IRC-Galleria

Hyi helvetti mikä possufiilis.

Äiti: Sukkahousut on sun kompastuskivi!

Oi voi. :DD

Päivän visuaalisesti paras hetki: Sinipipoinen tyttö lehtikasassa puun alla kirja sylissään, pää lähes painettuna siihen. Tuuli. Näytti kuin ei olisi ollut muita. Tytölle se hetki oli ainoa todellisuus.

Miten syksy toisinaan voikaan olla niin kaunis, että siihen hukkuu.

Niko. R.I.P. :'(

Mää e jaksa. :< Matematiikka, sinä väsytit minut.
Mua naurattaa kun kuuntelen helvetillisin kovaa jotain siskon lataamia radiotanssilattiahittejä ja kuvittelen itseni matematiikkanerona niiden siivittämänä.

No joo pakko ->

Sallan pää on viruksista seis. tsädääm! Ei vois sitten vähempää kiinnostaa joku tietotekniikan essee. Kirjoittaminen on kivaa mutta rajansa kaikella. Koodaajat koodaa ja sillä selvä mun mielestä :D. En mä kuitenkaan mitään enää muista tästä myöhemmin.

Mun tekee yhä useammin isoilla luennoilla mieli huutaa kesken kaiken jotain ihan pimeetä luennoitsijan 'kysymyksiin' tai sanoa jotain ihan asiaan liittymätöntä; vaikka että juuri nyt haluan syödä lettuja. Toisaalta haluaisin koskettaa etummaisen hiuksia tai 'vetää' korvista tai suudella sen päätä. Ehkä halatakin. Tai riisua vaatteet(omat)! Tai ajatus siitä että olisin jo valmiiksi tullut sinne vaikka vaan alusvaatteissa. Sitten mitä enemmn mä mietin sen asian toteutusta ja sitä kuinka helppoa ja ohuella seinällä erotettuna tekeminen ja tekemättömyys on, sitä enemmän se pakkomielteistyy. Entistä houkuttelevammaksi sen tekee se, etten mä mielestäni ole kovin näkyvä henkilö. Tuntuu ettei hallitse itseään ja se joku toinen pystyis hyppäämään sun kehosta minä hetkenä hyvänsä. Ei se ihan paras olotila ole.

Mulla on lattialla hiekkaa ja kuollut kärpänen. Ehkä mä asun ulkona.

Ja elämä on helppoo silloin kun on joku, josta pitää kii.

Toi on niin läpinäkyvää. hahaha

Sallalla on silta <3