IRC-Galleria

Mulla on hampaassa kauhea reikä. Niin kauhea, että kun sen havainnoitsin, sain melkein slaagin ja pyörryin siihen paikkaan: "Äiti herre guuuuuuuuud tuu äkkiä kattoon mikä mun hampaassa on!!!!"
Äiti oli näkevinään myös toisen reiän. Mun hampaat on paskana. Samoin mieli. Ja maha jännityksestä sekaisin. Olen nimittäin juurikin kohta puoliin lähdössä h-lääkäriin. Aamulla heti kun heräsin, se tunne oli siellä. Se kammottava tunne. MINÄ EN SELVIÄ SIITÄ PORAUKSESTA HENGISSÄ. Onneksi Susanna lähtee mukaani henkiseksi tueksi ja pitämään kädestä kiinni. No, ehkä ei ihan niin, mutta mukaan kuitenkin.

Eilen kävin mummulla saunassa. Se talo on ihana, vaikka se on ikivanha. Tai ehkä juuri siksi. Ajattelin mummua ja pappaa ja niiden elämää siinä talossa. Mitä kaikkea siellä tapahtuikaan! Nyt se talo on hiljainen ja tyhjä, jossakin saattaa kyllä silloin tällöin raksahtaa. Minä muistan, kun minä ja Kalle tehtiin jukurttipurkeista laskuvarjoja ja heitettiin niitä yläkerrasta alakertaan portaita pitkin. Ne leijuivat hyvin. Muistan, kuinka mentiin mummun kanssa yläkertaan päiväunille ja mummu piti koko ajan kädestä kiinni ja kertoi tarinoita. Olen unohtanut melkein kaikki ne tarinat. Se harmittaa. Mutta niitä hetkiä en unohda koskaan. Tai sitä, kun nukuin papan selän takana sohvalla, jossa oli kutittava villa(?)päällinen. Papan selkä oli iso ja turvallinen, sitä vasten uskalsi helposti ummistaa silmänsä ja nukahtaa. Mummun ja papan talo on täynnä muistoja ja yläkerta hieman pelottava. Vintissä en uskalla mennä iltaisin yksin käymään. Eilen laitoin saunanraikkaana vanhan lp-levysoittimen soimaan. Laitoin pyörimään sellaisen levyn, missä Lontoon sinfoniaorkesteri soittaa rock-klassikoita. Voi sitä David Bowien Life On Mars- kipaletta! Sydän tuntui pysähtyvän. Vain minä, David Bowie, Elämää Marsissa ja vanhuuttaan natiseva mummun talo. Siinä hetkessä oli taikaa. En ole pitkiin aikoihin elänyt todeksi mitään niin kaunista. Minä olen osa historiaa. "Olen osa tätä satua, tätä tarinaa."

Iskä lupasin minun perivän sen talon, leikillään tietysti. Aloin kuitenkin ajatella miltä tuntuisi hieman kunnostaa sitä ja asettua siihen asumaan. Taloon, jonka tarinan minä tunnen. Olisin vahva lenkki sukupolvien ketjussa. Ehkä mummu olisi ylpeä minusta, jos muuttaisin siihen. En tiedä, mutta ajatuksella on hauska leikkiä.

Miksi en voisi vain leikkiä ajatuksella hammaslääkäristä? SE RIITTÄISI MINULLE IHAN HYVIN! Ei tarvitsisi näyttää, kuinka se toimii käytännössä. Auttakaa minua, pelottaa ihan kamalasti.