IRC-Galleria

Tein aivan järkyttävän kummallisen, mutta hyvän, kaupan: ostin netin kautta Dir en greyn wanhat albumit "Gauze" ja "Macabre" yhteishintaan 33 e (sis. pk:t). Levyt tulivat tänään postissa ja ovat aivan naarmuttomia ja obitkin jäljellä! Olen niin iloinen, kun sain nuo molemmat kerralla. Puoli vuotta jonottanut nuita eräässä nettikaupassa ja nyt sain ne yksityiseltä - säästin vieläpä parikymmentä euroa! Iloinen olen. ^^

Väsyttää kamalasti. Päätä särkee. Ajattelin piirtää tänään kaavat kesämekkooni. <3

Eilen olin tekniikan alan pääsykokeissa Stadissa. Koepaikka oli Bulevardilla, jonne sitten seikkailin dösää ja sporaa käyttäen kaveriltani. Kävelin aluksi väärää tietä, koska tulkitsin vinoa katukylttiä väärin. Löysin oikean kadun. Vaivuin epätoivoon, koska ilmoittautumisaika läheni loppuaan. Kyyneleet kihosivat silmiin: enkö saa edes mahdollisuutta yrittää päästä oppilaitokseen sisälle, koska en löydä koepaikkaa? Kysyin neuvoa muijalta, joka ei osannut sanoa rakennuksen nro 31 sijaintia. Tajusin katsoa tien toiselle puolelle, jossa kulki monia nuoria, ja siellähän se koepaikka olikin. Löysin oikean rakennuksen. En löytänyt oikeaa salia. Myöhästyin. Onneksi päästivät sisälle, mukavia heppuja. Kokeen valvojat puhuivat kuin olisivat olleet varmoja, että kaikki pääsemme sisälle. Saimme kuulla puhetta siitä, miten meidän on harkittava vaihto-oppilasmahdollisuutta. Ohjaaja toivotti hyvää kesää ja huikkasi: "Nähdään syksyllä!" Olin iloinen. Tosin..

En ehtinyt käymään vessassa ennen koetta enkä ollut syönyt juuri mitään. Näin ollen matemaattisten tehtävien miettiminen oli kusihätäisenä hyvin vaikeaa. Fysiikan tehtävistä sain tehtyä vain yhden, minkä jälkeen olin pakotettu jättämään koetilanteen, koska oli pakko päästä vessaan. Harmittaa: en varmaan osannut mitään. Yritän kyllä ilman muuta ensi vuonnakin, jos en pääse tänä vuonna opiskelemaan. Paikka vaikutti mukavalta ja ohjaajat olivat aivan mahtavia. Samaa ei voi sanoa esim. viittomakielentulkin koulutuksen valintakokeita ohjanneista haahkoista.

Pyörryttää. Miksiköhän. Ehkä siitä on liian pitkä aika, kun olen viimeksi ollut koneella? Olen kuitenkin hyvin ravittu (jeah, kiitos nniora lettukesteistä ;)) ja ulkonakin kävin. Hmm.

Kävin eilen paikallisessa kirjastossa ja lainasin mm. paljon satukirjoja, kuten L. Carrolin "Alicen seikkailut Ihmemaassa" (kyseisen maan eliöstö on kyllä aika vittumaista - ärsyttävää lukea) ja kertomuksen Adalmiinan helmestä, joka oli lempisatujani pienenä, mutten enää muista edes tarinan kulkua. Huoneeni on paikoin vaikeakulkuinen useiden kirjaston niteiden ja levypinojen takia. Liikkumista rajoittavat myös vaatekasat: normaalisti en heitä vaatteitani kasoittain lattialle, mutta eilen tultuani Helsingistä olin niin väsynyt, etten jaksanut välittää. En jaksaisi millään siivota. ^^'

Loppuun varsin oivaltava pätkä "Alicen seikkailuista Ihmemaassa", jossa Alice juttelee Irvikissan kanssa
"'Me olemme kaikki hulluja täällä. Minä olen hullu. Sinä olet hullu."
"Mistä tiedät että minä olen hullu?" Alice kysyi.
"Et voi olla olematta", sanoi kissa, "muuten et olisi tullut tänne."
Alicesta se ei ollut todiste eikä mikään, mutta hän jatkoi silti: "Ja mistä tiedät että itse olet hullu?"
"Ensinnäkin", kissa sanoi, "koirat eivät ole hulluja. Myönnätkö sen?"
"Kyllä kai", Alice sanoi.
"No", jatkoi kissa, "koira murisee kun on vihainen ja heiluttaa häntäänsä kun on mielissään. Minä sen sijaan murisen kun olen mielissäni ja heilutan häntääni kun olen vihainen. Siis minä olen hullu."
"Minä puhuisin kehräämisestä enkä murinasta", Alice sanoi."

Rakastan satuja. ^^

Huomenna viimeinen valintakoe (tekniikan ala). Oleilen tällä hetkellä stadissa. Täällä on liikaa ihmisiä, urg. Taidan sittenkin olla jonkinnäköinen maalainen, sillä kärsin tästä ihmispaljoudesta, saasteen ja melun määrästä suunnattomasti. Kestän kyllä, koska hyvää seuraa. Ja toivottavasti kohta ruokaakin (kiinalaista). ^^

Nyt kun paniikki, stressi, kiire ja kaikenlaiset työt ovat ainakin hetkeksi jääneet taakse, olen löytänyt jälleen vanhan ystäväni: ajattelun. Tosin tällä löydöllä ei taida olla kummoista vaikutusta toimintaani, sillä mokailen yhä minkä kerkiän - kaikessa. Mieleni taso siveli maata vielä pari päivää sitten: olin masentunut. Aikuistumisenpelkoa mutsini veikkasi, mutta en haluaisi allekirjoittaa jotakin niin typeränkuuloista asiaa.

Kesätreenit alkoivat. Jihhuu. Nyt kroppani on jälleen kivulias joka päivä, mikä vaikeuttaa arkeani. Ensimmäisten kesätreenien jälkeisenä päivänä jouduin vierimään sängystäni alas, koska vatsalihakseni olivat liian arat ja selkärankani kankea ylös vääntäytymiseen. Kävelin vaivalloisesti kuin olisin ollut ikäistäni paljon paljon vanhempi.

Maalasin pihatonttumme vaatetuksen sinikeltaiseksi. Suomalaiset mieltävät kyseisen väriyhdistelmän länsinaapuriimme lähes poikkeuksetta, vaikka onhan esimerkiksi Ukrainankin lipussa samoja värejä, sinistä ja keltaista. Mutta sanokaa, mitä sanotte: siitä tontusta tuli hienompi kuin alkuperäisestä juosten kusten maalatusta tympeävärisestä keramiikkapatsaasta.

Nousin sängystä noin klo 17. Lankkasin kolme paria kenkiä, jonka jälkeen aloin lukemaan kirjahyllyni sisältöä läpi (K. Yukin Cain Saga menossa) ja katsomaan televisiosta Nuorta Hannibalia. Nyt kuuntelen Lady GaGaa ja syön yo-juhlistani jäänyttä kakkua. Kuuma. Pitäisi vaihtaa liinavaatteet. Huomenna menen otattamaan itsestäni valokuvan valkolakin kanssa. Käyn siis jälleen läpi saman hiustenkiharrussession, minkä eilenkin. Päätäni särkee. Mutsi naljaili darrasta: "Onko tukan juuri kipeä?" Ei se sitä ole - särkii jo eilen. Unirytmi sekaisin, kun jouduin viikolla heräämään klo kuuden aikoihin lähes kaikkina päivinä ja mennyt keskiyön jälkeen nukkumaan. Voih, sotkin sänkyni viinimarjaan. Ärmh.

Eilen oli oikein mukavaa hengailla valkolakin kanssa (ei sitä uskaltanut poiskaan ottaa, kun kiharapörrötukkaani oli muotoutunut vähemmän tyylikkäästi hatun raamien mukaan ^^'), vaikka olinkin väsymyksen takia aivan rajoillani. Humalluin liian nopeasti. Syytän väsymystä. En edes juonut juuri mitään - baarissakin vettä. Tapasin kivan jäbän, mutta homma katkesi ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan, koska tuli kiirus dösälle. Harmittaa hieman.

Juhlani sujuivat varsin emmimäisesti: kaadoin lautaseni puvulleni (kakkua ja kermavaahtoa..), sukkahousuni repesivät, korkkarien kantalaput kuluivat ja pinnoite lähti (olivat ensimmäistä kertaa käytössä! Andiamo, vaadimme laatua!!), sylkäisin boolin lattialle, hajotin kassissani olleen lasipullollisen virun valgeaa istuutuessani (kassi ja siinä olleet korkkarit kastuivat täysin - vitutti). En onneksi muista (...) sattuiko vielä jotakin muuta. Söin grillipaikassa rankalaisia, joiden päälle oli ripoteltu fetajuustopaloja. Hämmentävän hyvää.

Paras lahja lienee ollut äitini antamat Kalevala-korut (kaulaan ja korviin), jotka kantoivat nimeä "Runoratsu". Ei olisi valinta voinut mennä enempää nappiin. :D Lisäksi tänään yllätyin, kun mutsi sanoi maksavansa meikäläisen autokouluun tänä kesänä. Kyllästyi varmaan itsekin toisten ihmisten jatkuvaan ihmettelyyn, miksen ole ajanut ajokorttia ja siihen, että tarvitsen aina kyytiä. ^^'

Tiistaina valintakoe viittomakielentulkin koulutusohjelmaan. Sitä seuraavalla viikolla tekniikanalan valintakoe. Olen jo jotenkin kesälomalla, joten lukufiilis pakkasen puolella. Äh, en lomalla: voiko ihminen, joka ei opiskele tai käy töissä sanoa olevansa lomalla, jos tämä aikatauluttomuus on hänelle arkea?

Tunnen itseni niin epävarmaksi, tyhjäksi. Ei ole enää mitään vakaata paikkaa, mihin palata, missä nähdä kavereita. Nyt täytyy pitää enemmän yhteyttä, jotta ihmissuhteet pysyisivät eheinä. Nyt taistelu olemassaolosta on täysin omissa käsissä. Tuntuu vain, etten ole vieläkään valmis - etten, jaksa kantaa olemassaolontaakkaa. Mutsi puhui aikuistumisesta. Vihaan vain sitä sanaa ja sen merkitystä niin paljon, etten haluaisi myöntää elämänvaiheeni olevan juuri sitä. Kun sen myönnän, olen jo rumempi, lihavampi, aikatauluttuneempi, elämättömämpi, kotiutuneempi, mielikuvituksettomampi, huonommin pukeutuva yhteiskunnan orja. En halua olla sellainen.

Bilsankoe oli vaikea. Jumitin jopa puolisen tuntia yrittäessäni keksiä vastausta erääseen tehtävään. Noh, nyt ainakin nuo yliopiston valintakokeet ohi. Sain tänään kutsun viittomakielentulkin (AMK) valintakokeeseen (uijee, ennakkotehtäväesseeni siis toimi), joka on ensi viikon tiistaina. Sitä seuraavana maanantaina tekniikan alan valintakoe (AMK).

En liene koskaan ollut näin väsynyt kuin nyt. Menin sunnuntaina stadiin, ma pois, ke turkuun, today pois, huomenna stadiin, josta keravalle ja kotiin. Ja lauantaina pitäisi vielä jaksaa hymyillä kuin puuhevonen koko päivä, olla ryhdikäs ja näyttää hyvältä - en jaksa. Ja päivän päätteeksi bileet, joissa ajetaan kukot tunkiolle ja vedetään ähtärit olalle. Ja skumppaakin täytyy taas juoda, vaikka wappuna lipitin mokomaa liikaakin - üngh.

Oli tuo Turun mantsankoe varsin hämmentävä. Stadin vastaavassa oli 4 tehtävää, Turun kokeessa 8 sivua, joissa piti hallita paljon enemmän asioita. Nojaa. Erehdyin katsomaan äskettäin pääsyprosentteja, joten nyt olen mieleltäni aavistuksen painunut. Ja huomenna vielä bilsa. Huokaisisin, jos en...

...OLISI SYÖNYT ÄSKEN AIVAN HELVETIN HYVÄNMAKUISTA KUSKUS-MUONAA. <3 Ja vielä valmisruokaa oli. Uijui. Findusin.

Iloinen olen siitäkin, että sain kutsun Metropolian tekniikan ja liikenteen alan valintakokeeseen. Pyrin insinööriksi joko sähkö-, kemian- tai bio- ja elintarviketekniikan alalle. Pärjäänköhän.

Huomenna Turkuun. Mikä päänsärky.

Maantieteen valintakoe Helsingin yliopistoon takana. Olisi ollut helppo, jos olisin lukenut enemmän kuin sen 77 sivua. Huomasin olevani taas palikka. Tai sitten vain ajattelen liian vaikeasti. Kysymyksenä oli jotakin tuulen merkityksestä enkä edes ajatellutkaan tuulivoimaa. Argh. Kokeen jälkeen mieleeni tulvi kaikenlaista ekstraa subtrooppisista suihkuvirtauksista, joista olisi varmaan kannattanut mainita. Argh. Sama kuin viime syksyn maantieteen yo-kokeessa en tajunnut vastata: "Valtamerissä ei kasva puita" Oikeesti, voi juntti, millaisia kysymyksiä. Valintakokeen selitä käsitteet-kohdassa oli "onneksi" tänä vuonna vain yksi käsite, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Käsite "OPEC" piti selittää, mikä kirvoitti pienen hymyn huulilleni: olin juuri edellisenä päivänä selittänyt äidilleni, mitä eroa Nigerillä ja Nigerialla on. ;)

Mikä parasta, ostin kännykkääni USB-kaapelin. Yeah. Nyt saan lempparikipaleitani soittoääneksi ilman, että tarvitsee puljata typerien palvelimien kanssa. ^^

Kiitos kaikille, jotka toivottivat onnea kokeeseen. Toivottavasti toivotuksenne ei mennyt hukkaan. Pahoittelen, jos näin kävi.

Argh. En meinannut viime yönä saada unta, vaan kiemurtelin lakanat myttyyn ja tuskastuneena aloin pelaamaan kännykkäni matopeliä joskus aamuyöllä. Heräsin aamukuudelta, kiemurtelin ja vaeltelin tuskaisena hereillä, vaikka olisin voinut nukkua pidempään. Lopulta nukahdin, ohitin kello yhdeksän herätykseni ja heräsin kymmeneltä. Kaivoin bilsankirjan esille ja aloin lukemaan. Nukahdin kirjan päälle. Heräsin kahdeltatoista kiroten sitä, miten puolet hiljaisesta päivästä on mennyt ja kohta motskarit, hyönteiset ja porukat alkavat mölyämään. Sain luettua noin 40 sivua.

19 sivua jäljellä, niin kolmas kirja biologiaa luettu. Ajattelin lukevani sen nyt, mutta vanha kesäduunipomoni parin vuoden takaa soitti, että tulisinko lapsenvahdiksi tälle illalle. Näin ollen lupauduin (mitäpä ei köyhä tekisi 20 euron palkan tähden). Nyt sitten menen talouteen, jonka koira koittaa panna jalkaani koko ajan, haisee kuvottavalle ja kuolaa ämpäritolkulla. Valvon pitkälle aamuyöhön odottaen pääseväni himaan ja nukun kotiin päästyäni puolille päivin. Menetän taas lukemiseen varaamani ajan ja kiroan itseni, kun en pääse yliopistoon.

Söin ison mansikan. Oikeastaan varsin monta sellaista. Lähes kämmenen kokoisia. Kylläpä jalostavat isoiksi... :F

Lukuintoni pääsykokeiden suhteen on niin nollassa! Bilsassa olen pääsyt solukalvon rakenteesta ja toiminnasta jopa valo- ja pimeäreaktioihin. Ei prkl voi olla tylsempää ja tärkeämpää asiaa kuin yhteytys. Ah, onpas: soluhengitys. Argh. En jaksa lukea. Katsoisin vain mieluummin Honey & Cloveria: sain tänään ensimmäisen kauden ekstroineen katseltua. Olen niin laiska lukemaan. En jaksanut lukea ylppäreihin, en jaksa lukea pääsykokeisiin. Onko mulla jonkin sortin identiteettikriisi, kun en ole motivoitunut? Haluan toki päästä yliopistoon, mutta nähtyäni, miten vaikeita tehtäviä maantieteen pääsykokeessa on (ei niihin kyllä pysty vastaamaan ainakaan meidän lukiomme maantieteen oppikirjan tietojen pohjalta; ihan ihme käsitteitä!) olen laiskistunut entisestäni. aloin panostamaan biologiaan ja sainkin ensimmäisen kurssin kirjan luettua kahdessa päivässä, mutta nyt olen jumissa siinäkin aineessa: 2. kurssi on niin tylsä, mutta kokeiden kannalta tärkeä. Taktikoisinkohan huonosti, jos lukisin tässä välissä kurssin ihmisen biologiasta ja sitten käsittelisin nuo kaikki geenitiedejutut. Olen niin... en edes osaa kuvailla tätä tunnetta: kaipaan vapautta. Haluaisin jopa tehdä ulkotöitä: maalata talon seinät, koristella kukkaruukkuja äitini toiveen mukaan joillakin pienillä, sileillä kivillä, istuttaa kasveja. Pystyttää sulkkisverkon. Pelata sulkapalloa, pesistä ja salibandya. Rantalenttis olisi myös aivan mahtavaa. Kaipaan niin vapautta. Haluaisin työtäkin. Vinkatkaa mulle ihmeessä, jos joku tuttunne omistaa firman ja kaipaa työntekijää. Mutta ei, en edes Korkeasaaren lipunmyyjäksi kelvannut, koska haluavat jonkun, jolla on kokemusta palvelualalta. Voih, miten osaankaan taas tilittää kaikkea paskaa.

Hi, tästä tulee mekko heti sitten, kun pääsykokeet ovat ohi (kolme viikkoa.. urgh..). ^^ Kaoottinen. <3