IRC-Galleria

Itsetutkiskelua

Minua pelottavat uudet ihmiset ja tilanteet, joissa kuuluisi käyttäytyä tietyllä tavalla. Varsinkin, jos tilanteessa oletetaan minulta tietynlaista käyttäytymistä tai minua kohtaan asetetaan ennakko-oletuksia, on tilanne entistä pelottavampi. Toisinaan olen vältellyt tilanteilta, jotka olisivat voineet osoittautua mukaviksi kokemuksiksi, juuri tämän pelon takia.

Kiire, epäonnistuminen ja muiden odotusten pettäminen on pelottavaa. Kiireessä panikoin helpommin. Monesti jos on kiire, jokin päämäärä, joka tulisi suorittaa ja ihmisjoukko ympärillä, on paniikki yhä pahempi. Paniikin tullessa, tuntuu etten pystyisi hengittämään, kaulaa kuristaa ja tulee halu paeta. Ensimmäinen ajatus on kuolema ja sitten toive siitä, että saisi nukkua ja että herätessä ei olisi enää siinä tilanteessa.

Olen kyllästynyt, että samat asiat liitetään minuun kuvauksessani negatiivisella kalskahduksella: söpö, häslääjä, kömpelö, äänekäs, päällekäyvä, malttamaton. Haluan rauhoittua ja haluan, että ihmiset liittäisivät kuvauksiini mieluummin: tyylikäs, fiksu ja persoonallinen. Välillä tuntuu, etten voi rentoutua muiden seurassa, kun odotan torjuntaa.

Usein kamppailen sen välillä, kumpi on tärkeämpää; rehellisyys vai hienotunteisuus. Toisaalta haluan mieluummin kuulla muiden mielipiteet itsestäni, jotta voin parantaa tapojani, vaikka mielipiteet aluksi sattuisivatkin. Odotan muilta samaa.

Tunnen itseni monesti yksinäiseksi ja väärinymmärretyksi. Joskus, kun jollain on samoja ajatuksia, oikein hämmennyn. Vaikka minulla on paljon kavereita, tuntuu, ettei minulla olisi yhtään sydänystävää, jolle voisin selittää mitä tahansa, ilman että saisin paheksuntaa tai epäilyjä osakseni. Minulla on paljon potentiaalisia ystäviä, muttei minulla ole energiaa rakentaa syvempää ystävyyttä. Jostain syystä, kun olen yksinäinen, vetäydyn vielä enemmän yksinäisyyteen ja kartan kosketusta.

Suutun harvoin. Patoan pitkään pettymystä sisääni. Saatan yrittää ilmaista sitä aiemminkin, mutta minusta tuntuu, ettei sitä otettaisi aina tosissaan. Kun asuin vielä kotona, suutuin useammin. Kiukuttelen vieläkin helpommin vanhemmilleni, mutta jos minut suututtaa joku muu saatan käydä väkivaltaiseksi. Häpeän sitä, että olen käyttänyt voimaa rakkaimpiini.

Nykyään itkun laukaisee helpommin TV – sarja, elokuva, kirja tai sympatiat jota kuta toista kohtaan. Omia surujani surkuttelen ilman kyyneliä.

Kun joku toinen suuttuu minulle, pysyn rauhallisena ja yritän selvittää asiaa rauhallisesti puhuen. Yleensä käsken, ettei saa lähteä ennen kuin on halattu.

Saatan kiistaa pahan mieleni itseltäni tai muilta. Huomaan sen kuitenkin, kun en esimerkiksi jaksa kuntosalilla yhtä paljon kuin normaalisti tai olen muuten väsynyt enkä jaksa keskittyä. Muiden sanomisia tulkitsee silloin liian helposti omaksi pahakseen, vaikka kyseessä voi olla niiden omat ongelmat.

Tunnen oloni turvatuksi, kun herätessäni näen ensimmäisenä kirjahyllyni. Olen rakentanut niistä suojamuurin muuta maailmaa vastaan. Minulla on oltava aina jokin kirja mukana, jonka maailmaan voisin paeta. Unelma – ammattini olisi kirjakauppias ja kesätyötä tekisin mieluiten kirjastossa. Monesti jos meinaan saada kohtausta tai oloni on huono, enkä pääse kotiin tms., pakenen kirjakauppaan tai kirjastoon. Kirjojen selailu rauhoittaa.
Kotona ei voi työskennellä, ennen kuin siellä on siistiä. Olen väsynyt pelkästään siivoamisen ajattelemisesta. Siksi tykkään työskennellä muualla, viettää aikaa makuuhuoneessani, jossa on kirjahyllyni tai rentoutua sotkuisessa olohuoneessa. Missä tahansa muualla on helppoa siivota, paitsi kotona.

Minulla on oltava aina TS, toimintasuunnitelma, päivän ajaksi. Minun on tiedettävä mitä puen, mitä pakkaan laukkuun ja mitä teen seuraavaksi. Pukeutumisen ja laukun sisällön on varauduttava kaikkeen ja erilaisiin muutoksiin. Jollen ole varautunut tai jollen tiedä mitä aamulla pakkaisin tai pukisin, ahdistun. Tämän takia kannan usein mukanani paljon turhaa tavaraa. Tavaroiden pois heittäminen on myös vaikeaa.

Minun on tosi vaikea ”vain olla”. Joka päivä on saavutettava jotain. On saatava siivottua, opiskeltua ja urheiltua. Ihmisiä pitää muistaa. Jos on työpäivä niin, sillä saa jonkin verran anteeksi. Kipeänä olen ahdistunut, kun en voi liikkua enkä lukea tai työskennellä koneella. Yritin rentoutua rentoutuslevyjen avulla, mutta se tuntui suorittamiselta.

Minua ahdistaa todella paljon kellon tikitys. On jo lapsesta asti ahdistunut. Varsinkin, kun tikitys kuuluu silloin, kun on paikallaan eikä ole saamassa mitään aikaiseksi.

Yksin nukkuminen pelottaa. Se auttaa jo, jos kuulen toisen äänet toisesta huoneesta. Kun olen yksin kotona, pidän usein radiota päällä. Pidän YleX:stä, koska juontajat puhuvat paljon ja antavat itseään mukaan. En kuitenkaan soittele ihmisille, sillä pelkään häiritseväni heitä.