IRC-Galleria

Pulkkamäestä Afrikkaan ja takaisin.Maanantai 05.02.2007 23:22

Usein tulee luvanneeksi asioita, joita jo hetken kuluttua katuu. Laittaa välillä hieman hitaanlaisesti toimivat synapsit liikeelle, käytettyään pidemmän ajan kuin tovin miettimiseen, tajuaa, ettei paluuta ole. Luvattu mikä luvattu, se pitäköön.

Myönnettäköön, että näin pääsi käymään. Sattumat kohtasivat toisensa ja satuttivat kukin eri osa-alueita. Onneksi mustelmat ovat katoavaisia, ja pian nuokin jäljet haalistuivat.

Päädyin Loviisaan, tuonne suomenruotsalaisuuden kulttuurin mekkaan, aivan kuten olin luvannut tädilleni näyttää naamaani niillä nurkilla. Toinen ruutu jäi täyttämättä, jossa olisi toiminut erilainen kulttuuri, niin kutsutusti juoma sellainen.

Perjantai iltapäivän ja illan käyttö tällä uudella, vieraammalla tavalla osoittautuikin mielekkääksi. Niin montaa eri aktiviteetti madollisuutta saman päivän aikana toteutin, että edellistä moista päivää saa hakea.

Afrikan tähden kimmellys, pulkkamäen mukanaan tuoma viiletys, Barbi leikkien nostalgisuus ja Sly Cooperyn aiheuttama jännitys sai unohtamaan oman arkipäivän askareet. Seuraavan päivän lätkämatsin katselu ja omien hikipisaroiden heittely jäälle mullisti ymmärrykseni.

Pelasimme jäällä perinteisesti tytöt vastaan pojat vähemmän perinteisesti kaksi tyttöä vastaan kolmea poikaa. Pelin tiimellys vei mukanaan ja antoi aihetta keskittymiseen. Arvattava tulos 12-6 poikien hyväksi ei latistanut mielialaa. Ainakaan omaani.

Ymmärsin, ettei tärkeintä ole aina numerollinen voittaminen. Pojat saattoivat tyrmätä meidät murska lukemin, mutta paljon jäi silti käteen. Tiimityö, ydessäolo ja vilpitön onnellisuus; joka kaikkien kasvoilta paistoi, oli itselleni parasta voiton hurmaa.

Opin jälleen uutta. Joskus oppimisen eteen täytyy tehdä uhrauksia. Lopulta ovatko nekään uhraukset järin suuria menetyksiä. Viikonlopun jälkeen olin väsynyt, mutta koko tohinan tuoma onnellisuus säilyi, sillä tunsin lasten onnellisuuden osana omaani.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.