IRC-Galleria

Mies jolle ei kukaan koskaan nauranut
'Oi beibi pidä musta kii'
Hän kuiskasi minulle aina iltahämärissä
Tuijottaa kasvottomana kasvojen seasta,
roikkuu kahvikupin korvasta
peili taskusta

Salkussa tilinumero ja sosiaaliturvatunnus ja ajan ratas se liikahtaa.
Hän putoaa katoaa sekoaa toisiin miehiin naisiin lapsiin.
Kunnes kävelykepin vaativa kaiku kimpoilee
ihmisestä toiseen
kolmanteen

Mies jolle ei kukaan koskaan mitään tästä maasta jossa päivä jäikin itään.
Nyrkissä salkku salkussa kellokortti jossa leima vapauteen
vaikka liukuhihnalla taukokaaokseen

tilinumero ja sosiaaliturvatunnus joista numerot putoilee katoilee,
taskussa peili josta vakoilee
silmäpari
lasinen pinta ympärillä loputon kasvojen virta
kunnes vastasyntyneen parku tarttuu
ihmisestä toiseen
kolmanteen

by Plutonium 74

Arskalle


Hei hei hei
kai me saadaan mennä,
kai me saadaan mennä,
timpan luokse kylään siel on trampoliini
viritetty.
hei hei hei
ei kai siinä mitään,
ei kai siinä tarvi mitään murehtia,
sillä timpan äiti on sairaanhoitaja.
Joo se kurkkii perään, puhaltaa jos jotain sattuu, ei kai satu,
mut jos sattuu niin siitä voi oppii kyllä nippa nappa.
taijos on kova pää, niin ehkä opi ei.
Isä sano et mulla on sellanen.
se on sukuvika jaajaa.

Nyt on kesän paras päivä,
hyttysiä vähemmän kuin ikinä ja arska vollottaa.
Tämä on se päivä ja tässä on ne tyypit joita vanhankin vielä muistellaan.

Hei lissu tulee ja lissu ottaa teräsmiehen mukaan sekä hiukan viileen sisälippis,
jarkon vanha varmaankin,
mut hei jos me päästään,
jos me päästään niin me tuodaan jone sekä pikkusisko,
jättibeibi tietenkin.
Hei hei siel on kaikki, kaikki pääsee,
aina pääse ei.
mutta tänään on niin kesä ettei ole milloinkaan.
Ja se timpan trampoliini vaan nyt sattuu olemaan,
se vaan nyt sattuu olemaan
nyt oikealla paikallaan.

Nyt on kesän paras päivä,
hyttysiä vähemmän kuin ikinä ja arska vollottaa.
Tämä on se päivä ja tässä on ne tyypit joita vanhankin vielä muistellaan.

Hei hei hei nyt me mennään, juostaan puiston poikki ilman paitaa,
Penkkisedät katsoo mut niitten silmät harhailee.
Silti kaikista nyt huomaa et tää kesäpäivä toimii, sehän ruutuhyppelee ja kerää kaikki pullot pois.

Nyt on kesän paras päivä,
hyttysiä vähemmän kuin ikinä ja arska vollottaa.
Tämä on se päivä ja tässä on ne tyypit joita vanhankin vielä muistellaan.

By Tohtori Orff & Herra Dalcroze

Ái minäkö olen? :D Hirvitys miten positiivista tilitystä täällä päiväkirjamerkinnnöissä ihan oikeasti onkaan. No mutta tapansa kullakin. Mä kirjotan terapioivana tällaisia - jotenkin näihin aiheisiin ja ajateuksiin saa syvyyden käsille paremmin ja on mielenmaisemanakin moniportaisempi. En mä halua kirjoittaa joutavuuttani. Mut ilo pitää hengissä. Ehkä ilo on tän kaiken perusta ja kivijalka ja sen päälle rakentuu ja sikiää muu, niin että onnellisuudesta vouhkaus on kuin kirjottais joka päivä että rakastan äitiäni. joka päivä pitäis kirjoittaa niin.
Ei hitto vie.:D Alan olla kypsää kauraa. Lähen menee nyt. En pysy hereillä.

Must tuntuu. Et vieraannun. Nyt en ihan käsitä monia juttui ja täs on ollu yks tai kaks päivää. Ihme homma..

Niskat jumis, ikeniin sattuu, likaset hiukset ja ryvenneet kamat. Wöhhöyy. Siistii joskus ei nyt. Muttei se mitää, aurinko paistaa.

Viikko ja samat jutut taas:D. Tykkään, kun on vähän levänny. Sen teen moi.

Voi perse.

"Siitä yöstä lähtien me tiesimme, ettei Roosevelt tule. Että ketään ei tule.
Että yöt kunnantalon kellarissa olisivat mahdollisia loputtomiin. Sinä uskoit vielä ja uskot yhä, mutta sinä et ollutkaan viettänyt yhtään yötä kunnantalon kellarissa. Sinä saat uskoa loppuun asti. Se on minun lahjani sinulle."

Paha, paha maailma! Vihastuttaa niin.

"--vaikka joskus mieleni tekisi rynnätä pois ja hypätä sillalta, sanfranciscolaisethan ovat kovin ylpeitä silloistaan."
Valloittavaa.

Olen hulluna Tiktakiin. Jotenkin varsinkin ensimmäiseen levyyn Frendit. Kuraa kannattaa tonkia, se on kaikkinaisuudessaan joskus aika tyylikästä. Tytöt on niin viattomia ja hakoteillä mutta niin ihanan tosissaan.

Ihan tosissaan. Se hammashygienistikäynti oli ihan kamala; tunsin kivun kyynelien valuvan kaulallani asti. Sen naisen kasvot oli syöpyneet mun mieleen viime kerrasta ja hyvin hän muistutti itsestään nytkin. Välillä kuitenkin ehkä tottumuksesta tokaisi ohh niin empaattisesti "voi että; tää onkin aika kovastikin kivuliasta; sun matala kipukynnys kyllä vaikuttaa siihen että kannattaa hoitaa paremmin hampaansa; pian on ohi." ja samalla tunkee imuputkea ihan turhaan niin syvälle suuhun että meinaa oksennus tulla ja jättää mun huulen käsiensä ja hampaiden väliin. :D Mikä ihme ajaa ihmisen tolle alalle? No ei, ihan todella oma vika etten ole ollut tarpeeksi huolellinen ja että oon päästänyt bakteerit myllertämään itselleni tosi tulehtuneet ikenet.

Ja huojentavaa, että Ilosaarirock-kyyti järjestyneekin nyt halvemmalla. Vähän sitä arvelinkin että se olisi mahdollista, mutten uskaltanut uskoa ihan kokonaan. Enää kuukausi. Mmh. Ikävä festareita ja samalla vähän haikeeta, ettei pääse perinteisesti Provinssiin. Ihmeellistä miten jostain tapahtumasta voi tulla tärkeä. Rannekkeetkin oikein huokuu viestiä: menemenemene nyt vielä. No mutta, onnneksi samoja bändejä, edes joitakuita, on myös Iloisessa saaressa. Ehkä uusi tuttu ottaa minutkin hyvin vastaan.

Se tuntuu tulleen tänne maan päälle, missä se parhaiten viihtyykin. Se kieltää naurun, kieltää nauttimasta siitä ja heistä jotka on rakkaita.. Se pistää kädet tärisemään, sydämen vuotamaan, kurkun ja rintakehän tukkoon ja ahdistuksen seuraamaan kaikkia tekemisiä. Ei näin saa olla. Pelkään unelmieni puolesta.

Huomenna hammaslääkäriin. Wohoo. Verenmaku suussa niin. Sen hullun muijan silmät kiiltää jo valmiiksi että saa työntää vehkeensä b2:seen xD. Auts.. pakko mikä pakko. Ja vähentyypä painajaiset yksitellen mätänevistä ja putoilevista purukaluston osista.

Oli tämä päivä ihan kaikesta huolimatta ihana. Tuntui saaneensa aikaan. Kasvatin puita. <3 Siitä merkkinä punaniska :>. Tutustuin myös juuriini hieman lisää. Uin. Ja totta kai mummon kakko eli leipä, murretta vähemmän ymmärtävälle. Kiitos kauniista asioista..

'Mahdoton ajatus.' -Nella :D

Hmm. Joskus yllättää itsensäkin - ihan terveellistä yhden täyden vuosikymmenen nähneelle. Huraa. Puhun nyt löydöistä.

On yleensä viikkoja, kuukausia, kun en osta yhtään mitään välttämättömyyksistä poikkeavaa. Kai sitä kitupiikkeilyksikin voisi kutsua, itse olen toista mieltä, mitä en tässä tarkenna. Mutta nyt on vain osunut silmiin joku shoppailun laji, jonka jo moniksi vuosiksi, surullista, olen tyystin hylännyt. Kohdeparat. Kirjaparat. Siinä on oma hohtonsa, kun se on oma ja kun se on halpa, kun se on laadukas ja halpa - todellinen löytö, suunnittelematon. Siinä se jökötti kuin minua varten, kirja nimeltään Frida. Ihastuin jo sen nimeen ja sen kansiin. Luin takakannen joka ei ollut hääppöinen mutta hinta oli nii huokea, että päätin pistää ranttaliksi. Jos ei olisi kummoinen, aina se menisi mökkilukemisena tai sadepäivänä, kun pelkät lehdet eivät jaksa innostaa. Aloitettu, muutamiin sivuihin lopetettu kirja on jonkinlainen synti. Häpeä kirjalle, ja huijaus suuremmasta haaveileville pöytälaatikkokirjoittajille.

En tiennyt Frida Kahlosta paljoa, enkä ollut hirveän kiinnostunut. Mutta taas kirja on sen tehnyt, vienyt sieluni ja mieleni ja saanut rakastumaan, ja kohta se loppuu, eikä tarinalla ole enää jatkoa. Frida, mitä ihanin, mitä valloittavin, kumouksellisin ja mitä kamalin. Niin paljon sellaista mikä on aina inhottanut ja pelottanut: rääväsuisuutta, ilkeilyä, ikiaikaista sarkasmia. Jotain joka ajaa kertojankin sanomaan: Mutta onko mikään lopulta totta? Hirvittävän itsekeskeinen tyttö ja nainen, mutta kun sellaista ja piirteiden uskomattomia ulottuvuuksia seuraa niin läheltä, sellaiselta etäisyydeltä ja taajuudelta, joka jostain syystä sopii minulle melkein paremmin kuin mikään muu, kaikki muuttuu intiimiksi ja käsinkosketeltavaksi, todellisen luonnehdittavaksi. Sitä antaa ja jakaa itsensä, jonnekin jolla oli hinta. 3,70e - asiakasryhmäalennus..

Toinen oli kalliimpi, mutta jonka arvostelut juuri luin. Bändikirja Mötley Crüen The Dirt - Törkytehdas. Niinkuin image tähdentää, ainoa bändikirja joka kannattaa omistaa. Ha, olen orja.
En ole kuin muutaman sanan lukenut, sieltä täältä selaillen, ja laadukkalta vaikuttaa, oiva opus. Ja tämän kaiken innoittamana etsiskelin hyllystäni muitakin aarteita, ja löytyihän niitä, esimerkiksi eräs taidekirja Salvador Dalista, mitä en ole vielä ehtinyt lukea, ja hih, jostain ala-asteelta peruja oleva Frendit-kirja, jossa ruokaohjeita ja siinä ohessa sitaatteja ja tarinoita sarjaan liittyen. Ihanaa ihanaa ihanaa!

Sivujen hurmiossa. Totally.

Mmh, aurinkoa ja kirjoja, ehkä on asioita jotka sen voittaa, muttei ainakaan huomenna.

Antaisitko minun nyt juosta sinne missä kaikki on yhtä todentuntuista mutta missä on helpompi olla ja vihreää. Aamulla heräisi ja se unen voima olisi täyttänyt minut ja tämänpäiväinen ja kuullut ja sanotut sanat olisivat kaukaisia kuiskauksia jotka hukkuisivat jo syntyessään. Bah. Järjetöntä.

Niin on tämäkin.