IRC-Galleria

Seregi^

Seregi^

feels like new irc-galleria is disturbing. concentrates on facebook

iisalmiLauantai 31.05.2008 15:18

Iisalmessa.. maha täynnä lanttukukkoa. Onneksi en syö sitä kovin montaa kertaa vuodessa. Tuo Prismasta ostettu oli jotenkin ekstra – hyvää..



En saanut siis sitä akateemisen paikkaa =( Menin eilen Iisalmen KELAlle itkemään, että haluan opintotuen koko kesäksi. Täällä on tosi kivoja virkailijoita. Turussa tiuskaisevat monesti, että katso netistä tai tee ite. Tämä oli mukava ja kertoi että saan toukokuunkin tuen takaisin, kun satuin tulemaan juuri perjantaina, enkä maanantaina, jolloin olisi ollut jo liian myöhäistä. Saan siis kunnon tukiaispotin. Tarvitsen lähettää vielä todistuksen irtisanoutumisesta ja todistuksen siitä että opiskelen kesän. Lähetin maileja uskontotieteeseen ja kansatieteeseen, että voisinko suorittaa esseinä kesällä kursseja. Naistutkimukseen ehdotin, että voisinko nostaa arvosanoja kirjoittamalla yhden ison esseen. Lisäksi kirjoitin kansatieteeseen, että kerään kesän aineistoa proseminaariin ja voin autella laitoksella muutenkin kesän, kunhan on opettavaista tekemistä. Kiva ko Virtanen vastasi heti, että OK jutellaan maanantaina kun nähdään. Siinä vasta mukava lehtori =)



Käytän siis kesän opiskeluun ja itseni hoitamiseen. Tarkoituksena on käydä ainakin 13.6 Kylien keikalla, juhannuksena RMJ:ssä ja seuraavana viikonloppuna Imatralla. Jospa ehtisin sinne Finnconiinkin heinäkuussa. Pitää vaan vastustaa auringon paistetta ja jaksaa kirjoittaa, tai sitten nukkua auringossa ja kirjoittaa öisin. Tosin on esseiden kirjoittaminen kivempaa kuin tenttiin luku ja proseminaarin aineiston etsiminen kivempaa kuin pakkopullat.



Eilen tapasin Lauran. Monet ovat huolissaan tulevaisuudesta ja ahdistuvat. Toisaalta, kun ajattelee että yksi ystävä on pysynyt 16 vuotta kaikesta huolimatta, niin se rauhoittaa. Ihan sama mitä pelottavaa tulevaisuus tuo tullessaan, minulla on loistavia ystäviä. Varsinkin, kun miettii kuinka paljon ahdistusta on ympärillä.. niin monet on ahdistuneita, mutta siihen reagoidaan eri tavalla.



Mitä minulla piällimmäisenä on mielessä on, ikävä omaa kissa – vauvaa Turussa. No nyt onneksi tiedän että sillä on kaikki hyvin, kun Teppo soitti käydessään siellä eilen. Oli antanut herkkuruokaa. Toinen vanha kissa-neiti on täällä. Yhtä takkukasaa ja edelleen lututtaa vilttiä.



Mutta joo.. nyt ei tule ihmeempiä mieleen. Menen tekee perunasalaattia iltaa varten ko kavereita tulee käymään, kunhan valmistujaisista joutaavat. Minä kirjoitan esseetä siihen asti..


Tuntuu että kirjoitan jossain vaiheessa bloggeriin identiteetistä.. luen mielenkiintoista kirjaa


kiva päiväTiistai 27.05.2008 03:23

Heräsin tänään, kun känny muistutti et sovi stockkan haastattelu. En ehtinyt selittää asiaani, vain tervehtiä ja esitellä itseni, kun toisessa päässä muisteltiin hakemustani ja pyydettiin tulee seuraavana päivänä haastateluun. Kissa kattoi ihan ihmeissään miksi äiti hyppyy iloisena.

Kävin ihotautilääkärillä näyttämässä kutisevia luomia. Se antoi reseptin voiteeseen, jota käytän kesän ja sitten jos jatkuu kutina poistetaan syksyllä. Terapiassakin kävin ja oli tosi kivaa <3 Taluttelin Dirkiä ja sain sen kerrostalon kokoisen ison vauvan jopa tottelemaan.

Mentiin hetken innostuksesta Aijan kans kattoo uusi Inkkari Joonas. Kontekstiinsa nähden ihan ok aivot narikkaan viihde - leffa. Siis konteksti: huomioon ottaen ettei uudet Star Warsitkaan ole hyviä, Ford on vanha eikä mitään todellisuutta tietenkään ole.

Overall olen tyytyväinen päivään. Nyt nukkumaan ja huomenna työhaastattelu: IIH!

[Ei aihetta]Maanantai 26.05.2008 03:01

Ihan varulta jollet tiennyt niin Teppo ja minä ollaan erottu.

15.5 eli viime viikon torstaina Teppo totesi ettei jaksa olla enää minun kanssa. Se tuli ihan puun takaa, kun edellisenä päivänä olin saanut ihanan lahjan, kuullut että minua rakastetaan ym. Tuntui että maailma loppuu, että läheisin ihminen viedään pois, ettei ole huomista, että olen loppuikäni peiton alla itkemässä.

Ilmoitin kavereille tekstiviestinä. Janina ja Tepon äiti soitti mulle. Aija tuli heti ja toi suklaata ja suklaajäätelöä ja hali. Äiti sattui muutenkin tulee tuntia myöhemmin junalla Turkuun ja huolehti minusta monta päivää.

Sykkyrä rinnassa helpotti, kun puhuin puhuin ja puhuin. Joka kerta kun selitin saman litanian siitä miltä minusta tuntuu, itkin vähemmän ja aloin hyväksyä asian.

Juteltiin toissapäivänä Tepon kanssa. Olin käynyt kampaajalla ja ostanut mekon. Katsoin itseäni peilistä ja totesin: "Jos jättää, niin jättää hiton upean näköisen naisen". Se kertoi ainoan syyn, jonka pystyin hyväksymään eli ettei sillä ole enää tunteita. Jos olisi ollut, niin olisin alkanut kuitenkin jankuttaa siitä kuinka vastoinkäymisiä on ja kuinka toisiaan rakastavat saavat ongelmat puhumalla hoidettua. Itkin muutaman tunnin Tepon sylissä. Toivon että kunhan olemme jonkin aikaa kumpikin olleet jonkin aikaa yksin, niin voimme tehdä taas kaikkea kivaa kaveripohjalta.

Nyt alan katsoa asiaa eri kannalta. On ihanaa, että kaikki sanoo että saa olla surullinen ja itkeä. Kuten Janina sanoi: "Teillä oli hyvä ja pitkä suhde" Siis ajatelkaa neljä vuotta! Tässä vaiheessa se on paljon. Nyt voin keskittyä itseeni. Mutta tänään just ku olin Tepon äidin kanssa uimassa, sanoin että onko väärin kun tuntee olonsa tyytyväiseksi. Vaikea selittää..

Minun koko asenteeni elämää kohtaa on muuttunut. Viikko sitten vielä ajattelin masentuneena, ettei huomista ole ja että olen koko loppuelämäni yhtä surullinen. Kun perjantaina itketti, ajattelin että nyt on surku mutta huomenna on taas kivaa ja hauskaa. Olen oppinut katsomaan elämää päivä kerrallaan ja tunteita ohi menevinä asioina.

Kiitos kaikille, jotka ovat olleet minun tukenani. Toivon sitä edelleen...saa tulla kylään. Erityisen huolissani olen kavereista, jotka olivat minun ja Tepon yhteisiä. Pelkään että he valitsevat puolia, eivätkä olekaan enää minun kavereita. Ei pitäisi olla ainakaan toista kutsumatta juhliin tm. koska me kuitenkin olemme Tepon kanssa kavereita. Olen niin iloinen, kun Tepon äitin kanssa ollaan käyty uimassa. Hän on minun vara - äitini Turussa.

Noh, kerrotaan joitain hauskoi asioita välillä.. tässä elämän kriisiä katsellessa irtisanouduin kesätyöpaikastani, koska en pitänyt siitä ja hain parempaa. Ensi viikolla pääsen akateemisen kirjakaupan haastatteluun. Se olisi minun unelmatyöpaikkani. Eilen leikin jetsetteriä. Kävimme osakunnan inspehtorin puutarhajuhlissa ja sen jälkeen Sarin synttäreillä.

ääh.. en jaksakaan enempää kirjoittaa. Kevätväsymys on kuitenkin jo helpottamassa, joten jospa kohta pystyisin enemmän päivittelemään..

[Ei aihetta]Maanantai 05.05.2008 04:37

Vappuaatto:
menin heti aamusta hengaa aijan kaa. se oli ollu osiksella yötä. käytiin jollyn luona boolilla, lounassalaatilla ja kattomas vappurevyytä. kaikesta kyllä löytyy kuvia facebookista. ehdin olla lakituksessa. sain hattaraa. sitten menin töihin ja blokkailin laseja ja tiskasin viisi tuntia. oli kivaa. sitten nukkumaan. tai siis ennen sitä katsoin Babylon 5:ta ja tuunasin juuri hankittuja haalareita

Vappupäivä:
Soho - mobiili suuntasi puolen päivän aikaan vartiovuoren mäelle. Oli paljon herkkua. ikävä kyllä pölö mari oli unohtanut kassinsa, jossa oli skumpat ja muut ja joutui sammuttamaan janonsa kolehdilla. Ilta katsottiin B5:sta kera aija, niko ja miika. Päivän paras läppä oli mielestäni ko Sam selitti meidän kauniista sieluista

Overall Vappu meni mielestäni loistavasti. Ja uskonkin että tää angsti joka alkoi vapun jälkeen johtuu myös osittain siitä että oli palattava arkeen.

Mikä vituttaa nyt:
* Huuliherpes.. elinikäinen kumppani.. siitä ei sen enempää
* Lenkkeily on epäterveellistä. nilkka muljahti. nyt on kepit ja saikkua muutamia päiviä. kenttätyökurssin suoritys kärssii
* Koska teppo on ahdistunut tuntuu etten saa sitä ahdistaa vaan pidän huolet itselläni
* Bondasin liian nopeasti Aijan kanssa ja tulee liian helposti ikävä
* nyt pähkäilen tän välillä mikä on itsenäistymistä ja missä vaiheessa saa ja kehtaa pyytää apua
* koska vihaan kesää ja se saa mut väsyneeks koko elämä on kärsinyt.
* olen taas ihastunut. on sellainen olo että vittu mä olen hemmoteltu kakara kun mikään ei riitä. joillain ei ole syliä ollenkaan ja mä haluan useammankin! Kaikein lisäksi olen ihastunut kahteen yhtä aikaan =( Hajottaa.
* pitkästä aikaa olen alkanut tuntea itseäni rumaksi

Huomenna menen yths:lle koska en jaksa odottaa puoltatoista viikkoa terapiaan pääsyä. Ja muutenkin ajatukset on niin mustia et jonnekkin pitää purkaa. tuskin kukaan haluaa kuunnella mun angstia ja tuntuu koko angstin selitys säällittävältä. mut nyt on niin mustia ajatuksia etten halua jättää niitä huomiotta. pelkään päätyväni angsti känniin..

nyt mari hiljaa!


[Ei aihetta]Keskiviikko 23.04.2008 20:47


Jou. Ihan pikapäivitys. olen meikannut itseni horoksi, ko olen SHO:n transsitseillä. Olen siis transsujorma, joka myy itseään Wiklundin kulmalla. Ikävä kyllä tuli liian väälet meikin mukaan.. enkä ole yhtä horon näköinen kuin aiemmin ko olen itteni horoksi meikannut.

Olen pitkästä aikaa päivittänyt myös bloggspotissa olevaa toista englannin kielistä blogiani..

Olin tänään hammaslääkärissä. Mä niin rakastan sitä mun hamppilääkäriä <3 Ei satu yhtään eikä se yritä tukehduttaa mua. Sen takia kannattaa käydä yksityisellä. Sit se toisteli moneen kertaan muita pestä hampaita! Ihanan puhdas fiilis suussa =)

Mutta nyt alakertaan juhlimaan =)

kiva päiväLauantai 19.04.2008 00:43

Minulla on ollut tosi kiva päivä.

Heräsin hiukan angstissa. Janina tuli brunsseilee. Hieman olin jäässä aluks, ko ei oltu ¨pitkään aikaan nähty. Sit jumituttiin katsoo Fashion channelia.

Kun Janinan piti lähtee, päätin saattaa sitä, koska mun pää oli kipeä. Ajattelin et raikas ilma auttais. Loppujen lopuksi kävin vierailee hetken tepon luona. Sain hierontaa ja särkylääkkeen.

Yritin opiskella, mutta tuli huono omatunto ko oli niin aurinkoinen sää. Loppujen lopuksi lähdin Aijan kaa saaristolaismarkkinoille (tsekkaa facebookista kuvat). Kaikkia ihania herkkuja oli siel. Ostin lanttukukkoa ja viipurin rinkeliä. Aija rohmus korvakoruja. Olisin ostanu ties mitä herkkukaloja, jos olis ollu rahaa. Mun on tarkoitus tehdä markkinoista pieni teksti kouluun. kyl mä jotain keksin.

Mentiin jätkskille ja siinä sit keksittiin et mennään leffaan. Todettiin et Erämaan armoilla alkaa just sopivasti. Ehdittiin käydä alkos ja kaupas sekä tietysti namia ostaa. NOTE: Ilmapalloja ei saa viedä leffateatteriin =( Eniwei oli hyvä leffa ja tuli vaan isompi himo kesän Kebnekaisen - matkalle..

Ai niin! Törmättiin tampererelaisiin teekkareihin. Niil oli tosi siisti halon muotoinen vappulehti. Sisällä oli kuulema yllätys. Pstettiin aijan kaa rahat yhteen ja lainattiin vähä visalta ja saatin hieno Tamppi. Ylläötys oli kaksi "Pökköä pesään" - tarra ja tulitikut, jotka lahjoitettiin visalle. Eniwei lehti oli niin paksu et oli rahansa arvoinen. Nyt se on aijal ko aija lukee sitä töissä.

Nyt kotona. ruokin tepon ja opiskelen ko on pimeää. Huomenna o´mun itsenäisyysjuhlat =)

[Ei aihetta]Lauantai 12.04.2008 04:03

kännätään sarin kaa SKO:n toimistos ja pelataan ircis heikointa lenkkiä =D

[Ei aihetta]Tiistai 08.04.2008 16:17

Heh, Oli tarkoitus kirjoittaa mun paskasta päivästä, mut sitten päivä parani kun luin
Pajunkisun blogia
Nauroin kunnolla. Niin ja sit näin hauskan kuvan heianilta

No vähän paskasta päivästä. Mulla oli eilen niin loistava päivä ja aina loistavan päivän jälkeen tulee paska päivä (joskus jopa useampi). Sitten vituttaa niin paljon että koko ajan näkee pienemmissäkin asioissa vitutusta. Nyt kun hyvällä mielellä miettii niit ärsytyksiä niin ei ärsytä enää niin paljoa.
Ärsyttävää:
* Mun paska tietokone, joka ei toimi ilman että on piuha pistorasiassa, cd -asema on rikki
* Kyläverkon hakupaperin vein. Olin nostanut sen maksamista varten rahaa ja sitten tyyppi sanookin, että lasku tulee mailiin. Mulla onkin tosi usein mahdollisuus lukea mailia ko ei ole kotona nettiä. Ja siitä menee vielä viikko ennen kuin netti toimii. Kun on siis maksanut. Thou ne rahat on mulla nyt käteisenä eikä se paljoa auta X(
* Byrokratia. Valitin TYSille ko nettitunnuksia ei ole. Ne anto mulle. Sit ihmettelin kuin en ole saanut laskua vuokrasta. Ne totes että sehän menee avokillesi. ööh.. se on muuttanut pois? Ei heidän tietojensa mukaan. Byrokratian mukaan Tepon pitää irtisanoutua mun asunnosta. Well.. mutta sehän ei KELAlle riitä jostain syystä. Siksi TYSillä sanottiin, että ensin pitää irtisanoa molemmat ja saada vakuusraha takaisin. Sitten pitää tehdä uusi vuokrasopimus ja antaa vakuusrahat uudestaan. Argh! Olinkin ihmetellyt miksei mun asumislisä ollut noussut..

En löytänyt mun rauhoittavia, joten join lasin viiniä.

Nyt siis istun SKO:n toimistolla. Kohta varmaan menen katsomaan keittiön siivousta yms. 16:30 olis luomupiirin hallituksen kokous ja iltasella olis tarkoitus mennä Saijan luo pitää tyttöjen iltaa.

Olen vähitellen alkanut tottua yksin olemiseen. Eilen ku Osikselta lähdin Tepon luona käymään, tuntui melkein ärsyttävältä kun ei heti pääse köllimään rauhassa kissan kanssa. Ja sitten se vaiva ko illalla on väsy ja pitäisi pyöräillä puoli kilometriä kotiin. Lauantaina Tepon isä asensi mulle lamppuja ja peilin. Tepon mama taas auttoi mua siivoamaan. Nyt on niin siistiä ja avaraa, että kaikuu. Ensin se ei tuntunut yhtään kodikkaalta, mutta vähitellen olen tottunut siihen. Sitä paitsi kun on niin siistiä, on ihan hirveä himo pitää se sellaisena.

Vähitellen olen tottunut nukkumaankin yksin. Eka yönä kuulin ääniä ja luulin tulevani hulluksi. Aamulla tajusin unohtaneeni kannettavan cd-soittimimen päälle. Silti nukun tiukasti omalla puollellani.

Nyt kun suurin kriisi on ohi pitäisi päästä taas kiinni opiskeluun. Eilen kävin eka kerran osiksella pariin viikkoon. Totesin vain olleeni liian masentunut käymään. Jostain syystä kotiin on kivempi mennä nyt, vaikka siellä odottaa vain kissa. Oma rauha.

Mistä piti aiemmin kirjoittaa. Päätin pääsiäisenä tavata lukioaikaisen säätöni. Ajattelin, että mikä järki on ollut viisi vuotta vihata ihmistä. En halua että kukaan ihminen olisi niin silmittömän vihan arvoinen. Halusin katsoa asiaa obektiviisesti. Uskoin jo ennen tapaamista, että kyseessä oli ollut kokemattomuutta ja informaatiokatkoksia. Sen lisäksi hän kertoi, että vahva kaveripiiri ympärilläni oli ollut pelottava. Kun miettii asiaa hänen kannaltaan, uskon kyllä väitteen. Lisäksi vaikka halusi tutustua paremmin vain yhteen siitä porukasta, piti tulla kaikkien kanssa toimeen. Minuun oli vaikuttanut silloin vielä todella vahvasti jensin mielipiteet. Joiden jensiläisten ja säätöhenkilön kanssa oli ollut väärinkäsityksiä ja se vaikutti minun ja hänen suhteeseensa. Sain mieltä vaivaavan asian pois. Huvittavaa kuitenkin oli, että hän viittasi silloiseen suhteeseemme seurusteluna, kun minä ajattelin sitä vain säätönä.

[Ei aihetta]Maanantai 31.03.2008 01:10

Liian väsy oikeaan päivitykseen mutt:

Puhelin hävitti melkein kaikki puhelinnumerot eli jos haluat että minulla olisi sun numerosi, niin anna se mulle. Vaik lähetä.

eilis illan merkintäLauantai 22.03.2008 15:40

Kirjoittelen nyt junassa valmiiksi merkintääni, koska tiedän, ettei Käpälämäen sonera pitkään anna olla netissä. Mun kone taas on hiukka friikki, ko se ei antanut aukaista tuol pikajunas, ko ei saanut kytkettyä virtaa mihinkään. Nyt tungin sit itteni allergiahyttiin ja piuhan seinään (Sini paheksuu, mut tää on illan viimeinen juna ja tää kumminkin siivotaan tän jälkeen).

Iisalmeen siis menossa. Mulla tosin viime yönä iski hirveen ahdistu. Edellisen kerran kun kävin Iisalmes, olin lähtenyt melkein ex tempore, koska halusin ja kaipasin sinne. Nyt lähdin, koska oletuksen omaisesti pääsiäisenä kuuluisi mennä porukoitten luo. Alkoi ahdistaa Olli – veljen pelleily. Siitä melkein nelikymppisestä tulee ranskankielinen sana myöhään mieleen. Näin nätisti sanottuna. Eikä se usko, jos sanon vaik et älä veistä vitsi minusta tai mun kavereista. Sitten uskon että saan jonkin moista valitusta osakseni vanhemmiltani. Isällä on aina sama mantra, jos hän puhuu mulle älä tuhlaa, opiskele, älä humputtele.

Mua ahdistaa Tepon muutto. Tai siis vaikea ko ei tiedä mitä mieltä olisi siitä. Periaatteessa olen todella onnellinen, kun saan asua omassa rauhassa, tiedän mihin laitan tavarani, voin syyttää vain itseäni jos on sotkuista ja mikä parasta: saan kutsua vieraita. Olen suunnitellut et sit ku Teppo on muuttanut ja on pidetty kunnon siivous, niin käyn kunnolla tavarat läpi ja heitän tarpeettoman pois ja hiukan sisustan uudelleen.

Ja toisaalta: en osaa nukkua yksin. Tai siis jollei asunnossa ole muita. Teppo sanoi et aloittaa nyt jo pääsiäisen aikaan pakkaamisen. En haluaisi nähdä niitä laatikoita. Haluaisin, että kun joku aamu herää, niin hänen kamansa vain olisivat kadonneet ja siirtyneet itäpuolen kämppään. En halua nähdä sitä prosessia. Suurimmaksi osaksi näen sen ensi viikon viikonloppuna, mutta onneksi perjantai-illan olen töissä. Pitää vaik mennä jonnekin opiskelee tai jotain ko en halua nähdä muuttoa.

En haluaisi kuulla enää yhtään ihmisten kommentteja koko asiasta. Mitä se niille kuuluu? Kysyvät kuinka pitkään se kestää. En tiedä. Eroatteko? Ei. Kuten terapeuttini sanoi lohduttavasti: president-timme ei olisi varmaan Arajärven kanssa muuttanut yhteen ja mennyt naimisiin, jollei olisi tullut presidentiksi. Monet ihmiset kyselevät hänen mukaansa tungettelevia kysymyksiä, koska tuntevat maailmansa olevan kaaoksessa kun joku tekee outoja ilman selitystä. Mielenkiintoista, että saman selityksen voi lukea mm. Veikko Anttosen Pyhä – termin selityksestä. Siis, että maailma on kaaok-sessa, jos pyhä jotenkin järkkyy. Ilmeisesti parisuhde on monelle pyhä.

Minun number one henkilö koko maailmassa olen minä itse. Haluan tietää kuka olen ja oppia elä-mään yksin ennen mitään sitoutumista. Ja haluan elää kuten haluan, välittämättä muiden kyseen-alaistamisesta. Jotenkin on vaan niin vaikea sanoa. Anteeksi, mutta ei kuulu sinulle.

Heh. Mun Kiinan – veli soitti. Selitti lähinnä sitä ettei heillä todennäköisesti ole joululomaa, kun asuvat näennäisen kommunistisessa maassa. ”Tosin me eletään täällä kuin porsaat” Meinasin sanoa, että sikojahan te olette kiinalaisessa horoskooppimerkissä. Sanoin, että tulen kyllä käymään kun olen niin innoissani, vaikka kotiorjuudella kustannan olemisen. ”Meillä käy kyl palvelija siivoamas, mut meillä olis tuo vierashuone..” Ravintola, jossa veli oli käynyt, oli tehnyt ilmiselvän virheen. Aasialaisethan eivät paljoa kestä alkoholia. Niinpä ravintoloilla on varaa pitää all you can drink – tarjouksia. Suomalainen iso mies otti sellaisen (en tiedä oliko vaimokin mukana, mutta hento indo-nesialainen vaimo juo kyllä Tero – veljenkin pöydän alle). Selitti pitkää listaa mulle mitä oli juonut. Aika monta long island ice teata =D

Eilen olisi ollut peli – ilta Villen ja Emman luona. En kuitenkaan ehtinyt Eeron ja Jaanan kyytiin, enkä uskaltanut lähteä pimeällä linkkuun tai pyöräilee. Jäin kotiin nukkumaan. Kun heräsin, katsoin mailin ja hups kello olikin kahtakymmentä vaille yhdeksään. Tajusin, että edellisenä päivänä osta-mani digi – boksi oli vieläkin asentamatta ja Nip/Tuck alkaisi yhdeksältä. Eikun johtojen kimppuun. Sain kuin sainkin ihan itse sen toimimaan. Olen todella ylpeä itsestäni, kun sain sen ihan itse asen-nettua. Samalla opin, että mitä johtoja veivaamalla saan stereot, gamecuben tai dvd – soittimen toi-mimaan. Siihen pitäis hankkia jokin systeemi.

Juuri sen digiboksin dagenefterin takia myöhästyin aamujunasta. Siis telkkari! Pakkohan sitä oli tuijottaa. Sit aamulla ko herättiin MTV:ltä tuli Top 100 songs of the 90’s. Katsottiin 35:seen asti ennen kuin Teppo lähti viemään mua junalle. Lopun laitoin tallennukseen. Pakkohan se Top1 on tietää;)

Well Here I am. Iisalmi suunnitelmia ei oikein paljoa ole. Ilmeisesti menen huomenna Lauran kans-sa uimaan. Sunnuntaina olisi tarkoitus nähdä Jensiä. Tiistaina on kansallispuvun sovitusta. Sen li-säksi yritän lukea Ilmar Talven Suomalaista kansan kulttuuria ja Europas Folke sekä Uralilaisia kansoja tenttiin. Sekä tietysti on ihana essee kirjoitettavana ja seminaariemännän kirjoitusjuttuja. Mä niin rakastan esseen kirjoittamista. Se on jo ylipaisunut essee ja ihan liika ylimääräistä kirjalli-suuttakin siinä on. Thou mun pitää harjoitella tollaista kirjoittamista mun akateemista uraa varten.