IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Maanantai 25.07.2011 13:40

Noniin, nyt alkaa tapahtumaan. oonkin ollut jo niin hermostunut! eli vaunut ovat auton takakontissa! :) tänään käymme ostamassa Brion Primo turvakaukalon.
Mua niin alkoi jo ärsyttämään, kun tuntuu, että kaikki ajattelee vaan, että onhan tässä syyskuuhun aikaa vaikka kuinka. minä en muuta ajattelekaan kun sitä et laskettuun aikaan noin 8 viikkoa ja sitä paitsi lapsi saattaa jo syntyä viikon päästä, mistä sitä voi tietää. niin siis, kun piti saada vaunut ja turvakaukalot käytettynä. no, veljeni vaunuja en enää edes sitten halunnutkaan ja turvakaukalosta ei ollut mitään tietoa. Joten äidin kanssa päätettiin, että menen Vesan kanssa katsomaan uusia vaunuja ja turvakaukaloa, jos anoppini tahtoo osallistua vaunujen ostoon niin äitini osallistuu turvakaukalon. löydettiinkin jo ihanat brion happy yhdistelmät, jotka olisin ottanut vihreän kuosisena, joissa vuoressa sydämen kuvia, ja innostuin jo todella, että jeeeee, saan ihka uudet vaunut lapselleni! nyt onkin sitten käytetyt tuolla autossa...
anoppini oli ollut sukuloimassa, ja Vesan serkulla oli sitten Oran Jovi Air yhdistelmävaunut. ottivat ne sieltä mukaan ja käytiin eilen hieman katsastamassa, että minkälaiset ovat. Koska olivat siistit ja hyvässä kunnossa Vesa päätti, että ne otetaan, säästyypä rahaa. On ne hyvät minunkin mielestäni. ihan kivan kuosisetkin. luin jovi air kokemuksia netistä vaikka kuinka, ja monet ovat kehuneet ja sanoneet, että todella hyvät vaunut ovat. ja vielä kotimaisetkin, ja suomalaisiin oloihin tehty, eli lumessa ja tuiskeessa pitäisi eteenpäin päästä ja lapsikin lämpinänä pysyä. vaikka brio on ollut testivoittaja ja jovi air tullut kakkosena, jotkut olivat sitä mieltä, että jovi airit ovat silti brioa paremmat, paljon jykevämmät. eli olen tyytyväinen, vaikka olisin tahtonut ihka uudet.... saatiin siihen sitten sadesuoja ja hyttysverkkokin. mietin, että pitäisikö ostaa nyt sit hoitolaukku, lämpöpussi nyt ainakin. hoitolaukun ja lämpöpussin olisin saanut Brion vaunuihin kaupan päälle. mutta ei se jumalattoman kallis hoitolaukku välttämättömyys taida olla, pärjään varmaan tuollakin, minkä ostin kympillä hoitolaukuksi. Lämpöpussin taidan haluta, mutta senhän nyt ehtii sitten myöhemminkin, sitä paitsi, sitä ei ole mielestäni tuohon koppaan tarkoitettukaan, vasta sitten kun koppa otetaan pois ja siirrytään siihen ratasosaan. silloinhan on jo kevät, kun lapsi sen verran iso on..eli lämpöpussia tarvitsemma vasta oikeasti vuoden päästä syksyllä/talvella.
mutta saanhan jotain oikeastikin ihka uutta! turvakaukalon tänään! se on vielä hyvässä tarjouksessa, hieman alle 200e, ja jalusta siis samaan hintaan. toiset turvakaukalot jalustoineen sitten maksavatkin satasia enemmän, joten tuo on hyvä. sekin on Brion siis, eli hyvä on, testivoittaja :) ja eihän se mene kuin korkeintaan vuoden, siis miksi tuhlaisin aivan järkyttäviä määriä rahaa kalliimpaan. nyt kun saisin tuon ukon tuolta sängystä ylös, niin päästäisiin se turvakaukalo ostamaan. en ymmärrä, miksi pitää valvoa kaiket yöt ja sitten nukutaan päivään asti... :D

[Ei aihetta]Torstai 14.07.2011 15:59

Tänään tasan rv. 30+0, eli tasan 10 viikkoa laskettuun aikaan! hui kamala.. pian rakas käärömme on täällä. taitaa masu käydä kohta ahtaaksi sillä kun pikkunen liikkuu, niin maha vaan pomppii. ja voi jo selkeästi tuntea ruumiinosat. eilenkin masun vasemmalla puolella oli kunnon pallo ja se oli ihan kova. en vaan saa selvää, mikä ruumiinosa on milloinkin kyseessä. on se hassua<3 ensi tiistaina on neuvola, olisi kiva, jos terkkari osaisi jo sanoa vähän tarkemmin pienen asennosta.
oon nähny aika paljon vauvasta unta, tai lähinnä synnytyksestä... ensimmäinen uni oli sellainen, jossa en muistanut koko synnytyksestä mitään. joku vain kertoi, että olet saanut pojan. se oli aika kamalaa, koska en tosiaan muistanut koko synnytystä. toinen uni oli vielä kamalampi. tipuin rappuset alas ja alkoi supistaa ja synnytys käynnistyi sen takia. lähdin sitten hirveää vauhtia sairaalaan, jossa selvisi, että lapsen tila on huono ja päädyttiin hätäsektioon. Vesa ei ehtinyt töistä millään paikalle. leikkauksen jälkeen laitoin Vesalle viestin että tyttö tuli. paino oli 2500g.
olisi kiva, kun voisi nähdä joskus sellaisen kivan synnytysunen, jossa kaikki menee niin kuin tahdonkin, eikä tuollaisia unia, missä kaikki menee just toisin päin.

on kyllä ollut kiva viikko täällä Espoossa. oon käyttänyt Vesaa shoppailemassa :D käytiin Jumbossa ja Sellossa. Jumbosta tehtiin hyviä löytöjä Vesalle: farkut, t-paita, kauluspaita ja neule yhteensä 50e! Sellosta ei sitten löydettykään, muuta kuin kaksi sohvatyynyä indiskasta. ja eilen käytiin tuossa Espoon Ikeassa. sieltä löytyi pari seinähyllyä, löytyi myös hylly kylppäriin hoitopöydän yläpuolelle, mattoja keittiöön, ja vauvalle harsoja, ihanat lakanat pinnasänkyyn ja pehmoinen, lämmin viltti ja suojus hoitopöydän pehmusteen päälle. alkaa varmaan pikkuhiljaa olla koossa kaikki tarvittavat pienelle. vielä kun saisin sen turvakaukalon ja ne vaunut. sitten vielä muutama pitkähihainen 50cm body, sukkahousuja, joku vielä vähän paksumpi syysasu, tumput, pipo. ja päivittäisjuttuja; vaippoja, pumpulipuikkoja, vanulappuja, rasvaa, kylpyöljyä... siinä se sitten onkin. voi voi, en kyllä jaksa odottaa! tahdon jo sen pienen punaisen vastasyntyneen tuohon rinnalle<3

[Ei aihetta]Lauantai 09.07.2011 13:53

rv 29+2, eli 30. viikko pyörähtänyt käyntiin, vajaa 11 viikkoa laskettuun aikaan!
eilen tuli paha mieli kaupungilla, kun oli vaikka kuinka ihania vaatteita joka paikka täynnä, mutta en voi ostaa nyt mitään tän mahani kanssa. välillä kyllä koettelee tämä, kun tuntuu että koko naisellisuus katoaa. vaikka toisaalta, tämähän sitä naisellisuutta on parhaimmillaan! iso vauvamasu<3 tunnen vaan itseni välillä jo niin valaan kokoiseksi.. lohduttaudun joulualennusmyynneillä, sinne pääsen sitten shoppailemaan itselleni uusia kivoja vaatteita. :)
huomenna me lähdetään Espooseen, siinä on meidän lomareissu. viikoksi kissanvahdiksi. pääsen Ikeaan ostelemaan hieman jotain tarpeellista vauvalle, lakanat pinnasänkyyn, pyyhkeitä, harsoja, hylly hoitopöydän yläpuolelle.. :) ihanaa! sain muuten jo äitiyspakkauksenkin,oli kyllä ihania vaatteita ja tavaroita. Vesakin ihan innoissaan hypisteli ja penkoi laatikon sisältöä. sanoi että on se kyllä ihanaa, kun saadaan sellainen pieni käärö kohta <3 voi minun rakkaimpiani <3
vauva on jotenkin hassusti tuossa oikealla puolella, vähän niin kuin vaakatasossa, saisi kyllä jo kääntyä pää alaspäin, niin saisin mielenrauhan. äiti kielsi minua ehdottomasti synnyttämästä alateitse, jos lapsi on perätilassa (hän itse puhalteli minut ulos perätilasta huolimatta ja koki sen kauheaksi). haluaisin kuitenkin synnyttää nimenomaan normaalisti, enkä mitään sektioleikkausta halua kokea. se siitä vielä puuttuisi, muutenkin on tunteet pinnassa, itku tulee joka asiasta, niin saati sitten tästä. Koen kuitenkin synnytyksen niin isoksi asiaksi ja todella tärkeäksi sen, että se menisi mahdollisimman pitkälle toiveideni mukaan, niin sitten jos se kaikki pilataan sillä, että vauva on perätilassa ja siis helpompi tehdä sektio niin mun maailmahan romahtaa täysin! onneksi on vielä aikaa, yleensä vauvat kääntyy vasta 32. viikon jälkeen pää alaspäin. yritän siis olla hermoilematta turhia etukäteen...

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.07.2011 16:31

Tänä aamuna oli ekaa kertaa tosi paska olo. sellanen, että toivoin jo tuon vauvan tulevan äkkiä ulos. Heräsin aamulla niin mielettömään selkäsärkyyn, mahaankin sattui, ihan kuin olisi ollut kuukautiset. verensokeritkin tais olla vähän liian alhaalla. kävin suihkussa ja tulin takas sänkyyn, laitoin korkean tyynyvuoren mahani alle ja nukahdin siihen sitten perse pystyssä :D ainakin selkäsärky hieman helpotti. tosin kun siitä havahduin ja vaihdoin normaalimpaan asentoon, selkäsärky palasi melkein samantien. onneksi vesa toi sänkyyn banaanin ja se vähän nosti verensokereita ja tuli himppusen parempi olo :)
eilen oli neuvola. kaikki ihan ok. verenpaineet hieman kohollaan 123/80. mahakin vaan kasvaa, taas kolmessa viikossa 3cm. ja painoakin on tullut, ei onneksi vielä liikaa, oikeastaan ihan sopivasti. mutta ei nyt tarvii kamalan paljon lisääkään tulla.
nyt pitäis lähtee vähän kaupungille, jos sieltä löytäis jotain kivaa, vauvalle siis. :)

[Ei aihetta]Torstai 30.06.2011 14:15

Viikot vaan kiitää, tänään rv 28+0. 12 viikkoa enää laskettuun aikaan! tuntuu että vastahan mä odotin sydän syrjällään, että ensimmäiset kriittiset 12 viikkoa menis nopeasti, nyt mä sit odotan, että nämä viimeiset 12 viikkoa menis nopeasti, että sais pikkusen ulos tuolta masusta. :D kyllä mä vielä nautin tästä isosta mahasta ja olostanikin, mutta voi olla, etten enää kuukauden päästä nauti yhtään. tai kyllä jo nyt alkaa tympääntyy tähän helvetin selkäsärkyyn. seisot jonkin aikaa, alkaa selkää särkee, makaat jonkin aikaa, alkaa selkää särkee, kävelet alkaa selkää särkee ja mahaan pistämään. öisin on vaikea nukkua, sen lisäksi että on taas hemmetin kuuma makkarissa niin selällään alkaa tosissaan jo ahdistaa, oikealla kyljellä vauva potkii mahaa patjaa vasten ja vasemmalla kyljellä alkaa yllättäen selkää särkee! :D ei, tää ei oo hauskaa.
pitäisi tilata netistä sellainen raskausajan napakoru, alkaa lievästi kiristämään tämä nykyinen. ja se osuu koko ajan johonkin, kun törröttää sen verran :D ehkä mä huomenna tilaan, jotenkin ei tänään vielä uskalla :D
sain täksi päiväksi tekemistä. menen rakkaan veljeni luo illaksi vahtimaan lapsosia. tai menen sinne jo muutaman tunnin päästä kun veikka käy hakemassa. sanoin vesalle, että yrittää sieltä ylitöistänsä tulla mahdollisimman nopeasti myös, koska en tahdo olla siellä yksin koko iltaa. vaikka olisin voinut kyllä mennä rannallekin makaamaan koko päiväksi, mutta ehkä joku toinen päivä. :)
hitto, 12 viikkoa... :P alkaa jännittää. vesakin sanoi nukahtavansa joka ilta ajatukseen, kuinka hän vaihtaa vaippoja ja pyörittelee pientä kuin kebabrullaa siinä hoitopöydällä :D <3 ihanaa, eikö?

[Ei aihetta]Torstai 23.06.2011 01:58

hihiii, huomenna tuleekin sitten jo 27 viikkoa täyteen! hui kamala, enää 13 viikkoa laskettuun aikaan <3 saa kyllä mun puolesta syntyä vaikka viikkoa aikaisemminkin.
eilen oli vain vähän kurja päivä. toissayönä alkoi kamala vatsakipu, nipisteli niin hirveesti. ja sitä jatkui koko aamun ja aamupäivän, etten pystynyt edes kunnolla kävelemään. soitin sitten neuvolaan, ja sieltä sanottiin, että voin mennä päivystykseen jos siltä tuntuu ja ehdottomasti täytyy mennä heti jos kipu pahenee tai alkaa tulla vuotoa tms. soitin sitten kuitenkin hetken pähkäiltyäni päivystykseen, halusin saada vaan tietää,että vauvalla kaikki on hyvin. ei se lääkäri mitään järkevää löytänyt, vauvalla ultrassa kaikki hyvin, kohdun kanava kiinni ja kaikki kunnossa. kipuilua kuitenkin jatku koko ilta ja muutamia supistuksiakin tuli. kaiken lisäks vauva on tällä hetkellä perätilassa ja potkii ikävästi tuonne alaspäin..
mutta tänään oli jo paljon parempi. aamupäivästä vielä sattui mahaan ja kun tiskasin kamalan tiskivuoren pois, niin alkoi sattumaan entisestään. pystyin sentään iltapäivällä jo siivoomaan kylppärin :) ja nyt illalla ei oo ollut kipuilua, muuta kuin että vauva ilmeisesti edelleen perätilassa. tekis nyt kuperkeikan ja vaihtais asentoa, ihan äidin mieliksi.
huomenna sitten pitäisi lähteä juhannukseksi Hämeenlinnaan, ei meidän pitänyt, mutta tänään sitten niin päätettiin. tai no, lauantaina tullaan jo päivästä ajoissa takaisin ja mennään sitten Vesan luo. :) toivottavasti tulee kiva juhannus.
enää ens viikko Vesallakin töitä, sitten alkaa mussukallakin loma. <3 ei tarvii enää olla yksinään kaikkia päiviä. ja päästään viikon lomamatkalle Espooseen :) ajattelin, että jos vain olisi ylinmääräistä rahaa, kävisimme Ikeassa ostamassa vauvalle vielä jotain mitä tarvitaan. ainakin harsoja, kylpypyyhe, peppupyyhkeitä ja lakanat pinnasänkyyn. :) voi kun kuluisi aika nopeasti, saisin meidän pienen käärön syliin<3 sitten ajattelin, että koska olen lintsilakossa nyt tämän kesän niin voisi mennä korkeasaareen katselee eläimiä. en oo käyny piiiitkään aikaan siellä. se voisi olla kivaa kahdestaan siellä tallustella. :) sitten tietenkin helsinkiin vähä shoppailee ja toivottavasti paistaa aurinko, niin pääsis rannalle.
Vesan lomaa odotellessa<3

[Ei aihetta]Sunnuntai 19.06.2011 18:06

tänään rv 26+3, masu vain kasvaa. pikkunen temmeltää menemään joka päivä niin vauhdilla. Lääkärin mukaan kaikki on hyvin ja kunnossa. :)
syyskuuta odotellessa.
hieman alakuloinen vire on ollut viime aikoina. johtuneeko siitä, että kaiket päivät oon itsekseni kotona. ja kaipaisin ehkä sellaista juttuseuraa, joka jaksais kuunnella raskausvaivoista ja vauvajuttuja, ja perhejuttuja ja parisuhdejuttuja :P eli toinen äippäkaveri olis kiva. ei siis sillä, että nykyisiä ystäviäni yhtään väheksyn, yhtä tärkeitä hekin ovat. mutta fakta vain on, ettei sellaisen ihmisen kanssa voi jakaa kokemuksia tasapuolisesti raskaudesta, joka ei itse ole tai ole ollut koskaan raskaana. onneksi siis minulla on äiti ja isosisko <3
myös tämä alakuloisuuteni voi osittain johtua siitä, että kävin torstaina neuvolapsykologilla juttelemassa. voi, olisin paasannut vielä toisen tunnin perään siitä, minkälainen oma lapsuuteni oli, analysoinut isää, äitiä ja heidän välistä suhdetta, minun ja isän ja minun ja äidin välistä suhdetta, paasannut sisaruksistani ja analysoinut heidän tapaansa ajatella asioista, miettinyt omia arvojani, puhunut vielä vähän lisää siitä, mitä odotan vesalta isänä ja puolisona nyt ja lapsen synnyttyä. miettinyt omia heikkouksiani ja vahvuuksiani...
tunti on niin lyhyt aika. seuraava aika vasta elokuussa. se vain on niin vapauttavaa kun voi vaan paasata jollekin täysin puolueettomalle ihmiselle aivan kaikesta, ja se jaksaa vain kuunnella ja tietenkin myös tuoda uusia näkökulmia. suosittelen kyllä kaikille! :P
ei sitä hullu tarvitse olla, mullakin on vain tarve ääneen pohtia ja analysoida menneitä ja tulevaa. :)

[Ei aihetta]Maanantai 13.06.2011 13:39

Ihanaa, sataa vettä! Olen siis auringonpalvoja, mutta koska poltin itseni jo viime viikon puolessa välissä, kävi vähän tuskaiseksi olla pakosti sisällä, kun hellettä jopa 42 astetta ja muut lojuu rannalla, mun piti olla sisällä. sit en tehnytkään mitään, nukuin vaan. kissankarvat sai rauhassa vallottaa koko huushollin :D
no, nyt sit tuli muutos. valvoin eilen monta tuntia yöhön asti sängyssä. en ees viitsinyt katsoa kelloa. oli vain levoton olo, yleensä vauvajutut rauhottaa, muttei nyt ollut mitään apua. ahdisti ja vauva potki jos nukuin selällään, jos nukuin toisella kyljellä lonkka painoi, jos toisella niin vauva sai kahta kauheemman potku raivarin ja hakkas mahaa sänkyä vasten. muutenkin sillä oli mahdoton ralli päällä. en siksikään saanut nukuttua. ja luonnollisestikaan en ole pystynyt pitkään aikaan enää nukkumaan lempiasennossani; mahallaan.
no, sain sitten viimein unta sen jälkeen kun olin taas miettinyt synnytyksen läpi, miettiny miten puen lasta, ja kuinka ihana se on ja miettinyt missä vaiheessa sitten aloitan kunnon liikunnan, että saan itseni taas hoikkaan kuntoon ja miettinyt vaihe vaiheelta mitä tänään teen. olin tosin aivan varma, että nukun sitten puoleen päivään.
heräsinkin jo puoli kuusi, samaan aikaan kun Vesa. söin ja lähdin lenkille sateeseen. tietenkin alkoi satamaan sitten aivan kaatamalla, että varmasti kastuin läpimäräksi.
sain siivottua ja puunattua kylppärin siistiin kuntoon ja juuri tulin kelasta. sain siis vihdoin vietyä äitiyspäiväraha- ja vanhempainpäivärahajutut kelaan ja selvitettyä miten menee sitten isyyslomat ja isäkuukaudet ja muut vastaavat.
nyt on sudennälkä, ruoka onkin onneksi kohta valmis. sitten siivoan tämän muun huushollin täällä oikein tarkasti ja sitten ajattelin leipoa vähän sämpylöitä :D miestäni odottelen kotiin vasta kuuden jälkeen, ylitöitä kun uhkasi tehdä loman alkuun asti ainakin.
johan tässä tehomammana saakin olla, kun on neljä päivää vaan nukkunu :D ja vauva heiluu mahassa mukana<3

[Ei aihetta]Lauantai 28.05.2011 16:25

24. raskausviikko pyörähtänyt hyvin käyntiin. :) työharjoittelu onnellisesti ohi. Muutto käynnissä. Huomenna saadaan apuvoimia sen verran,että saadaan kaikki tavarat siirrettyä tänne uuteen asuntoon. eilinen kärräiltiin roinaa kahdestaan Vesan kanssa autolla.
Ihanaa, kun nyt voin vihdoinkin vain nauttia olostani ja keskittyä vauvaan. tai vielä paremmin, kun saadaan tää muutto pois alta.
sit keskityn vain vauvaan. se mönkii ja potkii jo niin kovaa tuolla joka päivä<3 mä luulen, että tää kesä menee supernopeasti ja kohta on jo syyskuu ja alkaa tosissaan jännittää. mua jännittää jo nyt vähän välillä, mut oikeastaan en vain jaksais odottaa syyskuuta.
masu on jo ihanasti kasvanut<3 ja nyt oon kyl alkanu jo huomaamaan että olen tosissani raskaana, mitään fyysisesti raskasta ei oikein voi tehdä (sen takia vesa onkin kantanu kaikki muuttolaatikot), samoin kun olin tuossa keskiviikkona yövuorossa ja torstainakaan en nukkunut, niin kyllä alkoi illalla masuun sattumaan niin, että oli pakko vain mennä sohvalle makuulle siks aikaa kun Vesa vei tavaroita autoon. mut ollaanhan tässä jo reilusti yli puolenvälin..
niin ja ah, ne ihanat suonenvedot öisin<3 selkäsärky<3 närästys<3 voi tätä raskauden ihanuutta!<3 ei vaiskaa, mä oon kyl mielestäni välttyny tosi hyvin kaikilta pahemmilta vaivoilta, ainakin toistaiseks. tollaset pienet vaivat, kuten suonenveto ja selkäsärky ei haittaa mittää! :D päinvastoin, tunnen oloni kyllä todella hyväksi ja nautin vain kasvavasta masusta ja siitä, kun ötökkä möngertää siellä niin että koko maha pomppii<3

[Ei aihetta]Lauantai 21.05.2011 01:18

blaaaa... helvetin työharjottelu, en kyllä jaksais enää yhtään! onneksi ei ole enää sentään kuin neljä työvuoroa, sitten se on ohi. sit ei tarvii enää stressata oikeastaan mistään. :) päästään muuttamaan ja saan olla rauhassa kotona mahani kanssa. :)
masu vain kasvaa ja kasvaa ja kasvaa <3 ja pieni on taas tänään potkinu koko iltavuoron ajan<3 kunhan pääsen tuosta typerästä työharjottelusta eroon, niin sit keskityn vain lapseeni ja itseeni. meidän hyvinvointi kyllä menee nyt ehdottomasti kaiken muun edelle.
kunhan kaikki menisi hyvin loppuun asti.
töissä on alkanut jo maha tulemaan eteen ja sieltä se pikkunen on kyl välillä ilmotellut, ettei tykkää yhtään, kun äiti rehkii niin paljon. yritän ottaa nyt viimeset päivät mahdollisimman rauhallisesti. huomisesta iltavuorosta on kyllä kamala stressi, kun pidän naisille keskustelutuokion äitiydestä...jännittää. huomenna tähän aikaan olen jo onneksi jälleen kotona, ja saan sunnuntaina nauttia vielä kaiken lisäksi vapaapäivästä. :)