IRC-Galleria

Pelkään astua liian syvälle itseanalyysin maailmaan. Olenko sittenkään sitä mitä kuvittelen olevani? Olen ainakin tähän asti ajatellut, ettei ole edes kovinkaan tärkeää tietää kaikesta sisällä liikkuvasta. Ehkä sittenkin on.

Söpölaisen kuolontaksin kaikki levyt haluan saada mahdollisimman pian. Kaunista ja kestävää musiikkia. Aijai nam nim.

Sain vihdoin kannettavan tietokoneen (HP NX9420). Vaikuttaa kyllä kivalta kapistukselta tämä. Nyt vaan täytyy miettiä, että kumman sukunimi otetaan. Käyttöjärjestelmä ei hyväksynyt käyttäjänimekseni C2162:sta. En ymmärrä miksi. Piti sitten laittaa koodi koko komeudessaan: C2162-80023.

Kirpputorille tieni käy.

On rankkaa tiedostaa, että oma elämä ja sen onni on ainoastaan itsestä kiinni. Onnellisuuden on lähdettävä sisältäpäin. Kaikki muu voi kadota milloin vain, ja itsekin voi kadota. En aio kuitenkaan unohtaa muita etsiessäni onnea - ei ole millään tavalla väärin tarvita muita ihmisiä, kunhan itseys ei perustu toisiin.

Don't mourn what is gone
greet the dawn

- Poets of the Fall - Dawn

Yritin luoda vuodatus.nettiin blogia, koska tänne Galtsuun kirjoittaminen alkoi tuntua liian kytkeytyneeltä. Galtsublogimerkintöihin voivat muutenkin vastata vain galtsuilijat, joten muiden sanat jäävät kuulematta. Ikään kuin ketään nyt ylipäänsä kiinnostaisi mitään sanoa. Galtsublogi on myös melkolailla piilotettu, eikä siihen kukaan oikein osaa eksyä. Mielenkiintoista on, miksi sillä olisi merkitystä.

Laitan blogiin ylös niitä pohdintoja ja havaintoja, jotka ovat mielen päällä. Asiaa voi silloin käsitellä kevyemmin, kun koko sen painoa ei tarvitse koko ajan kannatella omassa päässään.

Vuodatus.netistä ei ole ainakaan vielä tullut varmistussähköpostia, joten katsellaan nyt miten tässä käy. Mielellään laittaisin blogini C2162.comiin, mutta niin kauan edetään toisella järjestelmällä kunnes saan blogisoftan asennettua omalle palvelimelle.

Katselen vanhoja kuviani ja ajaudun ajassa taaksepäin. Miten paljon kaikkea merkityksellistä onkaan tapahtunut...

Historia pysyttelee piilossa suurimman osan ajasta. En sinänsä tue menneisyydessä elämistä, mutta kyllä välillä olisi hyvä pysähtyä ja vilkaista taakseen. Katsellessani vanhoja kuvia, päässäni vilisee kaikkia niitä asioita joita olen kokenut. Fiilis on viipyilevä, nostalginen, kiitollinen, haikea ja ylpeä.

Jumiudun vanhoihin muistoihin ja maistelen niitä. Ne ovat kiehtovia, koska ne ovat totta, mutta eivät enää. Kuvien kautta elämänsä tarinan näkee kokonaisempana. Ne tuovat perspektiiviä ja ymmärrystä tähän hetkeen. Ne tuovat esiin sellaisia muistoja, jotka olen jo unohtanut.

Löydän arkistoista paljon julkaisemisen arvoisia kuvia. En tiedä haluanko lajitella kuvia ollenkaan, vai onko niiden paikka päivämäärällä ja kummallisella nimellä varustetussa kansiossa. Kuvasarjojeni nimillä ei useinkaan ole tekemistä kuvan ottopaikan tai minkään muun kuviin liittyvän asian kanssa, vaan ne ovat satunnaisia otantoja tajunnasta, ympäristöstä tai mielipuolisuudesta.

Tekee mieli mennä kuvaamaan.

näkee/kuulee/kokee taitavan ihminen tekevän sydämensä tehtävää täysillä. Eilinen Don Johnson Big Bandin keikka Lutakossa (24.11.2006) oli jotain mahtavaakin upeampaa. Lähdin keikalle väsyneenä, mutta palasin sieltä äärienergisoituneena. Illan muusikot todella elivät musiikkiaan ja unelmiaan todeksi. Lavalla oli ajoittain enemmän vierailevia artisteja kuin DJBB:n jäseniä. Encoren aikana vierailijat soittivatkin hetken ilman pääorkesteria, eikä tunnelma missään vaiheessa laskenut. Uh, ah, ja oih. Nam. Jeah!

Livekokemus ravitsi hyvin monella tasolla - se kuulosti ekstaattisen hyvältä ja inspiroi vahvasti tekemään omaa juttua.

Olen vieläkin yhtä hymyä eilisillan jäljiltä.

Aion kokeilla matkaavan yrittäjän elämää hetken verran.

Nämä pitäisi saada:

Pet Shop Boys - Concrete -livealbumi
Pet Shop Boys - A life in pop -dokumentti-DVD
Pet Shop Boys - Numb -single (kaikki versiot)

Kotiteollisuus - Iankaikkinen

Jamiroquai - High times (special edition)

4400 (2. tuotantokausi)

Muun muassa tämän takia olen tullut yleensä myöhään työpaikalle. Täällä venyy yleensä todella myöhään, tulin sitten aikaisin tai en. Toisaalta sain tänäänkin aikaan asioita, joita en olisi lyhyemmässä ajassa luultavasti pystynyt tekemään. Pelattiin myös paljon kikkeriä ja juteltiin muuten vaan. Eli eihän tämä varsinaisesti työntäyteinen päivä ollut, mutta liian pitkä kuitenkin. 11 tuntia on vähän liikaa. Ja vielä piti viettää vähän lisää aikaa toimistolla kirjoittamalla tämä ylös.

Katsellessani vanhoja valokuviani, on jännittävää huomata, kuinka siellä täällä on välähdyksiä tyylistä, joka on myöhemmissä kuvissa selkeänä. Siellä on kokeiluja, joista olen pitänyt, mutta joita en ole kuitenkaan julkaissut. Tavallaan "julkisen tyylin" lisäksi on ollut jonkinlainen underground-tyyli, toinen kehityshaara, joka on kehittynyt rauhassa ja tullut esiin vasta hiouduttuaan tarpeeksi. Enkä ole aina itsekään ollut varma pidänkö "uudentyyppisistä" kuvista vai en.

Kameran vaihtaminen digipokkarista järjestelmäkameraan (viimeisin kameranvaihdos) on selkeä vaihe henkilökohtaisessa kuvaamisen evoluutiossa. Sen jälkeen olen kuvannut avarakatseisemmin ja tyyli on monipuolistunut. Teknistä osaamistakin on tarttunut jossain vaiheessa mukaan, ikään kuin sivutuotteena. Olenhan minä sitäkin ihan tietoisestikin harjoitellut, mutta mielenkiintoisempaa on näkemyksen kehitys.

Alkuperäiset kuvausteemat, siis ne aiheet, joita kuvasin jo silloin kun aloitin kuvaamisen, ovat yhä vahvasti läsnä. Kuvaan rappioituneita asioita, luontoa, heijastuksia, taitteita, värisommitelmia, pintoja, muotoja, kontrasteja ja muita enimmäkseen visuaalisesti vaikuttavia asioita. Lasi, metalli, muovi tai vesi, sekoitettuna auringonvaloon, tekevät usein hienon kuvan, ja näin oli myös alussa.

Olen aikonut jo pitkään tehdä analyysia kuvaamisestani. Nyt se on aloitettu. Kaikki tämä päätyy vielä aikanaan C2162.comiin.

Uskon vahvasti, että saavuttaakseen päämääränsä, on vain tehtävä jotain, että sitä voi sitten muuttaa ja parantaa. Aloitetulla projektilla on paljon suurempi todennäköisyys valmistua kuin aloittamattomalla (uskomatonta, eikö?).