IRC-Galleria

<3Sunnuntai 20.09.2009 05:35

Oliko vähän niin kun paras keikka ikinä tai jotain? :D


Jep, eli jonotus (kolmisen tuntia siis vain, lopulta) meni oikein mukavasti, ovet jopa aukesi aika ajallaan. Tietysti sitten siellä meidän ovella oli taas se kaikkein hitain järkkäri, joka alkoi viimeisenä päästää ihmisiä sisään ja joka tutki vaatteet ja laukun tosi tosi tarkkaan. Mutta eipäs löytänyt mun kameraa!! ;DD
No niin, kun en sen enempää jonottanut, en mitenkään kuollut sen järkkärin takia. Pääsin suunnilleen kaheksanteen riviin, ja sellaseen kohtaan, että siinä oli mua lyhyempiä ihmisiä edessä, niin oli tosi jees. :)

Apocalyptica oli hyvä myös livenä, tykkäsin. :D

Mutta niin, itse Nightwish oli aivan mahtavassa vedossa, ja settilista oli ihan täydellinen. Olen niin, niin, niin kauan halunnut kuulla Ghost Love Scoren livenä, kun se on mulle ehdottomasti yksi tärkeimmistä biiseistä maailmassa, ja sitten ne soitti myös Meadows of Heavenin ja Walking in the Airin. Raskaammalta puolelta parhaimmistoa taas Romanticide. <3

Voi että oon onnellinen. Show oli mahottoman upee, pyroja oli tavallistakin enemmän, sit oli silppua, nauhoja, vesisysteemi, joka tuli katosta siihen lavan eteen, lumisadetta (maistui taas pahalta) ja pari ihanaa vierailijaa, jotka teki kaikesta vieläkin upeempaa.

Ja sit oli tosi tosi jees, kun aallot onnistu pariinkin kertaan ihan loistavasti, bändikin oli ihan liikuttunut, kun kaikki 10 000 ihmistä lähti mukaan. Näytti aivan helvetin upeelta, oikeasti. Ja sit myöskin se huutojuttu onnistu, bändi huomas sen, ja ihmiset kentällä lähti hyvin mukaan. "Kiitos (tap tap tap) Nightwish (tap tap tap)" Ja sit Walking in the Airissa oikeasti oli uskomattoman kaunista, kun ihmisillä oli sytkärit/kamerat/kännykät ylhäällä, ja halli muuten ihan pimeenä. Ihan mieletöntä, huikeeta, aww. <3
Ja sain settilistan. <3 :)

Ihan mahtavaa!

Kiitos!! <333

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.