IRC-Galleria

Ollaan nyt Miamissa. Ajattelin nopsaa kirjoittaa, kun meilla oli laksiaiset tuossa perjantaina. Oli aika haikeat tunnelmat. Me mentiin viimeista kertaa downtowniin. Siella oli ihan kaikki. Maa olin koko ajan tuhrimassa silmameikkeja, ei vaan oikeasti voinut pidatella itkua kun tiesi, etta kohta ei enaa nae kavereita. Ehka parhaita koskaan, mulla ei varmaan koskaan ole ollut noin monta sielunkumppania. Ei sita onneksi moni huomannut, etta mulla oli silmat koko ajan kosteena. Vaikka kaikki sanoi, etta ei se nyt haittaa. Mutta kiva perjantai-iltana baarin edessa marista ihan taysilla, kun tietaa mita sellaisesta itse ajattelis.

Mentin jatkoille International Houseen. Me vaan hengailtiin siella poikien aulassa kaikki IH:n asukkaat ja laulettiin ja joku soitti kitaraa. Remi osasi soittaa La Bamban. Felipe tuli tosi innoissaan sanomaan mulle, etta Remi soittaa La Bamban niin meidan on pakko menna laulaan se. Maa aina pyydan Felipea ja Rodrigoa laulaan sen, kun ne osaa laulaa sen niin hienosti semmoisella espanjalaisella tyylilla. Mulla tulvahti silmiin jattilaiskyyneleet ja maa en voinut avata suuta. Maa aijon kylla pitaa yhteytta mun uusiin kavereihin vaikka sattuis mita.

Mutta maa olin pillahdellut itkuun koko viikon kun Christie lahti Charlotteen ja Alyssa antoi mulle jaahyvaislahjan. Aly ja Leah oli kirjoittaneet mulle sellaiset kirjeetkin, Christie antoi kehystetyn kuvan meista. I'm a such a wussy...

Eilen lentokentalla olo helpotti. Kaikki oli jo takana pain ja Wilmington on nyt nahty. Ei siella voisi kovin kauan asua. Kaikki kaveritkin oli lahteneet. Joel, Cesar ja Mariett ovat viela meidan (mina, M ja T) kanssa Miamissa. Ja Cintia ja Rodrigo nahdaan Orlannossa. Me puhutaan koo ajan meidan mallista Wilmingtonissa ja se on muka vielakin meidan koti. Tavallaan ei haluais lahta, vaikka tietaa, etta Wilmington ei ole se meidan tuleva kotikaupunki. Mutta ehka se on tassa nyt kaikkein haikeinta, etta kun siella oli niin mukavaa ja tietaa, etta seuraavan kerran siella kay ehka joskus kymmenen vuoden paasta. Ja mua pelottaa, etta kukaan ei enaa muista silloin syksya 2007. Toisaalta kun aika kuluu silla ei olekaan valia, etta jos joku unohtaa, koska sellaista ihmista ei tarvitsekaan elamaansa, jonka kanssa on vaikeaa pitaa ylla ystavyytta. Ystavien pitaisi olla tasavertaisia. Mutta kun ei haluaisi paastaa irti... En maa tiia...