IRC-Galleria

Meille syntyi pieni tyttö viikko sitten 16.9 rv 39+1 klo. 8.12. synnytys kesti n. 10.5 tuntia ja oli melkoisen rankka. epiduraali oli taivas, kun sen viimein sain. ponnistusvaihe kesti 1h 12min, eli todella pitkään, ja toinen kätilökin kutsuttiin jo apuun kun tytön sykkeet alkoi laskea. mutta kaikki meni hyvin ja syntyi terve virkeä tyttö. <3 3145g/49cm/34cm

sunnuntaina jo kotiuduttiin ja nyt on ollut melkoinen opettelu pienen ihmisen kanssa. alkuviikko oli yhtä itkua imetyksen kanssa, mutta nyt alkaa jo päivä päivältä sujumaan paremmin. sitä kun ajatteli, että mitäs tuossa nyt on, tissi vain suuhun ja menoks, mutta ei se ihan niin menekään. pienen täytyy opetella oikea ote ja äidin täytyy myös opetella oikea asento.. rinnat rikki ja kipeät ovat olleet jo monta kertaa ja itkun kanssa oon saanu yrittää. ja kamalat huonommuuden tunteet, kun on täytynyt parina iltana ja yönä turvautumaan korvikkeeseen.
mutta ehkä se tästä alkaa sujumaan. :)
yöt vain menee melkoisesti valvoessa. viime yönäkin varmaan sain valvoa kahteen asti. joko oli nälkä tai mahaa kiersi niin mahottomasti pienellä ja sitten taas nälkä. nukahdettiin sitten loppujen lopuks vierekkäin sänkyyn ja herattiin vasta puol kuus seuraavan kerran syömään. siitä sitten äiti jaksoikin siirtää pienen omaan sänkyyn ja taas nukuttiin puol ysiin, syötiin ja jälleen ollaan unten mailla. :)

onneksi Vesa on isyyslomalla heti kolme viikkoa. ei tästä muuten tulisi mitään, en varmana muistaisi syödä, syöttää kissoja, puhumattakaan muista kotitöistä. Iskä on ollut iso apu, käynyt kaupassa, tehnyt ruokaa, tuonut vettä ja mehua juotavaksi ja syötävää samoin. auttanut imetysasennoissa ja ollut korvaamaton henkinen tuki kaiken keskellä. <3

keskiviikkona kävi terkka jo kotikäynnillä ja hienosti oli paino alkanut nousemaan tytöllä. yksi huoli vähempi siis. ensi viikolla mennäänkin sitten neuvolaan, katsotaan painoa uudestaan. ihanaa, kun on niin usein tähän alkuun näitä neuvolakäyntejä, on helpompi olla itselläkin, kun pääsee usein ammattilaiselle kyselemään tyhmiä ja saa mielenrauhan.

Tulin juuri neuvolasta. Kaikki hyvin, mitenkäs muutenkaan...sykkeet hyvät, vauva liikkuu ja niin päin pois. blaa.. tapahtuis jotain! viikon päästä uusi neuvola aika, enkä tahdo mennä sinne, tahdon olla vauva sylissä silloin!
viime yönä jo ajattelin, että nytkö se tapahtuu, nytkö mä synnytän, perskules! sain siis kaksi hyvin lyhyttä kipeähköä supistusta.. kai ne oli supistuksia. siihen se jäikin. tai no, vauva biletti vielä menemään ja tökki niin että kyllä välillä vihlo oikein kunnolla tuonne alapäähän. mut ei, sain sitten unen päästä kiinni. no, sit heräsin puol kolme. eka ajattelin, että eikä, vasta puol kolme, en jaksa. mut sit ajattelin, jes, taas tapahtuu jotain! tuskan hiki meni pitkin selkää, oli jotenkin huono olo, todennäköisesti vain verensokerit alhaalla, koska ei tapahtunut mitään. ei edes tullut supistusta. vauva vaan vielä vähän jytäs. sit nukahdin taas ja heräsin aamulla yhtenä kappaleena, valitettavasti. huoh.
tää on kyllä hieman turhauttavaa, kun ei tiedä, että milloin tapahtuu ja mitä. synnytänkö tänään, ens yönä, huomenna, viikon päästä vai käynnistetäänkö sit kolmen viikon päästä. raivostuttavaa... kun tietäiskin etukäteen, millon syntyy...

no, yritän unohtaa koko lasketun ajan ja ajankulun.. terkkakin sanoi, että lepää ja nuku ja syö. niin täytyy sit tehdä.

Huoh, taas paukahti yks viikko lisää täyteen. Eikä mitään ole tapahtunut. tiistain onnellinen olo siitä, että kohta tapahtuu on kyllä taas tipotiessään.
alkaa niin kyllästyttää, eilen sainkin kunnon raivarit taas.. ah, hormonit<3 voi Vesa parkaa.. itkeä pillitin sitten tunnin verran makkarissa. onneksi Vesa ainakin yrittää ymmärtää mua ja jaksaa ainakin vielä toistaiseksi katella mua, vaikka kilahdan ihan tyhjästä, itken muutenkin koko ajan. eilen kattelin kaiken maailman vauva ohjelmia ja äitiysvauva dokumentteja ja itkin vuolaasti koko ohjelmien ajan :D oikeasti ei ole enää kovin hauskaa. kaksi viikkoa tasan laskettuun aikaan, oon yrittänyt niin asennoitua, ettei tää nyt ainakaan etuajassa synny. mutta silti toivoisin jotain tapahtuvan jo. en edes halua ajatella, millanen oon lasketun ajan jälkeen, jos vauva ei ole syntynyt....

tänään kuitenkin sain jotain aikaiseksi, vaikka eilinen meni käytännössä koko päivä joko sängyllä nukkuessa tai telkan ääressä. imuroin, tiskasin ja puunasin kylppärin, pesin oikein saunankin. imuroinkin super tarkkaan. piti kyllä lattiatkin pestä, mutta en sitten jaksanut. väsyttää koko ajan aivan älyttömän paljon, vaikka viime yönkin nukuin yllättävän hyvin.
olisin niitä supistuksia halunnut, mutta eipä niitä ole tullut. pari harjotussupparia, mutta mitäpä niistä. päinvastoin oon huolissani kun tuntuu, että vauva on ollut liian hiljainen tänään.. sain puol tuntia toista tökkiä tuossa päivällä, että sain pienen liikahduksen aikaiseksi. toivon, että hän ilahtuis isän kotiin tulosta ja edes jossain vaiheessa pistäis hulinaks tuolla mahassa. ja jos huomenna on yhtä hiljainen, soitan kyllä neuvolaan. tänään en sitten soittanut, kun alkoi kuitenkin liikkumaan, vaikkei mitään mylläystä aloittanutkaan. huomisen voisinkin sitten pyhittää äiti-lapsi päiväksi ja lueskella satuja ja kuunella musiikkia ja leikkiä toisen kanssa. <3
nyt illalla aion kyllä palkita itseni ja laittaa saunan päälle ja ottaa tosi kovat löylyt, ihan taas sillä, JOS se jotain tekis tuon synnytyksen eteen...
tällä viikolla oon lähinnä toivonu jotain selkeitä merkkejä synnytyksestä, mutta ens viikolla ihan oikeasti alan jo odottamaan, että voisin lähteä laukkuineni sairaalaan synnyttämään! luulen, että turha toive. huoh.

tänään siis rv 38+0.

Tänään rv 37+5 ja aamulla oli sellainen olo, että nyt ei oo enää kauaa ku vauva syntyy. nukuin kamalan levottomasti viime yön. ei kyllä mielestäni supistellut, mutta selkää jälleen särki ja lonkkia pakotti eikä mitenkään ollut hyvä olla.
eilen kävin myös lyhyellä n. kilometrin kävelyllä, mutta ennenkö edes pääsin ovesta pihalle niin juimas kyllä niin mahtavasti oikean puolen lonkkaa ja nivusta reiteen asti ja uudestaankin vielä. ja pääsin vain tien toiselle puolelle, niin alkoi tulemaan vihlaisuja tuonne alapäähän oikein mukavasti. masu oli kovana koko matkan ja nipisteli/sattui.. ihan uutta tälläinen taas. tänään on vauva liikkunut hyvinkin alhaalla ja tuntuu hieman epämukavalta. ja aamulla oli sellainen olo, että jos en olisi raskaana, olisin varma että menkat alkaisi. ihan sellaisia kipuja vatsassa ja selässä...
ehkä elättelen turhia toiveita, kuitenkin mennään reippaasti lasketun ajan yli... :D on vaan ollut sellainen olo, että saa nähdä, ollaanko ens viikolla enää yhdessä koossa, kun ens perjantaina olisi psykologi aika. toivoin, että olisin saanut hieman aikaisemmin sen, mutta ymmärrän, että asiakkaita on paljon ja ajat menneet. kuitenkin kun halusin iltapäivän aikaa, jotta Vesakin pääsisi mukaan.
tavallaan toivon, että vauva ei vielä syntyisi, toisaalta taas haluisin lähteä vaikka heti synnyttämään. ainakin kaikki pakolliset jutut on tehty ja hänkittu, paitsi ne imetysliivit. ne hankin ens viikolla ja jos en ehdi, niin sit en ehdi. ikkunat olisi myös erittäin hyvä saada pestyksi, mutta... katsotaan, jos joku päivä saisin inspiraation niihin :D
nyt on kuitenkin jo suhteellisen rauhallinen olo ja oon antanut itselleni luvan ottaa ihan rauhassa. ei tarvitse joka päivä saada jotain aikaiseksi. tänäänkin aloitin jo kahden jälkeen telkan töllöttämisen :D nukuin sitä ennen parin tunnin päikkärit.. lepposesti siis menee nää päivät. mut nukkumiselle olen antanut itselleni täyden luvan, levätä kannattaa, jos vain saa nukuttua. koskaan ei tiedä, millon joutuu lähtemään sairaalaan ja sitten ei saakaan nukuttua kunnolla pitkään aikaan..
vaikka oikeasti alkaa jo tympäisemään tämä kotona olo. ja jos mun kävelyt alkaa olla tota luokkaa, etten pääse kuin tien toiselle puolelle ja alkaa sattua, niin en todellakaan ole lähdössä kuluttamaan aikaani kaupungille tai muuta vastaavaa. hieman kyllä pakotan itseäni liikkumaan, että saisi se jotain edistystä aikaiseksi..
saa nähdä, kyllähän tämä alkaa jo tosissaan jännittämään. kohta pieni syntyy. <3 mitenhän siinä mahtaa käydä.. toivottavasti kaikki menee hyvin, ja yritän ajatella, että kaikki muutkin on siitä selvinnyt, niin kyllä minäkin punnerran yhden lapsen ulos. miehet ei kyllä siihen kykenisi, on se sellainen maraton juoksu varmasti ja henkisesti luulen vielä rasittavampi. ihanaa olla nainen! on joku asia, jota miehet eivät pysty meiltä viemään :D
Vesaakin alkaa jo jännittämään synnytys, mutta kyllä hän siinä pärjää varmasti todella hyvin<3 uskon siihen, hän on tähänkin asti ollut niin hyvä tuki ja turva, niin kyllä pärjää tuollakin aivan varmasti <3

Viime yönä sain nukuttua! Heräsin kerran siihen, että olin hiestä märkä ja toisen kerran viiden aikaan vessaan :P olo onkin paljon parempi nyt, kuin eilen. :)

Tänään se ihana rv 37+0<3 kolme viikkoa, siis kolme viikkoa laskettuun aikaan! herranjestas, miten tää aika on mennyt! vastahan mä plussasin... vastahan sitä odotettiin sekavin tuntein ekaa kolmannesta, että miten käy, pysyykö masussa vai ei...
nyt siis ihan oikeasti meille tulee vauva!
joskus tulee sellainen olo, että haluis peruuttaa kaiken, mutta sehän kuuluu ilmeisesti asiaan... varsinkin väsyneenä alkaa ajattelemaan, että en jaksa. en sitten tiedä kumpaa jaksan vähemmän, tätä mahaa vai sitä vauvaa... mutta yleisesti odotan kuin kuuta nousevaa, että tämä hedelmä tippuis jo puusta <3 haluan niin sellaisen maailman ihanimman ja kauneimman nyytin syliini<3

nyt se lähtö tosiaan voi tulla ihan milloin vain. vaikka ajattelen, että en mä synnytä vielä ainakaan pariin viikkoon, joka voi ollakin hyvin mahdollista. myös se, että tämä ei synny ennen laskettua aikaa.. mutta sitten välillä tuntuu, että ei hitsi, kyllä se voi syntyä. jos lähtis lenkille, kävis saunassa ja pitäis romanttisen hetken peiton alla Vesan kanssa, niin se tosiaan vois syntyä. ;P
tunne on kyllä mahtava, täysiaikainen vauva jo heiluu tuolla.. muutaman viikon päästä meillä on vauva, sellainen pieni, ihanan tuoksuinen käärö, joka tuhisee vaan rinnalla <3 silloin koko muu maailma saa painua hiiteen eikä muulla ole väliä.

Iski sitten flunssa. Ihmettelinkin jo, että meinaanko koko yhdeksän kuukautta selvitä ihan terveenä. yleensä kun sairastun todella helposti ja jokaiseen tautiin mikä vain liikkeellä on. nyt se sitten tapahtui. pieni vaivahan tää vain on, kunhan ei kuume nousisi. ja menisi ohi muutenkin ennen vauvan tuloa.

eilen oli neuvola ja terkka sanoikin, että vauva on hyvin jo laskeutunut. äitikin ilmoitti heti, kun näin sen kaupungilla, että maha on laskeutunut aivan selvästi. en ole itse mitään huomannut eikä Vesakaan, mutta ilmankos tuo kävely ja oleminen tuntuu entistä hankalammalta. pienen pää jo painaa siis mukavasti tuonne alakertaan. ja vihlaisujakin tulee joskus.. eli kyllä tämä on kohta syntymässä.
eilen sitten tuli pyörittyä KUUSI tuntia äidin kanssa kaupungilla. kyllä otti koville. jätin autonkin vähän kauemmaksi ilmaiseen parkkiin ja kun piti sinne raahautua laittamaan kiekkoa uuteen aikaan niin meinasin kuolla. ikinä, ei ikinä ole sattunut sillä tavalla kävely. ilmeisesti supisteli oikein kunnolla. pääsin autolle niin puuskutin siellä hetken aikaa ja oli ihan pakko soittaa Vesalle, että nyt sattuu... pääsin kuitenkin takaisin äidin kanssa kiertelemään kauppoja ja se sujui ihan hyvin. tottakai istuin joka ikinen hetki, mikä vain minulle suotiin. ja olin todella tyytyväinen, kun äitikin alkoi valittamaan omia jalkojaan! en siis olekaan ihan rapakunnossa, jos vielä pysyn pystyssä siinä vaiheessa kun äiti alkaa olla väsynyt. :)

mutta kyllä olin kipeä illalla. joka paikkaan sattui ja särki. jalat oli ihan muussia, puhumattakaan selästä! miten mä odotankaan, että vauva syntyy ja pääsisin tuon selän kanssa jollekin ammattilaiselle. edes hierojalle, ajattelin kyllä siskoni kaveria, joka on kiropraktikko, jos hän niksauttaisi selkäni sitten auki ja oikeaan asentoon... tämä on oikeasti jo aika tuskaista.
no, oikeasti eilinen shoppailureissu kostautui yöllä. olin jo illalla todella väsynyt ja kipeän oloinen, joten itkuksihan se meni sitten lopulta koko ilta. onneksi Vesa on ihana, eikä nauranut, lohdutti ja käski nukkumaan. mutta enpäs saanutkaan nukuttua. en edes ehtinyt nukahtaa, kun alkoi vatsaan sattumaan. siinä meni KOKO YÖ. nipisteli ja helpotti, nipisteli ja helpotti. sitten ei nipistellyt, mutta tuntui muuten todella inhottavalta. selkä oli kipeä, nenä oli tukossa, päätä särki, silmiä särki, olin niin saatanan väsyny. yritin nukkua ilman tyynyjä ja tyynyjen kanssa. yritin jopa taas sitä tyynyt mahan alla perse pystyssä tyyliä, ei auttanut. ne oli sitten niitä kuuluisia supistuksiako??! pitäisihän mun tietää syksyn keskenmenosta mikä on supistus. mutta en ole aivan varma, tuollainen se sitten varmaan on. en siis nukkunut. pyörin ja hyörin ja tuskailin ja nousin ylös muutaman kerran. toivottavasti vesa sai nukuttua, ei se ainakaan herännyt sanomaan/kysymään mitään..
ja aamulla ennen Vesan lähtöä tuli taas itku. kun harmitti ja väsytti. sitä voi vaan kuvitella, kun olen muutenkin ihan luonnollisessa tilassa herkkä ja sellainen itkupilli niin saati nyt raskaana. ja se on vain pahentunut tässä viimesten viikkojen aikana. olen hermostunut ja kiukustun joka asiasta ja itken. itken ja itken. itken kommenteille, joista en ennen olisi edes välittänyt, nyt pahoitan mieleni joka ikisestä asiasta. ne on nää hormonit tosi kivoja. en muutenkaan oikein kestä sitä, jos en saa nukutuksi, niin nyt se tuntuu katastrofilta. Vesa kyllä sanoi aamulla, että turhaan huolin kun saan olla kotona ja nukkua. niin tosiaan, saanhan mä nukkua nyt päivällä. en aamulla ajatellut asiaa niin. ehkä yritänkin nukkua kohta. syön ensin. ja toivon, ettei heti alkaisi uudestaan sama mahakipurumba kun silmäni ummistan. saa se vauva syntyä, mutta tahdon hieman unta ensin.
pikkunen kuitenkin potkii ja nostaa pyllyä ihan ketterästi tuolla masussa taas <3

huomenna onkin muuten rv 37+0, eli huomenna olemme täysiaikaisia ja vauva saa kaikilta luvan syntyä! <3 ei ole siis huolta enää. :)

olen muuten huomannut, että lempipuuhaani yksin ollessani on miettiä kaikkia ärsyttäviä ja raivostuttavia ihmisiä, ketä olen elämäni aikana tavannut. haukun niitä sitten yksikseni täällä ja olen pahalla päällä. (ihan kuin muutenkin en olisi kiukkuinen jokaisesta asiasta)

hih, arvatkaa mikä on parasta? se, ettet olekaan itse saanut mitään koko päivänä aikaiseksi, vaan nukkunut puol päivää ja lukenut cosmoa loppupäivän. sitten tulee mies kotiin, joka ensimmäiseksi siivoo kissanhiekka-astian ja sen jälkeen alkaa imuroimaan <3 ah, tätä ihanuutta. :)
toinen asia, mikä saa niin hyvälle tuulelle on se, että pääsee ihan rauhassa ostamaan vauvatarvikkeita. :) nyt on siis tuttipulloja, tutteja, vaippoja, peppupyyhkeitä, kosteuspyyhkeitä, punpulipuikkoja, ja minulle tietenkin liivinsuojuksia sekä pillimehuja ja alpen myslipatukoita sairaalaan. :) vielä ostan imetysliivit varmaan ensi viikolla. ja jos huomenna, viimeistään perjantaina pääsisin kirppikselle ja löytäisin vielä toisen lämpimämmän syysasun pikkuiselle, tumput ja sitten ostan parit sukkahousut vielä.
äiti alkaa olla pikkuhiljaa valmis, olet tervetullut pikkuinen<3

hei voi apua! Neljä viikkoa laskettuun aikaan! Odotan jotain tapahtuvan jo kahden kolmen viikon sisällä.. kylläpäs ei oo enää aikaa jäljellä. ens viikolla tulee rv 37 täyteen, joka tarkoittaa sitä, että lapsi on sitten täysiaikainen, joka taas tarkoittaa sitä, että ens viikolla vois alkaa vähä lenkkeilee, saunoo ja heiluttelee peittoo hieman ahkerammin ;) jos sais jotain aikaseks tuolla alakerrassa.. ettei nyt oikeesti menis yliaikaseks. Vesalla on jo nyt mussa kestämistä, kun oon niin kärsimätön, en halua kuvitella millanen olisin viiden viikon päästä, jos ei olis merkkiäkään siitä, että vauva syntyis...
voi, meille siis syntyy ihan kohta pieni vauva! eikä kukaan muu ymmärrä sitä, kun vaan minä! että ei ole oikeasti enää kauaa. itseasiassahan lähtö voi tulla ihan millon vaan. se on yks kaunis päivä ku vähä alkaa supistelee.
elättelen varmaan turhia toiveita siitä, että pikkunen syntyis ajoissa. tällä menolla se on mun mahassa vielä joulunakin. tuntuu, että kaikilla muilla on jo vaikka mitä supistuksia ja oireita, mulla ei mitään. riehuu vaan mahassa ja mönkii. muutama hassu harjoitussupistus saattaa tulla aina välillä. siis niitä, mitkä ei edes tunnu juuri miltään, saattaa jopa jäädä huomaamatta kokonaan, ellei satu koklaa mahaa että se onkin kova.
on tää vähä ristiriitaista. olisin niin iloinen, jos antais merkkejä siitä että "mutsi hei, mä tuun täältä ihan kohta", mut toisaalta se vois pysyä siellä vielä jonkin aikaa ihan rauhassa, on niin paljon vielä tekemistä. ja muutenkin, onhan se pirun itsekästä ajatella, että syntyis jo. pienen ihmisen on kuitenkin vielä hyvä kasvatella itseään kohdun lämmössä ja suojassa.
mutta kyllä sitä aina välillä on niin tympääntynyt jo.. en saa nykyään enää nukuttua. tästäkin päivästä on luvassa oikein hauska. pyörin koko yön heivaten mahaa puolelta toiselle. yleensä jatkan uniani, kun vesa nousee ylös. tänään olin jotenkin rauhaton ja nousin itsekin aamupalalle kuuden aikaan.. väsyttää, mutta olo on sellainen, etten pysty nukkumaan. ajattelin, että jos puran hieman tätä levotonta oloani siivoamalla, niin ehkä uni tulee puolen päivän aikaan sitten... (ja jos nyt rehkin vähän imurin ja rätin kanssa, voisin saada vaikka yhden supistuksen aikaseks ;)) rv 35+6

Tänään on vähän hermot purkaantunut. Oon ollut niin kiukkunen ja väsynyt kaikkeen. Aamupäivästä tuli jo ensimmäiset itkut. Minä yritän täällä siivota ja siivota ja siivota ja mikään ei pysy siistinä edes yhtä päivää. Ihan tosissaan aloin jo miettimään kissojen pois antoa... olivat taas sotkeneet kylppärin ja minulle niin sanottiin, että ei ne kissat siihen vauvan hyllylle pääse, niin paskat. oli tiputettu vaipat ja revitty ja taas yksi vessapaperirulla siinä samassa. Mulla niin kilahti. Sitten alkoi ärsyttää kaikki muutkin, leivän muruset pöydällä ja se saatanan kissanhiekkapussi, mikä on tuohon terassille jätetty, kun on näköjään niin perkeleen vaikea kävellä kymmenen metriä roskikselle viemään se sinne. Ajattelin sitten, että saan purkaa hieman tuohon mieheeni pahaa mieltäni, niin en näköjään! sieltä tuli vaan kiukkusta viestiä takasin päin. voin sanoa, että se ei ainakaan parantanut tilannetta, pahensi vain.
sitä on sitten tämä päivä itketty ja raivoissani siivonnu kylppäriä niin, että huonoa teki ja supistuksiakin tuli. mutta mitäpä sillä on väliä, vaikka syntyiskin jo. tässä mielentilassa ajattelin kyllä siinä vaiheessa lähteä ihan yksin sairaalaan, sanomatta mitään kenellekään.
ehkä tää olo helpottaa ku hormonit vähän laskee....

muutenkin nää viikot alkaa tuntua ihan typeriltä. ei mua oikein kiinnosta mikään, eikä jaksa mennä mihinkään. mietin vaan synnytystä ja lasken viikkoja ja päiviä laskettuun aikaan. odotan vaan, että lapsi syntyis jo. ja odotan, että nää päivät ja viikot vaan menisi jo pois alta. niin ja mainitsinko jo, että tuntuu, että kaikki muut ovat aivan saatanan ärsyttäviä, jotka tekis mieli kuristaa, mottasta päin näköä vähintään! tai siis kaikki ne, joiden kanssa olen ollut tekemisissä näiden kahden viikon sisällä.