IRC-Galleria

Puhuin alati rakkaan serkkuni Hinkkihaukan kanssa tänään. Muun keskustelun lomassa kävi ilmi, että tämän serkun puhelimesta oli viime viikonloppuna akku lopahtanut heti Provinssirockin alkumetreillä - tuo urhea nainen oli painaltanut maanantai-iltaan saakka ilman puhelinta ja täysin tyytyväisenä. Suurin huoli ja raivo oli ihmisillä, jotka eivät lukuisista yrityksistä huolimatta tavoittaneet naista.
Mun mielestä on upeaa, että joku voi olla niin hetkessä, niin emotionaalisesti kylläinen ja kaiken itselleen olennaisen ympäröimä, ettei sen tarvitse olla tavoitettavissa. Se ei kaipaa mihinkään eikä ikävöi ketään, ei odota puheluita eikä viestejä. Sille riittää Tässä ja Nyt.
Siihen olis mun mielestä hyvä pyrkiä.

Ehkä ihan hyvä, etten voi kuunnella mun Jippua mp3-soittimesta. Eihän siitä liikuttumisesta tulisi loppua lainkaan.

Kohtasin eilen uudessa Trendissä koskettavimman mielikuvan aikoihin. Kolumnisti Sami Kuusela, jonka teksteistä en muutoin suuremmin välitä, kirjoittaa aiheesta syksy ja rakastuminen. Ja se hieno hetki, näin se oli kirjattuna: "Entäpä vuosikaudet yksin asuneen miehen matka yli tuulisen ja punakeltaisten lehtien peittämän Pitkänsillan, kiireesti askeltaen, koska maailman ihanin nainen on tulossa kylään.". Menin kananlihalle kuvitellessani sitä puolijuoksua etenevää jännittyneen onnellista hahmoa, joka poikamiesboksiinsa päästyään oikoo hermostuneena puhtaita lakanoita, katkaisee muutaman tulitikun yrittäessään sytyttää tunnelmallisia kynttilöitä, tuuppaa viime tingassa likaiset sukat sängyn alle piiloon. Jonka kädet tärisee sen avatessa ovea, joka punastuu läikyttäessään viiniä tiskipöydälle. Mä toivon sille pelkkää hyvää.


Built a wall around my heart
IÂ’ll never let it fall apart
But strangely I wish secretly
It would fall down while I'm asleep

- Maroon 5: Nothing Lasts Forever