IRC-Galleria

Jostain tulee aina se jokin joka rikkoo hiljaisuuden -
jokin joka tuhoaa aina kaiken --
Mutta mistä ?
Kaikki mitä tarvittaisiin olisi aika --
Löytyisikö kärsivällisyyttä tarpeeksi ?
Olisiko voimia taistella hyvän asian puolesta loppuun asti ?

Iltapäivän aurinko paistoi kuumasti selkään,
kaikki kävi aina vain painavemmaksi kantaa,
ilma oli raskaampaa hengittää,
ja kaikki tivasivat minulta jotain.
Yhtäkkiä kaikki tarvitsivatkin tukeani,
vaikka vastikään olin kuin unohdettu, yksinään.
Minusta ei olisi millään auttamaan heitä kaikkia --
Joten olin jälleen valintojen edessä.

Minä tiesin, stressi tuhoaisi minut vielä, se oli jo iskenyt hampaansa minuun.

Kaikesta huolimatta tiesin vastaukseni ja sen kaiken jo ennalta.

Uni antoi kaiken viimein anteeksi, se puolestani huoleni unohti.
Se minua kauaksi kuljetti,
paremmalle maaperälle kuin oma palanut maani.
Päästi hengähtämään hetkeksi,
haaveisiin, sinne, sinun rinnallesi.