IRC-Galleria

Usein huokaan ihan huomaamattani,
kulkiessani peilin ohitse.
Se on niin perus, niin minulla kuin varmasti monella muullakin,
ettei ole ihan tyytyväinen ulkonäköönsä --
minussa on varmasti monia asioita jotka jakavat muiden mielipiteitä minusta,
mutten anna sellaisten seikkojen häiritä.

On sanomattakin selvää, ettei pysty kaikkia miellyttämään - mutta ei tottavie tarvitsekaan !
Joskus päätin, etten anna kenenkään lannistaa minua, että en anna kenenkään kyykyttää minua ulkonäköni, luonteenpiirteeni tai muunkaan sellaisen asian takia --
ja se päätös pitää edelleen.
Mitä minä muiden mielipiteillä kun minulla on omani.

En haluakaan kuulua siihen 'harmaaseen massaan',
Tiedän, omaan 'erikoiset' kasvonpiirteet, enkä joidenkin mieleen ole täydellinen vartaloltani,
pienine kauneusvirheineni,
ja olen aika hassu persoona, mutta olen tyytyväinen 'erillaiseen' ulkonäkööni, pukeutumiseeni, ynnä muuhun -- minun on hyvä olla näin.

Mutta täytyy sanoa, että on mahtavaa kuulla, että kelpaan ihan omana itsenäni (sinulle <3)
Se on minulle kuitenkin ensiarvoisen tärkeää,
se omalla tavallaan auttaa aina jaksamaan.

Se saa hymyilemään.
Kiitos.

Muistellen onnellisia kesäpäiviä --

eritoten sitä yhtä,
kun olimme kaksin sillä eräällä rannalla.
Muistat varmasti kuinka lämmin auringon paiste hyväili ihoa
ja tuuli heitteli hiuksia, viilentäen oloa.
Tai kuinka vesi kimmelsi kirkkaana ja aallot löivät rantaan..
Hiekka oli pehmeää ja lämmintä astella avojaloin.

Muistan kaikki ne hetket lapsekkaan kelmeinä ja onnellisina -

Silloin pidettiin hauskaa ja uitiin,
hymyiltiin, naurettiin --
ja nautittiin.

Mikään ei voinut tehdä kipeää tai harmittaa silloin.

Rakastan sinua ja lupaan rakastaa ihan aina --
sinä tiedät sen.
Teet minusta onnellisen.

Minä pidän sanani.

Täytyy sanoa
ettei tämä ole ollenkaan helppoa.
En tiedä mitenpäin tasapainoilla
tällä ohuella nuoralla.
Ja olen polttanut
kaikki turvaverkkoni --
Ja jos putoan ja loukkaan itseni
tiedän ketä vielä kiitän,

tämähän on minun syyni.

Tee minulle vielä entistä pahempi olo,

mutta pyydän, anna minun levätä edes pieni hetki.

Mutta ! Nytpäs olen turvallisesti kotona,
joten ei huolta.

Hyvää yötä maailma.
Myöhemmin,
niin,
sitten myöhemmin taas.

Älkää olko huolisanne,
menin nukkumaan.

En ota askeltakaan perääntyäkseni,
vaan jään odottamaan tuomiotani -

tyyni huokaus seuranani,
kaikuna tuulessa.
Ja ne tuulet tulevat kaukaa kotoa,
pohjoisesta.

ja turhan ahtaassa kukkaruukussa.
Suosin savisia ruukkuja.

Minä olen niin hyvä näissä,
ennalta arvaamisissa.
No, sehän oli ihan arvattavissa,
jätin tärkeitä asioita tahattomasti huomioimatta,
Olisi muutettava suuntaa piakoin,
ilman muuta olisi,
ei kahta puhetta etteikö se kannattaisi -
mutta onkohan sen jälkeen enää olemassakaan sitä tietä,
mitä ennen kuljin kotiin ?

Kaiken tunsin tietäneeni - mutten ollut odottanut sitä tapahtuvaksi näin.
Kaikki menikin yllättäen ihan väärinpäin --

ja en tiennytkään minne minun olisi pitänyt mennä.

Ilma on helevetin raskasta hengittää -

nys tarviisin tässä asiasa sitä tuiki tavallista, mutta todellä tärkeää
tukea -
siis sitä juur jota en saa.
Notta perkele,
miehä näytän teiteile,
että mie pystyn tähä ilima teitie apuaki.
Mullako on omakkii keinot ja tiien kyllä ketä minnuu auttaa ja ketä ei.

Tet ku toitotatte ettei minnuu mikkää järkipuhheet uppoo,
saatta mut kuulostaa enempi uhumaselle pikkulikalle ko ikinä -
ja siksi ko oon päättänynä jo tieni,
ni mitä tet ennää sielä viukutatta.

Ko tiiättä ettettä saa minnuu jäämää kuitenkaa -
eihän sole oikein pakottakkaa.

Vastarannan kiiskit -- #%&!½**`§¤!

Я люблю тебя :o

Pudota minut uudelleen
sano se minulle vielä kerran --
ja vain sinä tiedät kuinka se voi satuttaa.

Maalaan mustaa maisemaa,
sormeni hapuilevat pitkin oletettua taivasta,
etsien kosketuspintaa -

ja täällä synkän taivaani alla,
minä kaipaan sinua,
kaipaan niin sitä kosketusta --
Kaipaan niitä aamuja, ja niitä päiviä -
ja kuinka ne valuu niihin samettisiin iltoihin --
kaipaan sitä kaikkea hetki hetkeltä yhä enemmän.

Ja kun se kaikki tuntuu kaikkoavan kaikkien pahojen asioiden takaa-ajamana tiehensä.

Pimeydestä kuulen tutun äänen,
huudoistani huolimatta se ei voimistu,
se ei lähesty, ei luokseni saavu,
ei minun ojentamaani käteen tartu.

Mutta pimeä huomaa tilaisuutensa tulleen,
se tarttuu minuun, se turruttaa mieleni alkoholin lailla -
Ja siitäkin huolimatta minä jaksan jatkaa,
vähentyneillä voimilla,
epätoivoisemmalla äänellä,
mutta haluan löytää sinut nyt.

Viimein loppuvat vastahuudot ja tulee ihan hiljaista.
Turhautuneena lähden haparoivin askelin oletettuun suuntaan.
Ojennan käteni eteen ja ne huitovat ilmaa etsien vastauksia -
Tuntuu että kuljen ihan väärään suuntaan,
että arvioin välimatkan ihan väärin -
kun en löydäkään mihinkään.

Sitten kompastun juurakossa -
mutta silloin joku tarttui minusta kiinni ja apuaan tarjosi -
Mutta kuulemani ääni ei ole hänen, tämä minua vastaantullut ihminen ei ole se sama,
joka pitelee sydäntäni,
hän ei ole se kenet toivoin lähellleni nyt kun minua pelotti olla rohkea.
Huolimatta siitä että näen huonommin kuin muut.

Mutta tämä ääni on ystävällinen, se kuuluu ystävälleni.
Ja hän auttaa minut päämäärääni -
josta kuulen sen, tuon tutun äänen jonka jo luulin hukanneeni --

tosin vakavasävyisenä ja joka pyytää nyt poistumaan.

Ymmärrän siellä jossain vallitsevan tilanteen vakavuuden; nyt ei parane häiritä,
mutten voi olla myöntämättä mielessäni,
että petyin heidän käytökseensä,
sinua kun tarvittiin muualla.

Mistään huolimatta halusin pysytellä lähistöllä vain että saisin kuulla hänen äänensä,
minulle tuntemattomassa ympäristössä, minulle tuntemattomien ihmisten kanssa.
Koska silloin minusta tuntui, että olin turvassa, vaikken erottaisikaan mitään pimeästä miljööstä ympärilläni.

Ja kun hän viimein tulee lähelleni ja ottaa minut halaukseensa -
unohtuu pimeä metsä ja ihan kaikki muu.
Silloin minusta tuntuu, että olen todella olemassa ja että olen sittenkin tärkeä jollekulle.
{<3}

Sinä olet ainoa mitä näen,
mutta auta minua,
ole katseeni.