IRC-Galleria

Sinä eräänä viileänä kesäyönä
järven pinta oli pelottavan tyyni.
Istuskellessani yksikseni laiturilla
ja uittaessani jalkojani viileässä vedessä,
mieleeni tulvi monia odottamattomia ajatuksia.
Nukkuminen ei silloin tullut kysymykseenkään.
En nähnyt sinua mutta tiesin ettet olisi kaukana.

Jostain kauempaa vastarannan puolelta,
saatoin kuulla lintujen laulua
ja puiden lomasta näkyvä,
punertava taivaanranta,
enteili selvästi aamunkoittoa.

Pidellen mekkoni helmaa aloillaan
nautiskelin viileästä tuulesta.
Ja niin hiljaa, melkein kuin kuiskaillen,
lauleskelin erästä laulua,
ja kuvittelin sinun kuulevan sen.
Niin minä kuvittelin sinut hetkeksi vierelleni,
kuvittelin kuinka hymyilisit minulle jälleen.

Silloin muistelin kuinka niinä hiljaisina hetkinä,
kaikkina niinä katkerina tunteina,
ikävöin sinua,
yritin tavoittaa sinua,
muttet halunnut löytyä.
Jokapaikassa olin näkevinäni vilauksen sinusta,
palan entisestä -
Kukaan ei tuntunut oikealta,
Mikään ei tuntunut samalta,
eikä maistunut aidolta elämältä.

Kuten sinun kanssasi.

Painaessani kädet taskuun,
löysin sieltä paperin,
jonka ihan hetki sitten kirjoitin.
Sinulle kai.
Päätin repiä sen pieniksi,
hennoiksi paloiksi -
jonka jälkeen puhaltaisin ne tuulten mukaan.
Vaan kun ei tuullut tarpeeksi,
päätin piillottaa ne takaisin taskuuni.
',
Olin tasapainoillut monien asioiden kanssa,
etenkin kaikkien niiden asioiden välillä,
etsien oikealta tuntuvia ratkaisuja,
yrittäen olla satuttamatta ketään.

Minusta tuntui niin 'mekaaniselta.'

Muttei pidä painautua vasten hetkellisiä ajatteluja,
ei pidä luovuttaa liian helpolla.
En halua päästää irti.
Vihdoin katsoessani asioita kerta kerran jälkeen kuin uusin silmin,
ja vihdoin katsoessani pidemmälle kuin koskaan aiemmin -
olen hetki hetkeltä varmempi siitä mitä haluan --

sinut.
Enkä epäröi sanoa sitä.