IRC-Galleria

Trollbunden

Trollbunden

Promise I'll be kind.

Selaa blogimerkintöjä

Uni.Maanantai 27.02.2006 15:12

Lähtökohta oli se, että olin tappanut jokusen ihmisen ja väki etsi murhaajaa. Tulossa oli jonkinlainen valtiovierailu, eikä moinen sekasorto olisi näyttänyt presidentin silmissä lainkaan hyvältä.

Joku, ehkä äitini tiesi minun olevan niiden murhien takana, ja yritti saada minua tunnustamaan, hänellä kun ei ollut todisteita, joilla olisi voinut minut käräyttää. Kuljin ympäriinsä niin kuin unissa yleensä, kävin tapaamassa tyttöystävääni (?), joka oli Kaunareiden Sheilan tytär. Vierailin toisenkin kaltaiseni syntisen naispaholaisen luona, hän oli Nicole Kidman jossain psykopaattiroolissa.

En tunnustanut syyllisyyttäni missään vaiheessa, mutta joku pentele penkaisi todisteet minua vastaan ja minut suljettiin mielisairaalaan, joka olikin kouluni ja jossa asuin suunnilleen 2m x 2m -kopperossa. Opettajani oli jokin osastonjohtaja ja väitti, että olin päässyt parempaan paikkaan kuin vankila tai tavallinen mielisairaala. Karkasin kuitenkin paikasta useampaan otteeseen, mutta aina ne saivat minut kiinni. Ennen kuin uni päättyi ja heräsin, olin jälleen karkumatkalla tällä kertaa vuorenvarmana, ettei minua sillä kertaa saataisi lukittua siihen komeroon.

edit. Saa esittää tulkintoja. :D

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.