IRC-Galleria

Mitä enemmän huolehdin,
vielä toinen toistaan turhemmistakin asioista,
sitä apaattisemmaksi tulen,
askel askeleelta,
ja joskus jotkut aamut vaan eivät tunnu heräämisen arvoisilta.
Sillä aamukooma ilman lämpöistä tuhisijaa kylkessä kiinni,
ihan siinä lähellä,
ovat kuin unien uhrijuhlaa, kuin lentämistä ilman siipiä.

Nyt tuntuu jo paremmalta kuin aiemmin -
sillä näen asiat paljon aiempaa selvemmin.

Viimein viikko vaihtuu seuraavaan,
likemmäksi vielä sielun pelastavia asioita,
asioita,
joista ei kuoleman uhatessakaan luovuta.
Vahingon kautta pala pintaa pois raapaistaan,
kuka tahansa ei tule koskaan näkemään mitä pinnan alla voikaan odottaa --
ja eräälle siellä on enemmän rakkautta kuin osaa itse kuvitellakkaan. {<3}

Tuuli verhonreunaa hennosti heiluttaa,
kun hämärä hakee taivaalta sijojaan.

Laittaessani silmät kiinni, näen yön uusin silmin.
Haaveiden siivittämänä on helppo luopua raskaasta taakastaan.

Mutta jossain, eräs jatkaa vieläkin taivaltaan,
katsellen samaa tähtitaivasta,
mutta tyystin toisaalta.
Ja kun viimein väsyneet askeleet kulkevat unten rajamaille,
hänestäkin tulee vapaa.

Ja jos hän joskus ulottumattomiin katoaisi,
niin painajaisesta toiseen kulkisi minun kivinen tieni.
Surusta suruun se minua riuhtoisi.

Mutta nyt kun kuljen unesta uneen jatkuvasti hymyillen,
ja tietäen kenet tapaan aina siellä jossain -
mikään ei voi enää satuttaa minua.

Sillä yhdessä me voisimme kestää ihan kaiken vastaantulevan.

Kulkisitko kanssani aikojen loppuun saakka ? {<3}