IRC-Galleria

syvällinen pohdiskelu jaetaan kolmeen eri prosessi luokkaan: tietoiseen, alitajuiseen ja unitason prosesseihin. Tietoinen prosessitaso on täysin omassa hallinnassamme. Alitajuiseen prosessiin puolestaan vaikuttaa paljolti ympäristömme. Unitason prosessit ovat täysin meille tiedostamattomia.

Se minkä yleensä käsitämme syvälliseksi pohdiskeluksi on nimen omaan tietoista prosessointia. Ihmisen jaetaan syvällisiin ja pinnallisiin luokkiin lähes täysin tietoisen prosessoinnin perusteella. Tietoisella tasolla, voimme itse päättää, kuinka syvällisesti mitäkin asiaa pohdimme.

Alitajuiset prosessit ovat tavallisia prosesseja kaikilla ihmisillä. Syvällisemmillä ihmisillä näitä prosesseja todennäköisesti saman verran kuin pinnallisillakin. Syvällisemmät ihmiset vain ottavat niitä enemmän huomioon silloin kun ne siirtyvät alitajunansta tajuntaan. Oma ympäristömme vaikuttaa siihen, millaisia asioita prosessoimme ja miltä näkökulmalta. Tietoisesti omaan ympäristöönsä tai tajuntaansa vaikuttamalla voi vaikuttaa alitajuiseen prosessointiin. Esim. kun painimme kovasti jonkin ongelman kanssa, alkaa alitajunta automaattisesti prosessoida ongelmaa.

Meidän lienee helpointa käsittää unitason prosessit alitajuisen kaltaisina pohdiskeluina. Erona on se, että unitason prosessit tapahtuvat REM-unen aikana, eli silloin kun näemme unia. Eron alitajuisen ja unitason prosessien välillä tekee unitason epärealistinen maailman kuva. Kuitenkin myös unitasolla kehittyy ratkaisuja tai ratkaisujenjuuria erilaisiin ongelmiimme. Herättyämme ratkaisut tai juuret ovat tietoisen ja alitajuisen prosessoinnin käytössä tilanteesta riippuen. Yleensä unitason ratkaisut jäävät pelkästään alitajuntaan.

Parasta syvällinen pohdiskelu on silloin, kun kykenemme käyttämään kaikkia kolmea prosessitasoa saumattomasti yhdessä. Lähtökohtana on ensin ongelman kehittäminen tietoisella tasolla, jolloin se soluttautuu ailtajuiselle tasolle - ja nukkuessa alitajuiselta unitasolle. Unitason ratkaisu siirtyy alitajuntaan, jossa alitajunta prosessoi sitä. Näiden prosessien yhteisratkaisu siirtyy tajuntaan, jolloin tajunta luo saamastaan informaatiosta mahdollisesti järkevimmän ratkaisun.

Tutustuin toissapäivänä hauskaan ilmiöön. Ilmiön hauskuus perustuu siihen, että jokaisella kerralla se on aina yhtä yllättävä kuin ensimmäiselläkin. Se perustuu mielikuvaan ja sen romuttamiseen.

Mikä tämä ilmiö sitten on? Juuri hetkeä ennenkuin syömme tai juomme jotakin, palautu muistista - joskus voimakkaampi, joskus heikompi - mielikuva siitä, miltä ruoan tai juoman tulisi maistua. Havaitsemassani ilmiössä tuo mielikuva mausta on erittäin voimakas. Ilmiössä mielikuva romuttuu, sillä maku ei ole lähelläkään sitä, mitä pitäisi. Eikä kyse ole pilaantuneista tuotteista. Kyse on siitä että paneekin suuhunsa jotakin aivan muuta enempää asiaa ajattelematta. Hetkenä, jolloin oikea maku tavoittaa makuhermot, mielikuva murskautuu... tai ennemminkin oudolla tavalla sulautuu havaittuun makuun. Kokemusta on hyvin vaikea selittää, mutta se on erittäin hämmentävä kokemus.

Tähän asti parhaat havainnot tulevat siitä, kun kuvittelee juovansa jotakin kivennäisvettä, jonka mausta yleensä tulee melkoisen voimakas mielikuva, mutta juokin jotakin makeaa. Omissa kokemuksissani havaitsin esim. Lemon-limsan erittäin hyväksi ilmiön synnyttäjäksi, kun mielikuva suolaisesta kivennäisvedesta sulautuu makeaan sitruunaan. Myöskin marjamehut tuovat tällaisia kokemuksia... Kenties makujen sulautumisvaiheessa hetken aikaa suussa maistuu ikäänkuin kahden eri maun yhteensopimaton sekoitus.

Mieleeni tulee usein suorastaan loistavia ideoita, joiden toteuttaminen ei yksin onnistu, vaan tarvitaan usein koko yhteisön tuki. Valitettavasti suurin osa yhteisöstä, ei joko aatteellisesti ole samaa mieltä kanssani tai eivät kykene yhtä radikaaleihin mullistuksiin kuin tahtoisin. Edellä mainitut seikat olen valitettavan usein joutunut kokemaan toteen.

Siispä ajattelin kuitenkin jakaa kaiken kansan kanssa joitakin tällaisia suurenmoisia ideoitani liittyen milloin mihinkin. Pääsköön kaikki maistamaan maailmaa, jossa kaikki ovat kuin minä.

- - - -

En tarkalleen muista, ehtikö Suomen Big Brother edes alkaa, kun sain päähäni tämän täydellisen loistokkaan idean. Idean, jonka toteuttamiseksi - yllätys yllätys - vaadittaisiin, että kaikki olisivat kuin minä. Big Brotherhan lupasi katsojilleen paljon: aitoa realitya arkielämästä, ruoanlaittoa, ryyppäämistä, kriisejä, seksiä, riitoja, ihmissuhteita jne. Loputon lista.

Mutta jos kaikki olisivat kuin minä, Big Brother -kilpailijat (tässä tapauksessa ne minunlaiseni ihmiset), tekisivät nuo kaikki lupaukset täysin tyhjiksi. Big Brotherista tulisi tylsä ohjelma, jossa ei tapahtuisi mitään. Kukaan ei tekisi mitään. Ei vaikka kuinka Big Brother heitä rankaisisi esim. vähentämällä ruokarahaa tai heittämällä puolet kilpailijoista pihalle.

Kun vain mietin niitä satojen tuhansien suomalaisten pettyneitä ilmeitä, kun he katsovat maailman eniten lupauksia pettänyttä ohjelmaa Big Brother... En voi kuvitella mikä olisi hauskempaa.. Ohjelmasta tulisi täysi floppi. Tuottajat repisi hiuksia päästään ja kansa katsoisi televisiovastaanottimiaan montut auki.

Kunpa kaikki olisivat kuin minä!

Työ on mielenkiintoinen paikka, jossa kannattaa aina silloin käydä. Eikä pelkästään taloudellisista syistä, vaan töissä on yleensä parhaiten aikaa miettiä kaikkia mahdollisia asioita. Ainakin sellaisessa työssä, jossa ei juurikaan ole vuorovaikutusta muihin ihmisiin.

Arkisin pohdiskelun aihe lienee oma elämän, elämäntila kyseisellä hetkellä. Mitä oli ennen ja mitä edessä. Näitä asioita miettiessäni huomasin oman tämänhetkisen, tylsän ja mitäänsanomattoman elämäni rakenteeltaan mielenkiintoiseksi. Jopa pohtimisen arvoiseksi.

Nykyistä elämäntilaani vois kai kutsua väliajaksi. Jos nyt elämässä sellaista voi olla. Armeijan jälkeen, joka loppui vuoden vaihduttua, siirryin tähän väliaikaan. Väliaikakin loppuu joskus. Nimittäin syyskuussa. Edessä muutto uuteen paikkaan, opiskelu ja uusi elämä. Se tekee väliajan rakenteeltaan mielenkiintoiseksi.

Väliajalla ei nimittäin kannata rakentaa mitään pysyvää. Ei sitoa itseään paikkaan tai aikaan. Se on tavallaan eläjälleen hyvin tylsää aikaa... Tai riippuu, kuinka sen elää, mutta keikki mikä on sidottu paikkaan tai aikaan, on väliajan jälkeen jätettävä väliaikaan ja aloitettava kaikki uudelta pohjalta. Toisaalta väliaika on aikaa itselle. Tekee työtä itselleen, ostaa lahjoja itselleen. Hankkii itselleen aioita, joista pitää, tai joita tarvitaan tulevaisuudessa.

Väliajalla voi tilanteesta riippuen esimerkiksi viettää aikaa parhaiden kavereidensa kanssa. Minun tapauksessani huonommin - kaverini ovat jo muuttaneet uuteen paikkaan, aloittaneet opiskelun ja uuden elämän. Joskus satunnaisesti heitä näen. Vanhemipen luona vierailu, onkin jo oma lukunsa. Jostain syystä he eivät ole juuri silloin kotona, kun minä käyn kylässä. Ja kohta vanhempani ihmettelevät: "Eipä ole poikaa taas aikoihin näkynyt"...

Viikko-ohjelmaani kuuluu viisi päivää mallia A ja kaksi päivää mallia B. A päivät ovat työpäiviä. Aamulla töihin, illalla kotiin. Jotakin ruoan tapaista. Suihkun jälkeen tarkistamaan irc-galleriasta kommentit. Pari tuntia ajantappoa (pipon neulomista) ja kymmenen aikoihin nukkumaan. B päivät ovat viikonloppupäivä. Ne on suunniteltu kodin huoltoon. Aamupäivällä herätys. Pyykin pesu on tavallisesti ensimmäisenä. Imurointi ja moppaus.. Saniteettitilojen pudistus, lintuhäkin siivous ja tiskivuoren valloitus. Ja keiketi jossakin välissä olisi jotakin syötävä. ...ja sama sykli toistuu viikosta toiseen läpi väliajan.

En kutsu tapaani viettää väliaikaa elämiseksi. Se on vain yksi läpikäytävä vaihe. Aamulla käyn töissä, illalla neulon pipoa.

Käänteispsykologiahan on lastenkasvatuksessa hyväksi havaittu menetelmä kun lapset ja nuoret halutaan tekemään joitakin asioita, silloin kun suoraan käskemällä tai pyytämällä ei puolestaan saada aikaiseksi mitään.. Ehkä mahdollisesti pieni riita, mutta se ei ole olennaista. Mielenkiintoista sitävastoin on, aikuisten suhtautuminen käänteispsykologiaan, etenkin eräässä ääritapauksessa.

Oletetaan, että jossakin on jokin ihmisjoukko, jotka ovat vain keskenään tekemisissä, esimerkiksi jokin alkuasukasheimo. Tämän alkuasukasheimon joukossa käänteispsykologiaa käytetään kaiken aikaa. Kaikessa, mita sanotaan ja tehdään. Heimon lapsiin käänteispsykologia tehoaakin oikein mainiosti, mutta aikuisten parissa se on kärsinyt melkoisen inflaation. Aikuiset ovat jotenkin oppineet, että heitä huijataan käänteispsykologialla tekemään tiettyjä asioita. Tämä oppiminen on aiheuttanut sen, että heimon aikuisten aivot kääntävät kaiken päinvastoin, kuin se heille sanotaan.

Heimon viisaimmat ovat havainneet käänteispsykologian inflaation ja kehittäneet sen korvikkeeksi kaksoiskäänteispsykologian. Kaksoiskäänteispsykologia on käänteispsykologia käänteispsykologialle. Tällöin siis, kun tahdotaan jotain tapahtuvan, otetaan siitä vastakohta, jolle haetaan uusi vastakohta ja ainakin teoriassa meidän tulisi päätyä siihen alkuperäiseen ajatukseen. Ja koska heimon aikuiset olettavat, että heihin pyritään vaikuttamaan käänteispsykologisesti, he kääntävät kaksoiskäänteispsykologian takaisin käänteispsykologiaksi ja toimivat sen mukaan, eli juuri niin kuin heimon vanhimmat tahtovatkin heidän toimivan.

Käänteispsykologia normaali oloissa ei kärsi samanlaista inflaatiota kuin heimoyhteisössä, johtuen laajasta ympäristön vaikutuksesta, jossa emme ole kaiken aikaa alttiita käänteispsykologialle, vaan olemme myös kosketuksessa suoran kommunikaation kanssa. Mutta olisipa se hauskaa päästä seuraamaan alkuasukaisheimon kaksoiskäänteispsykologista kommunikointia.

Syvällinen pohdiskelu tulee jakaa kahteen polkuun: emotionaaliseen ja rationaalisen polkuun. Sinänsä kummankin polun ja pohdiskelun taso on sama, mutta huomioon otettavat asiat toimivat erottelevana tekijänä.

Täysrationaalinen syvällinen pohdikselu koostuu konkreettisista,olemassa olevista asioista. Eri aineista ja energioista. Täysrationaalisuus soveltuu mitä parhaiten tieteessä käytettäväksi työkaluksi. Täysrationaalinen syvällinen pohdiskelu on pääsääntöisesti hyvin yksiselitteistä, vaikkakin osa sen tuomista ratkaisuista jää ns. arvailujen varaan. Vain arvailut voivat tuoda täysrationaalisessa syvällisessä pohdiskelussa erilaisia ratkaisuja. Tosin, kun pohdiskelu etenee syvemmälle, muut ratkaisu karsiutuvat pois ja jäljelle jää vain yksi ratkaisu.

Täysemotionaalinen syvällinen pohdiskelu on täysrationaalista monimutkaisempi ja useampia eri ratkaisuja tarjoava polku. Tämä polku nimensä mukaan keskittyy täysin ihmisten tunnemaailmaan. Asioihin jotka ovat toki olemassa, mutta joita ei voida konkretisoida tai esittää faktana tai ainoana oikeana ratkaisuna. Monimutkaisen polusta tekee rinnakkaisratkaisujen olemassa olo, joiden määrä on teoriassa ääretön. Rinnakkaisratkaisuja ei kuitenkaan tule koskaan ottaa huomioon tasavertaisina, vaan kullekin on laskettava oma painoarvonsa. Osan ratkaisujen painoarvo saattaa laskea niin lähelle nollaa, että ne voidaan käytännössä jättää huomiotta. Jos samankaltaisia tai samaan suuntaan vaikuttavia rinnakkaisratkaisuja, joiden painoarvo on lähellä nollaa, tulee laskea ns. resultanttiratkaisu ja sille painoarvo. Resultanttiratkaisu on näiden samankaltaisten rinnakkaisratkaisujen yhteenlaskettu summa.

Tavallisessa arkikäytössä syvällinen pohdiskelu ei saa olla täysrationaalista tai -emotionaalista, vaan rationaalisen ja emotionaalisen yhdistelmä. Ihmissuhteissa emotionaalisen syvällisen pohdiskelun merkitys on huomattava kuin rationaalisen. Muutenkin tavallisessa arkikäytössä rationaalinen syvällinen pohdiskelu on vähäistä. Sitä käyetään pääsääntöisesti joitakin tapahtumasarjoja tutkiessa, mutta siinäkin tapauksessa emotionaalinen syvällinen pohdiskelu on merkittävää.

Selittäkääpä sana urheilu. Mitä se oikein on. Yleensä käsitän sen joksikin liikunnaksi. Joksikin missä kroppa rsittuu, tulee niin sanotusti hiki pintaan. Ja paskat!

Ymmärrän vielä sen, että moottoriurheilu lasketaan urheiluksi... Hyväkuntoinen pärjää - huonokuntoinen ei, koska ei jaksa keskittyä yhtä hyvin. Ei jaksa keskittyä niin pitkään. Aivotyökin vaatii voimaa. Ja esimerkiksi rallissa on syytä hallita kroppansa isoissa hypyissä jne.

Noh! Entäpä shakki. Sekin on jopa laskettu jonkinlaiseksi urheilulajiksi, ehkä. Sen minä vielä ymmärrän. "Terve sielu terveessä ruumiissa" sanotaan. Toisin sanoen, jotta aivot toimisivat täydellä teholla, vaaditaan kovaa fyysistä kuntoa. Siis silloin tavallaan shakkikin voidaan laskea urheilulajiksi.

Tänään paras ystäväni televisio kertoi minulle urheilukalastuksesta! U r h e i l u k a l a s t u k s e s t a! Nyt ampuu jo yli. Sillä ole enää mitään tekemistä liikkumisen ja hyvän kunnon kanssa. Urheilukalastus on kilpakalastusta. Kuka saa määrätyssä ajassa eniten kalaa. Mihin siinä fyysinen kunto vaikuttaa? Jotta jaksaa nostaa kalan veneeseenkö? Ei! Kyseessä ei ole missään suhteessa fyysinen tai liikunnallinen laji. Se on pelkkää kilpailua!

Miksikö siis on olemassa sana 'urheilu', kun ei sille enää ole olemassa mitään oikeaa määritelmää. Sanan urheilu paikalla voitaisiin nykyään paljon mieluummin käyttää sanaa kilpailu. Tai päin vastoin. Varsin pitkälti samaahan ne tarkoittavat. Tuskin niitä kahta asiaa enää tarvitsisi erotella. Onhan tässä maailmassa jo moni muukin asia mullin mallin ja muutenkin sekaisin.

Tämä ei ole vielä varsinainen syvällisen pohdiskelun teoria, vaan eräänlainen pohjustus varsinaiselle teorialle. Syvällisen pohdiskelun teoria on siis tulossa kunhan se ensin valmistuu... Mutta ennen sitä perusteisiin:

- - - -

Mitä asioihin suhtautumiseen tulee, ihmisen luonne jakautuu kahteen osaan: pinnalliseen ja syvälliseen tasoon. Pinnallisen ja syvällisen tason välinen suhde vaihtelee huomattavasti henkilöstä, aiheesta ja tilanteesta riippuen. Tämän avulla voidaan tehdä karkea jako pinnallisiin ja syvällisiin ihmisiin riippuen, kumpaa tasoa kukin eniten itsestään ilmaisee.

Pinnallisen tason ihmiset yleensä keksittyvät asioiden pohdiskelussa vain kaikkein yksinkertaisimpiin syy- ja seuraus -suhteisiin. He etsivät kysymykselle aina suorimman tai nopeimman vastauksen ja yleensä tyytyvät siihen, että vastaus ylipäätään on olemassa. Pinnallisen tason ajattelulle ominaista, on myös asioiden laskelmoiminen hyvin lyhyillä aikaväleillä tilanteesta riippuen. Hetken hurmiossa tehdyt valinnat ovat tällaiselle henkilölle ominaisia.

Syvällisen tason ihmisen ovatkin monimutkaisempi tapaus. Hekin käyvät läpi ne kaikkein yksinkertaisimmat syy- ja seuraus -suhteet. Kun ensimmäinen vastaus johonkin kysymykseen löytyy, syvällisen tason henkilö yleensä kysyy "miksi" ja alkaa hakemaan selitystä. Mitä syvällisemmän tason ihminen on kyseessä sen laajempi pohdiskelun ketju on. Syvällisellä tasolla ei kuitenkaan välttämättä tyydytä yhteen ainoaan ratkaisuun, vaan haetaan rinnakkaisia vaihtoehtoja, joista jokaiseen rakennetaan oma pohdiskelun ketju, joiden järkeenkäypäisyyttä voi lopulta verrata. Yleensä ketjuista valitaan se mieluisin tai järkevimmän oloinen ratkaisumalli, mutta syvällisellä tasolla ei ole tyypillistä hylätä myöskään muiden ratkaisujen olemassa oloa.

Toisinaan syvällinen pohdiskelu on hyvin alitajuista toimintaa. Silloin tällöin saattaa kokonainen pohdiskelun ketju ponnahtaa alitajunnasta tajuntaaan, jolloin jotkin asiat kirkastuvat mielessä kuin salaman iskusta. Tällainen alitajuisen syvällisen pohdiskelun ratkaisu tuntuu hyvin usein niin voimakkaasti oikealta ratkaisulta, että syvällisen tason henkilöt usein tukeutuvat niihin täysin, eivätkä yleensä kyseenalaista niitä lainkaan.

Myös pinnallisen tason ihmiset pohdiskelevat asioita joskus syvällisemmin. Ratkaisevana erona onkin pohdiskelun ketjun pituus. Sinänsä raja on häilyvä - toisaalta selkeä. Teoriassahan syvällisen ja pinnallisen tason rajaa on hyvin vaikea vetää johonkin tiettyyn pisteeseen esimerkiksi sen perusteella, kuinka moneen kysymykseen pohdiskelun prosessissa haetaan vastausta. Käytännössä raja on selkeämpi. Tilanteesta ja ihmisestä on hyvin helppo huomata, kuinka syvällisesti hän asioihin paneutuu. Joskus on jopa havaittavissa, että pinnallisen tasonihminen hermostuu, kun häntä pyytää pohtimaan syvällisemmin tai hänelle esittää omia syvällisempiä ajatuksiaan.

Ensimmäisen kerran törmäsin seinäkelloilmiöön reilut pari vuotta sitten kun olin muuttanut omilleni ja muutamien viikkojen asumisen jälkeen saanut Ikean reissulta mukaani parin euron hintaisen, sinisen, muovivalmisteisen seinäkellon.

Tyypillisen, muutaman kymmenen minuutin sommittelu ja mittaustuokion jälkeen sinäkellon paikka oli olohuoneeseen päätetty ja paikka taulukoukulle merkitty. Nyt täytyi vain naputta taulukoukku paikoilleen. Ensimmäien ongelma! Taulukoukku tietenkin meni vinoon. Ei se mitään. Jäähän se seinäkellon taakse piiloon. "Mutta nyt kello ei ole aivan sillä paikalla, jolle sen mittasin" riitelin itseni kanssa. Uudestaankaan en talukoukkua viitsinyt kiinnittää, joten saattoi kelvata. Ripustin kellon, otin muutaman askeleen taaksepäin ihaillakseni täydellistä seinäkellon asettelua. Ja vielä mitä! Kellohan oli vinossa...

Korjasin kellon asentoa pari milliä, jotta se suoristuisi. Nyt kello olikin toiseen suuntaan vino. Siirsin sitä sitten aavistuksen takaisin päin. Ei ollut tarpeeksi. Siirsin lisää - aivan pienen pienen aavistuksen verran. Olisiko se nyt hyvä. Ei ollut. Se pienen pieni aavistus olikin liikaa. Vai oliko? Minuuttien tuskaisten väännön jälkeen kello ei ollut vieläkään suorassa. Kummallisinta olikin, etten aina tiennyt kumpaan suuntaan kello olikaan kallellaan, mutta kallellaan se oli.

Pari vuotta myöhemmin. Eli osapuilleen pari kuukautta sitten keksin syyn miksen saanut seinäkelloa suoraan. Vastaus on: sitä ei voi saada suoraan. Tai oikeammin sen voi saada suoraan, mutta toisaalta se on kuitenkin vinossa. Selitän tarkemmin. Kun kello taulu jaetaan keskeltä puoliksi siten, että halkaisija kulkee kuutosen ja kahdentoista puolesta välistä, on kello pinta-alallisesti jaettuna puoliksi ja tämän linjan mukaan kello yleensä pyritään seinälle asettelemaan. Siihen sisältyy kuitenkin ongelma: kello ei ole massallisesti jaettu puoliksi, vaan kellotaulun vasemmalla puolella olevat numerot, ovat huomattavasti suurempia ja massiivisempia, kuin oikealla puolella olevat. Massan mukaan puolitetun kellon massa keskilinja ei kulje samaa linjaa kellon keskilinjan kanssa ja ei sen vuoksi myöskään tämän mukaan suoraan laitettuna näytä suoralta.

Ehkä seinäkellon asettelun voisi kompensoida asettamalla kello näiden kahden linjan - keskilinjan ja massakeskilinjan - keskiarvolinjan mukaan suoraan. Vaan eipä onnistu niinkään. Tällöin seinäkello ei ole minkään linjan mukaan suorassa ja näyttää molempiin suuntiin kallellaan olevalta. Pohsikelun lopputulema: seinäkelloa ei voi laittaa suoraan. Älkää edes vaivautuko, ellette ole yhtä perfektionisteja kuin minä. Itse aion asetella seinäkellojani, kunnes ovat kaikkien linjojen mukaan suorassa.

Taas kuuntelin radiota ja YleX-kanavaa. System of a Down - Lonely Day. Ei mikään mahtava biisi. En oikeastaan ymmärrä miksi se on edes levytetty. Sanoitukseltaan yksinkertaisimpia biisejä ikinä. Kuitenkin tuossa yksinkertaisessa sanoituksessa on jotakin hienoa sanomaa...

"If you go, I wanna go with you/If you die, I wanna die with you" on kohta, joka saa ihon kananlihalle. Jokin pahan olon tunne kumpuaa sisältä ja aivan kuin kyynel olisi tulossa silmä kulmaan. Tunne on yhtä ohi menevä kuin kohdan kesto laulussa, mutta sanoma jää kutkuttamaan tajuntaan.

Kyseinen kohta, sen sanoma on kauneinta, mitä kukaan voi koskaan ketään kohtaan tuntea. Tai kenestäkään ajatella. Muistan joskus niin tunteneeni. En tunne enää, mutta toivon vielä joskus tuntevani. Ja tuo sisältä kumpuava pahan olon tunne on juuri tuo tunnetyhjyyden tila, jonka haavaa kyseisen kauneuden kuuleminen riipaisee.

Ehkäpä tuo muistutus siitä, että minäkin olen ihminen, oli päivän paras hetki. Ei kummoinen biisi, mutta sanomaltaan sitäkin suurempi. Sanoman täyttäminen on tarkoitus tälle elämälle. Emmehän me muuten tuntisi mitään...