IRC-Galleria

Nopeesti meni tääki kesä. 16 viikkoa tarkalleenottaen. Mietityttää että mihin ihmeeseen se aika meni ihan hujauksessa. No nyt on kuitenkin työt takana ja kouluun mentävä maanantaina. Siis kiinnostaa ku kilo paskaa. Suoraan sanottuna.

Mun ja Heidin partyt meni hyvin. Meit vaa jännitti ihan kauheest, ei tiietty kyl itekää minkä ihmeen takii, ku tuttui ihmisii oli ne kaikki siellä. No kyllähän se tietty aina tuo oman jännityksensä, ku on jotain vähä erilaista. Porukka oli kuitenki tosi tyytyväisiä tarjoiluihi ja iloisia meidän puolesta että saadaan jatkaa siellä, eikä kenenkään tarvi luopua kenestäkään. On se vaan niin kiva ku on mukavia ihmisiä ympärillä ja vielä niin paljon!

Toisaalta on niin surullinen fiilis, ku ei mee maanantaina töihi, vaan kouluun. Mut onneks sitte tiistaina jo pääsee. Tulee varmaan ihan jännä arki, ku koulussa on se oma kiva porukka ja töissä sitte taas toinen kiva porukka. Ei pitäis olla elämässä mitään valittamista nyt ainakaan vähään aikaan.

Ei tässä sitten muuta, viikonloppua vietellen ja voimia keräillen.

Tosiaan, viikko on herättänyt monenlaisia tunteita. Suurimmaksi osaksi surullisia ja kaihoisia. Onhan sentään viimeinen viikko kesätöitä. Ei millää tekis miel lähtee takasin kouluun, vaan olla töissä! Ja onhan tuolla työpaikalla vähä niinku oma perhe, jonka kans on kuitenki ollu tiiviisti viimiset 16 viikkoo tekemisissä. Sinne on aina niin mukava mennä, vaikka aamuherätykset onkin aika inhottavia.

Huomenna siis viimeinen päivä edessä tätä kesätyötä. Järjestetään Heidin kanssa oikein jäähyväispartyt. Ollaa kuitenki sen verran tuotu sinne uutta elämää, menoa ja meininkiä. Halutaan että kaikki varmasti muistaa meidät. No, mut ne nyt muistaa ainakin.

Mutta onneksi meistä on tykätty sen verran ja ollaan painettu duuniaki että kuulutaan nyt kalustoon, ainakin pienen hetken ajan. Ei tarvitse siis hyvästellä kaikkia niitä ihmisiä siellä, vaan voi jatkaa jokapäiväistä arkea iloisin mielin. Se kyllä harmittaa ku ei pääse sinne joka päivä, mutta sekin aika on antoisampaa.

Huomenna siis luvassa oikein MEGAPARTYT!

On taas yksi hyvä syy elää tätä elämää.

Perjantai oli aika surullinen. Jopo oli meillä viimistä päivää töissä. Se oli tehny meille aivan tosi hyvää porkkanakakkuu, nams! Siinä sitte tippa linssissä hyvästeltiin ja luvattiin että pidetään yhteyttä ja kyläillään, puolin ja toisin.
Lähdin sitte töistä ajelee kohti Kotkaa. Illemmalla näin sitte Tiiaa ja käytii Amarillossa istuskelemassa ja sen jälkee ajelemassa. Muisteltiin kaikkea vanhaa ja uutta, maan ja taivaan väliltä.

Lauantaina sitte tuli juhlittua Sannan 25 vee synttäreitä ihan pienellä porukalla. Seurikselle päädyttiin vihdoin ja viimein. Meno ei mun osalta ollu kyl kovin kivaa. Humalatila oli täysin nollassa ja vitutus kohoamassa erittäin nopeaa vauhtia. Mut onneks synttärisankarilla oli hauskaa, se on pääasia.

Sunnuntaina piti kerätä voimia ja nukkua koko päivä iltaan asti. Illalla käytii kattomassa Tiian kanssa Haminan Bastionissa JCS:ää (Jesus Christ Superstar), jonka Jopo tuottaa. Sen oli tarkotus alkaa kasilta, mut ne alottiki jo ennen puolta kasii, ni meilt jäi alust näkemättä joku reilu vartti. Se kuitenki mitä nähtii, ni oli ihan hienoo kyl. Kovasti on porukka nähny vaivaa ja uhrannu aikaa sen takia. Hieno show on luvassa tiistaina ensi-illassa. Jepujee! Siellä tosiaa meni sitte kymmenee asti ja ennen ku siitä sitte kotiuduttiin. Ei muuta ku nopeesti unta palloon.

Tänää aamulla soi kello 3:30 ja se oli valmistauduttava ja pakattava. Kamat autoon ja suunta kohti Vantaata. Olin kotona joskus varttia vaille seiska. Roudasin kamat sisälle ja lähin sitte töihi. Oli kyl ihan hyvä fiilis, ei siinä mitää. Hyvä päivä ollu, erittäin hyvä.

Sitä ensin on hemmetin tylsää piiiiiitkän aikaa, kunnes yhtäkkii tapahtuu rytinällä ja paljon. Ehkä täl kertaa nyt ihan hyvii asioit on tullu kasapäin, tai no ei nyt niinkään hyvii, mut ei nyt huonojakaan, ettei tarvi päätä seinään hakata. Kyl mä tykkään ennemmin siit et tapahtuu kaikenlaista, se tekee elämästä elämisen arvosen. Mut sitä aina on niin korkeita odotuksia asioiden ja tapahtumien suhteen, että pettyy kuitenkin. Mutta siinä vaiheessa kun huomaa asian toistavan aiempaa tapahtunutta (kutsutaan myös deja vu-tunteeksi), niin tietää jo miten se tulee loppumaan. Näin kävi taas. Pettymys ei ollut niin suuri, mutta sitä oli kuitenkin. Tai pikemminkin ehkä se pettymys oli vain pelkkää vitutusta. Että TAAS näin, no mitenkäs muutenkaan. Pessimisti ei pety. ^^

On se hassua, miten ihmisen pääkoppa toimii nukkuessa. Esimerkiksi viime yönä näin taas unta yli kymmenen vuotta sitte tuntemastani ihmisestä. Kaikki tuntu niin todelta. Oltiin siinä niin läheisiä, johon kuitenkin kiteytyi tän hetkinen elämäntilanne. Juuri kun olisin kuullut vastauksen tärkeään kysymykseen, onnistuneesti herätyskello soi ja sinne meni se tieto. En koskaan saanut tietää. Itseasiassa aiemmasta unesta on kulunut pari - kolme viikkoa, jossa seikkaili sama henkilö. Se on sinänsä erittäin outoa, ku en oo ees ajatellu koko ihmistä, siis lainkaan.

Joskus sitä vaan mieleen pulpahtaa kaikki menneet ja muistot. Lähinnä ehkä ne huonot. Niitä ku käy kaivelemaan, niin ei saa muuta kun paskan olon. Kyllähän niitä on ollut hyviäkin muistoja, mutta niihin kiteytyy aina niitä huonoja. Sitä vaan yrittää porskuttaa eteenpäin tässä elämässä päivä kerrallaan, katse kohti tulevaisuutta. Turhahan sitä on menneitä kaivella, ei niitä takaisin saa. Joskus ne asiat vaan pulpahtaa eteen joissain asiayhteyksissä.

No mutta, ei tässä itsellä asiat ole mitenkään huonosti. Oon ihan tyytyväinen tähän elämään tällä hetkellä. Ainahan sitä tosin vois olla enemmän sitä ja enemmän tätä, mutta kun ei kaikkea voi saada. Toisilla ihmisillä sitä oikeesti on isojakin ongelmia, joita peitellään, koska ei uskalleta kertoa tai avautua asioista. Ehkä sitä itse valittaa pikkumaisistakin asioista, mutta puhuminen todellakin auttaa. Ei ne asiat niin vaikeilta enää tunnukaan, kun niistä ääneen puhuu. Huomaa kuinka niitä suurentelee pienessä päässään.

Hädässä ystävä tunnetaan. Sitä huomaa yhtäkkiä kuinka tärkeitä ihmisiä sitä ympärillä kuitenkin on. Vaikka jostain ei kuulu vähään aikaan ja sitten yhtäkkiä taas, sitä vain suoraan sanottuna sydän pakahtuu, kun tajuaa kuinka paljon välittää toisesta ihmisestä ja onko sillä hyvä olla. Tiedä nyt menikö tää vähän liian syvälliseks, tai syvällisemmäks ku oli tarkotus. Kenties kolmella siiderillä on osuutta asiaan. En mä siis yleensä oo mikää keskiviikkojuoppo, nounou.

Mutta yhteenvetona: kaikki hyvin, mutta elämä mietityttää. Ystävät on tärkeitä, niitä ei sais missään nimessä unohtaa. Hyvän ystävän takia on valmis tekemään mitä tahansa.

Aamulla oli kasilta jo herätys. Puol kahentoista aikaa olin kylläki vasta Espoossa. Noukin kyytiin Markon ja lähettii taas kaupoille ostaa loppuja sisustustarvikkeita. Huonekalujen kasaamisessa meniki aika yllättävän nopeesti. Nyt on uudet verhot ja matot laitettu. Ens viikolla tulee sohvat ja pöydät. Sitte alkaa olee sisustus valmis pikkuhiljaa. Aika hieno tulee, vaikka ite sanonki.

Ei oo mitää järkyttävää krapulaa. Ei ainakaan Yrjö tullut kylään, se on pääasia. Oli onnistunut ilta kaikenkaikkiaan. Tuli pari uutta tuttavuuttakin rikastuttamaan tätä elämää.

Oli kyllä hurja ilta. Ensin tänne tuli vaan Maija ja Katri, mut sitte tulemisestaan ilmotti Pake, Marju, Euska ja Pasi. Ne tuli tänne istuu reiluks tunniks. Me suunnattii Hotlalle ja Marko lupas tulla kans. No se tuliki ja veettii niin paljo viinaa ettei tosikaa. Ensin ajettii tänne, mut se haluski sit himaa. Tilasin sille taksin ja se lähti sit. Jäin tänne yksin sekasena ku seinäkello ja toivon vaan parasta. Ettei huomen siis oo aivan järkyttävä krapula. Onneks maanantain on kuitenki vp, eli meen sisustaa just Markon kämppää. Mut eiköhän se tästä elämä voita kuitenki, toivotaa.

Ihanaa! Seuraavat kolme päivää vapaata. Tiistaina joutuu vasta menee töihi. Sit ois enää 9 päivää töitä ja alkaa koulu. Töissä on vaan niin kivaa, ette kuule uskokaan.

Viikonloppu menee varmaan nopeesti. Tänää ja huomen päivällä tässä näitä kotihommia edessä ja illalla hotellille porukalla. Sunnuntai menee koomaillessa. Maanantaina sitten sisustamaan kaverin kämppää. Kivaaa!

Mutta minkäs sille voit. Kaveri soitti, en tiie mitä sil oli kenties asiaa. Kuitenki ite sain idean että käydäänpäs kattomassa jo osaa niistä huonekaluista, joita suunnittelin siihen sisustukseen. Päädyin sitten Espooseen kiertelemään huonekalukauppoja. Loppupeleissä eksyttii vähä muihinki kauppoihi ostaa niit tarvittavia tavaroita. Loppujen lopuks auto oli täynnä tavaraa. Aika myöhäänhän siinä reissussa meni, vaikka aamulla on työpäivä taas. Mut kivaa oli, maanantaina jatkuu! Paljon on hommaa jäljellä...

En tajuu miks helvetissä kaikesta aina pitää vääntämällä vääntää. On se vaan niin kiva aina tehdä kaikki vaikeimman kautta.

On olemassa ihmisiä, joista en tykkää, eikä kaikki tykkää minusta. Silloin sellaisten ihmisten kanssa ei tarvitse olla, jos ei ole pakko. Tai, no pakkohan ei ole kuin kuolla. Mutta jos elämässä on väistämättömiä tilanteita, jolloin joutuu olemaan ihmisen kanssa josta ei pidä, niin kyllä sellaisen kestää. Se mikä ei tapa, vahvistaa. Ja kaikkihan me aikuisia tässäkin tilanteessa oltaisiin. No minkäs teet.

Tuntuu jotenkin typerältä, että itse sitä olis valmis luopumaan ja kestämään vaikka mitä toisen puolesta, mutta kun tilanne on toisin, niin ei se toinen tekiskään sitä samaa mun puolesta. Siinä vaiheessa käy miettimään onko sitä itse tyhmä, vai onko se toinen edes koko suhteen arvoinen. Paljon on kuitenkin koettu ja eletty, että sen takia en olis valmis luopumaan mistään. Mutta seuraako tästäkään yhtään sen parempaa?

Pitää vaan avarakatseisesti katsoa tulevaisuuteen ja mitä elämä tuo tullessaan. Ei pitäis aina pieniin, joskus turhamaisilta tuntuviin, asioihin takertua, mutta jos tulee loukatuksi, ei sillä ole väliä kuinka turhamainen asia se on.

Kosto ja kateus on asioita jotka kalvaa ja tappaa ihmisen, ainakin sisäisesti. Pitäis osata nauttia niistä elämän pienistä ilonhetkistä, koska on sanottu, että nauru pidentää ikää. Se on kyllä totta. Iloisena ja elämänmyönteisenä sitä varmasti elää pidempään, kuin koko aika hermot kireänä valmiina tappamaan jokaisen vastaantulijan kadulla. Okei, vastakkainasettelu oli liian raaka, mutta ymmärtänette mitä ajoin takaa. Itse kuulun osaltani kumpaankin. Valitettavasti oon ihminen joka varmasti kostaa takaisin sen, mitä mulle on tehty. Se on väärin, mutta perkele, varmasti saa jokainen maistaa omaa lääkettään. Pohjimmiltaan kuitenki haluun että kaikilla menee hyvin, varsinkin mulle tärkeillä ihmisillä. Ota tästäkin nyt selvää, ihmiset on outoja olioita.

Mutta se on varmaa, että kaikki muutos lähtee vain ja ainoastaan itsestä. Mitään ei saa jos ei yritä. Vaikka joskus (siis yleisesti sanottuna: yleensä) saakin nenilleen, niin sitä on vaan noustava ja jatkettava matkaa tällä elämäntiellä.