IRC-Galleria

Armand

Armand

uusi vuosi on tuloillaan.

Selaa blogimerkintöjä

SyberiaKeskiviikko 14.11.2012 01:18

Peli: Syberia

Alusta: PC

Muut alustat: PS 2, Xbox, Nintendo DS, Älypuhelimille

Julkaistu: 2002

Mainittakoon näin alkuun että kyseessä on taas jälleen kerran todellinen klassikko seikkailupelien saralla ja kaikille niille tiedoksi jotka pidätte tätä yhtenä parhaimpana pelinä. Haluan muistuttaa että vaikka kerronkin myös pelin mahdollisista vioista ovat nämä havainnot vain omiani ja mitä tulee makumieltymyksiin niin en aina välttämättä jaa niitä kaikkein innokkaimpien fanien kanssa. Eli älkää vetäkö herneitä nenään jos jokin kirjoittamani seikka ei miellytä. Sanon tämän vain sen takia että näitä klassikoita on väliin paha mennä arvostelemaan niiden aseman vuoksi.

Heti ensialkuun silmiinpistävä seikka on se että kyseinen pelin taiteellinen anti on kuuluisan sarjakuvataiteilija Benoit Sokalin käsialaa. Tämä näkyy kaikessa ja jotenkin etäisesti tulee mieleen myös poikavuosina rakastamani sarjakuva tarkastaja Ankardosta. Paitsi että tämä sijoittuu lähes realitodellisuuttta vastaavaan maailmaan, kun Ankardo puolestaan seikkaili eräänlaisessa toisessa todellisuudessa. Voi olla mahdollista ettei tämä teos paljoakaan hetkauta tavallista matti meikälaistä ja osa seikkailupelienkin ystävistä voi tipahtaa alas laudalta. Itseäni taiteellinen anti ja juonen kuljetus miellyttivät suuresti. Nämä olivat luultavasti ne seikat jotka auttoivat jaksamaan pelin loppuun saakka.

Juonta en halua paljastaa kovinkaan yksityiskohtaisesti, sillä muuten menettäisitte tämän pelin toiseksi suurimman valttikortin. Mutta mainittakoon että pelin naispuolinen päähenkilö saa lakitoimistoltaan tehtäväkseen selvittää harvinaislaatuisia leluja valmistavan tehtaan omistajuussuhteen. Leluista sen verran että kyseessä on eräänlaisia mekaanisia robotteja eli automotoneja joista parhaimmat muistuttavat käytökseltään puusta pudonnutta ihmistä. Eli todella hämmästyttävistä romuista on kyse. Palataanpa pääaiheeseen, eli omistajasuhteen selvitykseen. Kate on kuten arvata saatatte lakimies ja hänen tehtävänsä tuntuu ja näyttää muuttuvan koko ajan vain monimutkaisemmaksi. Sillä hän joutuu matkustamaan tehtaan omistajattaren ehkä elossa olevan mammutteihin hurahtaneen veljen perässä pitkin itäeurooppaa aina äiti venäjän puolelle saakka. No lopussa kiitos seisoo, mutta loppu ei ole ehkä ihan niin tyydyttävä mitä itse odotin. Merkillisin seikka juonen kannalta tarkasteltuna oli se että vaikka pelin nimi viittaa siperiaan ei koko matkan aikana edes päästä päämäärään. Sen sijaan juoni jatkuu toisessa osassa Syberia kakkosessa. Merkittävää kumminkin on Katen kasvutarina. Alun uraan, tulevaan sulhaseen, ystäväänsä ja äitiin keskittyvä ihminen kääntä kelkkansa kokonaan toiseen suuntaan ja päättää jättää sen kaiken taakseen koska ei ole enää sama ihminen kuin matkan alussa.

Pelinä Syberia on perinteinen osoita ja klikkaa-tapaus jonka verkkainen tahti ja pitkät keskustelut voivat hermostuttaa kiireisempiä pelaajia. Kieltämättä ne hermostuttivat minuakin väliin, ja varsinkin muutamassa epäloogisessa pulmassa joissa piti kääntää kivet ja kannot, sekä jututtaa moneen kertaan samat herrat ja rouvat ja atomatonit. Loppujenlopuksi tuntuu siltä että osassa ongelmia vain haluttiin pitkittää peliä muuten niin kovin simppelin oloisesta ratkaisusta huolimatta. Toisaalta se sopii pelin verkkaisen rauhalliseen ja surumieliseen kerrontaan. Ehkä osaattekin jo päätellä että kyseessä ei ole mikään Resident Evilin kaltainen räiskintäkauhuseikkailu vaan ihan jotakin muuta. Eli te jotka tavoittelette silkkaa toimintaa tai toimintaseikkailua ette tosiaankaan saa sitä tästä teoksesta. Myös seikkailupelejä ennenkin pelanneilta tämä vaati hieman pitempää pinnaa.

Todella silmiinpistäviä vikoja ajoittaisen kyllästymisnappulan lisäksi on todella vähän. No minun koneella peli kaatui tasan yhden kerran ja joskus hahmojen alaleuka katosi jonnekkin, sekä erään "mummon" pyörätuolia ei näkynyt vaikka peltiheikki työnsi häntä eteenpäin. Edellä mainitut seikat aiheuttivat tahatonta komiikkaa ja virnistelyä. Tietenkään 2002 vuoden peliltä ei voi odottaa terävintä grafiikkaa nykymittapuulla ja taustat ovat elottoman oloisia postikorttimaisemia, tosin hienoja sellaisia. Välividot puolestaan ovat hämmästyttävän hienoa katseltavaa jopa nykyisille kultasilmilleni. Musiikit ja muu äänimailma tukevat tunnelmaa. Mutta joidenkin ääninäyttelijöiden kohdalla en ollut niin vakuuttunut.

Kaikenkaikkiaan hieno seikkailu, mutta jos haluatte kokeillä tätä vanhaa helmeä katsokaa sen pieniä vikoja läpi sormien ja nauttikaa tarinasta ja totta tosiaan toimintaa ette löydä siperian parista.

Arvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Hieno tarina, tunnelmallinen ulkoasu ja verkkainen naksutteluseikkailu.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

MachinariumKeskiviikko 07.11.2012 00:16

Peli: Machinarium

Alusta: PC

Muut alustat: Mac OS X, Linux, WiiWare ja käsittääkseni löytyy myös täppäriversio.

Julkaistu: 2009

Robotti ruttunen asui onnellisesti Robottikaupungissa tyttöystävänsä kera. Eräänä päivänä kaikki muuttuu ja kulme isoa ja häijyä konekonnaa pistää peltikaupungin asiat sekaisin. Suloinen peltikamumme joutuu osissa kaatopaikalle. Hänen teräksinen nainen patistetaan keittiöön ja hämäräksi jääneiden tarkoitusperien edellytykseksi Konnakolmikko asentaa pommin kaupungin korkeimpaan torniin ja pakenee suojaan. Peltisen ystävämme on selvitettävä tilanne. Pitää pelastaa nainen, purkaa pommi ja mielellään myös antaa ilkimyksille opetus. No taisinpa paljastaa juonesta jo liikaakin joten on parempi pitää turpa kiinni. Toisaalta juoni on aika tulkinnanvarainen, sillä mitään ei kerrota suoraan ja kaikki tapahtumat pitää ymmärtää kuvallisesta kerronnasta ja äänimaailmasta joka ei tunne ihmiskielen saloja.

Kyseessä on eräänlainen pelien korkeakulttuuriin tähtäävä taidepläjäys joka ihme kyllä toimi minulle. Yleensä taidepelit eivät ole sitä parasta antia olleet tähän mennessä, mutta kun itse peli toimii ja visuaalinen anti poikkeaa valtavirrasta radikaalilla tavalla niin mikäs siinä. Toimintaa janoavat tosin tulevat pettymään sillä tämä on eräänlainen pulmapeli joka lainailee myös seikkailupelien antia. Mutta kaikille niille jotka eivät pidä pelkästä juoksusinkohipasta tämä on taatusti näkemisen arvoinen tapaus. Eikä hintakaan päätä huimaa. Itse taisin maksaa tästä latauspalvelussa noin viitisen euroa, mutta silloin taisi olla jokin tarjouskamppania meneillään.

Pelistä ei löydy isommin moitteen sijoja, paitsi ehkä se etten ainakaan itse omalla koneella pystynyt pelaamaan tätä koko näytöltä, peli pyöri pätkimättä kylläkin ruututilassa. Ai niin ja joskus on vaikea hahmottaa että mikä on kyseisen tehtävän ratkaistava ongelma, sillä tämä teos ei turhia selittele. Hätä ei kumminkaan iske kunhan muistaa väliin käyttää minipeliä joka näyttää läpi pääsyn jälkeen oikean toimintatavan minisarjakuvana. Silti joitakin kohtia joutu valmiista selostuksesta huolimatta hieman miettimään. Pulmistaan huolimatta pelasin pelin parissa illassa läpi, joka lienee tällaisen seikkailu/pulmpelin vakiopituus.

Pelin Graavinen anti ei ole sitä terävintä nykystandartikärkeä vaan ihan jotakin muuta. Nimittäin koko peli näyttää siltä kuin sen olisi joku taitavampi kynänkäsittelijä piirustanut paperille, ja sitenhän se käytännössä onkin tehty. Eli kyseessä on ainutlaatuinen kuvallinen anti johon et ihan heti törmää. Äänipuoli on myös omaleimainen ja joistakin kohtauksissa tuli mieleen että onkohan pieni indietiimi kenties käynyt sienimetsästä hakemassa hiukan virikkeitä. Ääninäyttelijöitä pelissä ei ole, eikä se niitä kyllä kaipaakkaan. Ohjaus toimii perinteisen hiirivetoisesti osoita ja klikkaa taktiikalla. Robotin seikkailuissa ei myöskän esiintynyt niin monesti peleissä nähtyä kaatuilua ja bugitusta.

Eli enempiä selvittelemättä kehoitan kaikkia kokeilemaan, varsinkin kulttuurista kiinnostuneita ihmisiä. Minä vaihdankin nyt robottikieleen ja menen katsomaan mitä poikani puuhailee lastenhuoneessa. Eli toisinsanoen "heippa", hmmm tai oikeastaan parempi lopetus on "piip pi piip trööt".

Arvosana:
9 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Onnistunut taiteellinen pulma/seikkailupeli joka on lähes täydellinen elämys muutamaa pikkuseikkaa lukuunottamatta.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Shellshock 2Keskiviikko 31.10.2012 01:10

Peli: Shellshock 2

Alusta: PC (Muut alustat: PlayStation 3, Xbox 360)

Lähtökohdiltaan Shellshock 2: Blood Trails on mitä mainioin paketti. Ei voisi mielenkiintoisemmalta enää kuulostaa kauhuräiskintä vietnamin sodan keskeltä. Ei siinä mitään, kyllähän tähän on ainakin yritetty saada jonkin asteista tunnelmaa mukaan ja siinä osittain onnistuttu ainakin äänipuolella ja mielisairaaloisella kuvakerronnalla.

Ensimmäinen osa on allekirjoittaneella jäänyt väliin. Tutkimusteni perusteella kyseinen peli sijoittui myös vietnamiin mutta vastustajina toimivat vain tavalliset kommarit. Toisessä osassa punavinosilmien lisäksi vastustajina toimivat eräänlaiset raivotautiset joiden lähin vastine löytynee 28 päivää myöhemmin elokuvasta. Juoni pääpirteittäin menee seuraavasti. Ohjastettavamme veli on saanut jonkin sortin tartunnan ja sankarin tapaamisen yhteydessä hän karkaa viidakkoon. Tietenkin päähahmo lähtee veljensä perään ja paukuttelee tiensä läpi putkiviidakon ja muutaman kylän sekä tunnelin kautta pikaiseen loppuun. Tällä kertaa peli on onneksi melkoisen lyhkäinen.

Tämä B-luokan tekele nimittäin jopa hämmästyttää huonoudellaan tällaista kaikenkarvaisten pelien läpi kahlanutta vanhaa partaa. En edes tiedä mistä aloittaisein valitusvirteni. No aloitetaanpa vaikka ensimmäisestä kentästä. Tunnelma oli kohdallaan ja kuvallinenkin anti ihan maittavaa joskin 09 peliksi vähän vanhahtavaa (tämä vanhahtavuus korostuu kun mennään eteenpäin). Ilman aseita haparoidessa ensimmäinen kommari tulee viidakkoveitsen kanssa vastaan ja viipaloi sinut sen saatanan sata kertaa ennen kun pääsee jatkamaan. Arvatkaapa vaikka huviksenne miksi tuo vastustaja on niin pirun kova? Ai ette vai, no kerrotaanpa. Nimittäin kyseisen hemmon kohdalla pitää tehdä näppäimistöreaktiotesti joka on niin nopea ettei kukaan normaali kaveri voi reakoida muuten kuin ulkoa opettelemalla näppäinsarjan. Näitä testejä sitten viljelläänkin pahaksi onneksi pitkin peliä. Oli suorastaan onni silloin kun tuo jumittava "minipeli" oli unohtunut tekijätiimiltä joistakin kentästä. No vielä tuollaisen pikkumokan voisi antaa anteeksi mutta kun se mokailu ei siihen lopu. Ukon liikuttelu on todella tahmeata, se tuntui siltä että liikkuisi koko ajan veden alla. Tähän lisättynä munaton tehokkuus aseistuksessa ja perkeleen pitkät panostamisajat on soppa hermostuttavan vaivalloista. Onneksi vastustajat ovat kuin puulla päähän lyötyjä. Sillä hitaasti liikkuva liikuntaelinsairas sankarimme kerkiää kuin kerkiääkin vastata vihollistuleen normaalivastustajien kohdalla. Raivotautiset puolestaan vain juoksevat kohti joten ne niittaa harvinaisen helposti jos on muistanu panostaa pyssyn ennen kohtaamista.

Kenttäsuunnittelun latteudesta, nettipelin puuttumisesta ja muusta mieltä ärsyttävästä ei edes jaksa mainita tämän enempää. Kaikenkaikkiaan voin vain sanoa ettei kannata upottaa käsiään tähän höyryävään lantakasaan. Viimeksi kehotin ihmisiä ostamaan pelin laillisesti. Tällä kertaa varoitan jopa varettamasta peliä ilmaiseksi, sillä sekin olisi lähinnä ajan hukkaa. Mutta jos mielitte jostakin kumman syystä vielä kokeilla arvioni jälkeen tätä, niin vareta ensin ja katso miltä se vaikuttaa ja jos et vieläkään usko että puhun totta niin ihan vapaasti voit hukata osan rahoistasi elämäsi yhteen turhanpäiväisimpään pelihankintaan.

Pelin huonosta tasosta ja siitä johtuvasta arvostelun tason vielä heikommasta laadusta huolimatta toivotan teille kaikille hyvää Halloweenia 2012.

Arvosana:
3 ja nämäkin pojot tulevat vain yrityksestä tunnelmoida (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Ehkäpä markkinoiden huonoimpia kauhuräiskyttelyjä.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Alpha PolarisKeskiviikko 24.10.2012 05:30

Peli: Alpha Polaris

Alusta: PC (Muut alustat: Ei ole muille saatavilla)

Vähän yli sata kilometria pohjoiseen päin sijaitsee toinen lapin suurista asutuskeskittymistä. Nimittäin Rovaniemi, tuo korkeiden rikostilastojen ja pakkaslukemien luvattu kaupunki. No olipa Rovaniemestä mitä mieltä hyvänsä, on se kieltämätön tosiasi olemassa että sieltä löytyy tämän hetken lapin paras ja tietääkseni ainoa pelitiimi. Joten Alphaa pelatessa tuntui siltä kuin olisi tarkastellut naapurin poikien ja tyttöjen aikaansaannosta. Tietenkin näin lapin asukkina tuli tätä indieseikkailua katseltua omalta kulmalta ja tulipa bongattua muutama yksityiskohta jotka kielivät lappilaisuudesta. Kuten kylmyys, lumi, saamelaisten mainitseminen juonessa ja päähenkilön norjalaisuus. No olisi se ohjastettava voinut olla suomalainen Taistokin, mutta läheltä se norjalainenkin päähahmo liippaa meidän pakkasmaata. Ai niin, myös jääkarhuja esiintyy pelissä vaikka eivätpä nuo taida Ranuan eläinpuistoa lukuunottamatta esiinny suomen mannermaalla.

Peli on perinteistäkin perinteisempi naksuseikkailu joka sijoittuu Gröönlannissa sijaitsevalle amerikkalaiselle öljyntytkimusasemalle ja sen lähiympäristöön. Tietenkin Norjalainen jääkarhututkijahippi ja öljylöydösten perässä juoksevat yhtiön miehet ovat hiukan erillä kantilla näkemyksissään, mutta peli ei kärjistä tilannetta kuten niin monesti viihteessä on nähty. Vaan pysyy aiheen piirissä asialinjoilla. Juoni alkaa verkkaisesti, tutkitaan jääkarhua ja jutellaan muiden aseman tyyppien kanssa. Alussa vaikuttikin siltä että peli on harvinaisen jalat maassa tehty arkiseikkailu. Mutta siinä vaiheessä kun ensimmäinen yö saapuu, saapuu myös elementtinä kauhu. Kauhu ei ole tässä tapauksessa mikään halpa säikyttelykikka. Tunnelmaa luodaan omituisuuksilla, verkkaisen painostavalla musiikilla ja tapahtumilla jotka eivät kuulu aseman arkirutiineihin.

Juoni on mielestäni koko pelin selkäranka ja sen seuraa mielellään alusta loppuun. Vaikka toki voi narista sen yllätyksettömyydestä jos tahtoo. Minä en tee niin. Vaikka stoori on entuudestaan tuttu rakastelukohtausta ja hahmojen karikatyylejä myöten se toimii loistavasti.

Norjalaisen päähahmon lisäksi asemaa asuttaa kolme muuta hahmoa. Kaksi miestä ja kaunis inuiittityttö jolta norjan nörtti saa lempeä. Puolenvälin tietämillä sekaan heitetään vielä kiintiökusipää joka on rikas öykkäri ja öljyyhtiön omistajan poika. Osa juonenkuljetuksesta tapahtuu heidän kanssaan jutustellessa ja toinen osa niin kovin tuttuja arvoituksia ratkoessa. Arvoituksista puheenollen tässä seikkailupelissä on se ero muihin nähden, että useimmat arvoitukset ratkaisee silkalla kaupunkilaisjärjellä, vain parissa kohtaa jouduin hakemaan tosissaan ratkaisua mutta se luultavasti johtui pelin joskus kovin auttamattomasta "tehtävien annosta".

Tekninen puoli tuntui olevan kunnossa ja graafinen anti oli matalaresoluutioiseksi peliksi riittävää. Ulkona siintävät vuoristot olivat jopa suorastaan hienoa katseltavaa. Äänet ja musiikki antavat sopivasti tunnelmaa vaikka eivät mitään spektaakkeleita olleetkaan. Eikä ääninäyttelijöidenkään työskentelyssä mitään erityistä valittamista ollut. Kaikenkaikkiaan aika vahva suoritus pieneltä indiestudiolta. Ainoa todella huono puoli on pelin lyhyt kesto, tämän pelaa tällainen vanhoja seikkailuja pelannut konkari yhdessä pitkässä illassa kevyesti läpi.

Suosittelen peliä kaikille vanhan ajan seikkailuista pitäville, etenkin niille joiden mielestä nykyisillä peleillä ei tee mitään. Muutkin voivat avoimin mielin tutustua minkälaisesta materiaalista on lähdetty liikkeelle kohti nykypelejä, vaikka ei tämä toki ole mikään varsinainen nostalgiatrippi. Pelin saa sen kotisivuilta hintaan 19,95 ja toivon että useimmat teistä varetuksen sijasta maksavat pelistä jotta saataisiin lisää pohjoismaista laatukamaa jatkossakin. Kiitos!

Arvosana:
9 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Pienen tiimin taidonnäyte siitä miten tehdään toimiva kauhuseikkailu.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

From DustKeskiviikko 17.10.2012 02:37

Peli: From Dust

Alusta: PC (Muut alustat: PlayStation 3, Xbox 360)

Alussa oli vain pimeys ja hän joka kävelee rivien välissä leijui pimeyden yllä. Hänellä oli tylsää joten hän sanoi "valo" ja valo tuli. Saatattekin jo arvata alkujuonnosta minkä sortin pelistä on tällä kertaa kyse. Nimittäin eräänlaisesta jumalsimulaatiosta. Eric Chahi on nimi joka löytyy pelin takaa. Nykypelaajille se ei ehkä sano mitään, mutta harmaahapsiset möhömahanörtit kumartavat häntä lähes Jeesuksen lailla. Nimittäin kyseinen äijä on väsänny takavuosina ainakin pari merkittävää pelitapausta. Nimittäin Another Worldin ja Future Warssin. Kuten nuo vanhan ajan kuuluisat pelit myös From Dust vakuuttaa omalaatuisella taiteellisuudella ja pelin tekniikka on jotakin mitä ei ihan heti tule vastaan.

Pelin pääidea on olla eräänlainen jumala, tosin mielestäni melkoisen munaton sellainen. No munia tai ei tämän näkymättömän hengen on ohjastettava oma kansansa läpi kenttien voittoon ja seuraavalle tapahtuma-areenalle. Ideatasolla peli on hyvä, ellei loistava. Mutta missä se itse peli on. Nimittäin tämän pelin ohjastettava pyhähenki ei juurikaan muuhun pysty ko antamaan alkukantaisille ihmisille muutaman komennon mennä tiettyyn paikkaan joko noutamaan jotakin tai rakentamaan kylän. Reitillä voi olla muutamia esteitä jotka pitää fiksata esimerkiksi kasaamalla hiekkaa oikeaan kohtaan. Loppu onkin pelkkää yläilmoista jumalaisesti katselua.

From Dustin maailma elää omaa elämäänsä pelaajan siihen koskemattakin. Oivallinen esimerkki löytyy omasta sessiosta jonka aikana nukahdin tylsyyttäni tietokonetuoliin ja herätessäni huomasin että laavaa syöksevä tulivuori oli parin tunnin aikana kohonnut huomattaviin mittoihin ja kovin vetinen saarirykelmä oli muuttunut "mantereeksi".

Tylsyydestä ja tekemisen vähyydestä huolimatta loppupuolen kentät antavat jonkinasteista haastetta kun mukaan kuvioihin tulee äkäiset tulivuoret ja tulvivat vedet. Tosin näistäkin haasteista selviää ylirauhallisella katselulla ja silloin tällöin asioihin puuttumalla.

Äänipuolta hoitavat rummunpärinät ja alkukantaiset loitsuamiset sekä tietenkin maaston äänet kuten vesisade, tulivuorenpurkaus tai tsunamin pauhu. Graafinen anti on näyttävää ja uusi giganen näytönohjaimeni ainakin sai vakuuttamaan että tein kelvollisen ostoksen. Saa nähä mihin toi grafiikkapiiri pystyy vaativammissa peleissä. Pelin tekniikka on mahtavaa ja harvoin näkee yhtä eläväistä maailmaa, siitä peli ansaitsee täydet pisteet ja menee monen tusinatavaran edelle mennen tullen.

Näin loppuun voin vain todeta että toivottavasti tästä tehdään jatkoosa joka on enemmän peli ja vähemmän pelimoottorin esittelydemo.

Arvosana:
Helvetin vaikeaa arvostella pisteillä tätä tapausta, 10 ei peleillisestä sisällöstä ja 5 itse pelailusta (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Teknisesti loistava jumalpeli, mutta itse peli puuttuu.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

ToCA Race Driver 3Keskiviikko 10.10.2012 03:11

Peli: ToCA Race Driver 3

Alusta: PC (Muut alustat: PlayStation 2, Xbox)

Olen nähnyt monenlaisia autopelejä yli kahdenkymmenen pelivuoden aikana. Yleensä autourhoilupelit keskittyvät yhdelle osa-alueelle muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. ToCa-sarja puolestaan on alusta lähtien ollut oikea autourheilulajien armada. Jopa siinä määrin että heikompaa hirvittää. Olen myös jonkin verran seuraillut moottoriurheilua, tosin en aktiivisesti. Siitä huolimatta pelistä löytyy muutama ennen näkemätön ajohärveli kilparadoille.

On jokseenkin hämmentävää ajaa ensin klassikkoformulalla ja tämän jälkeen hypätä kuplan kautta rekan rattiin. Kilpailumuotoihin hypätään mukaan pikalennosta ilman mitään ylimääräisiä ohjeistuksia ja tarkoituksena olisi vielä voittaa kyseinen kilpailu. En pitänyt peliä muutaman seikan vuoksi ihan parhaimapana näkemänäni rallauksena, mutta pelasin melko pitkälle vain sen vuoksi että näen mitä sillä on seuraavaksi tarjottavana. Lempparini oli tietenkin vanhan koulukunnan amerikkailaisista muskeliautoista koostuvat kisat. Mutta sen te jotka olette seuranneet kirjoituksiani tiedättekin.

Kuvallinen anti ei ole pässimpää ja äänetkin ovat riittävän hyvät luomaan tunnelmaa. Lisäksi välivideoissa pyörähtelee tiukkoihin gummiasuihin sonnustautuneita tiukkapeppusia neitokaisia joita tällainen vanha fetissiperverssisika tuijotteli mielellään. Teknisesti peli näytti olevan kunnossa kaikilta muilta osin paitsi ohjattaavuuden puolelta. Nimittäin oletuksena oli perinteisen wasd-ohjauksen sijaan nuolinäppäimet. Ei siinä mitään muuten mutta kun yritin asetuksista vaihtaa itselleni mieleisempää ohjaustapaa ei se onnistunut kirveelläkään. Joten jouduin ajamaan oikealla kädellä ja se ei tosiaankaan luonnistu minulta. Uskon että muutamat kisat menivät puhtaasti ohjauksen takia mönkään. Ratoja ei ole mitenkään erityisen paljon, mutta erillaisia ralliautoilla suoritettavia pikataipalaeita löytyy kiitettävä määrä.

Tämä autoilu sopii varmasti kavereille jotka tahtovat nopeaa ja helppoa ajelua monenlaisten autojen parissa. Heille jotka haluavat keskittyä vain yhteen kilpamuotoon kunnolla per kerta voi tulla pakokauhu. Omasta mielestä tämä sillisalaatti oli mielenkiintoista vaihtelua tavanomaisten kaahailujen jälkeen, mutta liian suuren nautintoannoksen jälkeen mittani täyttyi ja päätin lopettaa pelailun ennen kuin pääni sekoaa. Lopullinen arvioni on ristiriitainen. Tavallaan pidin pelistä mutta liian nopea lajivaihtelu ja rasittava ohjaus oikealla kädellä ottivat omansa.

Arvosana:
Rasittavuuksista huolimatta 8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Todellinen seisova joulupöytä autourheilupelien ystäville.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Dead Rising 2Keskiviikko 03.10.2012 02:24

Peli: Dead Rising 2

Alusta: PC (Muut alustat: PS 3, Xbox 360)

Kuolleiden rynnistys titokoneruudulle tapahtui jo kauan sitten. Tosin viimeisen viiden vuoden aikana olen kokenut jo pienoisen ähkyn örisijöiden osalta. Tuohon joukkoon mahtuu muutamia todella hyviä pelejä, jokunen floppi ja sitten näitä tapauksia joista ei oikein osaa kunnolla pitää, mutta eivät ne mitään huonojakaan ole. Kuolleiden saari on ollu näistä epäkuolleen kallon kalisteluista parhainta antia ja "vasaemmalle4kuollut" mitä mainiointa ADHD-räiskittelyä vaikkei se ihan mun pelimakuun istunutkaan. Eli tulee väistämättä mieleen että mitä tällä Dead Rising sarjalla on annettavaa. Valitettavasti en koskaan pelannut ensimmäistä osaa koska en omista X-laatikkoa. Ilmeisesti lukemastani päätelleen kyseessä oli melko tavalla samanlainen rymistely erillä hahmolla. Joten joudun lähinnä turvautumaan muihin peleihin vertaillessa tämän antia.

Toisessa osassa ohjastettavaksi otetaan moottoripyöräilijä Chuck ja Vortuna City toimii peliareenana. Chuck yrittää selviytyä örisijöiden valtaamassa maailmassa pienen tyttärensä kanssa. Hän on menettänyt vaimonsa ja tytär on saanut pureman jota joudutaan hoitamaan Zombirex nimisellä lääkkeellä. Lääke estää tyttöä muuttumasta pikkukalmoksi. Chuckin on tarkoitus voittaa kalmonpilkkomiskisasta rahaa jotta saisi takuun tyttärensä lääkitykseen ja varmaan se näkkileipäpakettikin käy moottoripyöräilijämme mielessä. Toisin käy, hän tulee toiseksi ja lähtee allapäin etsimään tytärtään. Huomatakseen että raha on nyt murheista pienin. Sillä kalmot ovat murtautuneet Las Vegasia muistuttavaan Vortune cityyn. Taisteltuaan ensin tiensä tyttären luokse ja seieltä turvatalolle saa hän huomata että on kalmomurron pääepäilty. Eli ei mikään paras päivä olla moottoripyöräilijä Chuckin saappaissa. Kaiken tämän lisäksi Zombirex on loppunut, joten ei auta muu kuin lähteä kalmoja vilistäville kaduille.

Pelin tarina on mainio ja siinä on valinnaisia rönsyjä jotka voivat vaihdella per pelikerta. Sillä on mahdottomuus yhden session aikana nähdä jokaista rönsyä aikarajoitusten takia. Nämä aikarajoitukset syövätkin melkosen paljon iloa pelaamisesta, minä olen rauhallinen tutkiskelija enkä mikään pikajuoksija. Juoksijoille ja pelleilijöille puolestaan tämä on mainio leikkikenttä. Aseita löytyy joka lähtöön ja kaikkein häröimmät valmistetaan itse. Tasonnousujen yhteydessä saavutettujen piirustusten avulla saa aikaiseksi mainiota tavaraa. Tosin osa näistä tavaroista menee suoraan pilailuosaston puolelle. Ympäristöstä löytyy myös muuta kummallista kamaa joilla voi pelleillä mielin määrin. Olikin suoraastaan hulvatonta pukea miehelle naisten vaatteet ja legopää. Jonka jälkeen menin huitomaan epäkuolleita hengiltä jättimäisella dildolla.

Tällä kertaa en jaksa eritellä pelin graafisia ja ääniannillisia puolia muine teknisine seikkoineen. Riittää kun tiedätte että tapaus on ihan nautittavan näköinen ja kuuloinen ja se ei takkuile vaikka kalmoja pyörisi yli sata ympärillä.

Tekemistä pelissä riittää vaikka toisille jakaa, mutta se perhanan aikarajoite tekee tapauksesta sen verran hermostuttavan kokemuksen etten enää jaksa toista kierrosta aloittaa. Eli lähden uuden pelin pariin ja pidän tätä maukkaana välipalana mutten minään the pelinä jota jaksaisn kerta toisensä jälkeen peleilla.

Arvosana:
7 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Hieno zombirymistely jota piinataan kellon tikityksellä.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

James Bond: Quantum of SolaceTiistai 25.09.2012 21:28

Peli: James Bond: Quantum of Solace

Alusta: PC (Muut alustat: PlayStation 2, PlayStation 3, PSP, Wii, Xbox 360)

Olen katsonut kaikki mahdolliset Bond-elokuvat (ne epävirallisetkin) ja nämä Danielin kaksi uusinta tapausta ovat ihan kelpo kamaa joskin hieman erillaisia agenttifantasioita kuin aikasisempien "Bondien" elokuvat. Pelissä liikutaankin näiden kahden viiemisimmän elokuvan näyttämöillä, joskin hieman kulissien takana. Vain osa tehtävistä sijoittuu varsinaisesti elokuvien tapahtumiin. Lisenssipeliksi tapaus on ihan kelpo kamaa ja noin 7 tunnin putkiräiskintä kyllä viihdyttää sen aikaa kun se kestää.

Teknisesti peli ei ole kovinkaan merkittävä räiskintäpelien saralla. Herra superagentin ammuskelusessiot perustuvat suojautumiseen ja oikeaan aikaan annettuihin laukauksiin. Energiepuoli hoidetaan nykyisin niin kovin tunnetulla huohotustaktiikalla. Välillä bondilla hieman hiiviskellään ja nupataan vihollisia äänenvaimentimella varustetulla pistoolilla, mutta pääpainon kumminkin ollessa sarjatuliaseilla hoidetussa kaupunki ja rakennuksenvaltaussotimisessa. Kentissä on Bondille tyypillisesti suurta vaihtelua ja maapallon vihollisia pistetään maan multiin lähes jokaisella mantereella.

Aseita pelistä löytyy roppakaupalla ja kaikki tuntuivat tiettyyn tilanteeseen sopivilta ratkaisuilta. 00-agentille tyypilliset teknohärpättimet loistavat poissaolollaan ja agentointi taitaakin lähinnä koostua muutaman turvakameran sabotoimisesta ja sähkölukon hakkeroimisessta. Tämä peliagentti ampuu ensin ja kysyy sitten ja jättää elokuvaserkuilleen sen oikean Bondeilun.

Ääninäyttelyn hoitavat alkuperäiset näyttelijät joten se pouli on laatukamaa. Muukin äänimaailma on kautta linjan hyvää ja tavanomainen bondmusiikkikin on pistetty taustalle rullaamaan tunnelman takaajana. Graafinen anti on vähän niin ja näin. Se ei ole huonoa, mutta jotenkin tuntuu että tämän ikäisessä pelissä se voisi olla aavistuksen parempaakin. No joka tapauksessa Bondin naama on mallinnettu aika tarkoin Danielin vastaavan mukaan ja se antaa mukavan samaistumispinnan pelin päähahmoon.

Totaalisen huonoja puolia pelissä ei ole. Lukuunottammatta kohtuu lyhykäistä kestoaan, keinotekoisesti tehtyjä reaktiotestejä ja jokseenkin yllätyksetöntä rakennettaan tämä on ihan kohtuullinen räiskintänautinto vähän vaatimattomammalle pelaajalle. Uutta bondia odotellessa tämän voi pelailla ja varmasti todelliset fanit saavat tästä jotakin irti.

Arvosana:
007 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Keskinkertainen mutta ihan toimiva 007-räiskintä.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Clive barkers UndyingTiistai 18.09.2012 21:34

Peli: clive barkers Undying

Alusta: PC (Muut alustat: Ei mitään hajua.)

Clive barkers Undying on näitä vanhojen parempien aikojen räiskintöjä jotka eivät enää nykyiseen tottuneita pelaajia paljoakaan sykäytä. Armon vuonna 2001 ja sen naapurivuosina ilmestyi monia nykypäivänä klassikkoaseman saavuttaneita räiskintöjä. Tätä tapausta puolestaan en ollut noina hienoina pelivuosina huomannut lainkaan joten otin härkää sarvista ja korjasin tiedonpuutteeni. Tarkemmin ajateltuna tieto tästä pelistä olisi voinut jäädä jatkossakin puuttumaan.

Oivallisesta kauhutunnelmanluonnista, okkultiasta ja aikalaisia räiskintöjä paremmasta juonesta huolimatta tämä on kyllä auttamatta perän pitäjä muiden joukossa. Nimittäin tästä ei ensinnäkään löydy kunnollista tartuntapintaa ja kuvallinen anti on keltavoittoista synkistelyä joka tuo lähinnä oksennusrefleksin esiin. Graavista puolta ei kannata näin vanhasta pelistä tarkkailla ihan suurennuslasin kanssa. Joten voimme todeta että onhan tämä susiruma kauttaaltaan, mutta jotku yksityiskohdat kuten kartanon maalaukset ovat selvä väripilkku kaiken keskellä. Ohjattavuus on kiikkerää ja jotenkin sormilleni sopimatonta, tosin ei se muidenkaan räiskintäaikalaisten ohjaus ollut mitään erityisen pätevää. Ääninäyttelijät vetävät roolinsa ihan semisti ja muukin äänimaailma menee plussan puolelle. Lukuunottamatta tussareita jotkä lähinnä piereskelevät kuteja krapula-aamuna piipusta ulos.

Päähahmon, eli herra okkultian mestarin arsenaaliin kuuluu taikojen lisäksi tukku erillaisia tuliuikkuja joiden joukostä löytyy mm revolveri ja eksoottisemmasta päästä lohikäärmeen pää joka sylkee suustaa jäädytysammuksia. Muuten tyyppi vaikuttaa ihan tusinajannulta joita on nähty muissakin vastaavissa kauhupaukutteluissa. Ai niin pitääpä mainita että tyypillä on pitkät hiukset tyypillisen kaljun tai lyhyen sotilastukan sijasta.

Peli on luultavasti aikoinaan ollut ihan kohtuu väkivaltainen tapaus, mutta nykypäivänä sitä voi antaa pelata vaikka 5-vuotiaan vesselin, sillä eihän tässä ole väkivallan häivääkään jäljellä. Taitaapa lasten kanavilla pyöriä paljon kovempaa kamaa.

Jos todella olet yliluonnollisen räiskinnän puutteessa niin silloin voit kokeillä tätä, muutoin kyllä näistä retroräiskinnöistäkin löytyy parempia tapauksia. Minäpä lähden tästä tyydyttämään pelaamisen lisäksi toisen suuren intohimoni ja alan piruilemaan valtiattarelleni jotta hän antaisi kunnolla remmiä. Hei hei ja peleilkaa, syökää ja naikaa!

Arvosana:
5 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Paremmat päivänsä nähnyt kauhuräiskyttely.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Just CauseTiistai 11.09.2012 21:23

Peli: Just Cause

Alusta: PC (Muut alustat: Xbox 360, Xbox, PS 2)

Just Cause on niitä pelejä joita ei olisi ikinä pitäny muljauttaa PC-ympäristöön. Peli ei ole ihan susi, mutta se ei jotenkin istu tietokoneen käytettäväksi. Uskon vakaasti että tämä on paljon toimivampi pakkaus konsoleiden puikoissa. Tai sitten voihan aina olla mahdollista että kyseessä on puolihuolimattomasti vasemmalla kädellä tehty viidakko-gta. No ei nyt ihan näin ronkelia arviota ole tarkoitus kirjoittaa, huomaan toki kokonnaisuudessa piilevän potentiaalin. Vaikka sitä ei ole kovinkaan ahkerasti käytetty hyväksi.

Nimittäin suorastaan massiivisista puitteista huolimatta merkittävää tekemistä löytyy verrattain vähän, ja ne tehtävät pääjuonta myöten ovat jokseenkin turhaa koheltamista. Tai tylsämielistä saman kaavan toistamista. Itse juonikin on jotakin joka holahtaa läpi siinä sivussa. Sen verta kumminkin aivoni rekisteröivät tilannetta että pääsankari on yhdysvaltojen agentti joka on pistetty selvittämään banaanivaltion tulenarkaa tilannetta. Tällä kertaa jenkit puolustavat kapinnallisia ja yhtä saaren huumekartellia. Muuten koko roskalla ei ole mitään väliä kunhan antaa jonkinlaisen kehyksen tapahtumien kululle.

Graafinen anti on ihan hienoa 06-luvun konsolimittapuulla, mutta PC-maailmaan se on ihan liian karkeaa katsottavaa. Tosin auringon lasku oli näyttävä ja vuorokausirytmi rullasi mukavasti eteenpäin. Äänimaailmassa ei ole sinänsä mitään valittamista, mutta npc-hahmojen suuhun olisi voinut tukkia muutaman lisälauseen, sillä nyt niiden kuuntelu dynaamisen ympäristöefektin sijaan saa repimään hiuksia. Hahmokohtaiset ääninäyttelijät on istututettu mikin ääreen suoraan jenkkifutiksen pelaajien vaihtopenkiltä ja sheeliidereiden värväyssalista. On heidän juttelunsa sen verta yliampuvan kornia kuunneltavaa.

Ukon ohjastaminen on ihan mukiinmenevää ja räiskyttelykin sujuu ainakin yhtä jouhevasti kuin esikuvissaan GTA:issa. Mutta autolla ajaminen onkin jotakin siedettävän ja kauhean välimaastosta. Huhu yhtä hullusti käyttäytyvia kulkuneuvoja en muista nähneeni kovinkaan usein. Muidenkin härpättimien toiminta on niin ja näin, tuli vain tunne että mihin minä muka tätäkin juttua tarvin. No riippuvarjolla ajelu oli ehkä jouhevinta kyytiä pelin annista ja päähahmon parhain taktinen välinä etenemiseen.

Pelin hienoista ideosta ja rempseästä menosta ei kertakaikkiaan jaksa nauttia näin keskinkertaisella toteutuksella. Tekemistä toki olisi riittänyt vaikka toiseksi viikoksi, mutta katsoin parhaimmaksi vain katsoa pääjuonen ja muutamat sivupolut. Elämä on lyhyt eikä kannata jäädä liian pitkäksi aikaa jumiin asioihin jotka vain puoliksi kiinnostavat. Oikein suututtaa että hyvä peli ja sen monta oivallista juttua valuu viemäristä alas heikon toteutuksen takia. Toivon syvästi että se seuraava osa osaa arvostaa enemmän itseään ja tämä ensimmäinen tekele on vain pelistudion harjoitelma.

Jos olet kaiken mahdollisen tämän tyypin hiekkalaatikoista kolunnut läpi ja haluat GTA5 odotellessa puuhastella jotakin voit toki tutustua teokseen mutta älä odota siltä liikoja.

Arvosana:
6 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
ViidakkoGTA hienoilla idoella mutta keskinkertaisella toteutuksella.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand