IRC-Galleria

Muistan vapun vuodesta 2008, jolloin oli aika kiinnostavaa kyllä. Yks tyyppi oli kännissä ja rupes pitämään mulle luennointia siitä, kuinka naiset synnytttävät ja kiistaa tuli muun muassa siitä, että laitetaanko epiduraali- ja spinaalipuudutus jälkeen vai ennen synnytystä. Tietenkin asiaan perehtyneenä sanoin, että ne laitetaan toki ennen synnytystä, ettei nainen saa mitään kipuja synnytyksen yhteydessä. Melko hassu juttu oli ja silleen. :) Minua jäi lähinnä naurattamaan tuo. Sitten yhtäkkiä keskustelut menivät johonkin kirkkojuttuun ja sen sellaiseen yleiseen lätinään. Silloin en ollut kuulunut vielä kirkkoon, enkä ollut käynyt rippikoulua, mutta kuuluin hellareihin toki, koska olin uskossa jo tuolloin ja olen vieläkin uskossa. Toki eri tavalla, kuin hellareiden aikana. Tähän tyyppiin vaikutti kirkkoon kuulumattomuuteni ja muu sellainen ihme touhuilu. En vain tiedä, että miksi.

Yhtäkkiä jostakin Teho-osaston kattelusta, jossa lääkäri määräsi jollekin psykoosipotilaalle tai jotakin Diapamia - muuten aika paska sarja, ku siinä on ihan sairaasti asiavirheitä ja muuta mukavaa.... Niin, tuli keskustelua lääkkeistä, kuinka lääkärit määräävät helposti nappeja potilaille. Erilaisia tietenkin. Puhun nyt samasta vuoden 2008 vapusta. Samaan aikaan olin katsomassa tietenkin koiranpentua, joka oli saapunut siihen taloon ja minun oli määrä jäädä vahtimaan kyseistä koiraa, mutta en vain kyennyt. Sen muistan, että äiti tuli hakemaan mut keskellä yötä pois, koska olin tapellut ja soitinkin asiasta äidilleni. Tappelu tuli tietenkin lääkityksestäni ja siitä, että olin Paloniemen ja Tammiharjun sairaalassa jaksolla silloin vuoden 2008 helmi-maaliskuussa. Ehkä tyypin mielestä minulla olisi ollut vain parasta hypätä tätini parvekkeelta alas tai muuta yhtä mielenkiintoista. Kenties vetää siellä Jorvissa kirran osastolla ranteeni raakerilla auki taikka vetää jotain huumaavaa lääkettä. Sain kuitenkin ihme ja kumma pidettyä asiani sisällä, vaikka vahdin ohjaajaani sillä silmällä, että saisin avaimet lääkekaappiin varastettua. Olisin voinut saada tuosta jonkun syytteen tai jotakin, jos niin olisi tapahtunut. Tai en tiedä, että olisinkio ollut jollakin tasolla syyntakeeton asiaan. Jokatapauksessa sain sairaalassaoloajastani sen verran arvostelua, että olin syönyt suklaata ja muita lihottavia juttuja ja niissä oli tietenkin liikaa hiilareita, joka on sanomattakin selvää. En silloin vielä polttanut tupakkaa. Ensmiiäisen kerran elämässäni sain neuroleptejä "Seroquel" tai jotain sen tapaista. Siitä alkoikin kasvamaan tisseihin ja mahan aluseen karvoja, joka nyt sitten Zyprexa-lääkityksen aikana on voimistunut. No joo. Samaan syssyyn sain kuulla, että masennus on muotisairaus ja tunsinkin sitten, että olen jollakinlailla pissis, koska lukeuduin tähän kastiin. Sain myös mielenkiintoista arvostelua lääkityksestäni. Suoraa huutoa se paremminkin oli känniseltä ihmiseltä ja sitten halveerausta päälle, että "Sä oot oikeessa. SÄ voit vetää niitä nappeja niin paljon, kuin sielu sietää.". Samaan aikaan tuli vielä taputusta päähän. En vain voinut pidättää itkuani ja samaan aikaan tuon ylimielisen kännisen paskiaisen nentin kakarat alkoivat nauramaan päälle jotain omaa paskaansa. Se oli inhottavaa. Tuo on oikeasti aika katkeralla tavalla piikkinä lihassani, koska muistan silloin, että itsetuntoni oli niin alhaalla, kuin vain voi olla. Sain myös samaan aikaan haukut siitä, että opintoni sairaanhoitajalinjalla keskeytyivät. Saman vuoden Barcelonan matka meni tuon henkilön kanssa tappeluksi myöskin. En viitsi siitä alkaa avautumaan, koska silloin tästä muistiinpanosta tulisi liian pitkä.

Toinen huvittavuus oli mummon 90-vuotissynttärit, jolloin toinen lähisukulainen alkoi nauramaan päälleni, kuinka kerroin opinnäytetyöstäni Laureassa. En kuitenkaan kykeentynyt tekemään sitä loppuun, koska olin tuolloin sairaana. Niin ja sama tyyppi alkoi naureskelemaan koko suvun edessä, että "Tuo täti on sellainen, joka näkee karkkikipot, niin ne tyhjenevät samalla tavalla, kuin ruho piraijoilla.". Se oli minusta noloa ja erittäin loukkaavaa. Tästäkin tulisi erittäin pitkä juttu. Olenkin tainnut kirjoittaa tästä tuohon suloiseen pöytälaatikkoromaaniini "Pimahdus, Tunneli ja Valo".

Niin. Tämän vuoden elokuussa sain sitten tuolta koiranomistajalta vielä sellaiset arvostelut päälleni, että olin muka halunnut lääkkeeni, kun olin siellä sairaalassa reilu kolmisen vuotta sitten. Tuo oli aika mielenkiintoinen argumentti kohtaani. En yleensäkään pidä ihmisistä, jotka alkavat argumentoimaan kaikkea paskaa kohdalleni ja tietenkin sylkemään verbaalisesti päälleni. Toki voin Petteriä mukaillen räkäistä kans teoreettisesti heidän niskaansa samalla mitalla. Minusta on huvittavaa, että sain kontolleni tuosta vielä, että lääkitys olisi negatiivisella asialla muuttanut persoonaani, mutta armaan ihanaiseni psykiatrini mukaan minusta on tullut paljon ulospäinsuuntautuneempi, mitä olin silloin. Tietenkin tämä saattaa olla Abilify-lääkkeen tulosta. Se onkin ollut kohdallani hyvä lääke. Se ei ole myöskään lisännyt ahdistusta tai muuta sen sellaista juttua. Sitäpaitsi kukaan ei tajua, että syön lääkkeeni ainoastaan pysyäkseni hengissä ja masennusta en ole mitenkään valinnut kontolleni.

Arvoitus kuuluukin: Kuka tietää, keistä henkilöistä tässä tarinassa on kyse? Saa multa kenties jonkinlaista patukkaa palkinnoksi, vaikka minulla ei olekaan munia. :D Siis en tarkoita siinä mielessä patukkaa, vaan ihan konkreettista suklaapatukkaa tai jotain sen kaltaista. No, sen tiedän, että ainakin puolet suvustani tietää, keistä tässä on kyse, koska jotkut olivat silloin mummon 90-vuotissynttäreillä ja toiset kuulivat vapputarinani Skypessä tai puhelimessa, koska olin tuota kertonut itukua tuherrellen. Äitini muistaa tuon elokousein jutun, koska olimme samaan aikaan kyläilemässä tuon koiranomistajan luoona. En paskat pelkää sitä, että saan näistä asioista kunnianloukkaussyytteen. :D