IRC-Galleria

Trollbunden

Trollbunden

Promise I'll be kind.

Selaa blogimerkintöjä

Huhui.Perjantai 19.09.2008 02:28

Taas kerran sitä pysähtyy miettimään, että kylläpä tuo aika rientää.

Lasten kasvaessa ei varsinaisesti edes tule ajatelleeksi, että joku neljä vuotta, vaikka onkin ihmisen ikänä pieni, on suunnattoman pitkä aika kokemustasolla, etenkin ehkä tässä iässä. Viimeistä lienee paha sanoa, sillä ei ole vielä nähnyt elämästä oikeastaan kuin pintaraapaisun, mutta ikävuodet 16-20 tuntuvat olevan aikaa, jolloin ihminen käy kokemustasolla monenmoista prosessia läpi. Aletaan varttua teini-iästä yli, lähdetään yläasteelta se sen ajan ymmärrys mukanaan, persoonallisuus alkaa muokkautua yksilöllisemmäksi eikä kavereiden kanssa pyritä enää olemaan keskenään ihan samanlaisia. Tarkoitan sitä kun yläasteella hakeudutaan vanhemmista eroon ja tukeudutaan näissä identiteettikriiseissä kavereihin, sen jälkeen ehkä yritetään pysyä pystyssä ilman tukea, vapisten. Toki itsellänikin on tämä suuri itsenäisyys hakusessa vieläkin, tosin lähinnä taloudellisella tasolla, mutta ehkä se siitä ajan mittaan helpottaa.

Äh, tarkoitin tämänkin merkinnän paljon pitemmäksi, mutta ajatus katkeaa väsyneenä enkä oikeastaan edes tiedä, mitä ihmettä olinkaan kirjoittamassa. Ei kait siinä.

Rumat ihmiset, menkää kotiinne.Keskiviikko 17.09.2008 23:01

Otsikon rumilla ihmisillä viittaan nyt sellaisiin tyytymättömiin, kurttuotsaisiin ihmisiin, jotka vaikuttavat unohtaneen hymyilemisen taidon.

Ensinnäkin: tottakai meillä kaikilla on omat stressinaiheemme. Ei kannata edes ruveta vertailemaan, kenellä on suurimmat huolet ja kauhein stressi, siinä tulee väistämättä paskaa niskaan jollekulle. Vaikka jonkun askelten kaiku ei olisikaan raskas eivätkä suupielet laahaisi asfalttia, hänellä voi olla juuri yhtä paljon murheita kuin sillä tyytymättömän näköisellä pankkiirilla Stockan kassajonossa. Pitää vain osata repiä ilo irti elämästä, mistä pääsemmekin tarinan toiseen vaiheeseen.

Pessimisti, eli ihminen, joka odottaa tulevalta vain kaikkein pahinta, on varsin potentiaalinen henkilö olemaan jatkuvasti pahalla tuulella ja masentumaan. Kliseet "kaikki järjestyy" ja "kyllä se siitä vielä suttaantuu" ovat myrkkyä tällaiselle ihmiselle tai saavat hänet vain tuhahtamaan pilkallisesti. Hyvänen aika, voiko odottaakaan mitään muuta kuin huonoa lopputulosta tai päivää tai mitä ikinä odottaakaan, jos asennoituu niin, että kaikki väistämättä epäonnistuu. Ihminen perustuu niin pitkälti itsesuggestioon. Kaiken lisäksi tuo "täytyy kai se yrittää, vaikkei tästä mitään tulekaan"-tapa on suunnattoman ärsyttävä kanssaeläjille. Se on itsesääliä, ja harva jaksaa kuunnella sitä.

Lapset, murtautukaa ulos mustistanne ja harmaistanne ja ottakaa vastaan elämä kaikkine väreineen ilolla ja luottavaisuudella tulevaisuuteen!

Children!Perjantai 05.09.2008 03:59

Testaa, oletko aikuinen. Ruksaa kohta, jos mainittu asia kuuluu elämääsi. Pisteiden yhteenlaskettu summa kertoo aikuisuutesi todellisen asteen.

( ) Aalto-maljakko/Oiva Toikan lintu 1
(1) Bonus-kortti/Plussa-kortti 1
(2) Lauantaisauna (eli piste jos todellakin mieluummin valitset saunan kuin baari-illan) 1
( ) Tukisukkahousut/kalossit 1
(3) Asun avoliitossa 1
( ) Olen naimisissa 2
( ) Olen eronnut 3
( ) Olen toista kertaa naimisissa 4
( ) Minulla on kaukosuhde -1
( ) Asuntolaina 1
( ) Asun soluasunnossa -1
( ) Asun kommuunissa -2
( ) Asun vanhempien luona -3
( ) Minulla on lapsia (piste jokaisesta lapsesta)
( ) Marsu/kani/hamsteri/gerbiili/rotta/muu harmiton pikku jyrsijä -1
( ) Auto/vene/asuntovaunu (pluspiste jokaisesta PAITSI tuunatusta autosta MIINUSPISTE)
( ) Skeittilauta -1
( ) Kaasugrilli 1
(4) Ompelukone 1
( ) Painepesuri 1
( ) Lehtipuhallin 1
( ) Tiedän, mikä biisi on listaykkösenä -1
( ) Kävelysauvat 1
( ) Käyntikortti 1
(3) Hassu kännykkälogo tai taustakuva -1
( ) Jakkupuku/poplari 1
(2) Kirppiskuteet -1
( ) Superkalliit lenkkarit -1
( ) Taiteilijan signeeraama grafiikanlehti 1
( ) Savonlinnan oopperajuhlat 1 (Yrityslipulla käymisestä 2)
(1) Rockfestarit viimeisen kahden vuoden sisällä -1
( ) Luottokortti 1
(0) Opiskelijakortti -1
( ) Joulukuusi/jouluvalot pihapensaassa 1
( ) Tupakoin salaa vanhemmilta -1
( ) Palaverit 1
( ) Pariskunta-illalliset 1
( ) Pyöräilykypärä 1
( ) Käytän pipoa sisällä -1
( ) Valmistan ruokaa pakastimeen 1
(0,5) Sienestys/marjastus/metsästys jahtiporukassa/pilkkiminen/verkkokalastus 1 (Jos poimit viinimarjoja omasta pensaasta ja keität niistä mehua, saat kaksi pistettä.)
(-0,5) Pidän heavymusiikista -1
(0,5) Heijastin 1
( ) Tatuointi/lävistys -1 (Jos kuitenkin häpeät tatuointiasi tai olet jo luopunut lävistyksestäsi, saat pluspisteen.)
(1,5) Niska-selkäjumppa ym. hartiasärkyjen vähentämiseen tähtäävä liikunta 1
( ) Barhopping -1
(2,5) Yritän luoda toimivaa ihmissuhdetta anoppiini 1
( ) Osallistun mielenosoituksiin -1 (Myös aktiivinen globalisaation vastustaminen ja eläinten oikeuksien puolustaminen lasketaan.)
( ) Eläkevakuutus 1 (Testamentin tekemisestä saat 2 pistettä.)
( ) Playstation -1 (Myös muut pelikonsolit ja tietokonepelit lasketaan, jos pelaat niillä aktiivisesti.)
( ) Ylelliset elintarvikkeet 1
(1,5) Irtokarkit itselle -1
(0,5) Pummaaminen -1 (Myös pummilla matkustaminen lasketaan. Jos olet viimeisen kahden vuoden aikana ottanut kapakasta laittomasti haltuusi tuoppeja, tuhkakuppeja, maljakoita, wc-paperia tai aterimia, saat myös miinuspisteen.)
( ) Yli 10 euron viinit 1
( ) Maito ruokajuomana -1 (Pistesaaliisi vähenee myös iltakaakaosta.)
(1,5) Vitamiinit 1
( ) Energiajuomat -1
( ) Vegaani -1
( ) Istutan kukkasipuleita 1
( ) Asioin automarketissa (tarkoituksena ostaa koko viikon ruoat kerralla) 1
(2,5) Ilta ilman seksiä voi silti olla onnistunut 1
(1,5) Minulta on kysytty papereita viimeisen vuoden sisällä -1
( ) Muistan rippikoulu-isosteni nimet -1

Minä: 1,5

TULOKSET

-0 Olet syntynyt eilen tai korkeintaan toissapäivänä ja aikuisuus häämöttää vielä kaukana: tylsänä, harmaana ja epätodellisena...

1-9 Olet nuoruutesi kukoistuksessa, mutta älä huoli: idealismi ja skeittilauta vaihtuvat tuota pikaa selluliittiin ja eläkevakuutukseen!

10-19 Olet paatunut aikuinen, mutta vaalit nuorekkuutesi rippeitä kuin kalleinta aarrettasi - mikä se onkin. Pysy juuri tuollaisena, älä ikinä muutu!

20- Olet aikuisuuden ruumiillistuma - kannattaisiko vähän löysätä kravattia/helminauhaa..?

Hienoista neuroosia ilmassaLauantai 30.08.2008 14:00

Olen viimeisen viikon ajan nähnyt jatkuvasti unia matoista. Tarkemmin sanoen niiden tekemisestä. Aina joku on mennyt vikaan, yhdessä unessa violetti-vihreään mattoon tuli väkisin valkoista, vaikka syötin pelkkää violettia ja vihreätä, toisessa unessa ihanat kirkkaan värit karisivat matosta tyystin, kun sen otti alas kangaspuilta. Kolmannessa jäin kauhean paljon jälkeen muita, jotka kutoivat mattojaan hirveällä tatsilla. Ahdistuneen ilmapiirinsä vuoksi kaikki kolme voitaneen luokitella painajaisiksi.

No, eipähän ole otuksia lätkimässä laudatur- ja eximia-miekoilla päähän. *koputtaa puuta*

OllaanX Kameleita??+1Torstai 14.08.2008 02:13

Oletko:
1. (1 p.) nähnyt minun nauravan?
2. (3 p.) nauranut kanssani?
3. (2 p.) nähnyt minun itkevän?
4. (4 p.) itkenyt kanssani?
5. (2 p.) halannut minua?
6. (5 p.) pussannut minua?
7. (1 p.) tavannut minut?
8. (3 p.) käynyt luonani?
9. (2 p.) nähnyt sisarukseni?
10. (4 p.) ollut kanssani lomalla?
11. (5 p.) kertonut minulle salaisuuden?
12. (1 p.) riidellyt kanssani?
13. (4 p.) ollut luonani yötä?
14. (2 p.) kuullut minun laulavan?
15. (4 p.) nähnyt minun nukkuvan?
16. (2 p.) tuntenut minut kauan?
17. (2 p.) nähnyt vanhempani?
18. (3 p.) iloinnut puolestani?
19. (4 p.) itkenyt puolestani?
20. (4 p.) lohduttanut minua?
21. (3 p.) rohkaissut minua?
22. (4 p.) ollut mukanani jossakin tärkeässä jutussa?
23. (2 p.) pitänyt kivaa kanssani?
24. (3 p.) nähnyt kun syön?
25. (6 p.) sanonut että rakastat minua ja tarkoittanut sitä?
70-76 pistettä; <3
60-69 pistettä; ystävä
45-59 pistettä; kaveri
20-44 pistettä; tutustutaan paremmin!
00-19 pistettä; et tunne minua. tutustutaan?

LäskiäKeskiviikko 13.08.2008 22:59

Uimari-Kelly Osbourne Islannista, päivää


TANSSIJA
[/] Tiedän mikä on granschöté (se on grand jeté)
[x] Tiedän mikä on kick-ball-change
[/ yritys on kova] Saan spagaatin AINAKIN yhdelle puolelle
[x] Osaan tehdä kärrynpyörän
[ ] Käyn tanssimassa yli 5 kertaa viikossa (klubit&discot hyväksytään..)

TOTAL: 3

KORIPALLOILIJA
[ ] Osaan donkata
[ ] Olen pitkä (170 cm+)
[x] Olen tehnyt elämäni aikana ainakin 10 koria
[/] Hyppään korkealle
[x] Minulla on hyvät refleksit

TOTAL: 2,5

JÄÄKIEKKOILIJA
[ ] Omistan hokkarit
[x] ... yleensäkin tiedän, mitkä ovat hokkarit.
[ ] Osaan sirklata
[x] Omistan hyvät refleksit
[ ] Käyn luistelemassa 3-7 kertaa viikossa (tai enemmän)

TOTAL: 2

JALKAPALLOILIJA
[x] Tiedän, mikä on paitsio
[ ] Omistan nappulat
[ ] Osaan pujotella pelaajien välistä pallon kanssa
[ ] Hallitsen pallon
[/] Olen suht hyvä maalissa

TOTAL: 1,5

HIIHTÄJÄ
[ ] Olen hiihtänyt viimeisen viikon aikana yli 5 kilometriä <-talvella
[ ] Osaan vanhanajan luisteluhiihtoa
[ ] Pystyn hiihtämään 5-10 km luistelutyylillä
[ ] Sauvat ja sukseni ovat oikean mittaiset minulle
[ ] ... omistan sukset ja sauvat.

TOTAL: 0

CHEERLEADERI
[x] Olen notkea
[ ] Olen hyvä tasapainoilemaan
[ ] Osaan tehdä jotenkin voltin kärrynpyörän tai kuperkeikan
[ ] Tykkään nostaa toisia ihmisiä
[x] Pidän tanssista

TOTAL: 2

UIMARI
[x] Olen kuin kala vedessä
[x] Tykkään uida
[x] Rannalle mennään uimaan
[ ] Haluaisin olla merenneito
[/] Rakastan uimahalleja

TOTAL: 3,5

VOIMISTELIJA
[ ] Saan ristarin
[ ] Saan kaikki spagaatit (etu x2-sivu)
[ ] Minulla on hyvä ponnistusvoima
[ ] Tiedän kuka on Maria Ringinen
[x] Omistan jonku voimisteluvälineen (pallo, vanne, keilat tms.)

TOTAL: 1

TAITOLUISTELIJA
[ ] Omistan kaunoluistimet
[?] Tykkään luistella
[ ] Osaan jäällä ainakin yhden piruetin
[x] Tiedän kuka on Kiira Korpi
[ ] Käyn vapaa-ajalla luistelemassa

TOTAL: 1

LAULAJA
[/] Sinulla on hyvä lauluääni
[kävisin jos voisin] Käyt laulutunneilla
[ ] Suvussasi on paljon musiikkivaikutteisia ihmisiä
[/] Laulat päivässä puolituntia/tai yli
[x] Tunnet jonkun laulajan

TOTAL: 2




Britney Spears
[ ] Olen syntynyt loppuvuodesta (loka-joulukuu).
[ ] Minulla on sekä sisko(/ja) että veli(/veljiä).
[ ] Olen sekä isosisko että pikkusisko.
[x] Olen tehnyt jotain tosi typerää.
[/] Minulla on vaaleat hiukset.
[x] Harrastan/olen harrastanut tanssia.
2,5/6

Anna Abreu
[x] Olen lyhyt.
[ ] Minulla on ulkomaalainen sukunimi.
[ ] Vanhempani tai toinen vanhemmistani on ulkomaalainen.
[/] Etunimeni on aika yleinen.
[x] Olen syntynyt alkuvuodesta (tammi-maaliskuu).
[x] Pidän laulamisesta.
3,5/6

Kelly Osbourne
[x] Minulla on vähän outo perhe…
[ ] Minulla ja sisaruksellani on vähän ikäeroa (alle vuosi – kaksi vuotta)
[/] Olen melko kalpea.
[x] Vanhempani ovat yhä yhdessä.
[x] Olen hieman pyöreä.
[/] Minulla on erikoinen tyyli.
4/6

Madonna
[ ] Olen syntynyt elokuussa.
[ ] Minulla on viisi (tai yli) sisarusta.
[ ] Äitini on kuollut.
[ ] Olen hyvä liikunnassa.
[x] Ja tykkään tanssimisesta.
[x] En pidä George W. Bushista.
2/6

Avril Lavigne
[ ] Osaan soittaa kitaraa.
[x] Olen kasvissyöjä.
[/] Ruoanlaitto on kivaa!
[ ] Skeittaan.
[ ] Olen vähän poikamainen.
[ ] Olen syntynyt syyskuussa.
1,5/6

Paris Hilton
[/] Olen blondi.
[ ] Vanhempani ovat rikkaita.
[ ] Olen perheeni esikoinen.
[/] Hoen jotakin lausahdusta jatkuvasti.
[ ] Olen laiha ja pitkä.
[x] Minulla on ollut paljon eläimiä.
1/6

Mary-Kate Olsen
[ ] Minulla on kaksoissisarus.
[ ] …Ja hän on minua vähän vanhempi.
[ ] Olen vasenkätinen.
[ ] Minulla on/oli syömishäiriö.
[ ] Olen syntynyt kesäkuussa.
[x] Pidän hevosista.
1/6

Ashley Olsen
[ ] Minulla on kaksoissisarus.
[ ] Ja olen häntä vähän vanhempi.
[ ] Pidän matematiikasta.
[ ] Vanhempani ovat eronneet.
[ ] Olen syntynyt kesäkuussa.
[x] Minulla on myös veli.
1/6

Angelina Jolie
[ ] Äitini on kuollut.
[ ] Minulla on huonot välit isääni.
[x] Voisin adoptoida lapsen/lapsia.
[/] Olen biseksuaali.
[x] Â…mutta seurustelen miehen(pojan) kanssa.
[ ] Minulla on aika suuret huulet.
2,5/6

Lindsay Lohan
[ ] Olen isosisko.
[ ] Â…ja perheeni esikoinen.
[ ] Isäni on ollut vankilassa.
[ ] Olen syntynyt heinäkuussa.
[ ] Seurustelen naisen(tytön) kanssa.
[/] Pidän juhlimisesta.
0,5/6

Nicole Richie
[ ] Minut on adoptoitu.
[x] Olen vähän yli 150 cm pitkä. (alle 160 cm)
[/] Minulla on ollut paljon riitoja parhaan kaverini kanssa.
[ ] Olen syntynyt syyskuussa.
[ ] Mielestäni Harlow on hieno nimi.
[x] Minulla on koira/koiria.
2,5/6

......


Meikkaus:
[/] Käytän meikkiä.
[/] En käytä meikkiä.

Perhe
[x] Äiti.
[x] Isä.
[ ] Vanhemmat eronneet.
[ ] Äitipuoli.
[ ] Isäpuoli.
[ ] Sisko/Siskoja.
[x] Veli/Veljiä.
[ ] Siskopuoli
[ ] Velipuoli

Asuminen
[ ] Omakotitalo.
[ ] Rivitalo.
[x] Kerrostalo.
[ ] Solu.
[ ] Muu, Mikä?

Musiikki:
[x] Omistan mp3
[ ] En omista.
[x] Kuuntelen musiikkia koneella.
[ ] En kuuntele koneella musiikkia.
[/] Minulla on omat stereot/radio.
[x] Kuuntelen paljon musiikkia laidasta laitaan.
[ ] Minulla on oma lempi "musiikkityyli".

VIIMEISIN
*Henkilö jonka näit? - Jaakko
*Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - Helena
*Henkilö jota halasit? - Jaakko
*Henkilö jonka kanssa tekstailit? - Aikuislukion opon kanssa
*Kappale jonka kuuntelit? - En kuule muista

TÄNÄÄN
*Mitä teet myöhemmin? - saatan tsäppäillä jotain kouluhommia ja tietysti paapaa
*Mitä teet nyt? - tsäppäilen aikuislukiojuttuja ja täyttelen tätä
*Mitä olet tehnyt tänään? - käynyt koulussa
*Mitä olet syönyt tänään? - ruisleipää, kasvisstroganoffia, Marianne-karkkeja, pottumuusia ja soijarouhetta currykastikkeessa, sämpylöitä ja kaakaota

TÄLLÄ HETKELLÄ
*Rakastatko ketää? - joo <3
*Kaipaatko ketään? - joo
*Mikä fiilis? - paapauttaa

KYLLÄ/EI
*Olen halailija - ainakin Jaakon halailija
*Olen aamuihminen - ääh
*Olen tällä hetkellä raskaana - toivottavasti en
*Olen toipumassa sydänsuruista - e
*Olen vasenkätinen - osin
*Kadun tällä hetkellä jotain mitä olen sanonut - nääh
*En pidä kenestäkään - tykkäänpä!
*Pidän puhelimessa juttelusta - joo
*Minulla on paljon opittavaa - on!
*Minulla on tapana ihastua "vääriin" ihmisiin - joskus
*Kaikki isovanhempani ovat elossa - ei :(
*Minulle on sanottu että olen viisas - o :D
*Minulle on sanottu että minulla on hyvä huumorintaju - o :D
*Olen vaihtanut vaipan - en!
*Olen muuttunut paljon viime vuosien aikana - joo kai
*Minulla on ystäviä jotka eivät koskaan ole nähneet oikeata hiusväriäni - kyl


....

SUOMI
[ ] Tykkään lihapullista ja perunamuusista
[x] Olen ollut Helsingissä
[x] ja tiedän mikä Helsinki on
[/] Minulla/perheelläni on mökki järven rannalla
[x] Olen käynyt Lapissa
[ ] Tykkään jääkiekosta
[x] Talvi on lempivuodenaikani
[ ] Kuuntelen iskelmiä
[ ] Asun omakotitalossa
[x] Olen käynyt Linnanmäellä
Total: 5,5

RUOTSI
[/] Heja Sverige!
[x] Olen vaaleahiuksinen
[ ] Olen käynyt Tukholmassa
[ ] Tykkään Basshunterista
[x] Olen ollut Silja ja/tai Viking Linella
[lol] Olen homo
[ ] Olen käynyt Gröna Lundissa
[x] Tiedän Ruotsin rahayksikön
[x] Osaan ruotsia
[XXXX] Olen prinsessa tai nimeni on Victoria
Total: 5,5

ESPANJA
[ ] Olen käynyt Madridissa
[en oo maistanut :o] Tykkään paellasta
[/] Osaan espanjaa
[x] Tiedän mitä churrot ovat
[x] Tiedän Espanjan lipun värit
[ ] Olen käynyt Kanariansaarilla
[ ] Seuraan Los Serranoa
[ ] Tiedän mitä kirjainta käytetään Espanjan ajoneuvojen lyhenteenä
[ ] Tykkään yli 30 + asteen lämpötilasta
[ ] Tiedän mikä on Espanjan korkein vuori
Total: 3,5

AMERIKKA
[x] Roskaruoka<3
[x] Olen hieman lihava
[ ] Olen ollut keltaisen taksin kyydissä
[ ] Olen jättänyt tippiä ravintolassa
[x] Osaan puhua sujuvasti englantia
[x] Tiedän kuka on Yhdysvaltojen presidentti
[ ] Olen saanut ajokortin 16-vuotiaana
[ ] Olen käynyt Amerikassa
[ ] Vietän kiitospäivää
[x] Tiedän missä ilmansuunnassa California sijaitsee
Total: 5

EGYPTI
[ ] Minulla on tummat hiukset
[ ] Olen käynyt Kairossa
[x] Pidän itämaisesta ruoasta
[x] Haluaisin mennä risteilylle Niilille
[ ] Olen lentänyt yli 6 tunnin lentomatkan
[ ] Olen Islam-uskoinen
[x] Tykkään poseerata kuten patsaat/kleopatrat
[ ] En pelkää terrori-iskuja enkä sotia
[/] Tykkään tanssia vatsatanssia
Total: 3,5

JAPANI
[ ] Olen käynyt Aasiassa
[ ] Pidän mangasta
[x] Tykkään riisistä
[ ] Seuraan aktiivisesti sumopainia
[ ] Olen käynyt Tokiossa
[x] Tunnen buddhalaisen/shintolaisen
[ ] Japanin keisari on idolini
[x] Osaan sijoittaa Japanin kartalle
[x] Tiedän Japanin rahayksikön
[ ] Tykkään sushista
Total: 4

ISLANTI
[x] Pidän kylmästä ilmasta
[ ] Olen käynyt Reykjavikissa
[ ] Asun saarivaltiossa
[x] Haluaisin käydä kuumassa lähteessä
[x] Viihdyn alueella jossa ei ole korkeita puita
[x] Pidän jäätiköistä
[x] Tykkään hevosista
[ ] Olen nähnyt naalin
[ ] Tykkään kalasta
[x] Pidän pienistä valtioista
Total: 6

TURKKI
[x] Tykkään lämpimästä maasta
[ ] Ja viihdyn siellä paremmin
[ ] Tykkään kebabista
[ ] Osaan myös turkkia
[x] Rakastan turkkilaista omenateetä
[x] Löydän Turkin kartasta
[ ] Olen tummahiuksinen
[ ] Katsotaan jalkapalloa
[ ] En pelkää terrori-iskuja enkä sotia
[x] Tiedän Turkin pääkaupungin
Total: 4

[Ei aihetta]Tiistai 12.08.2008 19:57



1. Kuulet äidiltäsi että muutatte vuodeksi Afrikkaan:
[x] Jes, jippii, kivaa! Äiti oot ihanin <3
[x] Äiti, ookko ottanu jotai vähä vettä väkevämpää?
[] Joo äiti toi on just tota läppää paskimmillaa! :D
[] EEIIIIIIIII! ÄITI ET OO TOSISSAS EI IKIMAAILMAS EIEIEI NEVERRRR! :''''''(

2. Kaverisi sanoo, että olet lihonut kuluneen kesän aikana:
[x] No toi ny ei ollu mikää uutine. Keksi uutta.
[] I <3 my mäGGipäGGii !1
[x] Mä tiedän...
[ ] MITÄ VITTUA? VITUN ÄMMÄ SANOIKSÄ MUA LÄSKIKS?!?!?!?! :''(

3. Opettajasi muuttaa naapuriisi:
[] Jes, nyt vihdoin pääsen open kaa samaa matkaa kouluu<3 opettajat on ihania.
[x] Ihan sama.
[] Ei jumalauta! -.-
[] EEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIII EIEIEI TÄN ON PAKKO OLLA UNI !

4. Kadulla joku tuntematon tulee pyytämään sinulta nimmaria:
[x] No mullaha näitä faneja riittää...
[x] Öööh? multako? Ootko iha varma? :D
[x] Tuituuuiiii ! :o :))))
[] Sori, en anna!

5. Luokkakaverisi laittaa nastan tuolillesi ja istut siihen:
[] Hahhaha! Hyvä läppä! :D *reps*
[x] On siinäki kaverit! Huoh teidän kanssanne
[x] Ai ******* ! :'D Nyt tulee turpii :D
[x] Aiaiaiaiaiai! Kukä tän teki?! KUKA? KAKISTAKAA ULOS! MÄ KERRON OPELLE!! Nyyh...

6. Englantilainen tulee kysymään sinulta kesken kävelylenkkisi ''Do you speak English?'':
[] Emmä käy lenkeillä
[x] Öööhh... i....i... ehhh.... *sönköttää*
[] Mitäääähhhh ?! PUHU SUAMEE KIITOOOOSSS!
[x] Yes I do.

7. Joku tulee kysymään sinulta kesken shoppailusi: ''OoX se [nimimerkkisi] sielt galtsust?''
[x] Ööhh.. Joo?
[x] Kyllä, minä se olen :) Miksi kysyt?
[x] Mitä vittuu kyselet?!?!? OOX JOKU PEDOFIILI??!?! häh!?
[x] Mite sä sen tiesit? ;o Ainii, oon nii kuuluisa.

8. Isäsi ottaa näppäimistösi pois viikon ajaksi koneen liikakäytön vuoksi:
[] Taas?
[x] No problem. iha sama. kyl mä pärjään ilman konettaki.
[] Kavereille dataan ->>
[] EEEEIIIIIIII!!!!
[x] Hyvä päätös Isä! Se on iha oikein mulle. Nyt oitis ulkoilemaan ->>

9. Paavo Lipponen tulee teille kylään:
[x] No ei vitus oo tulos.
[x] IhhhQQ ! Paavo<3 Grr
[] Kuka se o?
[x] Jee! Olen aina halunnut tavata hänet. Hän on minun esikuvani.

10. Kaveri kertoo että on datannut koko yön:
[x] Miten sä pystyt?!?!!? :O
[x] No lol. Mä harrastan sitä joka päivä
[] Nii? Oliko muuta?
[x] Mikä dataus?

11. Äitisi tulee parturista uuden kampauksen kera - irokeesin:
[x] Ai sä otit uuden irokeesin? Kiva.
[] MÄKI HALUAN EPISTÄ!
[x] Äiti.. äiti.. äiti....... MITÄ VITTUA?!
[] ÄITI VOI HYI MEE NY LEIKKAA POIS SE, MUA HÄVETTÄÄ! *piiloutuu*
[x] Cool.

12. Voitat lotossa 7 miljoonaa euroa:
[x] Bom chika wahwah! TÄNÄÄN ON PILEET KAIKKI SILEEKS! ;)
[x] Havaji/ muut ulkomaat, HERE I COME! :''')
[x] omg :o *shock*
[] Säästän ne tulevaisuutta varten ja elän samanlaista elämää kuin nytkin.
[] Lahjoitan kaikki unisefille.

13. Pieraiset äänekkäästi julkisella paikalla:
[] Hups! Se oli toi! *osoitat vieressäsi olevaa kaveria*
[x] Ahhh... Näitä riittää...
[x] VOI EI APUA VOI VITSI OON NOLO *juoksee täysiä pois piiloon*
[] *reps* aadssdsaads.

14. Samalla hetkellä kaverisikin pieraisee - äänekkäästi:
[x] Hei nyt ollaan yhtä noloja! Tasois ollaan! :D
[x] Ahh.. Mitkä aromit! :D
[x] Eeeei pidä ilmoja pidätellä ;)
[x] *reps* :D:D:D:D:
[x] No hyi vittu!

15. Kuolet:
[x] Jes, mä oonki aina halunnu kuolla. Vihaan elämääni.
[x] No lol :D
[] Ihan sama.......
[x] EIIIIIIIIIHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH! Mä oon liian nuori ja kaunis kuoltavaks!

16. Huomaat Jammun juoksevan muna pystyssä luoksesi.
[x] Ei vittu.. -.-'
[] KOMEE ÄIJÄ, TUU TÄNNE PUPPELI!!!!<3333
[x] Mä niiiin tiesin, et Jammu tekee comebackin !
[x] Right?
(minähän Jammua suuresti kiinnostaisinkin)

17. Kesäloma alkoi.
[] ei vois vähempää kiinnostaa
[] vittuuks se mulle kuuluu
[x] uu jee kesää!<33
[x] koulu loppu jes!

18. Koulu alkaa kohta.
[x] jes!!kokeit ja projektei!!*ihailee*
[x] ei vittu!!
[] evvk
[x] ...

19. Sulle soitetaan ja sanotaan, että elät vaan 8 päivää...
[] emmä kestä!!*tekee hirttosilmukkaa*
[] evvk
[] enää 8 päivää dataa!!
[x] VOI VITTU!!

20. Poikaystäväsi jättää sinut.
[x] mitä?!?!?miks??!?!*ihmettelee*
[x] älä jätä mua!mä rakastan sua!!*itkee*
[x] mitä vittuu??o.O
[x] mee imee munaas ja haista paska!!*läppäsee*

21. Joudut autiosaarelle ilman mitään ruokaa tai vettä
[] vittu meen haittenruuaks!
[x] pitäs kai olla jtn hedelmii?o.O
[] ääh emmä mitää hedelmii jaksa ettii mä syön mun kamun*sytyttää nuotiota*
[] ihanaa ranta loma!!bikinit esii:)<3

22. Sinulta kysytään, voisiko elämästäsi tehdä elokuvan.
[x] älä kuseta mua
[x] mitä??oikeesti??
[x] jos mä saan esittää pääroolis!*pää pystyssä*
[] mun elämäst ei tehä mitää vitun elokuvaa!

23.Sinua haukutaan huoraksi.
[x] ku haukuit mua huoraks nii et tiiä yhtää mitää must!
[x] vittu ite oot huora!
[x] ollaax molemmat?<3
[]kato peilii

24. Joku tulee kysymään "haluatko munaa?'
[] nam!joo!!<3
[x]syö pääs
[x] ime ite munaas pervo!!
[] TOTTAKAI!!!

25.Sun lemmikkis kuoli
[x] EEIII!!!!
[] aijaa....
[] ...
[] EEIII!!MIKS JUST MUN LEMMIKKI!!???!?!!???

26. Sinulta viedään kännykkä.
[x] ei helvetti!
[x]mitä mä oon tehny???o.O
[] evvk
[] EEIII!!!emmä pysty elää!!*lataa aseen*

27. Äitisi tulee humalassa kotiin.
[] normaalii
[x] miks et ottanu mua mukaa??!?!?o.O
[x]just
[] vittu mikä juoppo

28. Saat tuntemattomalta pojalta kimpun ruusuja
[x]miks sä mulle nää annat??o.O
[] oih!ihania!*antaa suukon*
[]just-.-*heittää roskii*
[x] kiitti:)*antaa halin*

29. Poika/tyttöystäväsi imee unissaan varvastasi.
[] Sori, nyt erehdyit ruumiinjäsenestä.
[] LOPETA KUSIPÄÄ.
[x] Kivaa, toi kutittaa. : ))

30. Sokeudut yhtäkkiä.
[] Kuka tän teki? Siis kuka haluaa luopua hengestään?
[x] JEE, NYT SAAN KOIRAN !
[x] Just näin.
[x] KUKA SAMMUTTI VALOT ?

Yhyy, diggaan Johnny Deppiä niinQ!Keskiviikko 06.08.2008 10:39

Saksikäsi Edward

[ ] Muut karttavat sinua omituisen ulkonäkösi vuoksi
[/] Olet taiteellinen
[x] Olet ujo
[x] Olet toivottomasti rakastunut...
[ ] ...mutta rakkautesi ei huomaa sitä
[ ] Olet menettänyt sinulle tärkeän ihmisen
[/] Olet hyvin avulias...
[ ] ...ja hieman mielistelevä
[ ] Kasvosi ovat täynnä arpia

3

Wade "Cry-Baby" Walker

[ ] Osaat vuodattaa kyyneleen tuosta vaan
[ ] Olet loistava laulaja...
[ ] ...sekä tanssija
[ ] Vanhat ihmiset kiertävät sinut kaukaa
[ ] Olet häirikkö
[ ] Vanhempasi ovat kuolleet
[ ] Hiuksesi ovat aina taakse vedetyt
[ ] Pukeudut mustaan nahkatakkiin
[x] Olet joutunut monesti hankaluuksiin

1

Jack Sparrow

[ ] Kävelet kuin olisit humalassa
[ ]Sinulla on rastat
[x] Puhut epäselvästi
[x] Et aina tiedä mitä haluat
[/] Muut pitävät sinua outona
[ ] Sinua on vaikea ymmärtää
[ ] Huijaat jatkuvasti muita ihmisiä
[x] Olet tosipaikan tullen pelkuri
[ ] Sinun on pakko saada pompottaa muita mielesi mukaan

3,5

Ichabod Crane

[x] Sinulla on tarve uudistaa asioita
[XXX] Olet nero
[/] Ratkot kaikenlaisia asioita...
[ ] ...vaikka et siitä pidäkään
[/] Ötökät ällöttävät sinua
[ ] Sinulla on surullinen menneisyys
[/] Isäsi on hullu
[ ] Äitisi on kuollut
[x] Sinun tekisi mieli mennä helpoimman kautta

4,5

Willy Wonka

[ ] Hiuksesi on oltava hyvin
[x] Sinulla on pakkomielteitä
[x] Rakastat karkkia
[ ] Inhoat lapsia
[x] Naamasi on jatkuvasti oudossa virneessä
[/] Tanssitaitosi ovat mitättömät
[ ] Pidät hauskaa muiden kustannuksella
[x] Sanot ja sitten ajattelet
[ ] Olet huoleton

4,5

Gilbert Grape

[ ] Asut pienessä kylässä
[ ] Sinulla on jälkeenjäänyt pikkuveli
[/] Äitisi on ylipainoinen
[ ] Työskentelet pienessä kaupassa..
[ ] ..mutta se menestyy hyvin huonosti
[ ] Sinulla on salasuhde naapurin rouvaan
[ ] Sinulla on sisko
[ ] Pikkuveljesi käy hermoille...
[ ] ..hän on usein vahdittavanasi

0,5

Don Juan de Marco

[XXXX] Olet maailman suurin rakastaja
[ ] Päässäsi viiraa
[ ] Olet yrittänyt itsemurhaa
[x] Olet leikkinyt naista...
[ ] ...ja vietellyt tahtomattasi miehen
[/] Käyt psykiatrilla/olet käynyt
[/] Ajatuksesi ja juttusi ovat pervoja
[x] Ihminen on soitin jota soitetaan hellästi
[x] Sinulla on aksentti

4

Roux

[ ] Asut laivassa..
[ ] ...seuranasi muita jokirottia
[ ] Olet kapteeni
[ ] Soitat kitaraa
[ ] Myyt koruja
[ ] Tiedät ettei sinusta pidetä
[ ] Olet salaperäinen
[/] Sekä erittäin avulias
[/] Osaat juhlia ja kunnolla

1

Mort Rainey

[ ] Olet mustasukkainen
[ ] Asut järven rannalla
[ ] Ja yksin..
[ ] ..seuranasi sekarotuinen piski
[ ] Olet hullu
[ ] Näet näkyjä
[sääskiä ei vissiin lasketa] Olet tappanut ihmisen/eläimen
[x] Puhut yksiksesi...
[x] ...ja puheesi ovat sekaisia

2


Sleepy Hollow goes Charlie and the Chocolate Factory. Mutta mihin jäi George Jung?

She's a witch!Keskiviikko 06.08.2008 10:05

Vampyyri:

[x] En pyörry nähdessäni verta
[x] Olen purrut ihmistä
[/] Olen maistanut verta ja mielestäni se on hyvää
[ ] Inhoan valkosipulia
[x] Pelkään teräviä puunpaloja
[/] Valvon myöhään/en saa unta yöllä
[/] Torkun päivisin
[/] Olen sosiaalinen ja viihdyn ihmisten seurassa

5

Zombie:

[x] Olen kömpelö
[x] Rehellisesti sanottuna olen aika tyhmä
[ ] Viihdyn parhaiten laumassa kaltaisteni kanssa
[ ] Matkin toisia, minulla ei ole omaa persoonaa
[ ] En piittaa pätkääkään ulkonäöstäni
[x] Rakastan rentoa hengailua kavereiden kanssa
[x] Arvostan älyä, vaikken sillä itse loistakaan
[ ] Liikun erittäin kankeasti linkuttaen

4

Ihmissusi:

[ ] Olen erittäin valpas täysikuun aikaan
[ ] Kärsin karvojen liikakasvusta
[ ] Pidän lihasta
[/] Sudet ovat upeita eläimiä, eikä niitä saisi tappaa!
[ ] Minulla on valppaat vaistot
[x] Puolustaudun ärhäkästi
[ ] Minusta tuntuu, että koirani on sukua minulle
[x] Päivisin tunnen olevani ihan normaali

2,5

Succubus

[x] Olen nainen
[x] Ehkä hieman demoninen
[ ] Viettelen miehiä huvikseni
[ ] Erityisesti munkit on mieleeni
[jaa-a] Olen viehkeä
[ ] Imen energiaa ympärillä olevista ihmisistä
[ ] Kerään spermaa
[/] Minulla on/haluaisin lohikäärmeen siivet selkääni

2,5

Noita

[x] Minussa on paljon voimaa
[/] Olen melko herkkä kokemaan yliluonnolisia asioita
[x] Olen joskus harjoittanut magiaa
[ ] Olen tehnyt sopimuksen Paholaisen kanssa
[x] Jos vielä olisi noitavainoja, minut varmasti poltettaisiin roviolla!
[/] Intuitiivinen tietosi on vahva ja luotat siihen mukisematta
[x lasketaanko useampi äksä jos on useampi kissa?] Minulla on kissa
[x] Monet ovat kyselleet minulta selvyyttä esim. näkemiinsä uniin.

6

Demoni

[ ] Olen paha
[/] Jotkut kutsuvat minua riivaajaksi
[/] Joskus koen olevani jumalista seuraava
[XXX] Haluan että minua palvotaan jumalana
[ ] Olen oikea piru!
[/] Olen kova valehtelemaan
[/] Olen vihainen
[ ] Olen kova panettelemaan

3

Optimisti, perkeleLauantai 02.08.2008 09:15



Narkkari:
[ ] Lempikasvini on kannabis tai marihuana
[ ] Tykkään piikeistä ja neuloista
[ ] Inhoan sinistä valoa, en nää suoniani
[x] Olen riippuvainen jostakin/minulla on pakkomielle
[ ] Lääkkeitä on kiva syödä, vaikken olisikaan sairas
[ ] Minulla on kalpea iho ja punertavat silmät
TOTAL: 1

Juoppo:
[/] Kalja on kaveri
[x] Viinapullot sopii koristeeksi
[ ] Olen selvin päin vain jouluna
[/] Paras ryypiskelypaikka on puiston penkki
[ ] Minua ei häiritse, jos joku on kännissä
[ ] Minulla on kunnon kaljamaha
TOTAL: 2

Joulupukki:
[x] Tykkään antaa lahjoja
[oliskin] Minulla on parta
[ ] Olen erittäin vanha
[x] Pidän poroista
[asuin] Asun Lapissa
[x] Nauran paljon
TOTAL: 3

Keiju:
[ ] Olen pieni ja siro
[ ] Minulla on siivet
[x] Kikatan paljon
[x] Hymyilen paljon
[/] Pidän hennoista väreistä
[/] Kammoksun pahoja juttuja
TOTAL: 3

Peikko:
[x] Minulla on sekainen tukka
[x] Puheestani saa harvoin selvää
[ ] Pidän lihasta
[ ] Minulla on isot jalat
[ ] Olen pitkä ja roteva
[ ] Minulla on kyttyräselkä
TOTAL: 2

Työnarkomaani:
[ ] Töissä on kivaa
[ ] Rakastan pomoani
[ ] Tykkään viedä työt kotiin
[ ] Jään aina ylitöihin
[/] Haluan edetä urallani
[ ] Minusta työni on hauskaa
TOTAL: 0,5

Nörtti:
[ ] Tykkään matikasta
[/] Katson paljon dokumentteja ja tieteisleffoja
[x] Tilaan/meille tulee Tieteen kuvalehti
[x] Tykkään hääräillä tietokoneella
[/] Olen teoreettinen
[x] Harkitsen aina pitkään ennen kuin päätän
TOTAL: 4

Pissaliisa:
[ ] Käytän stringejä
[ ] Kirjoitan ks:n x:nä
[ ] Dokaan sidukkaa
[ ] Otan ns. "peilivalokuvia"
[ ] Koulu on perseestä
[ ] 2 viikkoa on kauan seurusteluaikaa
TOTAL: 0

Leffafriikki:
[x] Tiedän mitä tapahtuu kun on katsonut mystisen videonauhan (the Ring jne.)
[x] Tiedän montako roolia Johnny Depp on elämänsä aikana esittänyt
[ ] Meillä näkyy maksulliset leffakanavat
[?/] Minulla on yli 30-DVD-elokuvaa
[x] Omistan paljon vanhoja VHS-kasetteja
[ ] Tykkään melkein kaikista leffoista, mitkä olen nähnyt
TOTAL: 3,5

Anime- ja mangafriikki:
[ ] Luen monia mangasarjoja
[ ] Anime- ja mangahahmot ovat paremman näköisiä kuin länsimaiset
[ ] Katson animesarjoja
[ ] Olen cosplayer
[ ] Piirrän mangaa
[/] Haluaisin matkustaa Japaniin
TOTAL: 0,5

Psykopaatti:
[/] Haluaisin tosissani hallita yhdyskuntaa
[ ] Hitler on esikuvani
[/] Kun joku nauraa, hän nauraa minulle
[/] Suunnittelen välillä, että tapan jonkun
[ ] Minulle on sanottu, että nauruni kuulostaa mielipuoliselta
[ ] Osaan manipuloida ihmisiä tanssimaan oman pillini mukaan
TOTAL: 1,5

Maailmanparantaja:
[ ] Olen kummi (Itämeren, WWF:n, Plan...)
[ ] Olen ostanut lahjan erilaisesta lahjakaupasta
[x] Olen lahjoittanut rahaa punaiselle ristille (keräykseen)
[/] Ostan lähes kaiken kierrätettynä
[ ] Kerään roskat, kun näen niitä maassa
[x] Olen huolissani maapallosta
TOTAL: 2,5

Angsti:
[ ] Yhyy, kukaan ei rakasta
[ ] Kirjoitan angstirunoja
[x] Itken usein ilman syytä
[ ] Koko maailma vihaa minua
[ ] Piirrän angstisia kuvia
[ ] Viiltelen
TOTAL: 1

Outo:
[ ] Jos joku vetäisi minua turpaan, taputtaisin
[x] Nuolen lautaseni puhtaaksi
[x] Puhun itsekseni
[ ] Minulla on käsinukkeja; järjestän näytelmiä itselleni
[x] Minulla on useampi persoona
[ ] Minulla on oma salainen kieli, jota kukaan muu ei tunne
TOTAL: 3

Repuusi:
[ ] Käyn ehkä kerran viikossa pesulla
[ ] Vaihdan alusvaatteeni kerran viikossa
[ ] Käyn usein ns. "puskakusella"
[ ] Puren kynsiäni
[ ] Imeskelen hiuksiani
[/] En kampaa hiuksiani koskaan
TOTAL: 0,5

Snobi:
[ ] Kaikki ovat alapuolellani
[ ] Katson kaikkia nenänvarttani pitkin
[ ] Olen rikas
[x] Olen lellitty
[/] En tottele ketään
[ ] Haistattelen opettajille
TOTAL: 1,5

Optimisti:
[x] Kaikessa ja kaikissa on jotain hyvää
[x] Kaikki kääntyy vielä hyväksi
[x] Huonomminkin voisi olla
[x] Huomenna on parempi päivä
[x] Hyvin se menee
[ ] Paatuneimmallakin on kultainen sydän
TOTAL: 5

Pessimisti:
[ ] Missään ei ole mitään hyvää
[ ] Perseelleen menee kuitenkin
[ ] Huonommin ei voisi olla
[ ] Huomenna menee vielä huonommin
[ ] En jaksa enää
[ ] Elämällä ei ole merkitystä
TOTAL: 0

Urheiluhullu:
[ ] Kaikki aika menee kisoissa ja harkoissa
[ ] Rakastan kaikkia lajeja
[ ] Hikoilu on hyväksi
[x] Olen voittanut kultaa ainakin yhdessä lajissa
[ ] Olen ikäisteni huipuissa
[ ] Voitto on tärkeintä!
TOTAL: 1

Syöppö:
[ ] Mulla on nälkä
[ ] Koska syödään?
[x] Napostelen usein
[x] Suosikkeja ovat mm. sipsit, karkit ja limukka
[/] Syön kaikkea mikä maistuu hyvälle
[ ] Yöpala on välttämätön
TOTAL: 2,5

Hissukka:
[x] En viittaa koulussa, pelkään että vastaan väärin
[ ] Pukeudun mustaan ja yleensä huppareihin ja farkkuihin
[ ] Vastaan lyhyillä lauseilla; OK, ihan jees, ihan sama jne.
[/] En halua olla johtaja
[ ] Teen mukisematta mitä käsketään
[x] Olen luotettava
TOTAL: 2,5

Pomottaja:
[x] Haluan, että minua totellaan
[x] Saan usein haluamani
[/] Haluan olla johtaja
[ ] Hermostun, jos joku on eri mieltä kanssani
[/] Haluan tehdä kaiken itse
[ ] Jos joku mokaa, räyhään hänelle
TOTAL: 3