IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

Nekroti Nek.Perjantai 09.12.2005 21:18

Meni tämä perjantai sitten ajantapoksi.
Ukko tulee duunireissulta vasta ennen puoltayötä, eikä meikäläisellä ole likviditeettiä, joten kauppareissu jäi tälle päivällä. Nyt lähinnä lyön pökköä pesään ja koitan lämmittää tämän kämpän asuttavaan kuntoon.

Jotta jokin lohduttaisi, nautin mansikkamehua viinilasista. Koira on ollut hiton rasittava tänään, kävi selkäni takana piparkakkupussilla ja muutenkin juossut pahanteossa. Severiä kävi pyöräyttämässä ratsuttaja. Poika oli vähän hätänen, mutta hieno. Pitäisi kavuta selkään jokupäivä itsekin, mutta huomenna tulee vuokraaja. Saanpa vähän lomaa lannanheitosta.

Olo on vähän huono, ollut aamusta asti. Väsyttää kun en pystynyt nukkumaan enää Laurin lähdön jälkeen. Toisina aamuína se onnistuu, toisina ei. Ehkä pakkasilmassa juoksentelu piristää liikaa. En muista koska joku muu olisi tehnyt aamutallin. No, syyskuussa varmaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.