IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

kotonaTorstai 08.04.2010 02:41

tuntuu kuin olisin viitasaarella. kotiin lestijärvelle on 88 kilometriä. siellä on minun maallinen omaisuuteni, lestijärvellä. siellä mummun talon pimeydessä ja yksinäisyydessä on mun korulippaani, kaikki levyt, kirjeeni, päiväkirjani ja 35 sukkaa. pöydällä on mun lamppu ja naulakossa roikkuu mun takki. kumppareihin on tarttunut mustikanlehtiä. muutkin kengät seisovat eteisessä ylväinä, mutta haurastuen käytön puutteessa päivä päivältä enemmän. melkein kuin asuisin siellä. talo on kuitenkin kylmä ja hiljainen, se nukkuu talviunta mun tavarat sisuksissaan. se suojelee mun kattiloita ja sukkahousuja, se pitää huolta levysoittimesta, joka pakahtuu kun ei pääse soittelemaan musiikkia kenenkään korville ja imurista, jolla on viimeksi imuroitu kesällä 2009.

pääsiäinenPerjantai 02.04.2010 20:22

olisin kuin meidän äiti. sen jalat ei koskaan ole hikiset, eikä se haise pahalta. se puhdistaa mun korvat, vaikka olen jo 17. se kutittaa mun varpaita, jos minäkin kutitan sitten sen. lauantaina kello 15.30 äiti huutaa kahville. siihen mennessä se on jo pessyt viisi koneellista pyykkiä, pyöritellyt taivaallisia lihapullia, kuorinut perunat, sulattanut pakastimen, käynyt lenkillä, kerännyt lika-astiat ympäri taloa ja imuroinut, vaikka sillä on niskat kipeänä (lupasin hieroa illemmalla). äiti sulattaa mikrossa kanelikierteitään. tänä viikonloppuna se ei ole ehtinyt leipoa, saamme tyytyä pakasteisiin. uitan kolmatta kanelikierrettä kahvissa. ryystän pullamössöt naamariin, puolet lösähtää pöydälle. "voi tuota meijän kaksvuotiasta!", äiti huokaa hakien keittiörätin (jota äiti aina kutsuu luutuksi). nautin äitin huomiosta. se pyyhkii mun jälkeni ja voin rauhassa jatkaa ryystämistä. olisin osannut itsekin siivota sotkuni.

keskiviikkona laahustin kaupasta kotiin. ostin kolme kauppakassillista herkkuja. "ei mun ainakaan tule ruokaa tehtyä", ajattelin. raahatessani pusseja tunsin itseni ihan yksin kotona-keviniksi. muistattehan sen kohtauksen, jossa kevin kantaa ostoksia kotiinsa ja sitten pussit levähtävät pitkin katua? mun pussit eivät sentään lörähtäneet ympäri ojia.

silloin siellä tuntureilla puolestani tunsin itseni ihan hemuliksi. enkä miksikään tavalliseksi hemuliksi, vaan siksi hemuliksi, joka viillätti suksillaan pitkin vuortenrinteitä siinä yhdessä muumilaakson tarinoita- jaksossa. muistatteko hänet? se oli ihan hömelö hemuli.

tämä pääsiäinen on ihan paska. olen saanut yliannostuksen yksinäisyyttä ja aliannostuksen mämmiä ja asunto on jääkylmä.

vadelmavenepakolainen kirjoittaaSunnuntai 28.03.2010 22:53

inhoan mahaani. se on iso ja turvonnut. se lepää housujen vyötärön yllä kuin kynttilästä valunut ja lopulta lautasen reunaan jähmettynyt steariini. se on pullea ja täynnä rusinapullaa, vaikka en pidä rusinoista pullassa. eikä se koskaan mene pois. sen sijaan se kasvaa kasvamistaan ja pian en ole nähnyt napaani vuosikausiin.

kerran näin kotkan liitelevän tuntureiden välissä. sillä oli sopivasti tuulta siipiensä alla ja vaikka se oli kaukana, pelkäsin hieman herkullisten eväsleipieni puolesta. se olisi napannut evääni alle sekunnin sadasosassa terävällä nokallaan ja raapinut naamaani veriset naarmut pitkillä kotkankynsillään. mietin kotkaa vielä myöhään yöllä maatessani kostealla patjalla kostean peiton alla jossain siellä tuntureiden keskellä olevassa erämökissä. kämppä oli jääkylmä, emme olleet pitäneet tulta kaminassa sinä iltana. vedin kolmannet sukat jalkaani ja pipon päähän, mutta värisin silti. reiteni olivat kananlihalla ja pelkäsin, että hämähäkki tekee pesän korvaani. olin ihan varma, että tuossa kämpässä asui tuhansittain hämiksiä. tuuli valitti nurkissa, se halusi minun peittoni alle lämmittelemään. makasin kerrosängyn yläpedissä kuin muumio, en uskaltanut liikkua senttiäkään. alapuolellani oli eläviä ihmisiä, joiden päälle en saisi pudota, eikä sängyssä tietenkään ollut mitään kaiteita. minä hiihtelin hienoissa maisemissa, tein tulen suojaisaan paikkaan, sulatin nuotiossa mononpohjaa. kaivelin repusta termarin ja join lämpimät kaakaot. suihkua en tällä reissulla erityisemmin kaivannut, mulla oli muutakin tekemistä.

vadelmavenepakolainen ei olisi uskonut eksyvänsä norjaan.

haluatko kukan?Tiistai 16.03.2010 22:31

kotiin tullessa oli vielä valoisaa. tuntui ihanalta. orastava kevät sai mut kuvittelemaan vihreät lehdet puihin ja tuulen lämpimäksi - se toimi! ylämäessä huomasin että parin pikkutytön katseet olivat nauliutuneet minuun. tytöt tapittivat minua innokkaasti tien penkalta ja kun saavuin kohdalle, toinen heistä sanoi hieman epävarmalla äänellä: "vil du ha en blomst?" kesti hetken tajuta, että neiti tarkoitti kädessä pitämäänsä vihreää ruohoa ja että tämä ystävällinen sielu tosiaan halusi antaa sen mulle. "ja, tack", sopersin häkeltyneenä, jolloin toinenkin tytöistä ojensi ruohoa mua kohti sanoen: "min er gratis!"

"det var ju snällt!", minä huudahdin pois kävellessäni. tuli ihan käsittämättömän hyvä mieli. alkoi melkein itkettää. elän tuollaisia hetkiä varten!

äitin kans tsättäilyäLauantai 13.03.2010 19:38

Riitta
ootko siellä

17:23Pauliina
olen

17:23Riitta
mikäs nyt murehdituttaa?

17:23Pauliina
no ei mikään!

17:24Riitta
mitä oot touhunnu

17:24Pauliina
ei ollu sulle tarkoitettu teksti!
en mitään
ette varmaan tuu pääsiäisenä?

17:24Riitta
en tiedä

17:24Pauliina
mitä oot ite touhunnu?
mulla on vapaapäivä, en tykkää yhtään.

:25Riitta
pitäis nauttia vapaapäivästä ja tehdä jotain kivaa

17:25Pauliina
kuten?

17:25Riitta

mikä sun mielestä on kivaa

17:25Pauliina
jaa

17:26Riitta
pitäiskö olla huolissaan sinusta

17:26Pauliina
no ei tietenkään!

17:27Riitta
helmi ei halua tulla silloin pääsiäisenä ja en tiedä mitä sitten tehdään

17:28Pauliina
no eiköhän se oo jo liian myöhästä muutenkin.

17:28Riitta
en oo nyt katsonut niitä lippujakaan niin en tiedä saisko niitä vielä.

17:29Pauliina
joo.

17:30Riitta
jukkaa ja leenaa odotellan veroilmoituksia tekemään huomenna. täällä on ollut kaunis aurinkoinen päivä ja kävin vilin kanssa hiihtämässä parannassa

17:31Pauliina
täällä oli kans ihan nätti päivä mutta en oo käynyt ulkona.

17:31Riitta
mene käymään vielähän ehtii

17:32Pauliina
lähen kyllä pian ku mennään hannan kans kaupungille syömään ja elokuviin

17:32Riitta
no hyvä
tulin katsomaan s:n viestiä, mutta nyt ei ollut tullut mitään

17:32Pauliina
selviskö siitä nyt sitte?
että meinaako se lestillä töitä tehä vai mitä?

17:34Riitta
kirjoitin sille vähän mahdollisuuksista, ettei täältä niin vaan töitä saa

17:34Pauliina
niin, kai se kuvittele että vois opettaa englantia jossain koulun kerhossa mutta eihän siitä ainakaan makseta.

17:35Riitta
niin, taidan lopettaa nyt tähän

17:35Pauliina
joo. heippa!

17:35Riitta
Heippa! Soitellaaan

17:35Pauliina
joo

[Ei aihetta]Lauantai 13.03.2010 14:09

ihan paska olo. oon taas tehnyt virheitä, joita en ole vielä edes tunnustanut! luultavasti maanantaina paukkuu. pelottaa. mitä tästä seuraa? mun tyhmyys on taas uudella tasolla. mun tyhmyys on jotain niin käsittättämättönän suurta ja abstraktia, ettei sitä voi ymmärtää normaalilla järjellä. että minä olen idiootti!

ihan kuin autot jahtaisivat minuaPerjantai 12.03.2010 01:07

jos antaisit minulle kauneimmat sanasi, voisin ehkä kirjoittaa ne ylös. ne sanat levittyisivät mobilatin lailla maailman kipupisteisiin, auttaisivat hieman. kunhan vain voidetta ei menisi silmiin, sillä se kirvelee ja on hankalasti huuhdeltavissa.


näin jotain uutta talossa, jonka ohi olen kulkenut satoja kertoja. yläkerrassa oli torni! se oli hieno torni, enkä voi tajuta miksen ole hokannut sitä aiemmin. sinne olisi kiva muuttaa. joku asui siellä ehkä ensimmäistä päivää kuin viimeistä päivää, koska en ole koskaan ennen nähnyt siellä valoja.

tilasin suomesta rairuohon siemeniä. äiti laittoi ne postiin tänään. laitan ruohot kasvamaan sekä töissä että kotona. niin ajattelin. varmaan niitä siemeniä olisi voinut saada täältäkin jostain, mutta en jaksanut etsiä mitään siemenkauppaa.

nyt tuli viis aivastusta. aivan niin kuin silloin kerran ennenkin. ja tästä tekstistä tulee ihan paska. aivan niin kuin aina.

aamulla töihin lompsiessani mun teki mieli tunnustaa rakkauteni maailmaa kohtaan kaupunkiin vievällä sillalla, mutta en sitten tunnustanutkaan. olisin pauhannut kilpaa joen aaltojen kanssa! tyhmää ja harmittavaa, etten pauhannut, koska maailma kyllä epäilemättä ansaitsisi moisen rakkaudentunnustuksen. illalla töistä kotiin kipittäessäni katselin kun lentsikka liiteli jossain kaukaisuudessa näyttäen punaiselta tähdenlennolta ja mietin kaikkia niitä sieluja, jotka lipuivat ylitseni sillä hetkellä.

dame på 83 årSunnuntai 07.03.2010 01:44

83-vuotiaana en ole katkera. olen hyväksynyt sen, ettei kukaan taluttanut minua alttarille morsiamenaan ja että kolan kittaaminen on syövyttänyt hampaani kokonaan (tämä tapahtui jo ennen vuotta 2020). vuodet ovat kuluneet nopeasti. aina sitä ei itsekään usko olevansa 83-vuotias. sen muistaa useimmiten vain silloin, kun yrittää kiivetä tiskipöydälle tai potkaista lumikimpaletta keskellä tietä - ei se vaan kiidä yhtä pitkälle kuin ennen. olen alistunut vuosien painon alle. en muista mitään. en edes sitä vähää, minkä muistin 25-vuotiaana. minulla on eriparisukat ja mielettömät määrät vanhaa ruokaa kaapissa. nykyään ei tee mieli edes vaahtokarkkeja, ne tarttuvat tekareihin vielä hanakammin kuin omiin hampaisiin. kummityttöni on 66-vuotias, ei mikään ihan nuari flikka. tuntuu oudolta ajatella sitä päivää, kun pidin sitä puolimetristä mötkälettä ensimmäistä kertaa sylissä. ei se enää tule syliin, mutta kyllä me aina halataan, kun nähdään.

minusta ei sitten koskaan tullut mitään. vietin elämäni pääosin tuuliajolla, joskin löysin muutamia satamia, joissa levähdin joskus hetkisen. 34-vuotiaana menin lastenhoitajakurssille, mutta en tehnyt niitä hommia päivääkään.

päällimmäisenä mielessäni ovat lapsuusmuistot: lestijärvi ja kesä. kun vuorotellen saunottiin ja polskuteltiin järvessä pikkuserkun kanssa mökillä vuorokaudet läpeensä ja ajettiin polkupyörillä mökkitietä hurjaa vauhtia niin että koko kroppa hytkyi puunjuurten yli pyöräillessä. me uitettiin grillimakkaroita löylyvedessä ja sitten syötiin ne. minä söin pikkuserkun makkaran kuoret, kun se ei itse tykännyt niistä. "sinä oot niinku joku koira", sanoi iskä. söin iskänkin makkaran kuoret.

kynsiä pureskelen edelleen. lopetan joka maanantai aloittaakseni tiistaina uudelleen.

en tietenkään ole välttynyt suruilta elämässäni. ei kukaan tämän ikäinen ole! mutta niistä en halua nyt kirjoittaa...

usein mietin, että tämäkö oli minun elämäni. en tunnista itseäni. on kuin joku vieras eläisi ruumiissani. se vieras tekee asioita, joita minä en tekisi. näen itseni vierain silmin, enkä aina pidä näkemästäni.

luulin, etten pelkäisi niin paljon vanhana. totuus on, että pelkään enemmän kuin ikinä.

vaahtokarkkiriippuvaisen elämääTorstai 04.03.2010 03:27

mies tulee paikalle. hän näyttää tärkeältä. tukka on sliipattu ja partavettä sipaistu. hän on hienostelija. hän on parempi kuin muut ja omasta mielestään komea ja erittäin menestynyt. kuka tahansa ei voisi olla hän. hänellä on oikeat otteet, homma hallussa - hän on enemmän kuin useimmat. hän pätee nippelitiedolla ja nauraa omille jutuilleen. hänen seurassaan ei viihdy kukaan, mutta silti hän ei ole koskaan yksin.


*

vaahtokarkkiriippuvuus ei ole pahinta mahdollista laatua oleva riippuvuus, mutta oikeastaan silti aika ikävä. kun nettopainoltaan 283 grammaa vaahtokarkkia vilahtaa alle viidessä tunnissa ruokatorven tummiin syövereihin, ei odotettavissa ole muuta kuin pahaa oloa. hampaiden pinnalle liimautuu kolmen sentin vaahtokarkkikerros, jossa hammaspeikot telmivät iloisina kuin 11,4-vuotiaat pojat ensilumessa lokakuussa. maha pömpöttää ja sokerihumalaiset aivot ovat ihan jumissa. väsyttää, mutta ei pysty ajattelemaankaan nukkumista. nuokkuu tietokoneen äärellä niin kauan, että sammuu siihen - kuin yliannostuksen saaneena. ei siihen voi kuolla.

hiljaistaMaanantai 01.03.2010 02:55

koti on hiljainen, kun työnnän avaimen lukkoon, pyöräyttelen sitä pari kertaa ensin kaksi astetta oikealle ja sitten yhden vasemmalle. vain ylikierroksilla käyvä jäätynyt lämpöpumppu laulaa epävireisesti eilen ikeasta 29:llä kruunulla ostamalleni punaiselle pöytälampulle (jonka varjostin on jo haljennut), sohvalla löhnöttävälle vaatekasalle ja lattialla törröttävälle likaiselle mukille, jonka pohjalle on jämähtänyt kolme tilkkaa kuivunutta kaakaota. öisin tuo möly estää minua nukkumasta, jolloin mulla on kaks vaihtoehtoa: joko sammuttaa lämpöpumppu tai paleltua sänkyyn. jokaisena yönä tällä viikolla olen valinnut jääkalikoitumisen. yöpöydällä lepää kaksi pureskeltua purkkaa.

heittäydyn takki päällä ja kengät jalassa sohvalle, avaan telkun ja tietokoneen. suren vanhoista voipaketeista täyttyvää jääkappia ja mietin niitä lihapullia, jotka ovat lilluneet ylimmällä hyllyllä yli kaksi kuukautta. mieleeni tulevat väistämättä myös murheelliset porkkanat, jotka sijoitin ostopäivänä kolmen vanhan jukurttipurkin taakse, enkä ole nähnyt niitä sen koommin. ystävyys ei lämmitä minua juuri nyt. ei sillä tavalla kuin se lämmitti eilen, kun istuin ystävän vieressä vänkärinpuolella kertomassa elämäntarinaani ja ojentamassa juomapulloa aina silloin kun toinen sitä pyysi. ystävän kanssa vietetyn kivan päivän jälkeen tuntuu ikävältä palata yksinäiseen asuntoon. tekisi mieli pitkittää eron hetkeä, hypätä syliin, anoa turvapaikkaa ystävän luota tai ainakin saada varmuus siitä että pian nähdään taas. viihdyn yksikseni ja olen tyytyväinen elämääni mutta liika yksinolo turruttaa pään, sekoittaa ajantajun, tekee apaattiseksi ja alkaa itkettää.

bussissa poika piirteli sormella kuvioita likaisiin ikkunoihin. minä kannustin norjaa hiihdossa.