IRC-Galleria

Kesaminkki

Kesaminkki

I used to want you, now I don't want to
Jouduin tänään viettämään miltei kahdeksan tuntia ilman kännykkääni. Voi miten piinallista se olikaan! Olin tietysti varma, että juuri tänään olisi sadellut ohittamattomia treffikutsuja, one-time-only työtarjouksia, arpajaisvoittoja, ystävyyden- ja rakkaudentunnustuksia sekä kaikkea muuta upeaa. Elämä voi ihan oikeasti tapahtua vahingossa jossain muualla, ellei jatkuvasti ole valmiudessa. Nyt akussa on taas virtaa ja mieli rauhallinen.

Rakennekynnet ovat taas kerran tehneet musta vähäsen paremman ihmisen. Niiden kanssa on esim. miltei mahdotonta kaivaa nenää. Lisäksi ne tekee mun lapiokourista huomattavasti naisellisemmat: en ole koskaan ennen tajunnut, miten pitkät ja hoikat soittajansormet mulla todellisuudessa onkaan! Ja jalonmuotoiset kämmenluut! Ja ryhdikkäät ranteet! Oi!

Täysin uskomattoman käsittämättömän ahdistavan tuskallisen pelottavan kamala asia on päässyt tapahtumaan mun valvovan silmän välttäessä: PMMP:n Tavan keikka on varattu täyteen! Ilman lupaa. Nyt mulla ei ole lippua ja tunnelma on pilalla. Mitä vetoa niin MUN lippu on jollain tyhmällä angstisella ernulla, joka on kuullut vain ne kolme suurinta hittiä eikä edes vielä erota kumpi on Mira ja kumpi Paula. Kyllä sylettää. Nyt pitää laittaa kello soittamaan vapaapäivälle, jotta ehtis soitella peruutuslippuja. Kirous ja kuolema. Ja jos niitä ei tipu, vannon että ryöstän koko Tiketin enkä päästä keikalle ketään muuta. Nii.

Niin sitten suutuin yhdestä toisestakin asiasta. Katri Manninen on nyt sitten jälleen kerran ylittänyt itsensä ja uutiskynnyksen antamalla Anna-lehdelle sähköpostihaastattelun (!) "tähänastisen elämänsä suurimmasta romahduksesta" eli "vahvuuteen sairastumisesta". Oi jospa, jospa vain se nainen puhuis edes kerran tässä maailmassa jostain muusta kuin itsestään. Koska henkilökohtaisesti luen kaiken sen kirjoittaman ja siitä kirjoitetun minkä käsiini saan vain voidakseni vihata sitä vielä hieman enemmän. Joku voisi väittää, että olen kateellinen. Ehkä olenkin, ei kaikilla meistä ole tilaisuutta purkaa traumojaan ja harjoittaa julkista terapiamasturbointia suurilevikkisten aikakauslehtien palstoilla ja saada siitä vielä rahaakin (vrt. eilinen blogimerkintä). Enimmäkseen se on musta vain narsistinen erikoisuudentavoittelija ja itsensätärkeäksitekijä. Emmääkestä. Tai siis surullista, että ihmisellä on paha olo mutta - äh, en jaksa edes yrittää pukea sanoiksi tätä vitutuksen punan syvyyttä.

Lopuksi päivän lakisääteinen PMMP-lainaus:

Mikset kiinni pidä lujempaa
Voisin potkii vielä kovempaa
Pistä häkkiin viiden lukon taa
Jaksaisi en enää odottaa

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.