Hiljaisuuteen paetessani,
kohtaan pelkoni
jatkuvasti.
Saa olla valheita,
saa piinata.
Kuljen aina avojaloin,
unesta toiseen.
Avojaloin,
kuin huoneesta toiseen.
Minulle pitävät seuraa
lasinsirpaleet lattioilla,
ruosteisten naulojen kanssa.
Sitten tulevat ensimmäiset pakkaset,
rutistaen rintakehäni kasaan.
Leikitellen.
Olen mustelmilla.
Näen outoja unia,
ja usein olen varma,
etten nukukkaan.
En silti yritä tulkita niitä,
koska ne ovat osa minua.
.. ja pidän niistä
kun ne eivät kerro tarinaansa.