä, että ihmiset tiesivät pitkään että eliöt muuttuvat ja sopeutuvat sukupolvien myötä, ja käyttivät sitä tietoa jalostukseen. Mutta yksityiskohdat sen takana pysyi mysteerinä pitkään. Sen mysteerin arkkua raotti ensimmäisenä herra nimeltä Darwin. Mutta samasta tuli mieleen myös yksi toinen asia.
Minulta kysyttiin monesti "ketä tiedemiestä sinä uskot". Vastasin: "en usko ketään". En usko yhteenkään tiedemieheen. Luotan siihen todistusaineistoon jota he kantavat. Aivan kuten tässä sanottiin: "For no-one in this world can you trust. Not men, not women, not beasts... This you can trust." ja osoitettiin miekkaa. Todistusaineistoa vertaan tässä nyt siihen miekkaan, siihen teräkseen. Siihen minä luotan, en ihmiseen. Kuten kerran sanoin, maailman kovin tiedemies saa tulla sanomaan minulle ihan mitä tahansa. Ilman todistusaineistoa, hänen sanoillaan ei ole mitään merkitystä.

Vaikka olemme vaan ihmisiä voimme luottaa luontoon. Voimme luottaa sen tarjoamiin todisteisiin. Ihmisen tulkintaan Raamatusta en henkilökohtaisesti uskalla luottaa, sillä se on ihmisen. Ja se on ristiriidassa itse luonnon kanssa. Teräsmiekka, ja ihmisen tulkinta Raamatusta asettuu vastakkain, ja teräsmiekka on se joka voittaa lihan.

Katsonpa pätkän uudestaan http://www.youtube.com/watch?v=_et1rgL3e5s

Ja taas tuli uusi näkökulma asiaan ensimmäisestä lauseesta "Fire and wind come from the sky" Tuli mieleen ihmisen mielikuvitus jota taivas ja tuli ruokkii... ja tämä luo ihmiselle mysteereitä, ja mysteerit Jumalia. Voisin kirjoittaa uuden tästä uuden tekstin, mutta ehkä jätän sen toiselle päivälle :)

Toinen ulottuvuus...Torstai 24.07.2008 16:44

Eipä ole tullut kirjoiteltua vähään aikaan. Syy? Age of Conan.

On mennyt Cimmerian alueella aika kohtalaisen tehokkaasti Vanireja teurastaessa. Useita satoja virtuaalielämiä on tullut päätettyä, verta vuodatettua ja päitä murskattua. Meneehän se aika niinkin. Silloin kun WoW tuli markkinoille niin sanoin itselleni ettei minua saa tuohon kelkkaan ikinä. No nyt on sekin muuttunut, olen sortunut. Toisaalta Age of Conan on aivan eri kantilla oleva peli. Tarkoitan siis tätä:

http://www.youtube.com/watch?v=yJNYlxWCVvo

En sano että WoW olisi huono, se on vaan liian Disney minun makuun. Jokaiselle jotakin.
Eipä siinä... Mukavaa siellä on ollut ja siellä pysyn aika paljon varmaan jatkossakin, joten jos joku haluaa tavata, niin minut löytää Crom-nimiseltä servulta samalla nimellä kun täälläkin ;)

"What gods do you pray to?"Keskiviikko 16.07.2008 00:33

Subotai: "I pray to the four winds... and you?"
Conan: "To Crom... but I seldom pray to him, he doesn't listen."
Subotai: "What good is he then? Ah, it's just as I've always said."
Conan: "He is strong! If I die, I have to go before him, and he will ask me, "What is the riddle of steel?" If I don't know it, he will cast me out of Valhalla and laugh at me. That's Crom, strong on his mountain!"

Kuka on tämä Crom?

"Crom was their chief, and he lived on a great mountain, whence he sent forth dooms and death. It was useless to call on Crom, because he was a gloomy, savage god, and he hated weaklings. But he gave a man courage at birth, and the will and might to kill his enemies, which, in the Cimmerian's mind, was all any god should be expected to do."
- The Tower of the Elephant, Robert E. Howard

Crom oli Cimmerialainen Jumala joka ihmisen syntyessä puhalsi tähän rohkeuden, tahdon valloittaa ja voittaa. Crom arvosti voimaa, niin henkistä kuin fyysistä. Heikkoutta hän vihasi. Crom oli myös tuulen, myrskyn, kuoleman ja tuhon Jumala monelle. Hän ei välittänyt kuoliko tai elikö joku. Hän antoi ihmiselle voiman tämän syntyessä, ja sen piti riittää elämän haasteisiin. Siitä eteenpäin ihminen oli omillaan. Cromin rukoileminen oli kohtalokasta. Rukoilu on heikkoutta, ja sitä Crom vihasi:

"To pray to Crom is a pointless task, as it will only invoke his anger. Prayer is a sign of weakness, and Crom has little patience for the weak. Cimmerians prefer to not attract his attention, and if his name is muttered, it is invariably in the form of an oath or a curse."

Miten Cromin suosioon sitten pääsee? Olemalla vahva. Välttämällä heikkoutta. Olemalla valittamatta ja kestämällä sen mikä eteen tulee. Vaalimalla voimaa, henkistä sekä fyysistä. Pärjäämällä elämässä, voittaen kaikki esteet mitä eteen tulee murskaten ne, ja vastustajat. Tätä varten Crom puhalsi ihmiseen rohkeuden ja voiman, ja hän odottaa että hänen lahjaansa ihmiselle käytetään sen vaatimalla kunnioituksella.

Crom on Jumalani. Hän motivoi minua tekemään parhaani joka päivä. Hänen valvova katseensa ruoskii minua jaksamaan silloinkin kun silmissäni sumenee, sillä haluan olla hänen lahjansa arvoinen.
Tieto siitä että hän puhalsi minuun voiman, saa minut jaksamaan aina ja kaikkialla. Sen ansiosta mikään ei voi pysäyttää minua, ikinä. Tämä jalostaa minusta vaikeuksien kautta selviytyjän, voittajan. Hänen ansiostaan sisältäni kumpuaa loputon voima ja tahto.

"Their chief is Crom. He dwells on a great mountain. What use to call on him? Little he cares if men live or die. Better to be silent than to call his attention to you; he will send you dooms, not fortune! He is grim and loveless,
...but at birth he breathes power to strive and slay into a man's soul. What else shall men ask of the gods?"

Kuolemanpelko ja usko.Maanantai 14.07.2008 20:51

Nämä asiat tuntuvat menevän käsi-kädessä sitä enemmän, mitä enemmän tutustun niihin. Miksi se ikuinen elämä on niin tärkeä? Mikä kuolemassa on niin hirvittävää? Ajatelkaahan seuraavaa:

Jos menisit illalla nukkumaan ja et heräisi seuraavana aamuna, olisiko se hirveä kokemus? Ei, koska et tietäisi siitä mitään. Mietitkö yöllä nukkuessasi että "nyt nukun"? Et, koska tiedät nukkuvasi vasta kun heräät. Et edes tiedä nukahtaneesi ennenkun heräät. Jos et herää, et tiedä nukkuvasi. Ja kuolleenahan ei ole edes olemassa, joten ei silloin tiedä mistään mitään. Joten mikä ihme siinä pelottaa niin helvetisti? Pelottaako illalla mennä nukkumaan? Ei? No miksi se kuolema sitten pelottaa?

Monet ihmiset tuntuvat hylkivän tätä kuoleman ajatusta tarrautumalla käsitteeseen ikuinen elämä.
Se tuntuu olevan monelle ihmiselle hirvittävän tärkeää että saa elää ikuisesti. Tämä johtaa moneen negatiiviseen asiaan. Maailma on perseestä? Ei haittaa, aivan sama, mä pääsen taivaaseen ja te jäätte mätänemään tänne. Onneksi on kuolemanjälkeinen elämä niin pääsee pois tästä läävästä. Elämä ainutlaatuista? Sehän jatkuu ikuisesti, kyllä tätä piisaa. Jos jätän tänään jonkun asian tekemättä, ei hätää, voin tehdä sen vaikka pyöreästi 3000 vuoden päästä. Jee. Jos teen tänään jonkun mokan, ei hätää, mulla on ikuisuus aikaa korjata. Miksi tehdä mitään tänään, kun voin tehdä sen huomenna. Aikaa on loputtomasti.

Mutta entäs jos ei ole? Entäs jos se voi loppua jo huomenna? Silloin tämä päivä on arvokas. Silloin jokainen hengenveto tuntuu hyvältä. Elämä oikeasti maistuu. Kahvin maku tuntuu taivaalliselta. Linnun laulua kuunnelleessa voi tulla jopa ihan tippa silmään, sillä se kuulostaa niin ainutlaatuisen kauniilta. Yhtäkkiä koko maailma aukeaa silmien edessä ainutlaatuisena ja tajuaa kuinka etuoikeutettu on, että saa elää edes hetken täällä. Silloin myös jokaisella teolla on merkitys, koska se voi jäädä viimeiseksi. Voi olla että et ehdikään korjata virheitäsi. On siis tärkeää tehdä hyvää. On tärkeää rakastaa lähimmäistäsi koska tämä maailma on ainut mitä meillä on, siispä tehkäämme tästä ainokaisesta elämästämme hyvä itselle ja toisille, sillä muuta meillä ei ole.

Elämä ei olekaan enää merkityksetöntä. Se on kallein lahja.

Olemassaoloni syy.Maanantai 14.07.2008 20:16

On se jännä miten eri yhteisöissä pyörii aika ajoin samat teemat kaikissa, yhtä aikaa. Viime aikoina on tullut eteen yhä uudelleen ja uudelleen kysymys, miksi olemme täällä? Laitetaan tänne nyt se mitä itse ajattelen aiheeasta ja samalla vähän elämänfilosofiaa, ja kun tämä kerran tulee lähinnä vastaukseksi Jeesuksen fanikunnalle, niin kirjoitetaan sitä silmällä pitäen.

Lainaan itse itseäni suurelta osin kommenteistani jotka kirjoitin yhteisöön Jeesus on ainoa tie pelastukseen
Miten itse koen olemassaoloni? Vastaus löytyy biologian puolelta pitkälti. Ihminen kun on lopulta biokemiallinen kone. Mielettömän hieno sellainen, mutta kuitenkin vaan sitä. Kaikki mitä tunnemme on lopulta vaan kemiaa sisällämme. Kyse on enemmänkin siitä mikä sen laukaisee, ja miten siihen reagoi. Tämä ei tee tunteista mitenkään merkityksettömiä, se oikeastaan kertoo mitä ne käytännössä on, mutta me annamme sille kemialle lopulta merkityksen.
Kun tutkin olemassaoloani, tutkin lähinnä sitä miten näen maailman toimivan. Katson siis enemmän ympäristöäni, ja suhdettani siihen. En niinkään pelkästään itseäni. Minulla ei ole mitään merkitystä. Olen vaan yksi väläys tässä maailmankaikkeudessa. Olen olemassa vaan tätä maailmaa varten, ja lopulta vaan sillä on väliä mitä teen tällä planeetalla sinä aikana kun elän. Olen vaan väline, jonka tehtävänä on vaikuttaa kokonaisuuteen omien rajojensa puitteissa.

Eli ainoastaan sillä on väliä, miten kannan korteni kekoon tässä maailmassa.

Onko taivas päämäärä tai syy olemassaoloon? Miksi olisi? En taida olla tarpeeksi itsekäs välittääkseni taivaspaikasta... Sitäpaitsi minulle taivas kuulostaa lähinnä helvetiltä.
Pitäisikö minun syljeskellä kattoon jossain pilvilinnassa kykenemättömänä auttamaan jälkeläisiäni maan päällä kun he kohtaavat ongelmia? Pitäisikö minun katsoa pilvistä kun maailma palaa sodissa, täysin kykenemättömänä tekemään mitään asialle? Ei kiitos.
Parempi tehdä kaikkensa maailman eteen kun on vielä elossa ja kykenee tekemään edes jotain. Siksi katseeni ei ole kuolemanjälkeisessä elämässä (jos sellainen on) koska silloin käteni ovat sidotut. Parempi luoda katse tähän päivään ja huomiseen, ja aloittaa niistä.

Kuolemanjälkeisen elämän pohtiminen on minusta merkityksetöntä. Ei sillä ole merkitystä. Tällä elämällä on merkitystä! Tämä on seikka jonka liian moni tuntuu unohtavan, kun ajattelee vaan että "Jee mä pääsen taivaaseen!!" Jos kuolemanjälkeinen elämä on, ja siellä on toinen maailma jossa elää ja johon vaikuttaa niin Ok, ei siinä mitään, mutta... Hoidetaan nyt tämä ensimmäinen kuitenkin pois päiväjärjestyksestä, eikä mennä asioiden edelle. Kun se kuolema tulee kohdalle, niin sitten on aikaa huolehtia siitä kuolemanjälkeisestä elämästä. Siksi uskonnoissa minulle on enemmän ollut merkitystä niiden elämänfilosofialla ja asenteella, ei niinkään sillä mitä ne sanovat kuolemanjälkeisestä elämästä.

Mikä sitten on elämäni tarkoitus? Pitkälti se minkä minä annan sille tarkoitukseksi. Minua ei ole luotu tänne mistään erityisestä syystä. Elämä on seuraus. Seuraus siitä kun aine tottelee luonnonlakeja. Sillä ei ole perimmäistä syytä, sen syyn luomme itse itsellemme. Oma syyni elämälle on oppia tästä maailmasta, ja nauttia sen ihmeellisyydestä. Siinä samalla pyrin luomaan maailmasta vähän paremman paikan, vaikuttamalla ihmisten asenteisiin, lähinnä yrittämällä saada ihmiset ajattelemaan. Sekä tietty... oman ammattini kautta. Siinä tekemistä tarpeeksi tälle elämälle. Seuraava tulee jos on tullakseen, mutta sen aika on sitten.