Jokin varjosti alati mieltäni -
laittoi epäilemään.
Mutta !
Viimeyönä palasin siihen erääseen iltaan,
siihen liikenneympyrään.
Hymynne teki siitä palapelistä täydellisen.
Muistan sen aina.
Tarvittaisiin ..
aikaa.
Uskon siihen mitä näen,
viis siis kuulopuheista,
niillä on turha turruttaa minun mieltäni.
Vedätystä -
aina ihan äärirajoille asti.
Ja minä odotin.
Kärsimättömän oloisena,
levottomin elein,
mutta odotin kiltisti.
Ei sovi kiirehtiä.
Näin kerran unen,
jossa vuodet vierivät saavuttamattomiin,
enkä löytänyt tietä,
sen sijaan -
löysin itseni edelleen odottamasta jotain tapahtuvaksi.
Siellä oli vihreää hiekkaa tiimalasissa.