IRC-Galleria

Marsupilami-

Marsupilami-

FB Pasi Tolvanen
Huomenna on luvassa historiallinen päivä tieteen maailmassa, sillä Sveitsin ja Ranskan rajalle Cerniin sadan metrin syvyyteen rakennettu, 27 kilometrin mittainen hiukkaskiihdytin käynnistetään huomenna keskiviikkona ensimmäistä kertaa. Hiukkaskiihdytin nimeltään “Large Hadron Collider“, eli suomeksi hardonitörmäytin on suuri kansainvälinen yhteishanke, jonka eteen on työskennelty jo 20 vuoden ajan. Protoneita törmäyttämään suunnitellun hiukkaskiihdyttimen avulla on tarkoitus vaatimattomasti hakea vastauksia aineen peruskysymyksiin, kuten mikä on kaiken aineen alkuperä ja kuinka maailmankaikkeus syntyi. Kiihdyttimen avulla pyritään niin ikään todistamaan teoria Higgsin bosonista, eli yleisesti hyväksytyn alkeishiukkasmallin pätevyys.

Laitteen avulla selvitettävien asioiden listalle kuuluu myöskin “science fictionilta” kuulostavia kysymyksiä, kuten onko antimateria materian täydellinen peilikuva? ja että onko oman ulottuvuudemme rinnalla olemassa lisää ulottuvuuksia?

“Maailmanlopputeoreetikot” ovat myöskin valmiita nimeämään kiihdyttimen tuomiopäivän laitteiksi, sillä on olemassa teoreettinen mahdollisuus, että kokeiden yhteydessä voisi syntyä esimerkiksi vakaa musta-aukko kohtalokkain seurauksin. On myös esitetty teorioita, että kiihdytin saattaisi synnyttää “jonkin tavallista ainetta vakaamman eksoottisen aineen”, “protonin hajoamista katalysoivan magneettisen monopolin”, tai että kiihdytin aiheuttaisi “virheellisen tyhjiön purkautumisen”. Tutkimusryhmä on kuitenkin vakuuttunut, että laite ei voi aiheuttaa mitään todellisia vaaratilanteita.

Historiallista tapahtumaa on mahdollista myöskin seurata livenä webcastin välityksellä osoitteessa webcast.cern.ch

jos nopuksista puhutaan niin ne "hiukkaset" (vai mitä ne nyt on) kiertää ton 27km pitkän tunnelin noin 11000 kertaa sekunnissa :) et aika vauhtii on kyllä :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.