IRC-Galleria

Marsupilami-

Marsupilami-

FB Pasi Tolvanen
ID Softwaren Todd Hollenshead kertoo tuoreessa haastattelussa epäilevänsä tietokonelaitevalmistajien hyötyvän välillisesti piratismista. Hänen mukaansa kysymyksessä on "likainen pikkusalaisuus", josta kukaan ei ole halukas näin julkisesti keskustelemaan.

Hollensheadin mielestä laitevalmistajat ovat salaa tyytyväisiä piratismista ja sen nykyisestä levinneisyydestä. Hänen mukaansa helpot mahdollisuudet ladata laittomasti esimerkiksi musiikkia, pelejä ja elokuvia myyvät kaikki enemmän tietokoneita ja niiden oheislaitteita. Piratismi totta kai tuomitaan julkisesti, mutta kaikista puheista huolimatta asialle ei olla valmiita mitään tekemään.

- Asiasta voidaan toki esittää kaikenlaisia vaikeita filosofisia argumentteja, mutta samaan aikaan näin sivuutetaan vain ongelman todellinen laajuus, Hollenshead sanoo.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.