Mikä on se piste, jolloin tulevaisuuden lupaus muuttuu eilisen uutisiksi ja hukatuksi potentiaksi? Onko se ikä, fyysinen, numeraalinen ja käsinkosketeltava ulottuvuus? Vai onko se mielentila, psyykkinen paikka tai olomuoto? Ja mitä sen ohituttua tapahtuu?
Tänään näin elokuvan nimeltä Kaksi päivää Pariisissa (ei siis One Night in Paris, kuten erästä kollegaani virheellisesti informoin). Siinä musta sanottiin hurjan hyvin, jotenkin niin että "jossain vaiheessa elämäänsä ihminen on sellaisessa pisteessä, ettei kestä enää yhtään eroa". Ei kestä enää yhtään eroa, joten päättää jatkaa, yrittää vielä, ponnistella. Kuulemma jo Cliff Richards tiesi sanoa, että "Love is not a feeling, it's an action" - näinpä.
Niissä tapauksissa, joissa voi itse toimia.
"- I'm not a bad girl.
- I'm sure you're not. You just need to get up a little earlier."
- tv-sarjasta Brothers & Sisters
Uusimmat blogimerkinnät
- Askel täysipainoiseksi verkonkäyttäjäksi 25.11.
- Tunneksmä sut jostain? 23.11.
- Vois muuttaa esim. Karibialle. 23.11.
- Pimeä tie, mukavaa matkaa 22.11.
- Hyvä uni, parempi mieli. 22.11.
- Pukin konttiin - kokin punttiin 21.11.
- You big faux-mo! 21.11.
- Onnen pipanoita 20.11.
- It's not who you know. It's who you blow. 20.11.
- 2000 Lightyears of Darkness 19.11.
Selaa blogimerkintöjä
-
▼
2007 (256)
- ▶ marraskuu 2007 (29)
- ▶ lokakuu 2007 (38)
- ▶ syyskuu 2007 (28)
- ▶ elokuu 2007 (24)
- ▶ heinäkuu 2007 (20)
- ▶ kesäkuu 2007 (16)
- ▶ toukokuu 2007 (24)
- ▶ huhtikuu 2007 (16)
- ▶ maaliskuu 2007 (17)
- ▶ helmikuu 2007 (23)
- ▶ tammikuu 2007 (21)
- ▶ 2006 (251)