IRC-Galleria

Ajatukseni jäivät harhailemaan.

Ei enää paljoa muuta voisi toivoa.
Sunnuntai, vaiko sunnuntailta ?
Ei ollenkaan kuten tavallisesti.

Mmmh, havahdun kahvin tuoksuun joka tulee keittiöstä.
Pitäisiköhän.
Sitten ei kylläkään tule hetkeen uni.
Ei se kyllä taida tulla muutenkaan..
Tätä menoa.
Näillä ajatuksilla.

-

Seisoin kuistilla, viilentymässä.
Paljaat jalat vasten kylmää puulattiaa.

Näen kuun,
kovin sumuisan.

Varmaan siellä jossain,
matkallasi,
inspiraatioidesi kanssa,
katselet samaa kuuta.

Eri puolella maata.

Some day..

So - keep on flyin' !

Liikehdintää kadulla,
tähän aikaan yöstä !

Vilkaisu ikkunasta.

Naapurin pihaan.
Verinen betoni.

Odottava tunnelma.

Se pieni harmaapäinen mies jonka näin aamulla..
jolle sanoin huomenta -

haettiin nyt pois.

Valkeassa ruumispussissa.

Mustalla listallani on 0 nimeä.
Pidän sen puhtaana,
vaikka periaatteesta,
minulla ole tarve ladella sinne ketään,
saa olla mitä mieltä haluaa..

-
kyllä myönnän,
joskus tekisi mieli käyttää mustaa listaa..

Peace.

:-D

Pidä se salaisuutena.

Pyydän.

Lentelen levottomana.
Uusissa maisemissa.

Näen miljoonia tähtiä ympärilläni.

Ajantaju.
Katoaa.

Minäkin sen mukana.

Vihreää.
Oranssia.

Musta taivas ja kylmä kaupunki kuvitelma.

Kylmä suudelma vasten kättä.

Kaunis aamu unimetsässä.

Valkoinen huone.

Rakkaus.

Viinin maku talvissa.

Verta lumella.

Muistatko sen vaalean pihakeinun ?
Sen joka nitisi.
Keinuttiin siinä aina kun ei keksitty mitä leikittäisiin.

Tuumittiinkin, että joku päivä se varmana hajoaisi.

Yhtenä jos toisena päivänä pyysin sinua leikkimään sotaa minun ja minun
serkkuni kanssa,
mutta et ikinä halunnut tulla.

Ja jäin kanssasi.

Tykkäsin leikkiä kanssasi,
sie et tykänny rekoista,
ja minen tykänny nukeista.
Joten se meni juuri paremmin kuin hyvin.

Olen paperi.

Kävin tulostimessa,
joka oli ystävällinen.

Nyt minussa on tärkeää tekstiä !
Tunnen itseni hyvin tärkeäksi, ja minusta pidetään tarkoin huolta.

Pyörin monien käsissä.
Otetaan ja laitetaan takaisin.

Kukaan ei laita minua salkkuunsa.
Kukaan ota mukaansa.
Haluavat uuden kappaleen.
Miksi ?

Minua pidetään silmällä, etten katoa !
Voi kuinka kiva juttu !

Kävimpä eräs maanataiaamu kopiokoneessakin.
Joka ei ollut ystävällinen.
Muistutti vaan, että en olisi tämän jälkeen enää tärkeä.
Minut arkistoitaisiin,
eikä kukaan tarvisi minua.

En usko !

Torstai.
Tuli iltapäivä, toimistossa tuoksui kahvi, kuten yleensä.
Joku nappaa minut kainaloonsa,
ja vaihdamme huonetta.
Huoneessa on paljon mappeja !
Kuuluu melua,
mutta kuinka jännää !

Minun sysätään pinoon,
alimmaiseksi.

Sitten minuun tehdään kaksi reikää.

Muiden joukossa myös minut kiinnitetään rautaan.
Naps.

Ja kovat kannet painetaan kiinni.
Tulee pimeä.

Ovi paukahtaa kiinni.

"Olenkai lomalla nyt ?"
Kysyn itsekseni hiljaa.
"Ai, sukkii oo kopiootu. "
Joku älähtää takaani.

Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle.

Niin - ja pitää lähteä voidakseen palata.

En ole palanen joka vaan loksahtaa kohdilleen johonkin isompaan kokonaisuuteen.

-

Jotenkin..
menneisyys leijuu huoneeseen,

yhtäkkiä taas muistan sen
yön,
sen
moottoritien..
Kellertävän oranssit katuvalot.

Sateenkastelema asfaltti.

Aina tykkäsin matkata öisin.

Isän kanssa reissussa.
Rekalla,
ruotsissa.
Rekan hyttä oli niin huikean korkealla -
sieltä pikkutyttönä tähyilen - näen pitkälle.
Tie jatkuu loputtomiin.

Fleetwood Mac soi ja isä hyräilee sitä.

Uni painaa simmut kiinni.
Torkahdan.

Aivan kuin joku repäisisi minua eteenpäin voimakkaasti.
Turvavyö ei anna periksi ja se painautuu minuun kipeästi.

Itseasiassa, en tiedä missä vaiheessa edes oikeastaan heräsin.
Ehkä siihen jumalattomaan kolahdukseen, peltien rutinaan
ja tärähdykseen ?

Tai siihen kun tuulilasi on säröillä,
ihan punainen ja taivas tihkuaa vettä hiljalleen.

Kaikki on hiljaista.

Katson isää.
Huolestunut ja järkyttynyt katse katsoo minua takaisin.
Lävitse asti.
Isä puhuu minulle,
mutten kuule.

En pysty ajattelemaan,
en puhumaan.

Aika hidastuu.

Tuijotan punaisia länttejä säröjen seassa.
Haisee kummalle,
pahalle.

Isä aukaisee turvavyöni ja kantaa minut ulos.
Kantaa minua reppuselässä, kuten niinä aurinkoisina kesäpäivinä Arolan mökillä.
Mutta nyt emme ole Arolassa,
on pimeää ja sade osuu kasvoille,
menemme tienlaitaa kohti.
Äänet alkavat taas hiljalleen palautua,
sireenien kovat äänet kauempana sattuvat korviini.
Käännyn katsomaan taakseni,
Hyttä on rypistynyt.
Keulaa vasten makaa toinen auto, se on harmaa.
Muutkin autot ovat pysähtyneet.

Ihmisiä siellä täällä.
Koko keho tärisee.
Pidän isästä kiinni,
koska minua pelottaa.

Joku yrittää nostaa minut alas,
en halua päästää irti.

Viimein kuitenkin hellitän,
pidän isää kokoajan tiukasti kädestä.

Nyt jokapuolella on ihmisiä.

-

Miten ihmiset voivat olla niin itsetuhoisia ?

Joku siis koukkasi vastaantulevien kaistalle ja ajoi rekkamme alle.

Tällä tavoin kohtaan asioita.

Yhtäkkiä minun tulee kylmä.
Se tulee sisältäpäin -
Yllättäen.

Mitä peliä oikein pelaat ?

"Eikä syvyyksiin huku yksikään,
ei rakkauden liekki kädessään."