IRC-Galleria

Hyvä hääpari – rakkaat ystävät.

Tapana on aina juhlapuheen aluksi tuskailla, miten haasteellista sen sepittäminen on ollut ja miten viime tinkaan – tavallisesti edelliseen yöhön – sen laatiminen on jäänyt. En siis poikkea kaavasta.
Myös minulle hääpuheen ideoiminen oli kohtalaisen työlästä, rakkaudesta kun on kovin vaikea puhua kuulostamatta huonolle iskelmälle. Avioliittokaan ei ole niin tuore keksintö, että siitä löytyisi useinkaan mitään uutta sanottavaa saati tuoretta näkökulmaa. Nämä tosiasiat hyväksyttyäni jatko olikin jo helpompaa. Päätin myös kerrankin elämässäni pitäytyä jakamasta loistavia elämänohjeita ja keittiöpsykologiaa suoraan teoksesta Love for Dummies. Kohta näemme onnistunko tässä ylevässä pyrkimyksessäni.

Ryhdyin pohtimaan rakkauden ja parisuhteen yhteyttä. Olen kuullut, että se on melko merkittävä: itse olen kuitenkin sitä mieltä, että vähintään yhtä tärkeitä – ellei tärkeämpiäkin – ovat oikea ajoitus, reaktionopeus sekä voimakas tahto. Ajoitus, että sattuu olemaan oikeana ihmisenä oikeassa paikassa oikeaan aikaan; reaktionopeus, että tällaisen kohdatessaan ymmärtää tarttua tilaisuuteen; voimakas tahto, että tietää mitä haluaa ja on valmis hakemaan sen itselleen – jos nyt ei aivan hintaa kyselemättä niin alennuslaaria penkomatta kuitenkin. Sanotaanhan, että taiteen tekemisessäkin on kyse 90-prosenttisesti perspiraatiosta ja 10 prosentin verran inspiraatiosta. Mielestäni tämä on sovellettavissa sellaisenaan myös ihmissuhteisiin.
Edellämainittujen avainseikkojen lisäksi tärkeää on ymmärtääkseni kyky nähdä olennainen, niin toisessa ihmisessä kuin maailmassakin: kyky nähdä se yksityiskohtien jumala ja suhteuttaa se sitten makrokaavaan. Luin tässä taannoin kolumnin, jossa puhuttiin pääasiassa ystävyydestä. Mielestäni sen hienoin lause on silti erittäin käyttökelpoinen tässäkin yhteydessä: ”On suurempaa tykätä ihmisestä silti kuin siksi.”
On hienoa, jos on joku jonka kanssa unelmoida ja toteuttaa unelmiaan. Vielä hienompaa on, kun on joku jonka kanssa jakaa arki. Mutta siitähän te jo tiedättekin kaiken.
Vihkikaavassa – niin kirkollisessa kuin siviilissäkin – kysytään se kuuluisa kysymys: ”Tahdotko?”. Se on saanut muotonsa aivan perustellusti, sillä se on ainoa, mitä ihminen voi tässä epävarmassa maailmassa luvata: tahtovansa, loppuun saakka.

Onnea!