IRC-Galleria

Ja homma sen kun etenee. (:Tiistai 02.06.2009 15:46

LEIRITILASTOT
keskimäärin päivässä:

- 6 kuppia kahvia
- vähintään yksi haava omaan ihoon
- yksi hevosen selästä pudonnut leirilapsi
- yksi karannut hevonen
- noin 4-6 uutta hyttysenpuremaa

Tämän toisen leiripäivän ensimmäiset ratsastustunnit ovat takana. Sain itselle vähän rauhallisemman aamun, kun apulaisohjaaja Asta käytti kaksi ryhmää maastossa. Itse pidin yhdelle ryhmälle puomitunnin kentällä. Kenttä on ihan tajuttoman kuiva ja pölyää niin kamalasti, että joka ikinen ruumiinaukko uhkaa tukkeutua lopullisesti. Iltapäivällä pitäisi pitää vielä pari puomituntia ja kolmas ryhmä käy sitten maastossa vuorostaan.

Tänä iltana oisi tarkoitus paistella leirilasten kanssa muurinpohjalettuja tuossa pihalla. Varmasti tulee ihan kiva illanvietto... Nyt aamupäivästä kun olen ehtinyt, olen järkyttänyt lapsosia (tai en tiedä ovatko järkkyneet, mutta kuitenkin) soittamalla pikku mökissäni No Shamen, Disturbedin ja Verson levyjä. Tai kai ne osaavat tämän näköiseltä opettajalta raskaampaa musiikkimakua odottaakin, en tiedä. Huomenissa olisi tarkoitus pitää sitten ensimmäisiä estetunteja, saa nähdä mitä niistä tulee...

Toistaiseksi ei vieläkään ole kukaan kuollut, joten teen varmasti opettajan toimessani ainakin jotain oikein! :D

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.